Ketunhäntä kainalossa

Suurin osa ihmisistä tuntuu ajattelevan, että narsismi ja psykopatia on niin harvinaista, että tällaiseen ihmiseen törmääminen omassa elämässä tai läheisten heidän elämässään on käytännössä mahdotonta. Väitettä perustellaan tilastoilla. Tilastolaskelmat eivät kuitenkaan tue tätä käsitystä, lähinnä päinvastoin (kuten jäljempänä laskemme). Käsityksessä on todennäköisesti enemmän kyse ihmismielen eräistä perusharhoista, nimittäin siitä, että vaaralliset suht harvinaiselta tuntuvat tapahtumat ulkoistetaan mielestä ajattelemalla: "ei tuo minun kohdalleni koskaan tapahdu". Moni keskittää huomionsa suojelemaan niitä, joiden narsistisista toimintamalleista joku puhuu. On äärimmäisen tärkeää olla leimaamatta ihmisiä kevyin perustein narsisteiksi tai psykopaateiksi, mutta useinmiten heräävät uhrit ovat todellisuudessa hyvin varovaisia käyttämiensä sanojen suhteen. He lähinnä kyselevät "onko tämä narsismia vai ei". Kovaan ääneen tapahtuvassa huutelussa on yleensä kyse jo josta

Löysin YouTubesta videon, jossa kuvataan aikuisilla narsistien lapsilla yleisesti esiintyviä lapsuudesta jääneitä jälkiä. Videolla kuvatut asiat ovat mielestäni hyvin kuvaavia ja mielenkiintoisia. Videon on tehnyt Jerry Wise, tässä linkki . Suomennan lyhyesti pääkohdat videolta, suosittelen kuitenkin katsomaan koko videon, jos mahdollista. 1. Oman energian ja voiman luovuttaminen eri suuntiin Narsistien aikuisille lapsille on tyypillistä luovuttaa omia resurssejaan, sekä psyykkisiä että konkreettisia, automaattisesti ja yli omien rajojensa. Psyykkisellä puolella tämä näkyy esimerkiksi henkilökohtaisen valtamme poisluovuttamisessa. Tilanne tuntuu turvallisemmalta ja helpommalta silloin, kun automaatisesti pyrimme antamaan toiselle voimakkaamman aseman. Pysyttelemme siis suojassa omaksumalla tilanteissa altavastaajan roolin. Olemme kodissamme oppineet, että näin voimme välttää jonkin verran vaaraa ja ongelmia. Kääntöpuolena emme uskalla olla aitoja toisten läheisyydessä ja joudumme

Kirjoitin aiemmin sisäisen ja ulkoisen kriitikon yhteydestä flashbackeihin (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Tunnista tunnepohjaiset flashbackit ja sisäinen kriitikko ). Sisäinen ja ulkoinen kriitikko ovat Pete Walkerin ( Complex PTSD: From surviving to thriving ) mallin mukaan keskeisiä kompleksin trauman (C-PTSD) oireita. Sisäinen kriitikko on sisäinen itseä kritisoiva ja moittiva ääni, joka on syntynyt toistuvan trauman aikana ratkaisuna tilanteiden hallitsemisen tarpeeseen. On hyvä ottaa huomioon, että trauma ei välttämättä tarkoita pelkästään rajua, selkeää tai näkyvää väkivaltaa. Pete Walker alleviivaa, että fyysisenkin väkivallan läsnäollessa kompleksin trauman olennaisin aiheuttaja on yleensä psyykkinen väkivalta tai laiminlyönti. Trauma voi siis hyvin syntyä jatkuvasta ja toistuvasta psyykkisestä väkivallasta tai laiminlyönnistä. Moni selviytyjä vähättelee kokemuksiaan eikä osaa uskoa niitä traumatisoiviksi. Yhteiskunta on edelleen hieman jäljessä sen ymmärtämisessä, miten haa

