Lievän ja vakavan narsismin ero

Olen monessa yhteydessä viitannut narsismin esiintyvän janamaisesti. Monikin ihminen on voinut oppia itselleen narsistisia selviytymiskeinoja, jolloin he voivat käyttäytyä narsistisesti olematta kuitenkaan vakavasti narsistisia. Narsismin aste voimistuu pikku hiljaa janalla ääripäätä lähestyttäessä. Lievemmin narsististen henkilöiden sijainti janalla voi myös vaihdella riippuen elämän olosuhteista ja tapahtumista. Vakavammin narsistiset pysyttelevät tiukemmin kiinni ääripäässä heilahdellen vähemmän.

Pohjateoriaa narsismin esiintymisestä janamaisesti voit lukea kirjoituksista Rethinking narcissism: Narsismin kirjo ja muodot ja Narsismin ja psykopatian erot ja päällekkäisyydet. Nyt aion keskittyä kuvailemaan yhtä tärkeimmistä eroista lievän ja vakavamman narsismin välillä. Narsismista puhutaan nykyään enemmän, mikä itsessään on hyvä asia, mutta toisaalta yleinen keskustelu ei välttämättä kunnolla erota lievää ja vakavaa narsismia toisistaan. Lievemmän narsismin tunnistaminen ja osoittaminen ei-hyväksyttäväksi käyttäytymiseksi on tärkeää siinä, ettei yhteiskunta enää jatkaisi silmien sulkemista väkivallalta ja sen selittelemistä erilaisilla fraaseilla ("hän nyt vain on sellainen"). Tästä asiasta on tärkeää puhua ja tuoda näkyväksi erilaisia väkivallan muotoja.

Silti lievän ja vakavan narsismin liian heppoinen yhteen niputtaminen johtaa sekä yleiseen pelkoon ja leimaamiseen että vaikeuteen käsitellä omia narsistisia puolustautumiskeinojaan. Nämä molemmat seuraukset ovat paradoksisesti narsismille täydellistä maaperää, sillä narsistinen maailma on mustavalkoinen - vain hyvää ja pahaa. Pelko ja leimaaminen ovat seurausta siitä, että myös lievästi narsististen henkilöiden todetaan automaattisesti olevan vakavasti häiriintyneitä - ja siten pelottavia demoneja. Samalla ilmapiiri narsismin ympärillä värittyy häpeällä (josta koko puolustautumismekanismi on saanut alkunsakin), mikä vaikeuttaa omien mahdollisten narsististen selviytymiskeinojen kehittämistä hedelmällisempien selviytymiskeinojen suuntaan. Jos jotakin itsessään lähtee tunnistamaan ja kehittämään, kaiken pohjalla on oltava ymmärrys niitä asioita kohtaan. Häpeä ei anna pisaraakaan ymmärrystä, jolloin narsistinen linssi vahvistuu - on olemassa vain täysin hyviä ja täysin pahoja ihmisiä. Dr. Fox on sanonut videoillaan, ettei hän ole koskaan vielä tavannut ketään, joka olisi muuttanut huonoja tapojaan sitä kautta, että hänet olisi saatu tuntemaan olonsa pahaksi niiden vuoksi. Ihmiset usein kuvittelevat, että haukkuminen ja siitä seuraava häpeä saavat ihmisen muuttumaan, mutta yleensä ne vain vahvistavat puolustautumista ja siten myös narsismia.

