Narsistisen suhteen jälkeen: Oletko hylännyt itsesi?
Narsistisessa suhteessa ei pysty olemaan hylkäämättä itseään. Jos suhteen jatkaminen on ollut sinulle jollain tavalla pakollista tai olet odottanut sen ihanan unelmakuvan toteutumista hinnalla millä hyvänsä, olet pikku hiljaa alkanut hylätä itseäsi. Et ole seissyt omien tunteidesi, ajatustesi ja oikeuksiesi takana. Olet alkanut kyseenalaistaa ja epäillä itseäsi, ja olet antanut todellisuuden määrittelyn valttikortit narsistille. Hän on määritellyt miten asiat ovat. Luottamuksesi ja uskosi itseesi on heikentynyt, etkä ole enää osannut luottaa siihen, että edes itse olet oman itsesi tukena. Lopulta omilla tarpeillasi ei ole enää ollut merkitystä, sillä kukaan ei ole niiden tukena.
Toisaalta itsesi hylkäämistä edesauttaa myös kokemasi trauma, sillä narsistisen suhteen jatkamiselle välttämätöntä on sulkea tietoisuudestaan pois ne osat, jotka kokevat kipua ja epäoikeudenmukaisuutta. Nämä osat jäävät kuitenkin olemaan olemassa, vaikkakin kapseloituneina (ks. lisää rakenteellisesta dissosiaatiosta Narsistisen suhteen jälkeen: Varo vaaraskannauksen tulkitsemista viehätykseksi! + lyhyt info rakenteellisesta dissosiaatiosta). Niitä osia voi ikään kuin ajatella sisäisenä lapsena, joka on kokenut sen kaiken kivun ja tuskan. Niin kauan kuin suljet nämä kokemukset tietoisuutesi ulkopuolelle tai vähättelet niitä ("ei se niin kamalaa ollut"), sisäinen lapsesi kokee olonsa hylätyksi. Sisäinen lapsesi kokee, ettet välitä hänestä.
Tätä ei välttämättä kaiken keskellä ymmärrä. Olen pitkään kokenut tarvetta löytää puolellani olevia ihmisiä ongelmallisissa tilanteissa. Näiden ihmisten löytyminen on ollut välttämätöntä sille kokemukselle, että voin antaa omille kokemuksilleni tai tarpeilleni arvoa. Jos näitä ihmisiä ei ole löytynyt, olen ollut voimaton antamaan itse arvoa kokemuksilleni ja tarpeilleni. Näiden ihmisten löytymättömyys on tarkoittanut sitä, ettei niillä ole arvoa. Olen ollut väärässä tai jotenkin huono ihminen, vaikka tilanne olisi kuinka epäoikeudenmukainen. Koin, että minun täytyy myöntää ja omistaa "virheeni", vaikka en näitä virheitä olisi tehnytkään, ja minun vain sanotaan tehneen ne. Jos en tätä omistamista tekisi, olisin itsekäs ja röyhkeä.
En kuitenkaan tajunnut, että kuviossa pääasia ei ollut se, jos en löytänyt minua tukevia ihmisiä. Muut ihmiset eivät olleet se, joka sai minut kokemaan oloni hylätyksi. Se olin minä itse, joka sai aikaan sen syvän ja tuskaisen hylätyksi tulemisen kokemuksen. Hylkäsin itse itseni ja annoin vallan omasta elämästäni muille. En kuitenkaan osannut edes kuvitella sellaista mahdollisuutta, että voisin seistä omien havaintojeni, muistikuvieni tai oikeuksieni takana tilanteessa, jossa toinen ihminen ei näitä huomioi. Voiko niin tehdä? Eikö se ole ihan kauhean itsekästä? Juuri sitä, mitä ei saa tehdä, juuri se, minkä narsisti on halunnut minusta ensisijaisesti saada pois. Juuri siihen narsisti on kohdistanut suurimmat panoksensa. Sillä jokainen kerta, kun luotan omaan todellisuuteeni, murentaa hänen todellisuuttaan, jonka hän haluaa väkisin olevan ainoa totuus maailmassa.
