Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Hyväksikäyttävän suhteen kaari

Pitkäkin tovi on vierähtänyt viime kirjoituksesta. Motivoiduin kuitenkin kirjoittamaan tästä aiheesta, sillä näin parin kolmen vuoden intensiivisen aiheeseen tutustumisen jälkeen yllätyn yhä uudelleen ja uudelleen siitä, miten usein ihmisiä neuvotaan heittäytymään kaikenlaisiin epäilyttävältäkin vaikuttaviin suhteisiin. Ihmisille alkaa ehkä olla selvää se, milloin suhde kuulostaa manipuloivalta, alistavalta tai muutoin vahingolliselta, mutta tässä vaiheessa suhteesta ei välttämättä niin helposti pystytä enää lähtemään pois (saati että suhteessa olija vahvan sidoksensa vuoksi edes pystyisi tunnistamaan vahingollisuutta, ja pikemminkin eristäytyy epäilevistä ystävistä puolustaen kumppaniaan). Sen sijaan olisi olennaisen tärkeää, ettei alkuvaiheessa, kaikkein tärkeimmän merkin (nimittäin hyvin korkean intensiteetin) ilmetessä kannustettaisi sokeana heittäytymään "ihanaan satumaiseen suhteeseen". "Älä pilaa onneasi epävarmuudellasi" tai "nauti, kun kerrankin koet t