Narsisti ja siniset kukat

Eräänä päivänä avaudut narsistille ja sanot hänelle miten siniset kukat saavat sinut tuntemaan olosi huonoksi. Sinusta tuntuu helpottavalta avautua asiasta ja hän vaikuttaa ymmärtäväiseltä.

Kuluu jonkin aikaa, ja jonain päivänä hän tuo sinisiä kukkia keittiön maljakkoon. "Katso miten kauniita kukkia löysin", hän sanoo. Olet vaivaantunut ja muistutat häntä siitä, miten siniset kukat saavat sinut voimaan pahoin. Hän vaikuttaa olevan pahoillaan, pahoittelee ettei muistanut asiaa, ja vie kukat pois.

Kuluu taas jonkin aikaa, ja jonain päivänä hän on tuonut kellarista löytämänsä taulun olohuoneen seinälle. Taulussa komeilee sininen kukka. "Katso mitä löysin kellarista", hän sanoo, "eikö sovikin aivan mahtavasti tuohon?" Mainitset hänelle, ettet oikein pidä taulusta, koska siinä on sininen kukka. Hän pahoittelee jälleen, ettei muistanut inhotustasi, mutta pyytää sinua kuitenkin hieman joustamaan, sillä taulu sopii huoneeseen niin loistavasti. "Ei kai se sentään ihan niin kamalaa voi olla?", hän vetoaa. Mietit asiaa, etkä haluaisi olla kohtuuton, niin ehkä taulu jää seinälle.

Jälleen kuluu aikaa, ja jonakin päivänä hän laittaa postilaatikkoosi sinisen kukan. Löydät sen ja ihmettelet hänen kanssaan, mistä se on sinne ilmestynyt. Hän veikkaa naapuria, jonka on nähnyt juuri keräämässä kyseisiä kukkia. Asia kiusaa sinua, mutta annat sen olla.

Jonkin ajan päästä läheinen ystäväsi voi huonosti hänelle sattuneen elämäntilanteen vuoksi. Narsisti muistaa, miten ystäväsi pitää sinisistä kukista ja sanoo: "Sinä voisit kerätä hänelle kimpun niitä kukkia mistä hän pitää, se piristäisi häntä varmasti. Et kai annan oman pienen inhotuksesi mennä ystäväsi hyvinvoinnin edelle?" Et halua olla se kusipäinen tyyppi, joka vastahankailee ystäväsi ollessa hädässä, joten lähdet keräämään kukkia.

Jälleen kuluu aikaa, jonka jälkeen narsisti on istuttanut pihasi rajalle sinisiä kukkia. Hämmästelet suureen ääneen, mistä ne ovat ilmestyneet, ja hän sanoo naapurisi istuttaneen ne siihen. Olet tuohtunut, muistathan naapurisi jo kerran laittaneen sinisen kukan myös postilaatikkoosi, mutta et viitsi mennä sanomaan asiasta mitään, koska pelkäät naapurisi pitävän sinua hulluna vainoharhaisena valittajana.

Näin narsistin tavoitteena on ympäröidä sinut sinisillä kukilla. Jossain vaiheessa koittaa se päivä, jolloin hänen ei enää tarvitse tehdä niin, vaan teet sen ihan itse. Ympäröit itse itsesi asioilla, jotka tuottavat sinulle pahaa oloa ja muutut vainoharhaiseksi, pelkäät kaikkea. Hän tekee sinusta itseäsi sabotoivan vainoharhaisen hullun. Nämä taipumukset eivät lähde pois itsestään sillä hetkellä, kun onnistut saamaan narsistin pois elämästäsi, vaan tarvitset apua niiden käsittelemiseen.


Neiti Kettu

Kommentit

  1. Täsmälleen noinhan se menee! Kerro narsistlle suhteen alkuvaiheessa mitä haluat ja mitä et halua. Alkuvaiheessa saat sen mitä haluat. Narsisti kertoo antavansa tämän asian sinulle juuri siksi että hän muistaa kuinka itse sanoit halunneensa sitä; hän tahtoi ilahduttaa sinua. Ja sinä olet tietysti oikein otettu. Kun suhde on jatkunut tietyn ajan, saat sen mitä et halua. Mutta nyt narsisti ei missään tapauksessa myönnä antaneensa sitä sinulle ihan tarkoituksellisesti ja juuri siksi ettet halua sitä. Hän ei kertakaikkiaan "muista" että et halua sitä, ei muista vaikka muistuttaisit kerran päivässä. Missä vaiheessa ja minne narsistin elefantin muisti oikein katosi?

    VastaaPoista
  2. juurikin.... alkuaikoina esim kyseli exästä, koska ei halua tehdä samoja virheitä.... kaiken käytti hyväkseen sitten myöhemmin....

    VastaaPoista
  3. Kyllä. Muistan aika alkuvaiheessa kertoneeni itseäni lapsena piinanneesta painajaisesta, jonka siis näin usein ja joka paljasti erään (etenkin silloisen) suuren pelkoni.
    Tätä tietoa käytettiin hyväksi vuosia myöhemmin toistamalla uneni tapahtumaa ihan ”elävässä elämässä” - yleensä vaiheessa jossa pohdin irtautumista ja olin siis tuhma.

    Kiitos näistä kirjoituksista, joita nyt luen. En taidakaan olla sekopää ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti