Psykopatia persoonallisuuskuvana
Olen viime aikoina tutkiskellut tieteellisiä tutkimuksia psykopatiasta muodostaakseni kokonaiskuvaa tämän hetkisistä käsityksistä. Psykopatian määrittely nojaa nykypäivänä pitkälti Robert Haren kehittämään psykopatian checklistaan, jossa on kuvattu eri tyyppisiä psykopaateille kuuluvia ominaisuuksia. Näiden ominaisuuksien on havaittu jakautuvan kahteen toisistaan riippumattomaan yläkäsitteeseen. Perinteinen psykopatia on siten kokonaisuus, joka sisältää nämä kaksi erillistä faktoria.
Ensimmäinen faktori liittyy siihen, että pelon tunne on psykopaateilla fysiologisesti alhaisempi. Heillä on esimerkiksi heikompi reagoimisrefleksi yhtäkkisiin tilanteisiin. Tämä ominaisuus vaikuttaa esimerkiksi siihen, että he tulkitsevat heikommin toisen ihmisen pelon eleitä ja suhtautuvat niihin keveämmin. Samoin se liittyy myös psykopaattien heikompaan reagointiin rangaistuksiin. Psykopaatit eivät koe vahvaa reaktiota rangaistuksesta, jolloin he jatkavat toimimista samalla tavalla, vaikka siitä seuraisi heille epäedullisia asioita. Käytännössä tämä faktori näkyy empatian puutteena, toisten hyväksikäyttönä, hurmaavana karismaatisuutena sekä syyllisyyden ja häpeän tunnon puutteena.
Toinen faktori taas liittyy impulssikontrollin puutteeseen ja toiminnanohjauksen (esimerkiksi pitkäjänteinen kyky tavoitella asioita) ongelmiin. Tämä näkyy kyvyttömyytenä toimia pitkäjänteisesti, huolimattomuutena, elämyshakuisuutena, impulsiivisuutena sekä yhteiskuntaan sopeutumattomuutena. Ensimmäistä faktoria pidetään psykopatian pääkomponenttina, kun taas toinen faktori liittyy enemmän yleisiin neurologisiin puutteisiin. Psykopaatit jaotellaan usein primääreihin ja sekundääreihin psykopaatteihin. Sekundäärillä psykopaatilla korostuu yleensä faktori 2 ja faktori 1 on heikompi. Sekundäärinen psykopaatti voi neurologisten impulssikontrollin ja toiminnanohjauksen puutteidensa vuoksi elää rikollista ja piittaamatonta elämää, ja olla arvaamattoman väkivaltainen.
Primäärillä psykopaatilla korostuu faktori 1, jolloin puhutaan ns. ei-ahdistuneesta ja suunnitelmallisesti väkivaltaisesta henkilöstä. Sekundäärinen psykopaatti voi olla ahdistunut ja arvaamattomasti räjähtelevä, kun taas primäärillä psykopaatilla korostuu rauhallinen pelottomuus. Lapsuuden käytöshäiriöitä tutkittaessa on erotettu, että vain pieni osa vakavasti käytöshäiriöisistä lapsista omaa tunnekylmiä piirteitä, jotka ovat riski aikuisiän primäärin psykopatian kehittymiselle. Lykkenin mukaan primääriä psykopatiaa kuvaa se, että häneltä puuttuvat niin sanotut korkeammat ihmiselämän tunteet. Korkeammilla tunteilla hän tarkoittaa primitiivisten tunteiden päälle muodostuvia tiedostavia tunteita, kuten häpeä, syyllisyys, ahdistus, myötätunto, empatia ja niin edelleen.
Toisaalta persoonallisuushäiriöitä on alettu tarkastella myös ns. tavallisten persoonallisuuspiirteiden valossa ja huomattu, että ne ovat usein äärimmäisyyksiä näistä piirteitä. Aika järkeenkäypää, sana persoonallisuushäiriö jo kuvaa ehkä sitä, että jokin persoonallisuuden piirre on muuttunut äärimmäiseksi jo ongelmallisella tasolla. Samanlaista tarkastelua on tehty psykopatiasta. Olennaista on se, että psykopatia koostuu eri ominaisuuksien tietyntyyppisestä coctailista. Yksi vastaava ominaisuus ei siis vielä tarkoita psykopatiaa, vaan vasta jos koko coctaili on kasassa.
Yksi yleisimmistä persoonallisuusluokitteluista on "Big Five", eli viisi eri piirreulottuvuutta: ekstroversio, neuroottisuus, sovinnollisuus, tunnollisuus ja avoimuus kokemuksille. Tutkimuksissa on havaittu, että psykopaateilla korostuvat alhainen sovinnollisuus ja alhainen tunnollisuus. Tämän lisäksi heillä on matalia ja korkeita arvoja alaluokista ekstroversiossa ja neuroottisuudessa. Alhainen sovinnollisuus kuvaa psykopatian epäsosiaalista ulottuvuutta eli empatian puuttumista, yhteiskunnan vastaista käyttäytymistä, toisten hyväksikäyttöä ja niin edelleen. Alhainen tunnollisuus taas kuvaa esimerkiksi huolimattomuutta, välinpitämättömyyttä ja suunnittelemattomuutta. Mielenkiintoista ristiriitaa tuovat havainnot ekstroversiosta ja neuroottisuudesta. Psykopaatit saava korkeita arvoja ekstroversioon liittyvissä assertiivisuudessa ja jännityksenhakuisuudessa, mutta matalia arvoja lämmössä ja positiivisissa tunteissa. Neuroottisuuteen liittyen he saavat korkeita arvoja impulsiivisuudessa ja vihaisuudessa, sekä matalia ahdistuneisuudessa, itsensä tiedostamisessa ja haavoittuvuudessa. Tämä mielenkiintoinen ristiriitaisuus sai minut pohtimaan, mikäli ihmisen persoonallisuutta ei voikaan suoraan kuvata pelkästään näillä viidellä piirteellä, vaan että ekstroversio ja neuroottisuus kuitenkin vielä jakautuisivat erillisiin osiin? On järkeenkäypää, että assertiivisuus ja lämpö ovat erillisiä käsitteitä. Psykopatiaan liittyvä teoria taas tuo esille, että myös impulsiivinen vihaisuus ja ahdistuneisuustaipumus ovat erillisiä asioita.
Tämän kuvauksen perusteella on kuitenkin muodostettavissa monipuolinen coctaili, joka kuvaa varsin hyvin psykopaatin persoonallisuutta. Tästä herää kysymys: jos jokin osa tästä coctailista puuttuu, onko henkilö psykopaatti? Faktori 1:stä korostetaan psykopatian päämäärittäjänä, ja noujaudun itse samaan suuntaan. On olemassa paljon syitä, miksi henkilö voi olla impulsiivinen ja tuhoisa, mutta psykopatian pääominaisuus on ennemminkin tunnekylmyys ja poikkeavuudet tunteiden kokemisessa. Suurin osa psykopatiatutkimuksesta on tehty vankilapopulaatiossa, jolloin näiden psykopaattien persoonallisuuskuva voi olla hieman erilainen, kuin menestyneesti yhteiskunnassa elävien psykopaattien. Robert Haren mukaan psykopaatteja on joka puolella ja suurin osa heistä on vankilan ulkopuolella. Haren psykopatian checklist on kuitenkin tehty vankilapopulaation pohjalta, ja sitä onkin kritisoitu siitä, ettei sitä edes voi kunnolla käyttää sellaisille ihmisille, jotka eivät ole tehneet rikoksia.
On mahdollista, että vankilaan joutuneilla psykopaateilla faktori 2 on korkeampi kuin vankilan ulkopuolella olevilla, eli heillä on epämääräistä impulsiivisuutta, kyvyttömyyttä suunnitella asioita ja rikollisuutta taustallaan. Niin sanotun "menestyneen psykopaatin" persoonallisuuskuva onkin enemmän hämärän peitossa. Haren mukaan tällainen psykopaatti on tunnekylmä ja laskelmoiva hyväksikäyttäjä, joka on suunnitelmallisesti päässyt korkeaan asemaan. Tämä näkökulma korostaa alhaisen sovinnollisuuden ja faktori 1:n merkitystä psykopatian määrittelyssä, kun taas tunnollisuus tai faktori 2 eivät olisi yhtä määrittäviä tekijöitä. Kyky suunnitelmallisuuteen vaatii korkeampaa tunnollisuutta, eikä istu hyvin faktori 2:n määritelmään.
Toinen esille tuotu tapa hahmottaa menestynyttä psykopaattia on määritellä psykopatia pelon tunteen alhaisuuden kautta. Tästä näkökulmasta ajateltuna psykopaatti voi kehittyä joko hyväksikäyttäjäksi tai pelottomaksi muita pelastavaksi sankariksi. Tämä näkökulma nostaa esille ainoastaan alhaisen neuroottisuuden, kun taas jättää huomiotta kokonaan alhaisen sovinnollisuuden tai tunnollisuuden psykopatian määrittelijänä. Tästä tapauksesta esimerkkeinä kuvatut henkilöt kun eivät ole olleet alhaisia sovinnollisuudessa eivätkä tunnollisuudessa. Psykopatian synty on yhä jossain määrin hämärän peitossa, mikä edesauttaa keskenään erilaisten käsitysten syntymistä psykopatiasta. Olisi kuitenkin tärkeää määritellä, mitkä ominaisuudet psykopaatilla kuuluu olla, jotta hän olisi psykopaatti. Olen itse samaa mieltä kuin tutkijat, joiden tekstejä luin, että psykopatiaa määrittää eniten epäsosiaalisella tavalla poikkeava tunne-elämä. Pelkkä alhainen neuroottisuus tai pelottomuus ei vielä kuvaa sitä yhtälöä, joka saa ihmisen käyttämään hyväkseen muita. Tämän pelottomuuden on samalla yhdistyttävä alhaiseen sovinnollisuuteen, jotta coctaili syntyisi. Jättäisin itse myös faktori 2:n painoarvoa vähemmälle, sillä samankaltaisia ominaisuuksia voi syntyä erilaisista neurologisista ongelmista tai varhaisen kaltoinkohtelun seurauksena ilman, että henkilö omaa psykopaatille ominaista tunnekylmyyttä. Miksi faktori 2 kuitenkin esiintyy yhdessä faktori 1:n kanssa? Ehkä ne ovat jollain tapaa linkittyneitä toisiinsa, tai sitten kyse on populaatioharhasta eli siitä, että tutkimuksen kohteena ovat olleet vankilapopulaation psykopaatit. Voiko psykopaatti olla tunnollinen ja suunnitelmallinen? Siinä mielenkiintoinen kysymys, osa menestyneistä psykopaateista tuntuisi pystyvän tähän, ehkä.
Psykopatia ei tällä hetkellä sisälly diagnoosijärjestelmään, jossa lähimmäksi sitä tulevat epäsosiaalinen ja narsistinen persoonallisuus. Epäsosiaalinen persoonallisuus kuvaa vahvemmin faktoria 2 ja keskittyy enemmän rikkolliseen toimintaan kuin psykopatian määrittelyyn. Narsistinen persoonallisuus taas kuvaa enemmän faktoria 1 ilman faktoria 2 (eli empatiakyvytöntä hyväksikäyttäjää, joka ei ole impulsiivinen). Narsistinen persoonallisuus ei kuitenkaan välttämättä suoraan kuvaa faktoria 1, sillä kaikilla narsisteilla ei ole alhaisempaa reaktiokynnystä pelkoon. Niillä narsisteilla joilla on, sanoisin, että he ovat psykopaatteja. Osa tutkijoista on esittänyt, että nämä kolme termiä esiintyisivät saman sateenvarjon alla, jossa voimakkuusaste vain vaihtelee. Kyse olisi siis jossain määrin samasta ilmiöstä.
Ilmiötä on yritetty erotella myös primäärin ja sekundäärin psykopatian kautta. Primäärillä psykopaatilla ominaisuudet ovat vahvemmin synnynnäisiä, josta seuraa esimerkiksi se, etteivät he reagoi kasvatuksessa rangaistuksiin ja ettei heillä ole luontaisesti vahvaa empatiakykyä. Tällaisen lapsen vanhemmuus tarvitsee paljon enemmän taitoa kuin ns. normaalin lapsen. Olennaista on kuitenkin, ettei lapsi ole vielä psykopaatti, vaan suuntaa voidaan vielä kääntää. Sekundäärin psykopaatin taas ajatellaan syntyvän kaltoinkohtelun tai muun vakavan trauman seurauksena. Sekundääriä psykopaattia on kutsuttu eri yhteyksissä esimerkiksi sosiopaatiksi, rajatilatyyppiseksi psykopaatiksi tai covert-narsistiseksi psykopaatiksi. Sekundääri psykopaatti olisi siten ahdistuneempi ja omaisi alhaisemman itsetunnon kuin overt-narsistinen primääri psykopaatti. En itse ole tämän jälkimmäisen ajatuksen kanssa täysin samaa mieltä. Käytännön tapauksien perusteella mielestäni jako ei ole ihan näin selvä. Sekundääri psykopaatti voi olla myös overt-tyyppinen, ja toisaalta primääri psykopaatti voi piiloutua covert-tyyppisyyteen, vaikkei hänellä olisikaan huonoa itsetuntoa. Covert-narsismi tai covert-aggressiivisuus (ks. Vaaralliset narsistit - erota aggressiivinen persoonallisuus , Tunnista manipulointi!) on toistaiseksi vielä kohtalaisen vähän määritelty ilmiö tiedemaailmassa, ja se yhdistetään lähinnä rajatilaan ja huonoon itsetuntoon. Vähemmän ymmärretään manipulatiivista tapaa olla "surkea". Lähinnä olen lukenut kiistelyjä siitä, onko joku rajatila-asiakas manipulatiivinen vai ei, sen sijaan, että eroteltaisiin kaksi eri tyyppiä: manipulatiivinen "surkeus" ja "puhdas" rajatila.