Intensiivisyydellä, päämäärätietoisuudella ja häpeämättömyydellä varustetut psykopaattisia piirteitä omaavat henkilöt ovat usein yleisesti erityisen viehättäviä ja karismaattisia. Mutta miksi asia on näin? En niele pelkästään sitä yksinkertaista selitystä, että tavallisella omatunnolla varustettuja ihmisiä jollain tapaa viehättäisi omatunnottomuuteen ja häpeämättömyyteen liittyvä vapaus tehdä mitä tahansa. Sillä lopulta omatunto ja kyky empatiaan ovat yksi ihmiselämämme arvokkaimmista asioista, joka antaa elämällemme merkityksellisyyden kokemuksia. Psykopaatin elämä on lopulta varsin tyhjää, pinnallista ja merkityksetöntä. Jos syvempi pohdinta omatunnon merkityksellisyydestä kiinnostaa, suosittelen Martha Stoutin kirjaa Sociopath Next Door , joka pureutuu aiheeseen syvällisesti ja mielenkiintoisesti. Silti useissa elokuvissa ja tarinoissa leikitellään hahmoilla, joiden asenne noudattaa kaavaa: "saan kaiken minkä haluan, ja nyt haluan sinut". Jokin siis yleisesti viehättää l

Kesäkuun ensimmäisen jälkimainingeissa pohdin tietoisuuden lisäämistä narsistisen väkivallan aiheuttamista reaktioista ja jäljistä, ja sitä, että kognitiivinen dissonanssi mainitaan väärin tulkituimmaksi ominaisuudeksi (ks. World Narcissistic Abuse Awareness Day: Näkymättömät haavat ). Olen törmännyt siihen, miten monelle ihmiselle (mukaan lukien ammattilaisia) lause "väkivaltainen ihminen ei ole koko ajan väkivaltainen" on jollain tapaa hyvä asia tai lieventävä asianhaara. Voin muistaa itsenikin muutamia vuosi taaksepäin, ja olisin ajatellut samalla tavalla. Siksi tietoisuuden lisääminen kognitiivisesta dissonanssista ja traumasidoksesta olisi olennaisen tärkeää. Väkivallan jaksottaisuus ei ole lieventävä tekijä, päinvastoin se on traumatisoiva asia, joka aiheuttaa kognitiivista dissonanssia ja traumasidoksen! Kokemus on sekava, epämääräinen, ei tiedä missä mennään, olenko yliherkkä tai onko minussa vikaa, vai onko hänessä vikaa, miksi tunnen näin vaikka asiat näyttävät tä

Kesäkuun ensimmäinen päivä on täällä jälleen ja tämä päivä on omistettu tietoisuuden lisäämiselle narsistisen väkivallan jäljistä. Yhä edellen yhteiskunnassa jää pimentoon väkivaltaa, joka ei jätä selkeitä jälkiä uhriinsa. Ja mikä pahempaa, suuri osa ihmisistä puolustelee ja selittelee tätä väkivaltaa. Lähes jokainen on julkisesti puheissaan kaikenlaista väkivaltaa vastaan, mutta koska väkivalta on monelle etäinen ja kaukainen käsite, he eivät näe silmiensä edessä tapahtuvaa väkivaltaa. Sen sijaan he ehkä tajuamattaankin puolustelevat väkivaltaa: "Hänellä on vain hankalaa/ Se johtuu sitä, kun hän koki sitä ja tätä/ Hän nyt vain on sellainen/ Yritä ymmärtää, et voi hylätä häntä/ Kyllä hän kuitenkin yrittää parhaansa / Kyllä hän silti rakastaa sinua". Näiden lauseiden rivien välissä oleva viesti on: "Väkivaltaa pitää sietää ja väkivaltaisen ihmisen läheltä ei saa lähteä pois, jos väkivallalle on löydettävissä jokin selitys". Käytännössä väkivallalle on aina löydettävi