Lievän ja vakavan narsismin käytännön kannalta merkittävin ero on se, kuinka syvästi henkilö uskoo narsistisiin harhoihin. Näistä harhoista erityisesti tärkeimpänä pidän uskomusta siitä, että muut ihmiset eivät ole itsestä erillisiä henkilöitä erillisine tunteineen ja elämineen. Narsistisesti käyttäytyvä vanhempi voi esimerkiksi kehuskella ja hakea itselleen gloriaa siitä, miten hänen lapsensa on valmistunut koulusta, tai hän voi lapsensa valmistumisjuhlissa suunnata kaikkien huomion itseensä valittamalla omista sairauksistaan. (Lisähuomiona: Nämä esimerkit ovat vain yksittäisiä esimerkkejä, ja osa narsistisesti käyttäytyvistä ei välttämättä käyttäydy kummallakaan tavalla.) Esimerkit kuvaavat kuitenkin vasta käyttäytymisen tasoa. Kyseessä oleva vanhempi voi olla narsisminsa suhteen lievemmällä tai vakavammalla asteella. Vakavaa hänen narsisminsa on silloin, jos hän tosissaan uskoo, että lapsen menestyminen on hänen ansiotaan, eikä lapsi olisi tätä voinut saavuttaa ilman häntä - tai jos hän tosissaan uskoo, että lapsi on juhlissa itsekäs kerätessään huomion itseensä, jolloin kukaan ei huomioi vanhemman omia sairauksia, ja myöhemmin esimerkiksi rankaisee lasta tästä itsekkyydestä. Lievemmin narsistinen vanhempi vain nauttii lapsensa kautta saamastaan huomiosta tai pyrkii lievittämään omaa epämukavuuttaan tilanteessa puhumalla omista sairauksistaan.

Lievemmin narsistista henkilöä voi valtavasti ärsyttää se, jos muut eivät toimi kuten hän haluaa, mutta hän jollain tasolla kuitenkin ymmärtää muiden olevan erillisiä ihmisiä, joita ei voi hallita. Hän voi pyrkiä erilaisin keinoin hallitsemaan ja manipuloimaan, mutta on samalla kokoajan ärsyyntynyt asioiden vallitsevaan tilaan tiedostaessaan puutteensa. Vakavasti narsistinen henkilö taas ei kyseenalaista lainkaan sitä, etteikö hän hallitsisi muita. Se on hänelle itsestäänselvyys ja todellisuus. Tämän vuoksi vakavasti narsistiset henkilöt muuttuvat hyvin vaarallisiksi silloin, kun heidän tahtonsa torjutaan. Jos vakavasti narsistinen henkilö ei pysty muuttamaan tilannetta millään manipulaatiokeinolla, hän alkaa näkemään tämän toisen ihmisen täydellisen pahuuden ilmentymänä. Täydellisen pahuuden ilmentymä ansaitsee ne kaikki kostotoimet, jotka kumpuavat vakavasti narsistisen ihmisen traumatisoituneesta sydämestä. Vain vakavasti narsistinen henkilö uskoo niin sokeasti harhoihinsa, että lähtee missioihin tuhotakseen toisen ihmisen elämän - äärimmillään murhaan asti.

Koska maailmassa on paljon lievästi narsistisia henkilöitä, joiden narsismi jää lähinnä jatkuvan ärsyyntyneisyyden ja inhottavuuden tasolle, vakavasti narsististen henkilöiden potentiaalinen vaarallisuus jää usein vähätellyksi. Vaarallisin hetki on aina se, kun ei enää tottele, ja tämä vaara pitäisi ottaa tosissaan eri tahoissa (terveydenhuolto, oikeusjärjestelmä jne.). Aiemmin täysin sivistyneeltäkin vaikuttanut henkilö voi yhtäkkiä muuttua todella raadolliseksi. Toinen tärkeä asia on se, että koska vakavasti narsistiselle henkilölle kaikki ihmiset ovat osa häntä, ei ole olemassa ketään turvassa olevaa. Ei ole sitä yhtä, joka on hänelle niin tärkeä tai sitä yhtä, joka osaa käsitellä häntä. Kaikki ihmiset ovat hänelle jatkeita ja esineitä, joita voi käsitellä omien tarpeidensa mukaan. Ihmiset yhä haluavat uskoa, että lapset olisivat poikkeus, että lasten kohdalla vakavasti sairas ihminen olisi yhtäkkiä kehittänyt normaalin empatiakyvyn. Vakavasti narsistisen ihmisen kohdalla tällaista poikkeusta ei ole, se on vain harha, johon moni niin kovasti haluaa uskoa, että se muuttuu heille todeksi. Usein tätä harhaa tukee se tosiasia, että koska pienet lapset ovat täydellisiä narsistisen lähteen antajia, vakavasti narsistisen vanhemman ja lapsen suhde voi todellakin vaikuttaa läheiseltä ja hyvältä. Vankkumattomasti ihaileva ja totteleva lapsihan on täydellinen ja vaalittava narsistinen lähde, mutta samalla kuitenkin vain jatke, esine ja väline. Väline, jota voi käyttää mihin tahansa tarkoitukseen. On ymmärrettävää, että narsistien läheiset eivät tätä erota, mutta virallisten tahojen olisi tärkeääkin tärkeämpää ymmärtää tämä ilmiö.

