Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.

Narsistinen yhteisö muodostuu samanlaiseksi kuin kultti

Kultit ovat äärimmäisiä narsistisen yhteisön ilmentymiä, joissa psykopaattinen narsisti hallitsee ihmisjoukkoa. Koska kultit ovat normaalielämästä poikkeavia ilmiöitä, ne on yleensä luokiteltu omaksi ilmiökseen. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan narsistisesta johtamisesta. Näin ollen mikä tahansa yhteisö (usein perhe), joka pyörii narsistin ympärillä, on jollain tapaa kultin kaltainen. Mitä psykopaattisempi narsisti on, sitä enemmän yhteisö on käytännössä samanlainen kuin kultti. Pelkästään narsistiset henkilöt eivät välttämättä luo tarkoituksella ympärilleen kulttia, mutta perhe-yhteisöön muodostuu silti helposti joitakin samoja piirteitä.

Kirjoitin vähän aikaa sitten Daniel Foxin videosta, jossa hän kuvaa narsistisen yhteisön rooleja (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Irrottaudu narsistisen yhteisön rooleista). Hyvin usein narsismi ei ole vain kahden ihmisen välinen asia, vaan suhteeseen liittyy myös yhteisö (perhe, suku, työyhteisö) tai siihen vähintäänkin trianguloidaan muita henkilö…

Miksi termien valinta on hyvin tärkeää? (Ts. miksi en kannata selviytyjien leimaamista ohutnahkaisiksi narsisteiksi.)

Narsistien uhrien epävirallisissa yhteisöissä vakiintuneiksi termeiksi ovat muodostuneet läheisriippuvuus (/empaatikko), overt-narsisti ja covert-narsisti (/piilonarsismi). Psykoanalyyttiselta pohjalta ammentavat kliinikot taas puhuvat usein paksunahkaisista ja ohutnahkaisista narsisteista tarkoittaen ohutnahkaisella narsistilla käytännössä samaa asiaa, jota tukiyhteisöissä kutsutaan nimellä läheisriippuvuus. Samalta pohjalta oppiläksynsä lukeneet muutkin kliinikot voivat käyttää sanaa piilonarsismi läheisriippuvuudesta. Tämä termien epäselvyys tekee aiheesta sekavan ja sitä myötä vaarallisen, sillä tukiyhteisöissä käytetty sana covert-narsisti ei tarkoita samaa asiaa kuin kliinikkojen viljelemä ohutnahkainen narsisti!

Ohutnahkainen narsisti -termin vaarat piilevät siinä, että se
a) luo vääriä käsityksiä sekoittuessaan covert-narsismiin päällekkäisen käytön vuoksi
b) se ei erottele covert-narsismia, joka voidaan tulkitsijasta riippuen määritellä joko ohut- tai paksunahkaisuu…

Psykopatia ja moraali

Psykopaattien (ja välillä narsistienkin) kohdalla kohtaa usein vaikean yhtälön, joka meidän on jostain syystä vaikea ratkaista. Miten henkilö voi samanaikaisesti olla moraalinen, toimia moraalisesti ja toisaalta kyetä täysin moraalittomiin tekoihin? Eikä kyse ole edes satunnaisista hairahduksista, jonka jälkeen omatunto soimaa, vaan kunnon hyväksikäytöstä. Ihmiset automaattisesti olettavat, että jos joku ymmärtää moraalia, hän myös noudattaa sitä kaikessa tai vähintäänkin kokee omantunnontuskia hairahduksistaan. Toinen vaihtoehto olisi, että henkilö ei ymmärtäisi moraalista mitään, eikä osaisi erottaa väärää ja oikeaa toisistaan. Psykopaatit kuitenkin todistavat, että näin ei todellakaan aina ole.

Kirjoitan seuraavaksi pääasiassa psykopaatteihin liittyvistä tutkimuksista, mutta sivuan myös narsismia. Narsismi ja psykopatia ovat lähellä toisiaan, siksi viittaan myös persoonallisuushäiriöihin aiheen kannalta. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että moni narsisti ei ole psykopaattinen (ks…

Narsistisen suhteen jälkeen: Oletko hylännyt itsesi?