Tänä päivänä olen kuitenkin huomannut, että pohjimmiltaan riittävää siihen, etten enää koe olevani hylätty, on se, että en enää itse hylkää itseäni. Tämä tavallaan yllättikin minut, että se riittää. Kun olen itse varma omasta todellisuudestani, tämä todellisuus muuttuu todeksi huolimatta siitä, vaikka moni ihminen ei uskoisikaan sitä. En olisi aiemmin uskonut, miten voimaannuttava kokemus on vain sanoa asiallisesti miten asiat menivät omalta puoleltani ja olla venymättä siitä mihinkään, vaikka vastapuoli ei haluaisikaan uskoa. Minun ei tarvitse saada häntä uskomaan, sillä ymmärrän nykyään, että draamasta nauttivat ihmiset tietävät kyllä mitä yritän sanoa, mutta haluavat tahallaan sekoittaa asioita. On siis turhaa yrittää saada heitä tajuamaan mitään, sillä he tajuavat jo. Tämän ymmärtäminen auttaa myös oman asiallisuutensa pitämisessä, sillä kaikki provosoituminen yleensä vain lisää draamaa.
Omien havaintojensa, muistikuviensa ja oikeuksiensa takana seisominen tarkoittaa samalla myös riskin ottamista. Toisaalta voi olla helpompaa myöntää tehneensä jotakin, mitä ei tehnyt, jos myöntämättömyydestä seuraa mahdollisesti vaikeuksia. Tähän draamanaiheuttajat kuitenkin pyrkivät, ja sitä iloa en heille halua enää suoda. Sillä siinä hetkessä, kun annan periksi omasta todellisuudestani, minulla ei ole enää mahdollisuutta puolustaa oikeuksiani. Jos sanon tehneeni jotain, mitä en ole tehnyt, en voi enää palata takaisin. Puheistani tulee sekavia ja epäuskottavia. Siksi siis ensimmäisiä kertoja elämässäni katsoin halveksivaa "miksei hän tunnusta"-ilmettä ja pysyin kannassani, selittelemättä tai pyrkimättä vakuutella ketään. En tiedä missä tämän sylttytehtaan alkujuuri on, sillä en halua lähteä sitä tarkemmin selvittelemään, haluan mieluummin pysyä etäällä tällaisista epämääräisistä draamoista, kun kerran siihen on mahdollisuus. Ehkä kyse oli jostakin kommunikaatiokatkoksesta, tai ehkä ei. Ymmärrän nykyään, että muitakin mahdollisuuksia on, kuin se kaikkein naiivein selitys. Koin kuitenkin olevani kyvykäs aivan eri tavalla kuin ennen luvatessani itselleni, että vaikka mitä tapahtuisi, en enää itse hylkää itseäni. Jos tämä sylttytehdas jatkaa valheiden levittämistä jostakin syystä, lupasin itselleni, että en hyväksy harhaanjohtamista, valheita ja epäoikeudenmukaisuutta. En aio myötäillä tai antaa periksi. Itsensä hylkääminen on aivan liian suuri hinta epämukavuuden välttämisestä.
Neiti Kettu
Toisaalta itsesi hylkäämistä edesauttaa myös kokemasi trauma, sillä narsistisen suhteen jatkamiselle välttämätöntä on sulkea tietoisuudestaan pois ne osat, jotka kokevat kipua ja epäoikeudenmukaisuutta. Nämä osat jäävät kuitenkin olemaan olemassa, vaikkakin kapseloituneina (ks. lisää rakenteellisesta dissosiaatiosta Narsistisen suhteen jälkeen: Varo vaaraskannauksen tulkitsemista viehätykseksi! + lyhyt info rakenteellisesta dissosiaatiosta). Niitä osia voi ikään kuin ajatella sisäisenä lapsena, joka on kokenut sen kaiken kivun ja tuskan. Niin kauan kuin suljet nämä kokemukset tietoisuutesi ulkopuolelle tai vähättelet niitä ("ei se niin kamalaa ollut"), sisäinen lapsesi kokee olonsa hylätyksi. Sisäinen lapsesi kokee, ettet välitä hänestä.
Tätä ei välttämättä kaiken keskellä ymmärrä. Olen pitkään kokenut tarvetta löytää puolellani olevia ihmisiä ongelmallisissa tilanteissa. Näiden ihmisten löytyminen on ollut välttämätöntä sille kokemukselle, että voin antaa omille kokemuksilleni tai tarpeilleni arvoa. Jos näitä ihmisiä ei ole löytynyt, olen ollut voimaton antamaan itse arvoa kokemuksilleni ja tarpeilleni. Näiden ihmisten löytymättömyys on tarkoittanut sitä, ettei niillä ole arvoa. Olen ollut väärässä tai jotenkin huono ihminen, vaikka tilanne olisi kuinka epäoikeudenmukainen. Koin, että minun täytyy myöntää ja omistaa "virheeni", vaikka en näitä virheitä olisi tehnytkään, ja minun vain sanotaan tehneen ne. Jos en tätä omistamista tekisi, olisin itsekäs ja röyhkeä.
