Narsistisen suhteen jälkeen: Tunnista tunnepohjaiset flashbackit ja sisäinen kriitikko
Palaan vielä tarkemmin aiheeseen C-PTSD eli kompleksi post traumaattinen stressioireyhtymä (lyhyemmin kompleksi trauma). Kirjoitin jo aiemmin turvareaktioista (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Tunnista turvareaktiosi) ja flashbackeista (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Miten selvitä flashbackeistä), mutta haluan vielä tarkentaa C-PTSD:n oireiden tunnistamista. Nämä oireet ovat yleensä vaikeasti tunnistettavissa, ja niiden nimeäminen helpottaa suuresti toipumisprosessin suuntaamista.
Tunnepohjaiset flashbackit yhdistettynä sisäiseen kriitikkoon ovat yleensä oireita, jotka ovat muuttuneet osaksi tavallista olemisen tapaasi, pidät niitä osana itseäsi, ja siten ne aiheuttavat sinulle tunteen: "minussa on pakko olla jotakin vikaa, miksi tässäkin reagoin taas näin ja miksi en taaskaan pystynyt tähän ja miksi tämäkin on minulle niin vaikeaa!". Kun tunnistat ne C-PTSD:n oireiksi, sinun on helpompi ymmärtää, etteivät ne ole väistämättömiä osia sinua itseäsi, vaan ne ovat jäänteitä kokemastasi traumasta. Traumaoireiden käsittäminen osaksi itseäsi, tai pikemminkin elämäntarinaasi, on hyödyllistä toipumisessa, mutta niiden erottaminen ulkoisten vaikutusten paineesta syntyneiksi on myös olennaista. Ihminen on kokonaisuus, joka muuttuu ja kehittyy sekä ympäristön että sisäisten impulssien kautta. Trauman aikoihin et ole pystynyt reagoimaan ympäristöön millään muulla tavalla, mutta nyt sinulla on mahdollisuus oman sisäisen prosessisi kautta lähteä tarkastelemaan näitä reaktioita uudelleen. Yhtä olennaista on hakeutua turvallisiin ja tukea antaviin ympäristöihin. Jos olet yhä vaarallisissa tilanteissa tai välinpitämättömien ihmisten keskellä, ei traumaoireillasi ole mahdollisuuttakaan muuttua, sillä tarvitset niitä yhä.
Tunnepohjaiset flashbackit eroavat perinteisistä flashbackeistä siinä, että ne ovat epäselvempiä ja vaikeampia tunnistaa. Perinteinen flashback sisältää jonkin yksittäisen tilanteen uudelleen kokemisen, ja on monesti helppo tunnistaa, mistä tilanteesta on kyse. Yksittäiset väkivaltatilanteet tai onnettomuudet voivat palata mieleen, eikä johtolankoja tarvitse kovin montaa yhdistellä, jotta jo tietää mistä on kyse. Tällöin puhutaan PTSD:stä eli post traumaattisesta stressioireyhtymästä, joka voi kehittyä yksittäisen järkyttävän tapahtuman jälkeen. C-PTSD sen sijaan muodostuu toistuvien traumakokemusten pohjalta, joita traumaattisissa ihmissuhteissa on arjessa yleensä lukuisia. Pete Walker (Complex PTSD: From surviving to thriving) mainitsee, että toistuva emotionaalinen kaltoinkohtelu on yksi tyypillinen C-PTSD:n aiheuttaja. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, vaikka emotionaalisen kaltoinkohtelun traumatisoivaa vaikutusta ei vielä ole diagnoosijärjestelmissä kunnolla tunnistettukaan. Tässä on psykiatriassa selkeä puute, mutta ei siitä sen enempää.
Kuitenkin, koska varsinkin toistuvan emotionaalisen kaltoinkohtelun kohdalla on vaikeaa tunnistaa tai nimetä yksittäisiä tilanteita, salapoliisintyö on paljon hankalampaa. Tunnepohjaisen flashbackin logiikka on sama kuin PTSD:n flashbackienkin, se palauttaa sinut takaisin elämään traumahetkeäsi uudelleen, kokemaan samoja tunteita kuin silloin, mutta se ei anna sinulle selkeää visuaalista tai muuten kerrottua tarinaa siitä, mitä olet nyt kokemassa. Koska todennäköisesti et ole tunnistanut toistuvaa emotionaalista kaltoinkohtelua traumaksi (mikä on välttämätön reaktio, jotta voisit pystyä elämään kyseisessä ihmissuhteessa, ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Syyllisyys ja häpeä, sokeus väkivallalle), et edes välttämättä tajua kokeneesi koskaan mitään traumaa mihin flashbackata takaisin. Sen sijaan flashbackia kokiessasi kuvittelet, että tämä olet sinä, sinussa on jotain vikaa, koska reagoit näin. Et ole osannut ymmärtää, että kyseessä on traumareaktio, jonka tapahtumiseen et ole pystynyt vaikuttamaan. Ilman traumatyöskentelyä et pelkällä tahdonvoimalla pysty pistämään flashbackejä kovin paljoa vastaan, joten siitä siinä ei todellakaan ole ollut kyse! Olennaista on kuitenkin, että ryhdyt edes pikku hiljaa traumatyöskentelyyn, sillä se parantaa elämänlaatuasi, eikä flashbackejä voi voimallisuudestaan huolimatta käyttää vapaalippuina tai oikeutuksena toimia miten tahansa.
Miten tunnepohjaisen flashbackin voi sitten tunnistaa? Kirjoittelin aiheesta jo hieman aiemmin (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Miten selvitä flashbackeistä). Pohjimmiltaan kyse on siitä, että jokin tietty ärsyke (haju, maku, ääni, lause, sana, kasvonilme, olotila, ajatus jne.) palauttaa sinut välittömästi kokemaan kuin olisit jälleen uudelleen traumatilanteessa. Koet täsmälleen samoja tunteita täsmälleen yhtä voimakkaina. Tunnepohjaisten flashbackien ärsykkeet eivät aina ole yhtä konkreettisia kuin PTSD-flashbackien, vaan ne voivat laueta myös omista sisäisistä olotiloistasi tai ajatuksistasi.
Mietitään hetki mitä tunteita olet tuntenut trauman aikana. Jos olet ollut trauman aikana lapsi, tunteesi ovat mittasuhteiltaan voimakkaampia tilanteisiin nähden, joten älä tulkitse aikuisen näkökulman kautta.
Mahdollisia tunteita ovat:
Esimerkkejä tunnepohjaisista flashbackeistä:
- Olet iloinen onnistuneesta työstä, jonka sait juuri valmiiksi. Keskustelet työpäivän päätteeksi työkaverisi kanssa, ja tämä kiireisenä sivuuttaa sinut töykeän oloisesti. Kokemus laukaisee sinut takaisin narsistisen suhteen epävarmuuteen, jossa tämänkaltaisesta ilmeestä/äänensävystä seurasi kohta pitkän aikaa ahdistavuutta. Koet samaa avuttomuutta ja kyvyttömyyttä, sillä et pystynyt mitenkään vaikuttamaan työkaveriisi. Vaikka kuinka teit työn onnistuneesti, silläkään ei ollut vaikutusta saamaasi reaktioon. Olosi on mitätön ja koet, ettei onnistumistasi huomattu. Tietoisesti voit huomata, miten jäät loppupäiväksi miettimään ja vellomaan, miksi työkaverisi reagoi sillä tavalla, ja että et enää koe iloa onnistumisestasi. Et kuitenkaan välttämättä tajua, että sukelsit flashbackiin avuttomuuden ja mitättömyyden kokemuksista. Luulet siten olevasi pikkumainen ja liian herkkä, etkä tajua miksi noin pieni asia voi pilata koko loppupäiväsi.
- Kuljet kadulla omissa ajatukssasi. Vastaan tulee ihminen, jonka kasvoilla on halveksiva ilme. Palaat hetkessä takaisin traumaan, ja alat pohtia mielessäsi mitä teit väärin tai millä tavalla näytät omituiselta. Alat vilkuilla muitakin vastaan tulevia ihmisiä ja heidänkin katseensa alkavat näyttää toinen toistaan halveksivammilta. Alat vakuuttua siitä, että suurin osa ihmisistä täällä on inhottavia ja/tai että sinussa on jotakin vikaa. Et kuitenkaan välttämättä huomaa flashback-kierrettä, jossa koet tarvetta suojautua narsistisessa suhteessa kokemaltasi halveksunnalta varautumalla siihen jo etukäteen. Voit ehkä syyttää itseäsi tyhmistä ajatuskierteistä, mutta niiden sinua suojeleva (tosin toimimattomasti suojeleva) tarkoitus voi jäädä pimentoon.