Miten lievän ja vakavan narsismin voi sitten erottaa toisistaan? Aina sitä ei voikaan, jos todistusaineistoa ei ole tarpeeksi. Käyttäytymisen tasolla voit tunnistaa narsistisia piirteitä, mutta toisen sisäiseen mieleen on vaikeampi päästä kurkistamaan. Kuitenkin mitä enemmän havaitset tekijöitä, joiden perusteella alkaa vaikuttamaan siltä, että henkilö aivan tosissaan uskoo muiden olevan osa häntä, sitä enemmän kannattaa ottaa etäisyyttä. Nämä tekijät ovat usein sellaisia, joita alkaa havaitsemaan viettäessään pidemmän aikaa yhdessä vakavemmin narsistisen henkilön kanssa, jos kykenee samalla suodattamaan manipulointia ulos toisesta korvasta. Niissä ei oikeastaan ole mitään epäselvää, ne kyllä huomaa, mutta monesti siinä vaiheessa voi olla jo liian myöhäistä. Jälleen kehotan jokaista valitsemaan seuransa omien rajojensa pohjalta - ei sen pohjalta onko toinen ihminen narsisti vai ei vai kenties mikä muu. Määrittele itse mitä haluat elämääsi ja mitä et halua elämääsi. Lievemminkään narsistinen henkilö ei välttämättä koskaan muutu. Toisen ihmisen kanssa on vaikea olla suhteessa, jos koko ajan odottaa tämän muuttuvan, se ei ole edes reilua. Määrittele ne asiat, jotka ovat sinulle kaikkein tärkeimpiä ja ne, joissa voit joustaa. Valitse sen pohjalta kenen kanssa haluat olla läheisempi ja kenen kanssa et, riippumatta suhteen laadusta (ystävyys- vai sukulaisuussuhde).

Lievän ja vakavan narsismin ero on kuitenkin hyvä tiedostaa narsismista puhuttaessa. Kaikki inhottavat ja hankalat ihmiset eivät välttämättä ole kostonhimoisia tuhoajia, jolloin luo turhaa pelkoa ajatella niin. Monella ihmisellä on joitakin narsistisia selviytymiskeinoja, joita he voivat joskus oppia jopa tiedostamaan ja muuttamaan, jos heidät kohtaa ymmärtävästi ja lempeästi. Samalla on tärkeää kuitenkin olla vähättelemättä sitä, miten juurtunutta ja vaarallista vakava narsismi on. Ei aina ole välttämättä fiksua verrata sitä hankalaa tyyppiä omassa suvussa jonkun toisen elämässä olevaan vakavasti narsistiseen ihmiseen, sillä kokemus voi olla täysin eri. Toinen ihminen on aina mysteeri, ja on mahdotonta täysin tietää millainen hän on. Meillä on oikeus valita omat rajamme, mutta toisaalta ihmiskuntamme perusta nojaa kykyymme suhtautua empaattisesti niihinkin, jotka tekevät jotain väärinkin. Kaikki on suhteellista ja tasapainottelua eri asioiden välillä.



Neiti Kettu


ks. myös: Arvopohja kertoo olennaisen

Kommentit