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että psykopatia on tietyntyyppinen coctaili piirteitä, eikä sitä voi määritellä pelkästään yhden piirteen perusteella. Olennaisimpia ovat tunnekylmyys ja epäsovinnollisuus, mutta toisaalta myös hurmaavuus, joka liittyy tunne-elämän irrallisuuteen ja pelon tunteen puutteeseen. Jäljelle jää kysymys, voiko psykopaatti olla tunnollinen vai ei? Impulsiivisuus, huolimattomuus ja välinpitämättömyys ovat tavalla tai toisella näkyvissä myös menestyvien psykopaattien ominaisuuksissa, vaikka he ovatkin pystyneet suunnitelmallisesti tavoittelemaan asemaansa. Vai ovatko he? Ovatko he sittenkin päässeet asemaansa vain käyttämällä muita hyväkseen, eli esimerkiksi suhteilla, jotenkin loisimalla tai vain olemalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Karismaattisuuttaan hyödyntämällähän he voivat päästä pitkällekin helpolla, ilman raskasta työskentelyä ja suunnitelmallisuutta. Hämmentävin ja omituisin piirre psykopaattisilla ihmisillä on se, miten narsistisen suuret kuvitelmat heillä ovat omista tavoitteistaan, mutta miten vähän he samalla ovat valmiita tekemään töitä näiden tavoitteiden eteen. He voivat punoa monimutkaisia juonia päästäkseen loisien tai toisia käyttäen tavoitteisiinsa, mutta omaa työtä he eivät halua tehdä.
Neiti Kettu
ks. myös:
Viattomat koiranpentusilmät - viehättävää vai ei?
Miksi häpeämättömyys viehättää?
Ensimmäinen faktori liittyy siihen, että pelon tunne on psykopaateilla fysiologisesti alhaisempi. Heillä on esimerkiksi heikompi reagoimisrefleksi yhtäkkisiin tilanteisiin. Tämä ominaisuus vaikuttaa esimerkiksi siihen, että he tulkitsevat heikommin toisen ihmisen pelon eleitä ja suhtautuvat niihin keveämmin. Samoin se liittyy myös psykopaattien heikompaan reagointiin rangaistuksiin. Psykopaatit eivät koe vahvaa reaktiota rangaistuksesta, jolloin he jatkavat toimimista samalla tavalla, vaikka siitä seuraisi heille epäedullisia asioita. Käytännössä tämä faktori näkyy empatian puutteena, toisten hyväksikäyttönä, hurmaavana karismaatisuutena sekä syyllisyyden ja häpeän tunnon puutteena.
Toinen faktori taas liittyy impulssikontrollin puutteeseen ja toiminnanohjauksen (esimerkiksi pitkäjänteinen kyky tavoitella asioita) ongelmiin. Tämä näkyy kyvyttömyytenä toimia pitkäjänteisesti, huolimattomuutena, elämyshakuisuutena, impulsiivisuutena sekä yhteiskuntaan sopeutumattomuutena. Ensimmäistä faktoria pidetään psykopatian pääkomponenttina, kun taas toinen faktori liittyy enemmän yleisiin neurologisiin puutteisiin. Psykopaatit jaotellaan usein primääreihin ja sekundääreihin psykopaatteihin. Sekundäärillä psykopaatilla korostuu yleensä faktori 2 ja faktori 1 on heikompi. Sekundäärinen psykopaatti voi neurologisten impulssikontrollin ja toiminnanohjauksen puutteidensa vuoksi elää rikollista ja piittaamatonta elämää, ja olla arvaamattoman väkivaltainen.
Primäärillä psykopaatilla korostuu faktori 1, jolloin puhutaan ns. ei-ahdistuneesta ja suunnitelmallisesti väkivaltaisesta henkilöstä. Sekundäärinen psykopaatti voi olla ahdistunut ja arvaamattomasti räjähtelevä, kun taas primäärillä psykopaatilla korostuu rauhallinen pelottomuus. Lapsuuden käytöshäiriöitä tutkittaessa on erotettu, että vain pieni osa vakavasti käytöshäiriöisistä lapsista omaa tunnekylmiä piirteitä, jotka ovat riski aikuisiän primäärin psykopatian kehittymiselle. Lykkenin mukaan primääriä psykopatiaa kuvaa se, että häneltä puuttuvat niin sanotut korkeammat ihmiselämän tunteet. Korkeammilla tunteilla hän tarkoittaa primitiivisten tunteiden päälle muodostuvia tiedostavia tunteita, kuten häpeä, syyllisyys, ahdistus, myötätunto, empatia ja niin edelleen.