- Olet aloittamassa uutta projektia ja jokin siihen liittyvä asia sujuu jouhevasti. Jouhevuus ja ongelmattomuus voi alitajuisesti muistuttaa sinua siitä, miten narsistisessa suhteessa jouhevuudesta seurasi yleensä ongelmia (et ehkä tietoisesti ajattele niin, mutta olet tiedostamattasi oppinut siihen, että asioissa kuuluu olla vaikeuksia, muuten jokin koira on haudattuna). Alat kokea pelkoa siitä, että et tiedä mikä koira tässä on haudattuna. Koska et keksi mitään, automaattisesti päädyt narsistisessa suhteessa käyttämääsi tulkintamalliin: sinussa täytyy olla jotain vikaa. Alat kokea, ettet ehkä pystykään tähän projektiin, ahdistuksesi kasvaa, ja koet suurta tarvetta luovuttaa. Tietoisesti tajuat ehkä pelon siitä, että et onnistukaan, mutta taustalla oleva flashback narsistisen suhteen epävarmuuteen jää tunnistamatta. Luulet olevasi saamaton pelkuri, joka ei pysty eikä uskalla tehdä mitään.
- Tapaat ihmisen, joka kertoo sinulle pitävänsä merkityksettömänä asiaa, mikä taas on sinulle merkityksellinen. Palaat mielikuvissasi sekunnissa takaisin narsistiseen suhteesen, jossa narsisti automaattisesti, jatkuvasti ja murskaavalla voimalla kielsi kaiken mikä on sinulle tärkeää. Olit niiden vuoksi tyhmä/heikko/itsekäs tai et vain tajunnut mitään mitä hän tajusi. Koet olosi avuttomaksi, sillä et pystynyt puolustamaan itseäsi mitenkään narsistin murskaavaa jyräämistä vastaan. Tietoisesti tajuat, että sinussa alkaa herätä levottomuutta ja aggressiivisuutta. Koet tarvetta käännyttää kyseinen ihminen tajuamaan "miten asiat oikeasti ovat", tai vähintäänkin pistää hänelle jauhot suuhun ja antaa hänen nähdä, miten törkeästi hän ajattelee. Et välttämättä tajua, että olet keskellä flashbackia ja pyrit puolustautumaan aiemman traumasi aiheuttajaa kohtaan, etkä ole puolustamassa maailmaa väärydeltä, kuten ehkä selität itsellesi.
- Olet juuri käynyt pitkällä lenkillä ja tulet väsyneenä takaisin kotiin. Alat yhtäkkiä kokea olosi levottomaksi ja koet tarvetta peseytyä suihkussa mahdollisimman tarkkaan. Tulet suihkusta ja alat tehokkaasti siivoamaan, et halua nähdä yhtäkään likakohtaa missään. Koet välttämätöntä tarvetta samalla huolehtia lapsille iltapalat, ja mahdollisimman täydelliset ja ravitsevat sellaiset. Alat ahdistua, kun lapset eivät suostukaan syömään ja riehuvat olohuoneessa. Korotat ääntäsi lapsillesi ja alat tiuskia puolisollesi hänen jättämistään sotkuista. Et ehkä tajua uponneesi flashbackiin, jossa pyrit hakemaan turvaa rituaaleista ja kontrolloinnista. Juuri tämän kaltaisilla hetkillä, jolloin olet fyysisesti väsynyt, narsisti on aiemmin yleensä hyökännyt sinua kohtaan. Oma väsynyt olotilasi toimii siis ärsykkeenä, joka herättää sinussa ahdistuneen levottomuuden, jota yrität hallita tekemällä kaiken mahdollisimman täydellisesti. Alitajuisesti ajattelet yhä, että mahdollisimman täydellisesti toimimalla et saisi vihoja päällesi. Kun lapsesi ja puolisosi eivät noudatakaan tarvitsemaasi täydellisyyttä, ahdistut, koska se tietää arvaamattomuutta ja kaaosta, ja pyrit kontrolloimaan myös heitä.
- Olet ystäviesi kanssa viettämässä iltaa. Yksi ystävistäsi sanoo, että häntä ahdistavat ihmiset, jotka hymyilevät teennäisesti samalla, kun miettivät jotain ihan muuta. Muistat, että juuri eilen olit omissa ajatuksissasi ja reagoit ihmisiin lähinnä teennäisellä hymyllä. Palaat sekunnissa takaisin traumahetkeen, jossa koet olevasi tuhoava olento, joka ei pysty hallitsemaan itseään, vaan tuhoaa kaiken ympäriltään. Narsisti on aiemmin uskotellut sinulle, että hänen ongelmansa ovat sinun ansiotasi. Varsinkin lapsi tulkitsee hyvin herkästi vanhemman eleistä aiheuttaneensa omilla toimillaan tälle vahinkoa. Et kuitenkaan välttämättä huomaa sukeltaneesi flashbackiin, vaan alat yhtäkkiä olla poissaolevampi. Koet, ettet oikeasti kuulu tähän ryhmään, olet vain vahingossa mukana, ja on jokseenkin epätodellista, että muut puhuvat sinulle. Vastaat, mutta koet olosi ulkopuoliseksi. Alat kaivata kotiin omaan rauhaan, jossa voisit rentoutua. Myöhemmin soimaat itseäsi epäsosiaalisuudestasi ja koet, ettet osaa olla ihmisten kanssa. Et kuitenkaan ymmärrä reagoineesi flashbackillä, jossa irroitit tietoisuutesi ahdistavasta asiasta (eli kokemuksesta omasta tuhoavuudestasi, jota et pysty kontrolloimaan). Samalla jouduit irrottamaan tietoisuutesi koko hetkestä, etkä enää ollut läsnä.
- Katsot rauhassa televisio-ohjelmaa. Alat kokea olosi levottomaksi, muttet tiedä miksi. Levottomuus kasvaa ja alat murehtia joitakin elämässäsi olevia asioita. Et enää pysty keskittymään ohjelmaan. Lopulta koet tarvetta syödä kokonaisen pussillisen sipsiä ja karkkia samalla, kun katselet ohjelman loppuun. Kun ohjelma loppuu, levottomuutesi on kasvanut niin, että päädyt jättäytymään pois seuraavan päivän tapaamisesta, joka olisi ollut tulevaisuuden ratkaisujesi kannalta tärkeä. Myöhemmin soimaat itseäsi itsehillintäsi puutteesta sekä lusmuilustasi ja mietit, että itsepähän ansaitset kaikki käyttäytymisestäsi seuraavat mahdolliset ongelmat. Et kuitenkaan huomaa, että katsomasi ohjelma toimi ärsykkeenä, joka laukaisi sinulle flashbackin. Ohjelmassa oli viileän cool hahmo, johon eläytyessäsi hieman samaistuit. Kokeilit mielessäsi, miltä tuntuisi olla hieman tunteeton, ja koit miellyttävää viileyttä. Tämä viileys kuitenkin muistutti sinua narsistisesta suhteesta, jossa narsisti käyttäytyi tunteettomasti, mutta käänsi asiat aina niin, että sinä olet tunteeton. Olet tottunut omaksumaan tämän projisoidun "pahuuden" itseesi, mutta koit avuttomuutta sitä kantaessasi, sillä et pystynyt itse toimillasi vaikuttamaan siihen, vaan olet ollut väistämättömästi aina paha. Nyt koit hetkellisesti tunteen, jossa olit jälleen se paha ja sukelsit sekunnissa siihen samaan avuttomuuteen ja epäoikeudenmukaisuuden tunteeseen. Koska et kuitenkaan ollut tietoinen näistä tunteista, pyrit kontrolloimaan niitä rankaisemalla itseäsi siitä, että nautit hetkellisesti pahuudeksi tulkitsemastasi viileydestä. Tämä rankaisu ilmeni itseinhoisena levottomuutena. Yritit hakea turvaa ruuasta, mutta lopulta päädyit sabotoimaan itsellesi tärkeää asiaa.
Nämä esimerkit ovat vain esimerkkejä, eli oma tilanteesi voi omata osia niistä tai olla täysin erilainen.
