Narsistisen suhteen jälkeen: Apua dialektisesta ajattelusta

Dialektiikka on sanahirviö, jolle on pikaisen googlaamisen perusteella olemassa kaksi täysin vastakkaista kuvausta (kuinkas sattuikaan ;) ). En tiedä kumpi on alkuperäinen tai kumpaa niistä kuuluisi käyttää, mutta mielenterveyden yhteydessä dialektisella ajattelulla viitataan usein kahden vastakkaisen näkemyksen samanaikaiseen olemassaoloon ja totuudenmukaisuuteen. Näistä kahdesta näennäisesti täysin vastakkaisesta näkemyksestä voidaan dialektisella ajattelulla muodostaa kokonaistava näkemys. Dialektisen ajattelun kehittäminen on saanut jalansijaa varsinkin epävakaan persoonallisuuden hoidossa, mutta se on erityisen tärkeää myös läheisessä suhteessa traumatisoituneille.

Olen huomannut monen mielenterveyden alan ammattilaisen, joka ei ole erityisesti perehtynyt dialektisen ajatteluun liittyviin asioihin, pitävän erityisen tärkeänä sitä, että asiakas ottaa vastuun omasta osuudestaan elämässään tapahtuvista asioista. Tämä vastuun ottaminen nähdään keskeisenä ja tärkeänä edellytyksenä toipumiselle, ja siten sitä painotetaan usein myös paljon. Vastuun ottamattomuus nähdään tällä tavalla katsottuna ikään kuin vapaamatkustamisena, jossa oman elämän ongelmat luokitellaan muista johtuviksi eikä niihin siten millään tavalla tartuta. Tämän vuoksi asiakasta pyritään ohjaamaan kohti vastuun ottamista, sillä se nähdään ainoaksi tavaksi ratkaista ongelmia. Ymmärrän näkemyksen juuret ja tärkeyden, mutta se on itsessään vielä puutteellinen.

Monelle läheisessä suhteessa (esimerkiksi narsistisessa suhteessa) traumatisoituneelle tämä lähestymistapa aiheuttaa ongelmia. Osa kokee sen hyvin loukkaavana ja epäoikeudenmukaisena. Tämä on yksi vaikeimmista ja eniten triggeröivimmistä asioista, joita selviytymisprosessissaan joutuu kohtaamaan, ja sitä joutuu kohtaamaan paljon. Osa taas menee ajatteluun mukaan ja keksii kaikenlaisia syitä, miksi on tajuamattaan hakeutunut ja aiheuttanut itselleen väkivaltakokemuksensa, mutta jättää käsittelemättä kokemuksen siitä valtavasta avuttomuudesta, jonka kanssa kaiken kohtasi. Oman toimijuuden omaksuminen helpottaa tapahtuneen hyväksymistä, mutta jättää osan traumasta käsittelemättä. Ongelma tässä kaikessa on se, että traumaan liittyvä vastuu on niin dialektinen kokonaisuus, ettei siihen voi vastata pelkästään kyllä tai ei. Ei voi sanoa, että joko on tai ei ole vastuussa. Siksi siitä ei voi puhua ilman dialektiikkaa aiheuttamatta vahinkoa.