Toisaalta persoonallisuushäiriöitä on alettu tarkastella myös ns. tavallisten persoonallisuuspiirteiden valossa ja huomattu, että ne ovat usein äärimmäisyyksiä näistä piirteitä. Aika järkeenkäypää, sana persoonallisuushäiriö jo kuvaa ehkä sitä, että jokin persoonallisuuden piirre on muuttunut äärimmäiseksi jo ongelmallisella tasolla. Samanlaista tarkastelua on tehty psykopatiasta. Olennaista on se, että psykopatia koostuu eri ominaisuuksien tietyntyyppisestä coctailista. Yksi vastaava ominaisuus ei siis vielä tarkoita psykopatiaa, vaan vasta jos koko coctaili on kasassa.
Yksi yleisimmistä persoonallisuusluokitteluista on "Big Five", eli viisi eri piirreulottuvuutta: ekstroversio, neuroottisuus, sovinnollisuus, tunnollisuus ja avoimuus kokemuksille. Tutkimuksissa on havaittu, että psykopaateilla korostuvat alhainen sovinnollisuus ja alhainen tunnollisuus. Tämän lisäksi heillä on matalia ja korkeita arvoja alaluokista ekstroversiossa ja neuroottisuudessa. Alhainen sovinnollisuus kuvaa psykopatian epäsosiaalista ulottuvuutta eli empatian puuttumista, yhteiskunnan vastaista käyttäytymistä, toisten hyväksikäyttöä ja niin edelleen. Alhainen tunnollisuus taas kuvaa esimerkiksi huolimattomuutta, välinpitämättömyyttä ja suunnittelemattomuutta. Mielenkiintoista ristiriitaa tuovat havainnot ekstroversiosta ja neuroottisuudesta. Psykopaatit saava korkeita arvoja ekstroversioon liittyvissä assertiivisuudessa ja jännityksenhakuisuudessa, mutta matalia arvoja lämmössä ja positiivisissa tunteissa. Neuroottisuuteen liittyen he saavat korkeita arvoja impulsiivisuudessa ja vihaisuudessa, sekä matalia ahdistuneisuudessa, itsensä tiedostamisessa ja haavoittuvuudessa. Tämä mielenkiintoinen ristiriitaisuus sai minut pohtimaan, mikäli ihmisen persoonallisuutta ei voikaan suoraan kuvata pelkästään näillä viidellä piirteellä, vaan että ekstroversio ja neuroottisuus kuitenkin vielä jakautuisivat erillisiin osiin? On järkeenkäypää, että assertiivisuus ja lämpö ovat erillisiä käsitteitä. Psykopatiaan liittyvä teoria taas tuo esille, että myös impulsiivinen vihaisuus ja ahdistuneisuustaipumus ovat erillisiä asioita.
Tämän kuvauksen perusteella on kuitenkin muodostettavissa monipuolinen coctaili, joka kuvaa varsin hyvin psykopaatin persoonallisuutta. Tästä herää kysymys: jos jokin osa tästä coctailista puuttuu, onko henkilö psykopaatti? Faktori 1:stä korostetaan psykopatian päämäärittäjänä, ja noujaudun itse samaan suuntaan. On olemassa paljon syitä, miksi henkilö voi olla impulsiivinen ja tuhoisa, mutta psykopatian pääominaisuus on ennemminkin tunnekylmyys ja poikkeavuudet tunteiden kokemisessa. Suurin osa psykopatiatutkimuksesta on tehty vankilapopulaatiossa, jolloin näiden psykopaattien persoonallisuuskuva voi olla hieman erilainen, kuin menestyneesti yhteiskunnassa elävien psykopaattien. Robert Haren mukaan psykopaatteja on joka puolella ja suurin osa heistä on vankilan ulkopuolella. Haren psykopatian checklist on kuitenkin tehty vankilapopulaation pohjalta, ja sitä onkin kritisoitu siitä, ettei sitä edes voi kunnolla käyttää sellaisille ihmisille, jotka eivät ole tehneet rikoksia.