Tunnepohjaiset flashbackit ovat tiiviissä yhteydessä sisäiseen kriitikkoon. Sisäinen kriitikko laukaisee ja ylläpitää flashbackejä kriittisellä ja soimaavalla äänellään. Se sanoo, ettet ole mitään, sinusta ei ole mihinkään, et taaskaan pystynyt ja että vain täydellisyys on riittävää. Pete Walker erottelee kirjassaan sisäisen ja ulkoisen kriitikon. Sisäinen kriitikko on keskeisin trauman alkujuuri, ahdistava ja mitätöivä minäkuva. Sisäinen kriitikko on sisäistynyt kaltoinkohtelevan läheisen ääni oman pään sisällä. Sisäinen kriitikko ei ymmärrä, että traumasi johtui kaltoinkohtelevan ihmisen puutteista. Sen sijaan se moittii ja syyttää sinua jatkuvasti kaikkien ongelmiesi alkulähteeksi. Sisäisen kriitikon ääni on mustavalkoinen, ehdoton ja ylilyövä.
Jos sisäinen kriitikko käy liian ahdistavaksi, se voi muuttua ulkoiseksi kriitikoksi. Ulkoinen kriitikko kääntää sisällä vellovan ahdistuksen ja itsevihan ulkomaailmaan, jolloin samat mustavalkoiset, ehdottomat ja ylilyövät odotukset kohdistuvat muihin ihmisiin. "Jos minulta vaaditaan täydellisyyttä, niin vaadin samaa myös muilta", ulkoinen kriitikko päättelee. Pete Walker kirjoittaa ulkoisen kriitikon syntyneen vaarallisten ihmissuhteiden pohjalta, jolloin alkaa pitää jokaista ihmistä ensisijaisesti vaarallisena. Lapsen kehitykseen liittyvän teorian pohjalta minäkäsitys muodostuu sitä kautta, miten ensisijainen hoitaja kohtaa lapsen (eli kohtaaminen on ennen minää), ja minäkäsityksen pohjalta lapsi kohtaa muita ihmisiä (eli minä suodattaa kohtaamista). Jos tuon lauseen kukaan ymmärsi, niin se tarkoittaa, että sisäinen kriitikko syntyy läheisessä vuorovaikutuksessa (kaltoinkohtelevan läheisen ääni sisäistyy) ja tämä sisäinen kriitikko luo ulkoisen kriitikon (minut on kohdattu kamalana -> olen kamala -> vuorovaikutus on kamalaa -> muut ihmiset ovat kamalia).
Ulkoinen kriitikko voi kuitenkin tuoda itsensä esille usealla eri tavalla. Narsistisessa tai taistelumoodissa ulkoinen kriitikko hyökkää ja dominoi, kun taas vetäytyvämmässä moodissa se täyttää sinut pelolla ja turvattomuudella tai pistää sinut harmittelemaan mielessäsi muiden ihmisten huonoja puolia. Ulkoisen kriitikon vaikutuksen alla näkemyksesi muista ihmisistä ovat kaikki tai ei mitään tyyppisiä: "ei kehenkään kuitenkaan voi luottaa" ja jokainen ihminen väistämättä tuottaa pettymyksen. Ulkoinen kriitikko suojelee sisäisen kriitikon haavoittavuudelta, sillä sen avulla voi hetkeksi suunnata itseä kohtaan jylläävät vaatimukset ja moitinnat muita ihmisiä kohtaan. Tämä voi siis ilmetä myös esimerkiksi itsesäälinä, jolloin omaa tilannettaan kohtaan pystyy tuntemaan myötätuntoa muiden ihmisten ollessa vaarallisia tai kamalia. Kompleksi trauma estää tuntemasta tervettä myötätuntoa itseään kohtaan, jolloin itsesäälistä tulee ainut mahdollisuus kokea hetkellistä helpotusta sisäisen kriitikon moittivalta ääneltä. Hetken päästä sisäinen kriitikko kuitenkin takuulla muistaa haukkua sinut itsesäälihetkesi säälittävyydestä ja typeryydestä.
Flashbackin aikana sisäisen tai ulkoisen kriitikon ääni alkaa voimistua, huutaa ja muuttua tiheneväksi kierteeksi. Flashbackit voivat siis olla sisäisen tai ulkoisen kriitikon hallitsemia. Sisäisen kriitikon hallitsemat flashbackit johtavat tyypillisemmin ahdistuneisuuteen, eristäytymiseen, luovuttamiseen, turtumiseen, itsetuhoisuuteen tai vastaavaan. Ulkoisen kriitikon hallitsemat taas johtavat hyökkäämiseen, vihaan, aggressioon, pelkoon, kauhuun ja niin edelleen, mutta myös mahdollisesti eristäytymiseen ja vetäytymiseen. Voidaan ajatella, että pohjimmiltaan jokaisen flashbackin taustalta on kuitenkin löydettävissä sisäinen kriitikko, jonka ahdistavuus laukaisee joko itsesyyttelyn tai pelon/hyökkäämisen muita kohtaan. Tyypillistä on myös vaihdella edestakaisin sisäisen ja ulkoisen kriitikon välillä. Tämä voisi ilmetä esimerkiksi seuraavalla tavalla: Olet osallistumassa testiin, jonka perusteella määritellään, pääsetkö mukaan haluamaasi projektiin. Tilanne muistuttaa sinua narsistisessa suhteessa kokemistasi kohtuuttomista vaatimuksista ja sisäinen kriitikkosi alkaa vaatia sinulta täydellistä suoriutumista testissä. Pyrit täydellisesti valmistautumaan jokaiseen pieneenkin pilkkuun. Samalla huomaat, miten puolisosi on jättänyt tavaransa lojumaan väärään paikkaan. Ulkoinen kriitikkosi alkaa murista ja soimata puolisoa tämän saamattomuudesta, sillä hän ei täytä samoja täydellisyyden vaatimuksia, joita sisäinen kriitikkosi juuri vaatii sinulta. Heität puolisosi tavarat raivoten pois tieltä, mutta hetken päästä alat kokea syyllisyyttä ylimitoitetusta reaktiostasi. Sisäinen kriitikkosi herää ja moittii sinua surkeaksi hermoraunioksi, joka ei näillä kyvyillä voisi selvitä mitenkään testin aiheuttamista paineista. Ahdistut ja alat kierrättää mielessäsi erilaisia skenaarioita, miten tulet epäonnistumaan testissä. Mietit myös, miten muut selviävät testistä paljon helpommin, ja alat tuntea kateutta. Ulkoinen kriitikkosi herää ja alkaa haukkua mielessäsi muita helpon elämän eläneiksi, jotka saavat kaiken helpolla, eivätkä tajua mitään vaikeuksista. Hetken päästä muistat, että heilläkin on todennäköisesti joitakin omia ongelmiaan, ja alat kokea syyllisyyttä ylimielisestä pohdinnastasi. Sisäinen kriitikkosi alkaa jälleen moittia sinua itsekkääksi ja valittavaksi typerykseksi, joka ei omilla taidoillaan pysty mihinkään. Mietit testin tarkastajia ja ulkoinen kriitikkosi aktivoituu maalaamaan uhkakuvia siitä, miten he ihmettelevät, miksi tällainen tapaus on edes päässyt tähän testiin mukaan. Muistat heidän epämääräiset ilmeensä viime tapaamisella ja vakuutut heidän halveksuvan sinua jo etukäteen. Lopulta mielesi on maassa, etkä pysty valmistautumaan testiin ollenkaan. Päädyt sen sijaan tekemään jotakin lohtutekemistä, kuten syömään herkkuja tai katsomaan televisiota.
Tästä vaihtelukierteestä on olennaisen tärkeää päästä irti, sillä kuten esimerkistä huomaat, ääripäät ruokkivat toinen toistaan! Tämänkaltainen ääripäiden välillä vaihteleva joko-tai suhtautuminen itseensä on hengästyttävää, ahdistavaa ja mahdotonta. Ei ole ihme, jos olet väsynyt, voimasi ovat lopussa, etkä tiedä miten päästä eteenpäin, sillä kukaan ei kestä tuonkaltaista höykytystä. Käytännössä se on alkuperäisen traumasi toistumista uudelleen ja uudelleen oman mielesi sisällä, sillä juuri tämänkaltaista heilahtelua, arvaamattomuutta ja "mikään ei ole oikein"-tilanteita narsistinen suhde sisältää.