Tässä kaikessa kytee potentiaalisesti valtavakin kohtaamisongelma. Harva selviytyjää vastuun ottoon kannustava todella tarkoituksellisesti haluaa gaslightata, vaan heiltä lähinnä puuttuu dialektinen lähestymistapa asiaan. Ja sillä on seurauksensa. Lähisuhdetraumaa kokematon ei usein ymmärrä, miksi trauman kokenut reagoi niin kuin hän reagoi, sillä hän ei ymmärrä mitä todella sanoi. Hän ajatteli sanoneensa jotain muuta, ja tämän pohjalta tulkitsee trauman kokeneen henkilön olevan jollain tapaa epävakaa, koska hän reagoi kuten reagoi. Kyseessä on tahaton koirapilli. Vertaa tilannetta esimerkiksi Daniel Macklerin kirjasta lukemaani kohtaan (joka jollain tapaa pysäytti lukiessani sen): Danielin työpaikalla eräs kollega suunnitteli vauvansa ympärileikkausta ja Daniel sanoi hänelle ympärileikkauksen olevan väkivaltainen toimenpide lasta kohtaan. Muut kollegat sanoivat Danielin tehneen väärin näin sanoessaan, koska uusi isä tuntee olonsa epävarmaksi ja häntä kunnioittaakseen pitäisi auttaa häntä tuntemaan olonsa turvalliseksi. Kollegat syyttivät Danielia siitä, että tämän omat tulehtuneet välit vanhempiinsa heijastuivat siihen, miten hän tällä tavoin löi kiilaa tämän tuoreen isän ja hänen lapsensa väliin. Luettuani tämän en tiennyt mitä ajatella. Mitä kiilaa Daniel löi vastustaessaan ympärileikkausta? Ymmärrän kollegoiden ajatukset siitä, että paras tapa auttaa isää ja lasta ei ole suoraan hyökätä isän ajatuksia vastaan. En myöskään tiedä kuinka aggressiivisesti Daniel käyttäytyi. Toisaalta ympärileikkaus on väkivaltaa, mutta joissain yhteyksissä vain "hyväksyttyä" väkivaltaa. Äärimmillään on kyse samasta ilmiöstä kuin elokuvassa The Giver, jossa "toisaalle luovuttaminen" oli hyväksytty tappamisen muoto. Milloin on oikeus vetää tiukka linja ja sanoa, että väkivaltaa ei hyväksytä? Nämä Danielia arvostelleet kollegat eivät lopulta tainneet ymmärtää oikeasti sanoneensa, että heidän mielestään ympärileikkaus on sellainen väkivallanteko, josta on varaa keskustella ja neuvotella. Daniel kohtasi siis tahattoman koirapillin, jossa hänelle sanottiin jotain muuta, kuin mitä sanoja itse ymmärsi sanoneensa. Trauman kokeneen omaa elämää helpottaa suuresti, kun opettelee ymmärtämään tahattoman koirapillin toimintatavan.

Dialektista ajattelua ei nimittäin tarvitse (tai voikaan) ainoastaan odottaa tai vaatia muilta, vaan on monella tapaa helpottavaa kehittyä siinä myös itse. Dialektisen ajattelun kehittymisestä seuraa se, että pelkkä kyllä-tai-ei ei ole enää merkityksellistä, sillä asia on aina sekä kyllä että ei. Tässä vaiheessa tiedän, että tämä alkaa käymään vaikeaksi. Se tuntuu pahalta niin pitkään, kun siihen ei ole valmis, ja se on ihan ok. Kaikenlaiset vaiheet kuuluvat prosessiin, ja ovat ok. Narsistisesta suhteesta pääsee ulos vain tarrautumalla tiukasti kiinni toiseen puoleen (usein esim. mantralla "tämä ei ole minun syyni") ja hokemalla sitä itselleen niin kauan, että uskoo sen ja uskaltaa lähteä pois. Ilman sitä ei tilanteesta välttämättä koskaan pääsisi eteenpäin. Tätä tarrautumista on tärkeää tehdä niin kauan, kuin se itseä palvelee. Jos koet, ettet ole tällä hetkellä tähän vielä valmis, voit palata tähän juttuun myöhemmin ja keskittyä nyt ajankohtaisempiin teemoihin.

Mitä sitten käytännössä tarkoitan dialektiikalla narsistisen suhteen jälkeen? Dialektiikka on kahden vastakkaisen asian samanaikaista olemassaoloa, eli:

En ole vastuussa siitä mitä tapahtui - Olen vastuussa siitä, miten selviän tästä ja millaisia ratkaisuja teen/olen tehnyt
TAI
Hän on julma ja paha - Hän on haavoittuva ihminen
TAI
Olen avuton ja rikki - Olen kyvykäs ja selviydyn
TAI
En voi tehdä mitään, olen jumissa - On jotain, mitä voin tehdä.
TAI
Olen yrittänyt jo tarpeeksi hyvin - Minun täytyy yrittää vielä lisää
TAI
Ympäristö ja muut ihmiset ovat vaikuttaneet siihen, missä olen nyt ja millainen olen nyt -  Minun täytyy itse ratkaista miten muutan asioita

