Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2019.

Narsistisen suhteen jälkeen: Apua dialektisesta ajattelusta

Dialektiikka on sanahirviö, jolle on pikaisen googlaamisen perusteella olemassa kaksi täysin vastakkaista kuvausta (kuinkas sattuikaan ;) ). En tiedä kumpi on alkuperäinen tai kumpaa niistä kuuluisi käyttää, mutta mielenterveyden yhteydessä dialektisella ajattelulla viitataan usein kahden vastakkaisen näkemyksen samanaikaiseen olemassaoloon ja totuudenmukaisuuteen. Näistä kahdesta näennäisesti täysin vastakkaisesta näkemyksestä voidaan dialektisella ajattelulla muodostaa kokonaistava näkemys. Dialektisen ajattelun kehittäminen on saanut jalansijaa varsinkin epävakaan persoonallisuuden hoidossa, mutta se on erityisen tärkeää myös läheisessä suhteessa traumatisoituneille. Olen huomannut monen mielenterveyden alan ammattilaisen, joka ei ole erityisesti perehtynyt dialektisen ajatteluun liittyviin asioihin, pitävän erityisen tärkeänä sitä, että asiakas ottaa vastuun omasta osuudestaan elämässään tapahtuvista asioista. Tämä vastuun ottaminen nähdään keskeisenä ja tärkeänä edellytyksenä t