Tunnistamisen jälkeen olennaisin kysymys on kuitenkin: miten selvitä tästä eteenpäin? Aiemmassa kirjoituksessa (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Hyväksy se hetki, jossa olet juuri nyt) jo pohjustin, että lempeys itseään kohtaan on erityisen tärkeää ja kaiken a ja o. Sitä joutuu harjoittelemaan, sillä sisäinen kriitikko osaa olla voimakas. Lopulta suuri osa toipumisesta pohjaa juuri lempeyden päälle, lempeys on ne perustukset, joilta on hyvä ponnistaa. Jos tärkeimmät ihmissuhteesi ovat olleet narsistisia, voi olla, ettet lähes koskaan ole kokenut lempeyttä muiden ihmisten osoittamana, jolloin joudut opettelemaan sen itse. Se on kuitenkin mahdollista ja todellista. Jatkan seuraavassa kirjoituksessa tarkemmin sisäisen kriitikon taklaamisesta (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Sisäisen kriitikon hiljentäminen).
(HUOM! Olet kirjoitusta lukiessasi ehkä huomannut, että narsistisilla ihmisillä hyökkäävä (narsistinen) defenssi ja ulkoinen kriitikko ovat usein vahvoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koska hänen oireensa ovat seurausta traumasta, sinun täytyisi jäädä hänen rinnalleen "parantamaan" häntä! Vaikka henkilön käyttäytymisen taustalta olisikin löydettävissä ymmärrettävä syy, olennaisempaa on se, onko hän vilpittömästi valmis ensin edes myöntämään/tunnistamaan tätä, saati sitten työstämään asiaa. Janan ääripäässä olevat narsistit harvoin ovat näihin asioihin valmiita.)
Neiti Kettu
Tunnepohjaiset flashbackit yhdistettynä sisäiseen kriitikkoon ovat yleensä oireita, jotka ovat muuttuneet osaksi tavallista olemisen tapaasi, pidät niitä osana itseäsi, ja siten ne aiheuttavat sinulle tunteen: "minussa on pakko olla jotakin vikaa, miksi tässäkin reagoin taas näin ja miksi en taaskaan pystynyt tähän ja miksi tämäkin on minulle niin vaikeaa!". Kun tunnistat ne C-PTSD:n oireiksi, sinun on helpompi ymmärtää, etteivät ne ole väistämättömiä osia sinua itseäsi, vaan ne ovat jäänteitä kokemastasi traumasta. Traumaoireiden käsittäminen osaksi itseäsi, tai pikemminkin elämäntarinaasi, on hyödyllistä toipumisessa, mutta niiden erottaminen ulkoisten vaikutusten paineesta syntyneiksi on myös olennaista. Ihminen on kokonaisuus, joka muuttuu ja kehittyy sekä ympäristön että sisäisten impulssien kautta. Trauman aikoihin et ole pystynyt reagoimaan ympäristöön millään muulla tavalla, mutta nyt sinulla on mahdollisuus oman sisäisen prosessisi kautta lähteä tarkastelemaan näitä reaktioita uudelleen. Yhtä olennaista on hakeutua turvallisiin ja tukea antaviin ympäristöihin. Jos olet yhä vaarallisissa tilanteissa tai välinpitämättömien ihmisten keskellä, ei traumaoireillasi ole mahdollisuuttakaan muuttua, sillä tarvitset niitä yhä.
Tunnepohjaiset flashbackit eroavat perinteisistä flashbackeistä siinä, että ne ovat epäselvempiä ja vaikeampia tunnistaa. Perinteinen flashback sisältää jonkin yksittäisen tilanteen uudelleen kokemisen, ja on monesti helppo tunnistaa, mistä tilanteesta on kyse. Yksittäiset väkivaltatilanteet tai onnettomuudet voivat palata mieleen, eikä johtolankoja tarvitse kovin montaa yhdistellä, jotta jo tietää mistä on kyse. Tällöin puhutaan PTSD:stä eli post traumaattisesta stressioireyhtymästä, joka voi kehittyä yksittäisen järkyttävän tapahtuman jälkeen. C-PTSD sen sijaan muodostuu toistuvien traumakokemusten pohjalta, joita traumaattisissa ihmissuhteissa on arjessa yleensä lukuisia. Pete Walker (Complex PTSD: From surviving to thriving) mainitsee, että toistuva emotionaalinen kaltoinkohtelu on yksi tyypillinen C-PTSD:n aiheuttaja. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, vaikka emotionaalisen kaltoinkohtelun traumatisoivaa vaikutusta ei vielä ole diagnoosijärjestelmissä kunnolla tunnistettukaan. Tässä on psykiatriassa selkeä puute, mutta ei siitä sen enempää.
Kuitenkin, koska varsinkin toistuvan emotionaalisen kaltoinkohtelun kohdalla on vaikeaa tunnistaa tai nimetä yksittäisiä tilanteita, salapoliisintyö on paljon hankalampaa. Tunnepohjaisen flashbackin logiikka on sama kuin PTSD:n flashbackienkin, se palauttaa sinut takaisin elämään traumahetkeäsi uudelleen, kokemaan samoja tunteita kuin silloin, mutta se ei anna sinulle selkeää visuaalista tai muuten kerrottua tarinaa siitä, mitä olet nyt kokemassa. Koska todennäköisesti et ole tunnistanut toistuvaa emotionaalista kaltoinkohtelua traumaksi (mikä on välttämätön reaktio, jotta voisit pystyä elämään kyseisessä ihmissuhteessa, ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Syyllisyys ja häpeä, sokeus väkivallalle), et edes välttämättä tajua kokeneesi koskaan mitään traumaa mihin flashbackata takaisin. Sen sijaan flashbackia kokiessasi kuvittelet, että tämä olet sinä, sinussa on jotain vikaa, koska reagoit näin. Et ole osannut ymmärtää, että kyseessä on traumareaktio, jonka tapahtumiseen et ole pystynyt vaikuttamaan. Ilman traumatyöskentelyä et pelkällä tahdonvoimalla pysty pistämään flashbackejä kovin paljoa vastaan, joten siitä siinä ei todellakaan ole ollut kyse! Olennaista on kuitenkin, että ryhdyt edes pikku hiljaa traumatyöskentelyyn, sillä se parantaa elämänlaatuasi, eikä flashbackejä voi voimallisuudestaan huolimatta käyttää vapaalippuina tai oikeutuksena toimia miten tahansa.
Tunnepohjaisen flashbackin ominaisuuksia
Miten tunnepohjaisen flashbackin voi sitten tunnistaa? Kirjoittelin aiheesta jo hieman aiemmin (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Miten selvitä flashbackeistä). Pohjimmiltaan kyse on siitä, että jokin tietty ärsyke (haju, maku, ääni, lause, sana, kasvonilme, olotila, ajatus jne.) palauttaa sinut välittömästi kokemaan kuin olisit jälleen uudelleen traumatilanteessa. Koet täsmälleen samoja tunteita täsmälleen yhtä voimakkaina. Tunnepohjaisten flashbackien ärsykkeet eivät aina ole yhtä konkreettisia kuin PTSD-flashbackien, vaan ne voivat laueta myös omista sisäisistä olotiloistasi tai ajatuksistasi.
Mietitään hetki mitä tunteita olet tuntenut trauman aikana. Jos olet ollut trauman aikana lapsi, tunteesi ovat mittasuhteiltaan voimakkaampia tilanteisiin nähden, joten älä tulkitse aikuisen näkökulman kautta.
Mahdollisia tunteita ovat:
- avuttomuus
- mitättömyys
- kyvyttömyys
- luovuttaminen: "turha yrittää"
- jähmettyminen
- välitön kiire tehdä jotakin heti
- turtana oleminen
- tilanteen tai oman kehonsa ulkopuolella olemisen kokeminen
- todellisuuden epätodelliseksi kokeminen
- viha/aggressio
- itsetuhoisuus
- ahdistus
- pelko
- kauhu
- häpeä
- syyllisyys
- huonous
- pelko omasta tuhoavuudesta
- tarve tukeutua (taikauskoisiin) rituaaleihin
- tarve tukeutua omaan statukseen/osaamiseen jne.