On mahdollista, että vankilaan joutuneilla psykopaateilla faktori 2 on korkeampi kuin vankilan ulkopuolella olevilla, eli heillä on epämääräistä impulsiivisuutta, kyvyttömyyttä suunnitella asioita ja rikollisuutta taustallaan. Niin sanotun "menestyneen psykopaatin" persoonallisuuskuva onkin enemmän hämärän peitossa. Haren mukaan tällainen psykopaatti on tunnekylmä ja laskelmoiva hyväksikäyttäjä, joka on suunnitelmallisesti päässyt korkeaan asemaan. Tämä näkökulma korostaa alhaisen sovinnollisuuden ja faktori 1:n merkitystä psykopatian määrittelyssä, kun taas tunnollisuus tai faktori 2 eivät olisi yhtä määrittäviä tekijöitä. Kyky suunnitelmallisuuteen vaatii korkeampaa tunnollisuutta, eikä istu hyvin faktori 2:n määritelmään.
Toinen esille tuotu tapa hahmottaa menestynyttä psykopaattia on määritellä psykopatia pelon tunteen alhaisuuden kautta. Tästä näkökulmasta ajateltuna psykopaatti voi kehittyä joko hyväksikäyttäjäksi tai pelottomaksi muita pelastavaksi sankariksi. Tämä näkökulma nostaa esille ainoastaan alhaisen neuroottisuuden, kun taas jättää huomiotta kokonaan alhaisen sovinnollisuuden tai tunnollisuuden psykopatian määrittelijänä. Tästä tapauksesta esimerkkeinä kuvatut henkilöt kun eivät ole olleet alhaisia sovinnollisuudessa eivätkä tunnollisuudessa. Psykopatian synty on yhä jossain määrin hämärän peitossa, mikä edesauttaa keskenään erilaisten käsitysten syntymistä psykopatiasta. Olisi kuitenkin tärkeää määritellä, mitkä ominaisuudet psykopaatilla kuuluu olla, jotta hän olisi psykopaatti. Olen itse samaa mieltä kuin tutkijat, joiden tekstejä luin, että psykopatiaa määrittää eniten epäsosiaalisella tavalla poikkeava tunne-elämä. Pelkkä alhainen neuroottisuus tai pelottomuus ei vielä kuvaa sitä yhtälöä, joka saa ihmisen käyttämään hyväkseen muita. Tämän pelottomuuden on samalla yhdistyttävä alhaiseen sovinnollisuuteen, jotta coctaili syntyisi. Jättäisin itse myös faktori 2:n painoarvoa vähemmälle, sillä samankaltaisia ominaisuuksia voi syntyä erilaisista neurologisista ongelmista tai varhaisen kaltoinkohtelun seurauksena ilman, että henkilö omaa psykopaatille ominaista tunnekylmyyttä. Miksi faktori 2 kuitenkin esiintyy yhdessä faktori 1:n kanssa? Ehkä ne ovat jollain tapaa linkittyneitä toisiinsa, tai sitten kyse on populaatioharhasta eli siitä, että tutkimuksen kohteena ovat olleet vankilapopulaation psykopaatit. Voiko psykopaatti olla tunnollinen ja suunnitelmallinen? Siinä mielenkiintoinen kysymys, osa menestyneistä psykopaateista tuntuisi pystyvän tähän, ehkä.
Psykopatia ei tällä hetkellä sisälly diagnoosijärjestelmään, jossa lähimmäksi sitä tulevat epäsosiaalinen ja narsistinen persoonallisuus. Epäsosiaalinen persoonallisuus kuvaa vahvemmin faktoria 2 ja keskittyy enemmän rikkolliseen toimintaan kuin psykopatian määrittelyyn. Narsistinen persoonallisuus taas kuvaa enemmän faktoria 1 ilman faktoria 2 (eli empatiakyvytöntä hyväksikäyttäjää, joka ei ole impulsiivinen). Narsistinen persoonallisuus ei kuitenkaan välttämättä suoraan kuvaa faktoria 1, sillä kaikilla narsisteilla ei ole alhaisempaa reaktiokynnystä pelkoon. Niillä narsisteilla joilla on, sanoisin, että he ovat psykopaatteja. Osa tutkijoista on esittänyt, että nämä kolme termiä esiintyisivät saman sateenvarjon alla, jossa voimakkuusaste vain vaihtelee. Kyse olisi siis jossain määrin samasta ilmiöstä.