Liian suuren painoarvon antaminen toiselle näistä puolista on lähisuhdetrauman yhteydessä aina ongelmallista. Se jättää huomiotta sen toisen puolen, joka on ihan yhtä paljon olemassa ja tärkeä. Oman vastuun korostaminen voi teoriassa kuulostaa voimaannuttavalta, mutta ei huomioi niitä kaikkia syitä, jotka estävät kykyä toimia. Jumissa olemisen tunnustaminen taas voi vaikuttaa myötätuntoiselta, mutta asettaa yksilön samalla kyvyttömän uhrin asemaan. Todellisuudessa nämä molemmat puolet ovat yhtä aikaa olemassa, ja ne pystyy tunnustamaan vain tanssahtelemalla jatkuvasti niiden molempien välillä kunnes syntyy tasapaino. Vaikka kuinka haluaisi korostaa vain toista jostakin syystä, se syö ja tuhoaa aina jotakin muuta tärkeää osaa sisimmässä. Tuntumani mukaan juuri tämä sisällä tapahtuva hiljainen tuhoutuminen jää monelta toiseen puoleen kannustavalta ymmärtämättä. He keskittyvät putkessa yhteen asiaan, ajatellen ehkä tekevänsä asioita järjestyksessä, vaikka niitä pitäisi tehdä samanaikaisesti. Ei riitä, että ensin validoidaan kokemus, ja sitten lähdetään kohti vastuunottoa, vaan näitä molempia on tehtävä kokoajan samanaikaisesti.

Jos toinen myötäilee sitä puolta, josta itse sillä hetkellä pidät enemmän, siitä syntyy helposti mukavan tuntuinen olalletaputtelu-kerho, jolla tietysti on omat arvonsa tuen antamisessa. Todellisesti ymmärretyksi tulemisen kokemukset syntyvät kuitenkin vasta silloin, kun tulet kohdatuksi onnistuneen dialektisesti. Onnistunut dialektiikka ei ole mitenkään helppoa, ja sitä kohtaakin hyvin harvoin. Ei ole tae, että mielenterveyden ammattilaisen vastaanotolla sitä kohtaisit, sillä sen esteenä voivat toimia lukuisat eri tekijät (esim. asenteet, kokemusten vieraus, vireystila, kaikenlaiset henkilökohtaiset asiat tai yksinkertaisesti vain ymmärtämättömyys dialektiikan tärkeydestä). Ennen kuin Marsha Linehan kehitti dialektisen käyttäytymisterapian, epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien käyttäytymistä pidettin käsittämättömänä ja toivottomana hoitaa. Heidän käyttäytymisensä oli kuitenkin looginen seuraus siitä, ettei heitä kohdattu dialektisesti. Ja samalla, se miten heitä ei ymmärretty, ei nähty ja heille soitettiin tahatonta koirapilliä, jonka jälkeen heidät tuomittiin epäoikeudenmukaisilla tavoilla, on vain toisintoa siitä lähisuhdetraumasta, joka heilläkin monella historiassaan oli. On silti mahdollista löytää kohtaamisia, joskus vain ihan sattumaltakin, joissa molemmat ulottuvuudet yhtyvät tasapainoisesti. Joskus omat vaikeat kokemuksensa käsitelleet ihmiset osaavat luonnostaan dialektisen tyylin suhtautua ainakin näihin kokemuksiinsa liittyviin asioihin. Jollain tapaa voisi ehkä sanoa, että kun on saavuttanut dialektisen ajattelun suhteessa kokemuksiinsa, on aika hyvin toipunut ja käsitellyt niitä.

Dialektisen ajattelun kehittyminen liittyy myös traumasidoksen purkautumiseen. Traumasidoksessa heittelee kahden ääripään välillä - hän on hyvä, hän on paha. Välillä tarrautuu kiinni, välillä pakenee kauas. Dialektiikan avulla on mahdollista purkaa traumasidosta (ks. ohjeet: Narsistisen suhteen jälkeen: Kuminauha ja takaisinkutsu - miten päästä irti traumasidoksesta?). Käytännön toipumisprosessissa taas lausepari "Olen yrittänyt jo tarpeeksi hyvin - Minun täytyy yrittää vielä lisää" on jatkuvasti läsnä. Olet tehnyt jo valtavan paljon, että olet päässyt tähän asti. Se on tarvinnut paljon voimaa ja se on asia, josta voit olla tyytyväinen itseesi. Pelkästään jo se, että on alkanut kyseenalaistamaan asioita on yksi suurimmista askeleista. Silti elämä vaatii, että vielä täytyy yrittää enemmän, aina silloin kun taas jaksaa, jotta pääsee lopulta kokonaan irti. Voit olla fyysisesti irti, mutta silti yhä jollain muulla tavalla kiinni. Keskity ensin käytännöllisiin dialektiikka-pareihin ja uskaltaudu pikku hiljaa avaamaan mieltäsi muillekin kyllä-ja-ei mahdollisuuksille. Se tapahtuu omalla ajallaan, eikä sen kanssa ole mikään kiire.



Neiti Kettu

Kommentit