- tarve miellyttää/huolehtia/kontrolloida muita ihmisiä
- muiden ihmisten runsas kritisointi ja vikojen etsiminen heistä
- kaipuu pois/fantasiamaailmaan
- epämääräinen paniikki
Esimerkkejä tunnepohjaisista flashbackeistä:
- Olet iloinen onnistuneesta työstä, jonka sait juuri valmiiksi. Keskustelet työpäivän päätteeksi työkaverisi kanssa, ja tämä kiireisenä sivuuttaa sinut töykeän oloisesti. Kokemus laukaisee sinut takaisin narsistisen suhteen epävarmuuteen, jossa tämänkaltaisesta ilmeestä/äänensävystä seurasi kohta pitkän aikaa ahdistavuutta. Koet samaa avuttomuutta ja kyvyttömyyttä, sillä et pystynyt mitenkään vaikuttamaan työkaveriisi. Vaikka kuinka teit työn onnistuneesti, silläkään ei ollut vaikutusta saamaasi reaktioon. Olosi on mitätön ja koet, ettei onnistumistasi huomattu. Tietoisesti voit huomata, miten jäät loppupäiväksi miettimään ja vellomaan, miksi työkaverisi reagoi sillä tavalla, ja että et enää koe iloa onnistumisestasi. Et kuitenkaan välttämättä tajua, että sukelsit flashbackiin avuttomuuden ja mitättömyyden kokemuksista. Luulet siten olevasi pikkumainen ja liian herkkä, etkä tajua miksi noin pieni asia voi pilata koko loppupäiväsi.
- Kuljet kadulla omissa ajatukssasi. Vastaan tulee ihminen, jonka kasvoilla on halveksiva ilme. Palaat hetkessä takaisin traumaan, ja alat pohtia mielessäsi mitä teit väärin tai millä tavalla näytät omituiselta. Alat vilkuilla muitakin vastaan tulevia ihmisiä ja heidänkin katseensa alkavat näyttää toinen toistaan halveksivammilta. Alat vakuuttua siitä, että suurin osa ihmisistä täällä on inhottavia ja/tai että sinussa on jotakin vikaa. Et kuitenkaan välttämättä huomaa flashback-kierrettä, jossa koet tarvetta suojautua narsistisessa suhteessa kokemaltasi halveksunnalta varautumalla siihen jo etukäteen. Voit ehkä syyttää itseäsi tyhmistä ajatuskierteistä, mutta niiden sinua suojeleva (tosin toimimattomasti suojeleva) tarkoitus voi jäädä pimentoon.
- Olet aloittamassa uutta projektia ja jokin siihen liittyvä asia sujuu jouhevasti. Jouhevuus ja ongelmattomuus voi alitajuisesti muistuttaa sinua siitä, miten narsistisessa suhteessa jouhevuudesta seurasi yleensä ongelmia (et ehkä tietoisesti ajattele niin, mutta olet tiedostamattasi oppinut siihen, että asioissa kuuluu olla vaikeuksia, muuten jokin koira on haudattuna). Alat kokea pelkoa siitä, että et tiedä mikä koira tässä on haudattuna. Koska et keksi mitään, automaattisesti päädyt narsistisessa suhteessa käyttämääsi tulkintamalliin: sinussa täytyy olla jotain vikaa. Alat kokea, ettet ehkä pystykään tähän projektiin, ahdistuksesi kasvaa, ja koet suurta tarvetta luovuttaa. Tietoisesti tajuat ehkä pelon siitä, että et onnistukaan, mutta taustalla oleva flashback narsistisen suhteen epävarmuuteen jää tunnistamatta. Luulet olevasi saamaton pelkuri, joka ei pysty eikä uskalla tehdä mitään.
- Tapaat ihmisen, joka kertoo sinulle pitävänsä merkityksettömänä asiaa, mikä taas on sinulle merkityksellinen. Palaat mielikuvissasi sekunnissa takaisin narsistiseen suhteesen, jossa narsisti automaattisesti, jatkuvasti ja murskaavalla voimalla kielsi kaiken mikä on sinulle tärkeää. Olit niiden vuoksi tyhmä/heikko/itsekäs tai et vain tajunnut mitään mitä hän tajusi. Koet olosi avuttomaksi, sillä et pystynyt puolustamaan itseäsi mitenkään narsistin murskaavaa jyräämistä vastaan. Tietoisesti tajuat, että sinussa alkaa herätä levottomuutta ja aggressiivisuutta. Koet tarvetta käännyttää kyseinen ihminen tajuamaan "miten asiat oikeasti ovat", tai vähintäänkin pistää hänelle jauhot suuhun ja antaa hänen nähdä, miten törkeästi hän ajattelee. Et välttämättä tajua, että olet keskellä flashbackia ja pyrit puolustautumaan aiemman traumasi aiheuttajaa kohtaan, etkä ole puolustamassa maailmaa väärydeltä, kuten ehkä selität itsellesi.
- Olet juuri käynyt pitkällä lenkillä ja tulet väsyneenä takaisin kotiin. Alat yhtäkkiä kokea olosi levottomaksi ja koet tarvetta peseytyä suihkussa mahdollisimman tarkkaan. Tulet suihkusta ja alat tehokkaasti siivoamaan, et halua nähdä yhtäkään likakohtaa missään. Koet välttämätöntä tarvetta samalla huolehtia lapsille iltapalat, ja mahdollisimman täydelliset ja ravitsevat sellaiset. Alat ahdistua, kun lapset eivät suostukaan syömään ja riehuvat olohuoneessa. Korotat ääntäsi lapsillesi ja alat tiuskia puolisollesi hänen jättämistään sotkuista. Et ehkä tajua uponneesi flashbackiin, jossa pyrit hakemaan turvaa rituaaleista ja kontrolloinnista. Juuri tämän kaltaisilla hetkillä, jolloin olet fyysisesti väsynyt, narsisti on aiemmin yleensä hyökännyt sinua kohtaan. Oma väsynyt olotilasi toimii siis ärsykkeenä, joka herättää sinussa ahdistuneen levottomuuden, jota yrität hallita tekemällä kaiken mahdollisimman täydellisesti. Alitajuisesti ajattelet yhä, että mahdollisimman täydellisesti toimimalla et saisi vihoja päällesi. Kun lapsesi ja puolisosi eivät noudatakaan tarvitsemaasi täydellisyyttä, ahdistut, koska se tietää arvaamattomuutta ja kaaosta, ja pyrit kontrolloimaan myös heitä.
- Olet ystäviesi kanssa viettämässä iltaa. Yksi ystävistäsi sanoo, että häntä ahdistavat ihmiset, jotka hymyilevät teennäisesti samalla, kun miettivät jotain ihan muuta. Muistat, että juuri eilen olit omissa ajatuksissasi ja reagoit ihmisiin lähinnä teennäisellä hymyllä. Palaat sekunnissa takaisin traumahetkeen, jossa koet olevasi tuhoava olento, joka ei pysty hallitsemaan itseään, vaan tuhoaa kaiken ympäriltään. Narsisti on aiemmin uskotellut sinulle, että hänen ongelmansa ovat sinun ansiotasi. Varsinkin lapsi tulkitsee hyvin herkästi vanhemman eleistä aiheuttaneensa omilla toimillaan tälle vahinkoa. Et kuitenkaan välttämättä huomaa sukeltaneesi flashbackiin, vaan alat yhtäkkiä olla poissaolevampi. Koet, ettet oikeasti kuulu tähän ryhmään, olet vain vahingossa mukana, ja on jokseenkin epätodellista, että muut puhuvat sinulle. Vastaat, mutta koet olosi ulkopuoliseksi. Alat kaivata kotiin omaan rauhaan, jossa voisit rentoutua. Myöhemmin soimaat itseäsi epäsosiaalisuudestasi ja koet, ettet osaa olla ihmisten kanssa. Et kuitenkaan ymmärrä reagoineesi flashbackillä, jossa irroitit tietoisuutesi ahdistavasta asiasta (eli kokemuksesta omasta tuhoavuudestasi, jota et pysty kontrolloimaan). Samalla jouduit irrottamaan tietoisuutesi koko hetkestä, etkä enää ollut läsnä.