Ilmiötä on yritetty erotella myös primäärin ja sekundäärin psykopatian kautta. Primäärillä psykopaatilla ominaisuudet ovat vahvemmin synnynnäisiä, josta seuraa esimerkiksi se, etteivät he reagoi kasvatuksessa rangaistuksiin ja ettei heillä ole luontaisesti vahvaa empatiakykyä. Tällaisen lapsen vanhemmuus tarvitsee paljon enemmän taitoa kuin ns. normaalin lapsen. Olennaista on kuitenkin, ettei lapsi ole vielä psykopaatti, vaan suuntaa voidaan vielä kääntää. Sekundäärin psykopaatin taas ajatellaan syntyvän kaltoinkohtelun tai muun vakavan trauman seurauksena. Sekundääriä psykopaattia on kutsuttu eri yhteyksissä esimerkiksi sosiopaatiksi, rajatilatyyppiseksi psykopaatiksi tai covert-narsistiseksi psykopaatiksi. Sekundääri psykopaatti olisi siten ahdistuneempi ja omaisi alhaisemman itsetunnon kuin overt-narsistinen primääri psykopaatti. En itse ole tämän jälkimmäisen ajatuksen kanssa täysin samaa mieltä. Käytännön tapauksien perusteella mielestäni jako ei ole ihan näin selvä. Sekundääri psykopaatti voi olla myös overt-tyyppinen, ja toisaalta primääri psykopaatti voi piiloutua covert-tyyppisyyteen, vaikkei hänellä olisikaan huonoa itsetuntoa. Covert-narsismi tai covert-aggressiivisuus (ks. Vaaralliset narsistit - erota aggressiivinen persoonallisuus , Tunnista manipulointi!) on toistaiseksi vielä kohtalaisen vähän määritelty ilmiö tiedemaailmassa, ja se yhdistetään lähinnä rajatilaan ja huonoon itsetuntoon. Vähemmän ymmärretään manipulatiivista tapaa olla "surkea". Lähinnä olen lukenut kiistelyjä siitä, onko joku rajatila-asiakas manipulatiivinen vai ei, sen sijaan, että eroteltaisiin kaksi eri tyyppiä: manipulatiivinen "surkeus" ja "puhdas" rajatila.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että psykopatia on tietyntyyppinen coctaili piirteitä, eikä sitä voi määritellä pelkästään yhden piirteen perusteella. Olennaisimpia ovat tunnekylmyys ja epäsovinnollisuus, mutta toisaalta myös hurmaavuus, joka liittyy tunne-elämän irrallisuuteen ja pelon tunteen puutteeseen. Jäljelle jää kysymys, voiko psykopaatti olla tunnollinen vai ei? Impulsiivisuus, huolimattomuus ja välinpitämättömyys ovat tavalla tai toisella näkyvissä myös menestyvien psykopaattien ominaisuuksissa, vaikka he ovatkin pystyneet suunnitelmallisesti tavoittelemaan asemaansa. Vai ovatko he? Ovatko he sittenkin päässeet asemaansa vain käyttämällä muita hyväkseen, eli esimerkiksi suhteilla, jotenkin loisimalla tai vain olemalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Karismaattisuuttaan hyödyntämällähän he voivat päästä pitkällekin helpolla, ilman raskasta työskentelyä ja suunnitelmallisuutta. Hämmentävin ja omituisin piirre psykopaattisilla ihmisillä on se, miten narsistisen suuret kuvitelmat heillä ovat omista tavoitteistaan, mutta miten vähän he samalla ovat valmiita tekemään töitä näiden tavoitteiden eteen. He voivat punoa monimutkaisia juonia päästäkseen loisien tai toisia käyttäen tavoitteisiinsa, mutta omaa työtä he eivät halua tehdä.
Neiti Kettu
ks. myös:
Viattomat koiranpentusilmät - viehättävää vai ei?
Miksi häpeämättömyys viehättää?
Blogisi oli aivan loistava löytö! Olet kuvannut erinomaisesti persoonallisuushäiriöiden ja uhrin kokemusten ja toipumisen sisäistä dynamiikkaa ja tavoittanut sen keskeisimmät elementit. Tämä on auttanut edelleen sanoittamaan ja jäsentämään omiakin kokemuksia vaikka ilmiö alkaa olla melko tuttu.
VastaaPoistaYleensä psykopatian kuvaukset yksinkertaistavat kompleksista ilmiötä, synnyttäen monitulkintaisia sovellutuksia. Psykopatian olemus tuntuu olevan itselle vielä vuosienkin tutkimisen jälkeen mysteeri. Teen potilastyötä ja olen huomannut, että joskus oma myötätunto ei herää jonkun potilaan kohdalla tavanomaiseen tapaan. Olen tulkinnut tämän johtuvan siitä, että keho ei havaitse sanattomia emotionaalisia signaaleita vaikka potilaan tarinan odottaisi sisältävän niitä. Tunteet ovat energiaa ja tuottavat lämpöä, jonka keho aistii. Jos niitä ei ole tai ne ovat hyvin vähäisiä niin vuorovaikutuksesta jää puuttumaan jokin hienovarainen perusvire. Näiden ihmisten tunne-elämää kuvaa jonkinlainen "affektiivinen latteus". Blogissasi on paljon tarkkanäköistä ja erittelevää analyysia aiheesta. Kirjoitat todella hienosti. Kiitos!