Narsistisessa suhteessa ei pysty olemaan hylkäämättä itseään. Jos suhteen jatkaminen on ollut sinulle jollain tavalla pakollista tai olet odottanut sen ihanan unelmakuvan toteutumista hinnalla millä hyvänsä, olet pikku hiljaa alkanut hylätä itseäsi. Et ole seissyt omien tunteidesi, ajatustesi ja oikeuksiesi takana. Olet alkanut kyseenalaistaa ja epäillä itseäsi, ja olet antanut todellisuuden määrittelyn valttikortit narsistille. Hän on määritellyt miten asiat ovat. Luottamuksesi ja uskosi itseesi on heikentynyt, etkä ole enää osannut luottaa siihen, että edes itse olet oman itsesi tukena. Lopulta omilla tarpeillasi ei ole enää ollut merkitystä, sillä kukaan ei ole niiden tukena.

Toisaalta itsesi hylkäämistä edesauttaa myös kokemasi trauma, sillä narsistisen suhteen jatkamiselle välttämätöntä on sulkea tietoisuudestaan pois ne osat, jotka kokevat kipua ja epäoikeudenmukaisuutta. Nämä osat jäävät kuitenkin olemaan olemassa, vaikkakin kapseloituneina (ks. lisää rakenteellisesta dissosiaa…

Narsistisen suhteen jälkeen: Varo vaaraskannauksen tulkitsemista viehätykseksi! + lyhyt info rakenteellisesta dissosiaatiosta

Narsistisessa suhteessa koettu trauma voi tai usein jääkin kannetuksi narsistisen suhteen jälkeenkin. Tämä trauma pyrkii varmistamaan, että huomaamme jatkossa kohtaamamme vaaran, vaikka käytännössä se päätyy toimimaan juuri päinvastaisella tavalla. Riski ongelmallisen suhteen uusimiselle on korkea niin kauan, kun traumaa ei ole kunnolla käsitellyt. Trauma voi aiheuttaa tarpeen kokea sama asia uudelleen, mutta tällä kertaa eri tavalla, paremmin ratkaistuna. Tätä ei tarvitse tulkita masokistiseksi, vaan se on juuri päinvastaista. Aivojen tarkoituksena on suojella sinua vaaroilta ja harjoittaa sinua kohtaamaan potentiaalisesti vaarallisia tilanteita. Tämän vuoksi trauma saa sinut fiksautuneeksi uhkaavista kohteista, jotta huomaisit ne ja voisit harjoitella kykyäsi selviytyä niistä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tavatessasi uuden ihmisen, joka jollain tavalla muistuttaa sinua narsistista, huomiosi automaattisesti keskittyy hyvin voimakkaasti tähän ihmiseen. Muistuttava tekijä voi…

Narsistisen suhteen jälkeen: Irrottaudu narsistisen yhteisön rooleista

Dr. Daniel Fox kuvaa videollaan mielestäni osuvasti esimerkiksi perheen tai muun yhteisön juurtuneita rooleja. Suuri osa näistä rooleista ylläpitää yhteisön epäterveyttä, mutta toisaalta samalla myös tasapainoa. Tämän vuoksi yhden henkilön alkaessa muuttua ja luopua roolistaan, muut voivat kokea tämän uhaksi ja alkaa ikään kuin pakottaa häntä takaisin totuttuun rooliinsa. Tämän tyyppiset ilmiöt ovat hyvin yleisiä ja jäävät monilta helposti huomaamatta. Narsistisissa yhteisöissä nämä roolit ovat äärimmäisiä ja aiheuttavat osapuolille selkeästi pahaa oloa, jolloin niiden tiedostaminen on hyvin hyödyllistä. Tämän vuoksi listaan Foxin kuvaamat roolit myös tähän ja suosittelen katsomaan videon. Mikä tai mitkä roolit ovat olleet sinulle ominaisia?

Yhteisön (systeemin) roolit

Taakan kantaja on se, joka kantaa koko yhteisön epäterveyden. Tätä henkilöä usein syytetään tapahtuvista asioista, tai hän on se "epävakaa", "addikti", "ongelmainen" tai muuten se henkilö, jo…