- Katsot rauhassa televisio-ohjelmaa. Alat kokea olosi levottomaksi, muttet tiedä miksi. Levottomuus kasvaa ja alat murehtia joitakin elämässäsi olevia asioita. Et enää pysty keskittymään ohjelmaan. Lopulta koet tarvetta syödä kokonaisen pussillisen sipsiä ja karkkia samalla, kun katselet ohjelman loppuun. Kun ohjelma loppuu, levottomuutesi on kasvanut niin, että päädyt jättäytymään pois seuraavan päivän tapaamisesta, joka olisi ollut tulevaisuuden ratkaisujesi kannalta tärkeä. Myöhemmin soimaat itseäsi itsehillintäsi puutteesta sekä lusmuilustasi ja mietit, että itsepähän ansaitset kaikki käyttäytymisestäsi seuraavat mahdolliset ongelmat. Et kuitenkaan huomaa, että katsomasi ohjelma toimi ärsykkeenä, joka laukaisi sinulle flashbackin. Ohjelmassa oli viileän cool hahmo, johon eläytyessäsi hieman samaistuit. Kokeilit mielessäsi, miltä tuntuisi olla hieman tunteeton, ja koit miellyttävää viileyttä. Tämä viileys kuitenkin muistutti sinua narsistisesta suhteesta, jossa narsisti käyttäytyi tunteettomasti, mutta käänsi asiat aina niin, että sinä olet tunteeton. Olet tottunut omaksumaan tämän projisoidun "pahuuden" itseesi, mutta koit avuttomuutta sitä kantaessasi, sillä et pystynyt itse toimillasi vaikuttamaan siihen, vaan olet ollut väistämättömästi aina paha. Nyt koit hetkellisesti tunteen, jossa olit jälleen se paha ja sukelsit sekunnissa siihen samaan avuttomuuteen ja epäoikeudenmukaisuuden tunteeseen. Koska et kuitenkaan ollut tietoinen näistä tunteista, pyrit kontrolloimaan niitä rankaisemalla itseäsi siitä, että nautit hetkellisesti pahuudeksi tulkitsemastasi viileydestä. Tämä rankaisu ilmeni itseinhoisena levottomuutena. Yritit hakea turvaa ruuasta, mutta lopulta päädyit sabotoimaan itsellesi tärkeää asiaa.
Nämä esimerkit ovat vain esimerkkejä, eli oma tilanteesi voi omata osia niistä tai olla täysin erilainen.
Sisäinen ja ulkoinen kriitikko flashbackien taustalla
Tunnepohjaiset flashbackit ovat tiiviissä yhteydessä sisäiseen kriitikkoon. Sisäinen kriitikko laukaisee ja ylläpitää flashbackejä kriittisellä ja soimaavalla äänellään. Se sanoo, ettet ole mitään, sinusta ei ole mihinkään, et taaskaan pystynyt ja että vain täydellisyys on riittävää. Pete Walker erottelee kirjassaan sisäisen ja ulkoisen kriitikon. Sisäinen kriitikko on keskeisin trauman alkujuuri, ahdistava ja mitätöivä minäkuva. Sisäinen kriitikko on sisäistynyt kaltoinkohtelevan läheisen ääni oman pään sisällä. Sisäinen kriitikko ei ymmärrä, että traumasi johtui kaltoinkohtelevan ihmisen puutteista. Sen sijaan se moittii ja syyttää sinua jatkuvasti kaikkien ongelmiesi alkulähteeksi. Sisäisen kriitikon ääni on mustavalkoinen, ehdoton ja ylilyövä.
Jos sisäinen kriitikko käy liian ahdistavaksi, se voi muuttua ulkoiseksi kriitikoksi. Ulkoinen kriitikko kääntää sisällä vellovan ahdistuksen ja itsevihan ulkomaailmaan, jolloin samat mustavalkoiset, ehdottomat ja ylilyövät odotukset kohdistuvat muihin ihmisiin. "Jos minulta vaaditaan täydellisyyttä, niin vaadin samaa myös muilta", ulkoinen kriitikko päättelee. Pete Walker kirjoittaa ulkoisen kriitikon syntyneen vaarallisten ihmissuhteiden pohjalta, jolloin alkaa pitää jokaista ihmistä ensisijaisesti vaarallisena. Lapsen kehitykseen liittyvän teorian pohjalta minäkäsitys muodostuu sitä kautta, miten ensisijainen hoitaja kohtaa lapsen (eli kohtaaminen on ennen minää), ja minäkäsityksen pohjalta lapsi kohtaa muita ihmisiä (eli minä suodattaa kohtaamista). Jos tuon lauseen kukaan ymmärsi, niin se tarkoittaa, että sisäinen kriitikko syntyy läheisessä vuorovaikutuksessa (kaltoinkohtelevan läheisen ääni sisäistyy) ja tämä sisäinen kriitikko luo ulkoisen kriitikon (minut on kohdattu kamalana -> olen kamala -> vuorovaikutus on kamalaa -> muut ihmiset ovat kamalia).
Ulkoinen kriitikko voi kuitenkin tuoda itsensä esille usealla eri tavalla. Narsistisessa tai taistelumoodissa ulkoinen kriitikko hyökkää ja dominoi, kun taas vetäytyvämmässä moodissa se täyttää sinut pelolla ja turvattomuudella tai pistää sinut harmittelemaan mielessäsi muiden ihmisten huonoja puolia. Ulkoisen kriitikon vaikutuksen alla näkemyksesi muista ihmisistä ovat kaikki tai ei mitään tyyppisiä: "ei kehenkään kuitenkaan voi luottaa" ja jokainen ihminen väistämättä tuottaa pettymyksen. Ulkoinen kriitikko suojelee sisäisen kriitikon haavoittavuudelta, sillä sen avulla voi hetkeksi suunnata itseä kohtaan jylläävät vaatimukset ja moitinnat muita ihmisiä kohtaan. Tämä voi siis ilmetä myös esimerkiksi itsesäälinä, jolloin omaa tilannettaan kohtaan pystyy tuntemaan myötätuntoa muiden ihmisten ollessa vaarallisia tai kamalia. Kompleksi trauma estää tuntemasta tervettä myötätuntoa itseään kohtaan, jolloin itsesäälistä tulee ainut mahdollisuus kokea hetkellistä helpotusta sisäisen kriitikon moittivalta ääneltä. Hetken päästä sisäinen kriitikko kuitenkin takuulla muistaa haukkua sinut itsesäälihetkesi säälittävyydestä ja typeryydestä.
Flashbackin aikana sisäisen tai ulkoisen kriitikon ääni alkaa voimistua, huutaa ja muuttua tiheneväksi kierteeksi. Flashbackit voivat siis olla sisäisen tai ulkoisen kriitikon hallitsemia. Sisäisen kriitikon hallitsemat flashbackit johtavat tyypillisemmin ahdistuneisuuteen, eristäytymiseen, luovuttamiseen, turtumiseen, itsetuhoisuuteen tai vastaavaan. Ulkoisen kriitikon hallitsemat taas johtavat hyökkäämiseen, vihaan, aggressioon, pelkoon, kauhuun ja niin edelleen, mutta myös mahdollisesti eristäytymiseen ja vetäytymiseen. Voidaan ajatella, että pohjimmiltaan jokaisen flashbackin taustalta on kuitenkin löydettävissä sisäinen kriitikko, jonka ahdistavuus laukaisee joko itsesyyttelyn tai pelon/hyökkäämisen muita kohtaan. Tyypillistä on myös vaihdella edestakaisin sisäisen ja ulkoisen kriitikon välillä. Tämä voisi ilmetä esimerkiksi seuraavalla tavalla: Olet osallistumassa testiin, jonka perusteella määritellään, pääsetkö mukaan haluamaasi projektiin. Tilanne muistuttaa sinua narsistisessa suhteessa kokemistasi kohtuuttomista vaatimuksista ja sisäinen kriitikkosi alkaa vaatia sinulta täydellistä suoriutumista testissä. Pyrit täydellisesti valmistautumaan jokaiseen pieneenkin pilkkuun. Samalla huomaat, miten puolisosi on jättänyt tavaransa lojumaan väärään paikkaan. Ulkoinen kriitikkosi alkaa murista ja soimata puolisoa tämän saamattomuudesta, sillä hän ei täytä samoja täydellisyyden vaatimuksia, joita sisäinen kriitikkosi juuri vaatii sinulta. Heität puolisosi tavarat raivoten pois tieltä, mutta hetken päästä alat kokea syyllisyyttä ylimitoitetusta reaktiostasi. Sisäinen kriitikkosi herää ja moittii sinua surkeaksi hermoraunioksi, joka ei näillä kyvyillä voisi selvitä mitenkään testin aiheuttamista paineista. Ahdistut ja alat kierrättää mielessäsi erilaisia skenaarioita, miten tulet epäonnistumaan testissä. Mietit myös, miten muut selviävät testistä paljon helpommin, ja alat tuntea kateutta. Ulkoinen kriitikkosi herää ja alkaa haukkua mielessäsi muita helpon elämän eläneiksi, jotka saavat kaiken helpolla, eivätkä tajua mitään vaikeuksista. Hetken päästä muistat, että heilläkin on todennäköisesti joitakin omia ongelmiaan, ja alat kokea syyllisyyttä ylimielisestä pohdinnastasi. Sisäinen kriitikkosi alkaa jälleen moittia sinua itsekkääksi ja valittavaksi typerykseksi, joka ei omilla taidoillaan pysty mihinkään. Mietit testin tarkastajia ja ulkoinen kriitikkosi aktivoituu maalaamaan uhkakuvia siitä, miten he ihmettelevät, miksi tällainen tapaus on edes päässyt tähän testiin mukaan. Muistat heidän epämääräiset ilmeensä viime tapaamisella ja vakuutut heidän halveksuvan sinua jo etukäteen. Lopulta mielesi on maassa, etkä pysty valmistautumaan testiin ollenkaan. Päädyt sen sijaan tekemään jotakin lohtutekemistä, kuten syömään herkkuja tai katsomaan televisiota.