En kuitenkaan tajunnut, että kuviossa pääasia ei ollut se, jos en löytänyt minua tukevia ihmisiä. Muut ihmiset eivät olleet se, joka sai minut kokemaan oloni hylätyksi. Se olin minä itse, joka sai aikaan sen syvän ja tuskaisen hylätyksi tulemisen kokemuksen. Hylkäsin itse itseni ja annoin vallan omasta elämästäni muille. En kuitenkaan osannut edes kuvitella sellaista mahdollisuutta, että voisin seistä omien havaintojeni, muistikuvieni tai oikeuksieni takana tilanteessa, jossa toinen ihminen ei näitä huomioi. Voiko niin tehdä? Eikö se ole ihan kauhean itsekästä? Juuri sitä, mitä ei saa tehdä, juuri se, minkä narsisti on halunnut minusta ensisijaisesti saada pois. Juuri siihen narsisti on kohdistanut suurimmat panoksensa. Sillä jokainen kerta, kun luotan omaan todellisuuteeni, murentaa hänen todellisuuttaan, jonka hän haluaa väkisin olevan ainoa totuus maailmassa.
Tänä päivänä olen kuitenkin huomannut, että pohjimmiltaan riittävää siihen, etten enää koe olevani hylätty, on se, että en enää itse hylkää itseäni. Tämä tavallaan yllättikin minut, että se riittää. Kun olen itse varma omasta todellisuudestani, tämä todellisuus muuttuu todeksi huolimatta siitä, vaikka moni ihminen ei uskoisikaan sitä. En olisi aiemmin uskonut, miten voimaannuttava kokemus on vain sanoa asiallisesti miten asiat menivät omalta puoleltani ja olla venymättä siitä mihinkään, vaikka vastapuoli ei haluaisikaan uskoa. Minun ei tarvitse saada häntä uskomaan, sillä ymmärrän nykyään, että draamasta nauttivat ihmiset tietävät kyllä mitä yritän sanoa, mutta haluavat tahallaan sekoittaa asioita. On siis turhaa yrittää saada heitä tajuamaan mitään, sillä he tajuavat jo. Tämän ymmärtäminen auttaa myös oman asiallisuutensa pitämisessä, sillä kaikki provosoituminen yleensä vain lisää draamaa.
Omien havaintojensa, muistikuviensa ja oikeuksiensa takana seisominen tarkoittaa samalla myös riskin ottamista. Toisaalta voi olla helpompaa myöntää tehneensä jotakin, mitä ei tehnyt, jos myöntämättömyydestä seuraa mahdollisesti vaikeuksia. Tähän draamanaiheuttajat kuitenkin pyrkivät, ja sitä iloa en heille halua enää suoda. Sillä siinä hetkessä, kun annan periksi omasta todellisuudestani, minulla ei ole enää mahdollisuutta puolustaa oikeuksiani. Jos sanon tehneeni jotain, mitä en ole tehnyt, en voi enää palata takaisin. Puheistani tulee sekavia ja epäuskottavia. Siksi siis ensimmäisiä kertoja elämässäni katsoin halveksivaa "miksei hän tunnusta"-ilmettä ja pysyin kannassani, selittelemättä tai pyrkimättä vakuutella ketään. En tiedä missä tämän sylttytehtaan alkujuuri on, sillä en halua lähteä sitä tarkemmin selvittelemään, haluan mieluummin pysyä etäällä tällaisista epämääräisistä draamoista, kun kerran siihen on mahdollisuus. Ehkä kyse oli jostakin kommunikaatiokatkoksesta, tai ehkä ei. Ymmärrän nykyään, että muitakin mahdollisuuksia on, kuin se kaikkein naiivein selitys. Koin kuitenkin olevani kyvykäs aivan eri tavalla kuin ennen luvatessani itselleni, että vaikka mitä tapahtuisi, en enää itse hylkää itseäni. Jos tämä sylttytehdas jatkaa valheiden levittämistä jostakin syystä, lupasin itselleni, että en hyväksy harhaanjohtamista, valheita ja epäoikeudenmukaisuutta. En aio myötäillä tai antaa periksi. Itsensä hylkääminen on aivan liian suuri hinta epämukavuuden välttämisestä.
Neiti Kettu
Kommentit
Lähetä kommentti