Kaipuu sulautuvaan rakkauteen ja narsismi

Narsistiseen hyväksikäyttöön liittyy aina rajojen ylittäminen. Mitä ne rajat (boundaries) sitten oikein ovat? Narsistisessa suhteessa olleena sitä ei välttämättä ollenkaan tiedä. Henkilökohtaiset rajat tarkoittavat sitä määrää ja laatua, mitä sallit itseäsi kohtaan kohdistettavan. Eli toisin sanoen, miten haluat itseäsi kohdeltavan. Se on sinun itsesi päätettävissä, ei kenenkään muun. Sinulla on oikeus sanoa: "Tämä tuntuu minusta pahalta, en halua tätä." tai "En halua, että teet noin, koska sovimme aiemmin tekevämme toisin, ja haluan pitää sovitusta kiinni." tai "Sinulla ei ole oikeutta ottaa tätä tavaraa minulta omaan käyttöösi, koska se on minun." tai jotakin muuta vastaavaa.

Luit mitä tahansa narsismista kertovaa tekstiä, rajojen rikkominen esitetään yleensä negatiivisena ja epäterveenä asiana. Tällöin ei välttämättä tule ajatelleeksi, että narsistiseen suhteeseen on voinut ajautua juuri sen takia, että narsistin kanssa pääsee kokemaan rajojen rikkoutumista. Varsinkin, jos lapsuudessaan tai aiemmissa suhteissaan on joutunut kokemaan rajojen rikkomista, voi ihannoida sulautuvaa ja rajoja rikkovaa rakkautta. Narsistin kanssa voi todella päästä kokemaan olevansa yhtä, mutta koska narsisti ei muutenkaan erottele sinua erilliseksi yksilöksi vaan oman hyötynsä välineeksi, rajojen rikkominen ei jää siihen mukavaan ja intohimoiseen kuin elokuvissa -rakkauteen. Hän olettaa sinun olevan hänen käytettävissään ja lukevan hänen ajatuksensa myös muilla elämän osa-alueilla.

Vaikka pääsisi eroon suhteestaan narsistiin, voi silti jäädä kaipaamaan sulautuvaa rakkautta. On selkeämpi nähdä ongelmana se hetki, jolloin narsisti alkoi alistamaan ja vaatimaan, mutta vaikeampi nähdä saman ilmiön toiselle puolelle ne ihanat ja mahtavat kokemukset. Kuitenkin, mitä enemmän kaipaa ja viehättyy vain toista varten elävästä rakkaudesta, sitä suurempi todennäköisyys on viehättyä uudelleen narsistisesta ihmisestä ja joutua uudelleen samanlaiseen suhteeseen.



Neiti Kettu

Kommentit