Tästä vaihtelukierteestä on olennaisen tärkeää päästä irti, sillä kuten esimerkistä huomaat, ääripäät ruokkivat toinen toistaan! Tämänkaltainen ääripäiden välillä vaihteleva joko-tai suhtautuminen itseensä on hengästyttävää, ahdistavaa ja mahdotonta. Ei ole ihme, jos olet väsynyt, voimasi ovat lopussa, etkä tiedä miten päästä eteenpäin, sillä kukaan ei kestä tuonkaltaista höykytystä. Käytännössä se on alkuperäisen traumasi toistumista uudelleen ja uudelleen oman mielesi sisällä, sillä juuri tämänkaltaista heilahtelua, arvaamattomuutta ja "mikään ei ole oikein"-tilanteita narsistinen suhde sisältää.
Tunnistamisen jälkeen olennaisin kysymys on kuitenkin: miten selvitä tästä eteenpäin? Aiemmassa kirjoituksessa (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Hyväksy se hetki, jossa olet juuri nyt) jo pohjustin, että lempeys itseään kohtaan on erityisen tärkeää ja kaiken a ja o. Sitä joutuu harjoittelemaan, sillä sisäinen kriitikko osaa olla voimakas. Lopulta suuri osa toipumisesta pohjaa juuri lempeyden päälle, lempeys on ne perustukset, joilta on hyvä ponnistaa. Jos tärkeimmät ihmissuhteesi ovat olleet narsistisia, voi olla, ettet lähes koskaan ole kokenut lempeyttä muiden ihmisten osoittamana, jolloin joudut opettelemaan sen itse. Se on kuitenkin mahdollista ja todellista. Jatkan seuraavassa kirjoituksessa tarkemmin sisäisen kriitikon taklaamisesta (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Sisäisen kriitikon hiljentäminen).
(HUOM! Olet kirjoitusta lukiessasi ehkä huomannut, että narsistisilla ihmisillä hyökkäävä (narsistinen) defenssi ja ulkoinen kriitikko ovat usein vahvoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koska hänen oireensa ovat seurausta traumasta, sinun täytyisi jäädä hänen rinnalleen "parantamaan" häntä! Vaikka henkilön käyttäytymisen taustalta olisikin löydettävissä ymmärrettävä syy, olennaisempaa on se, onko hän vilpittömästi valmis ensin edes myöntämään/tunnistamaan tätä, saati sitten työstämään asiaa. Janan ääripäässä olevat narsistit harvoin ovat näihin asioihin valmiita.)
Neiti Kettu
Kiitos tästä kirjoituksesta! tunnistan itseni. Mitähän tässä voisi tehdä, kun narsistisen suhteen jälkeen en enää pysty tapaamaan uusia ihmisiä? tätä on nyt ollut jo muutaman vuoden narsistisuhteen jälkeen. tulee näitä ihmeellisiä pelkoreaktioita mieleen. pahinta on avuttomuus ja ahdistus tilanteista ja syyttelen myös itseäni siitä, miksi reagoin taas näin ja näin.
VastaaPoistaHei! Avuttomuuden kokemus on keskeisimpiä trauman elementtejä, trauma itsessään on kokemus omat selviytymiskeinot ylittävästä kokemuksesta ja jäljelle jää avuttomuuden kokemus. Olet kuitenkin päässyt irti suhteesta, osittain varmasti jo hyvinkin jaloillesi. Siten selviytymiskeinoja ja voimavaroja sinulta varmasti löytyy, ja lisää olet matkan varrella oppinut.
PoistaFlashbackin iskiessä palaamme hetkeksi takaisin trauman ytimeen, siihen avuttomaan tilaan, jossa tuntuu ettemme osaa emmekä pysty millekään mitään. Se on kuitenkin trauma, joka uskottelee sinulle, ettet olisi kykenevä ja pystyvä aikuinen. Todellisuudessa et ole enää lapsi tai et enää ole kyseisessä narsistisessa suhteessa, jonka mainitsit. On normaalia ja luonnollista pelätä, onko seuraavakin ihminen samankaltainen, ja on tervettä suojata itseään ja olla menemättä suin päin kaikkea kohti. Siitä huolimatta voit samaan aikaan olla kykenevä aikuinen, jolla on mahdollisuus kuunnella kehoaan ja huomata varoitusmerkkejä, päättää suojautua tai lähteä tarvittaessa pois, ja jolla on omia turvaverkkoja tai jota vähintäänkin joku ihminen uskoo ja tukee tarvittaessa. Todennäköisesti selviät kyllä ja osaat tehdä oikeat päätökset.
Yksi narsistisen suhteen jälkeen avuttomuutta luova uskomus on se, ettei kukaan uskoisi ja että muutkin kääntyisivät vastaan, ja näin on voinut joskus käydäkin. Todellisessa elämässä narsisti ei kuitenkaan yleensä pysty vaikuttamaan aivan kaikkiin ihmisiin, ja jostain, edes mahdollisimman kaukaa, löytyy aina joku ihminen, joka kyllä uskoo sinua. Todellisuudessa olet ihan yhtä kyvykäs aikuinen kuin kuka tahansa muukin, ja ihmiset näkevät sinussa ihan samanlaisen ja samalla tavalla uskottavan ihmisen kuin kenessä tahansa muussakin. Tärkeintä on vain päästä narsistin vaikutuspiiristä kauemmas, etsiä ympärilleen sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti haluavat nähdä sinut sellaisena kuin olet ja tukea sinua. Narsistia uskovat ihmiset eivät ole heitä, he eivät vain ole sinulle hyvää seuraa, vaikka muutoin kuinka mukavia olisivatkin.
Tällaiset ajatukset minulle ensimmäisinä heräsivät, en tiedä osuvatko ne sinun kohdallasi mihinkään. Mieleen tunkeutuvat avuttomuuden kokemukset kertovat kuitenkin traumaattisista reaktioista, joista sinun ei tarvitse syyttää itseäsi millään tapaa. Kuten sanotaan, ne ovat luonnollisia reaktioita niihin epäluonnollisiin kokemuksiin, joita olet kokenut. Kehosi yrittää pitää sinua edelleen turvassa, nyt vain ylimitoitetusti. Ihmissuhdetraumasta toipumisen kannalta on tärkeää löytää korvaavia kokemuksia, joissa tulee nähdyksi omana itsenään ja voi kokea olonsa turvalliseksi toisen seurassa. Terapiaan hakeutuminen auttaa tässä, lisäksi voisi olla hyvä idea hakeutua matalan kynnyksen ryhmätoimintaan mukaan (johonkin aiheeseen liittyen, mistä olet kiinnostunut, esim. kansalaisopiston kurssit) ja tutustua siellä ihmisiin kevyellä tasolla. Ei-romanttiset ihmissuhteet itse asiassa ovat todella tärkeitä turvapohjan luojina, sillä romanttiseen suhteeseen ryhtyminen vaatii paljon enemmän haavoittuvaiseksi asettumista. Joka tapauksessa suosittelen ihmisiin tutustumista hitaasti, niillä ehdoilla mikä tuntuu sinusta sopivalta. Kun etenet omassa tahdissasi tarpeeksi hitaasti, pysyt kiinni voimavaroissasi ja toimintakykyisenä. Sinun ei tarvitse suostua kenenkään painostukseen tai yrittää toimia kenenkään mieliksi itseäsi vastaan. Flashbackin iskiessä joku luottoihminen (livenä tai vaikka internetin ryhmässä), jonka kanssa pohtia asiaa yhdessä, on korvaamattoman tärkeä.