Kiitos palautteesta! Mainitsemasi empatian herääminen tai heräämättömyys on mielenkiintoinen havainto. Lienee monia syitä, miksi kehollinen viestintä ja sanat ovat ristiriidassa keskenään tai latteita (mm. trauma, dissosiaatio, neuropsykiatriset piirteet, suora valehtelu jne.), mutta vastapuolena tämän useinmiten aistii jollain tapaa. Vähintäänkin tiedostamattaan ja niin, että siitä seuraa vain epämääräinen olo, ettei jokin ole ihan miten pitäisi. Tämä vaikuttaa tavanomaisessa vuorovaikutuksessa siihen, miten muut vastaavat tälle ihmiselle, ja seurauksena voi siten olla esimerkiksi juurikin trauman kokeneelle henkilölle (ihmissuhde)trauman toistumista uudelleen ja uudelleen kohdatun myötätunnon puutteen kautta.
PoistaTulin tosiaan sivuttaneeksi nuo mainitsemasi muut mahdolliset syyt tunne-elämän latteudelle ja typistäneeksi kommenttini koskemaan vain yhtä vuorovaikutuksen osa-aluetta. Ehkä hahmottelin tilannetta, jossa on jo herännyt epäilys siitä, että toisen osapuolen tavoitteena on jonkinlainen oman edun tavoittelu tai hyväksikäytön sävyjä. Erotuksena traumasta, dissosiaatiosta tai neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivän kärsimyksen tai inhimillisyyden kyllä mielestäni tunnistaa oireen takaa. Psykopatiaa leimaa jonkinlainen irtaantuminen elämän taakasta, tästä kirjoititkin toisessa artikkelissa.
PoistaLisäksi käsitys siitä, mitä vuorovaikutustilanteessa tapahtuu rakentuu monesta asiasta. Näitä ovat sanaton viestintä, lausuttu sisältö, puheteot, kielen rakenne ja kielelliset valinnat, ja vielä se miksi henkilö tulee minne tulee, ja mihin tällä pyrkii. Keskimääräisen vilpittömässä vuorovaikutustilanteessa nämä vuorovaikutuksen osa-alueet tukevat toisiaan, ja kun niissä on paljon keskinäistä ristiriitaa, aiheutuu hämmennystä.
Heräävien vastatransferenssitunteiden tutkaileminen saattaa myös auttaa rakentamaan kokonaiskuvaa siitä, minkälaisesta tilanteesta on kyse. Psykopaattisen henkilön kohdalla vastatransferenssitunteita saattavat olla terapeuttinen nihilistisyys, ammatillisen identiteetin tai kyvykkyyden tunteen rapistuminen, ärsyyntyminen, näennäinen yhteyden tunne, pelko, viha, psykologisen kompleksisuuden oletus vaikka sellaista ei ole jne.
Näissä tilanteissa kannattaa tietysti pyrkiä hoitamaan asia ja poistumaan paikalta, eikä jäädä tekemään huteraa kyökkidiagnoosia, mihin oma mieli edelleen joskus sortuu. Kun on kerran tullut kunnolla huijatuksi, kuuluu toipumisprosessiin ehkä korostunut tarve etsiä ja tutkia näitä piirteitä toiston välttämiseksi.
Kiitos ajatuksistasi, näitä on tosiaan mielenkiintoista miettiä. Viimeisenä mainitsemasi - kun on kerran tullut huijatuksi, etsii merkkejä tarkemmin tulevaisuudessa, se kaksiteräinen miekka tosiaan. Vaikka sillä omat haittansa voi olla, lopulta olen ehkä kuitenkin enemmän kiitollinen siitä, että se auttaa havaitsemaan asioita ajoissa useiden merkkien kasautuessa yhteen. Ja ne merkithän voivat johtua mistä tekijästä vain - sitä ei ehkä oikeastaan yksityiselämässään tarvitse tietääkään, varsinkaan diagnosoida ketään. Olen päätynyt tulokseen, että sellainen stereotyyppinen "elokuva"-psykopatia ei oikein ole realistinen tulkinta suurimmasta osasta ihmisisiä (mitä viihde tykkää tuottaa esille), mutta eri syistä tunnekylmiä piirteitä kehittäneitä tai niitä ihailevia ja niitä tavoittelevia ihmisiä tulee vastaan. Käytännössä ihminen kykenee monenlaisiin julmuuksiin ajatellessaan, että on itse uhri ja toinen paha, ajatellessaan olevansa oikealla tiellä ja toisen ansaitsevan kaiken.
Poista