Kiitos vastauksestasi! Tämä auttaa paljon. Kyllä, olen päässyt jaloilleni ja pois narsistin vaikutuspiiristä. Mutta,mutta...minusta tuntuu silti etten pääse etenemään elämässäni. Olen jotenkin jumittunut tiettyyn ajatustapaan ja se on se, että en uskalla laittaa alttiiksi itseäni uudelle parisuhteelle. En anna edes mahdollisuutta sille. Ongelma on siinä, että voin alussa innokkaasti tutustua toiseen ihmiseen. Kun pitäisi edetä, tulee totaalinen stoppi. Tämä tekee voimakkaan ahdistusreaktion, jossa olen avuton, ja myös surullinen sekä oudolla tavalla pelokas. On ollut hyvä kuulla etten ole ainut ja että tämä on normaalia. Silti asia koskee ja tekee kipeää. Enkä pääse koskaan todellisuudessa eteenpäin?
VastaaPoistaDeittimaailmassa koen raadollisuutta myös. Koen,että en kelpaa kellekään tai olen vääränlainen, vaikka se toinen sanoisi ihan päinvastaista. En pysty hallitsemaan itseäni ja ikäänkuin pelko pitää otteessaan todella lujasti. Tämä alkaa sattua ja ahdistusta vertaan kuin kipuun, se on pahempaa kun fyysinen kipu. Narsistisuhteeni kesti pitkään, voiko haavat kestää yhtä pitkään vai miten pääsisin eteenpäin.
VastaaPoistaPahoittelut vastauksen viipymisestä, näin viestisi kuitenkin jo aiemmin ja meinasin vastata, mutta googlen tietoturva estää välillä tehokkaasti pääsyn kirjautumaan omallekaan tililleen.. Pystyn samaistumaan tuohon kokemukseen, että välillä vain kokee, ettei pysty tai onnistu tai ole riittävä tai kelpaa. En osaa ehkä tarkalleen sanoa, mikä kaikki on auttanut sen helpottamisessa. Välillä edelleen itsekin sukellan hetkellisesti siihen, mutta joka kerta sieltä nouseminen on helpompaa ja nopeampaa. Olennaista ei ehkä olekaan päästä eroon kaikista triggereistään, jos se edes mahdollista olisikaan, vaan oppia selviytymään niiden kanssa ja nousemaan mahdollisimman hyvin takaisin toimintakykyiseksi. Ja opetella tunnistamaan omia olotilojaan, milloin tällainen tila iskee ja mitä silloin kannattaa tehdä. Silloin tarvitsee jonkinlaista hoivaa ja turvaa, jossa voi hetken hengähtää ja olla tekemättä merkittäviä päätöksiä. Vetäytyä jonnekin rauhaan tai turvallisten ihmisten seuraan. Tärkeintä on painaa pause-nappia ja odottaa ennen kuin tekee mitään impulsiivista ja lopullista. Voit miettiä, mikä tekeminen tai mitkä asiat toimivat sinulle parhaiten rauhoittavina asioina.
PoistaPidän itse agenttisuuden käsitteestä (engl. agency), ja pyrin sitä kohti, että olisin itse omassa elämässäni toimija. Se tarkoittaa sekä vapautta että vastuuta omista valinnoista, ja vastuu on itse asiassa yllättävän kevyt kantaa silloin, kun sen on itse valinnut, eikä sitä ole joku muu niskaasi työntänyt. Se tarkoittaa samalla sitä, että voi itse valita ihmiset ja tilanteet elämässään, ja edetä niissä sellaiseen tahtiin, kuin mikä on itselle hyväksi. Se tarkoittaa, että sen sijaan, että etsisi jota kuta, jolle kelpaa, etsiikin sellaista ihmistä, jonka kanssa itsellä on hyvä olla. Loppujen lopuksi ihmisiä on maailmassa jos minkälaisia, ja he kaikki ajattelevat ties millä tavoin, sillä ei ole väliä mitä kukakin sinusta ajattelee. Tärkeämpää on, että löydät ja valitset lähellesi ne ihmiset, joiden kanssa sinä koet olevan hyvä olla.
Mietin sitä, kun sanoit, että tutustut alussa innokaasti uuteen ihmiseen ja sitten tulee yhtäkkiä stoppi. Tuli mieleen ajatus, voiko olla, että et ole päässyt vielä jyvälle siitä, mikä tahti on sinulle ihan oikeasti ok? Voi olla, että menet helposti imussa mukana hieman liian pitkälle, ja yhtäkkiä huomaat, ettet olekaan tarpeeksi turvassa ja tämä ei nyt ole sinulle ok. Tilanne on vähän sama kuin jos venyttäisi pitkään ein sanomista ja pyrkisi vain olemaan toiselle mieliksi, se kasautuu ja purkautuu jossain vaiheessa ahdistuneena purkautumisena, josta sen jälkeen kokee syyllisyyttä. Näin joutuu kokemaan turhaa syyllisyyttä ja saa vahvistusta omalle vääristyneelle käsitykselleen siitä, että olisi itse jotenkin huono tai sekaisin. Tärkeintä on vain, että kuuntelee itseään ajoissa ja ilmaisee tarpeitaan ajoissa. Jos toinen ei sitä siedä ja esimerkiksi lähtee pois, hänen kuuluikin lähteä, hän ei ollut oikea ihminen sinulle. Jos sinulle tulee vahva vastustava reaktio, se on merkki siitä, että olet edennyt liian nopeasti ja tarvitset hieman hengähdystaukoa. Mitään lopullista se ei vielä tarkoita.
Tunnistan kattavasta listauksestasi myös mm. epämääräisen paniikin tunteet sekä vihan ja aggression tunteet tutustuessa ihmisiin. Nämä vuorottelevat erityisesti minun kohdallani. Tuntuu,että suojaus on erityisen voimakasta ja siitä eroon pääseminen on työlästä. Olen kuitenkin edennyt mutta hitaasti ja takapakkeja tulee kaiken aikaa. Lienee kai normaalia...
VastaaPoistaTurtana oleminen on myös mukana tuntemuksissani aina voimakkaiden tuntemusten jälkeen, tämä on hyvin vaikea tunne, hyvin tuskallinen, koska pelkään että menetän jotenkin otteen itseeni. Palaan kirjoitukseesi yhä uudelleen ja todella hyvää tietoa!
VastaaPoistaHei! Oletan, että nämä kaksi ovat jatkokommentteja samalta anonyymilta. Kuvailet vahvoja traumareaktioita, joiden kanssa tosiaan voi tuntua loputtomalta suolta rämpiä eteenpäin, ja joskus voi olla vaikea nähdä niitä kaikkia askelia, joita on jo päässyt eteenpäin. Ensimmäinen ja tärkein trauman vakauttamisen askel on turvallisuuden kokemuksen saaminen, ja erityisesti toiselta ihmiseltä. Ilman tätä kokemusta on sietämätöntä ja ehkä oikeastaan mahdotonta kohdata traumaattisia kokemuksiaan siten, että saisi ne integroitua terveeksi osaksi omaa tarinaansa. Siksi suosittelen pohtimaan, onko lähipiirissäsi sellaisia turvallisia ihmisiä, joihin pystyt tukeutumaan, ja miten paljon pystyt heihin tukeutumaan. Nykyään on onni se, että on olemassa myös traumatyöskentelyn ammattilaisia, joilta on mahdollista saada se tarvittava turvan ja myötätunnon kokemus ja sitä kautta apua omien kokemusten rauhoittumiseen. Suosittelen tämän turvan kokemuksen etsimistä jollakin sinun elämääsi sopivalla tavalla. En tiedä, löytyykö sinulta lapsuuden haastavia kokemuksia, mutta voisiko Crappy Childhood Fairyn Youtube-videoista olla sinulle apua?
Poista