Miten kommunikoida manipuloivan ihmisen kanssa?

Olen pitkään aikonut kirjoittaa tästä aiheesta, sillä käytännön elämässä joudumme miettimään tätä kysymystä. Se on kuitenkin kysymys, johon vastaamisessa olen kokenut tarvitsevani lisää kehittymistä ja lisää askelia omalla polullani. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että voisin yrittää vastata siihen tämänhetkisen ymmärrykseni pohjalta.

Arkielämässä tulee väistämättä eteen tilanteita, joissa joutuu jollakin tapaa kommunikoimaan manipuloivien tai lapsellisia "lyön jalkaani maahan niin kauan kunnes saan haluamani" -tekniikoita käyttävien aikuisten kanssa. On jopa yllättävää, shokeeraavaa ja käsittämätöntä törmätä aikuiseen ihmiseen, joka käyttäytyy kuin 4-vuotias. Tämä on kuitenkin aivan täyttä todellisuutta, ja siihen joutuu törmäämään. Silloin joudumme pohtimaan kysymystä, miten mennä tilanteessa eteenpäin mahdollisimman jouhevasti niin, että samalla sekä minimoi vahingot että pysyy jämäkkänä? Välillä tämä kaikki on hyvin raskasta, ja sitä vain toivoo, että aikuiset voisivat käyttäytyä kuin aikuiset. Mutta ei. Kun ei niin ei. Oma lukunsa ovat fiksusti käyttäytyvät, mutta hienovaraisemmin manipuloivat ja painostavat ihmiset, heihinkin jossain vaiheessa törmää. Viime aikoina olen huomannut, että jos elämässään tekee asioita (tekee töitä, käyttää palveluita, tutustuu ihmisiin eri yhteyksissä jne.), ei voi mitenkään välttyä siltä etteikö näitä kumpaakin käyttäytymistyyliä eteen jossain vaiheessa tulisi. Siksi on hämmentävää, miten vähän manipuloinnista puhutaan ja miten siihen vastaamista ei melkeinpä missään opeteta. Perusopukseksi manipuloinnista suosittelen George Simonin kirjaa In Sheep's Clothing (ks. Tunnista manipulointi!).


Asennoitumisohjeet

Kaiken pohjana kommunikoinnissa on omien asenteiden kanssa työskentely. Narsistisessa suhteessa eläneille tämä on erityisen tärkeää, sillä narsistin vaikutuspiirissä on oppinut selviytymään juuri päinvastaisilla asenteilla ja tavoilla kuin mitä selkeä jämäkkä suhtautuminen vaatisi. Tämä on merkittävin ja usein vaikeinkin kohta, sillä joutuu todella työstämään omien selviytymiskeinojensa muutosta. Kuvittele, että olet koko kehollasi syvällä tasolla oppinut, että pinnan alla ei saa hengittää. Refleksinomaisesti pidätät hengitystäsi heti, kun menet pinnan alle. Jos et tekisi niin, se merkitsisi sinulle syvällä tasolla tuhoutumista, ja siksi on hyvin vaikea olla tekemättä niin. Uuden tavan oppiminen on työlästä, kun kyse on selviytymismekanismeista, mutta ei mahdotonta. Jo pienikin muutos uuden asenteen omaksumisessa riittää siinä, että olet yhden askeleen eteenpäin polulla ja saat erilaisia uutta asennetta tukevia kokemuksia. Pikku hiljaa vanha selviytymiskeino jää taakse, kun toiston kautta huomaat, että uusi keino tuo sinulle parempaa turvaa.

Ensimmäinen tärkeä asennoitumiskysymys on ymmärtää, että ihminen, joka turvautuu kaikkivoipaisuuden kokemukseen, ei muuta ajatuksiaan, vaikka hänelle toisi kaikki faktat eteen. Kaikenlainen todistelu on siis loppujen lopuksi turhaa ja johtaa lillukanvarsien kautta siihen, että manipuloija saa tahtonsa läpi. Kaikkivoipaisuuteen turvautumista voi tunnistaa esimerkiksi siitä, jos henkilö antaa ylimalkaisia parannusehdotuksia (kuten "vain ryhdistäytykää") antaen samalla ymmärtää, ettei hänellä ole kokemusta asiasta, mutta että kuitenkin osaisi toimia paremmin kuin kokemusta omaavat henkilöt. Tällaisissa tilanteissa moni yrittää keskustellen kertoa siitä, mitä todellisuus tässä parannusehdotuksen kohteessa oikeasti on ja miten asiat eivät ole yksinkertaisia, mutta ehdottaja harvemmin kuuntelee ja pysyy papukaijamerkin arvoisessa neuvossaan.

Toiseksi on hyvä ymmärtää, että manipuloivan tai lapsellisesti maata polkevan henkilön käytös on hänelle välineellistä ja tarkoitushakuista. Hänen käyttäytymisensä taustalla on halu saada jotakin, ja hän uskaltaa röyhkeästi käyttää mitä tahansa keinoja. Moni ihminen pyrkii suhtautumaan tällaiseen ihmiseen laimentamalla sitä tunnekokemusta, jonka he kuvittelevat hänellä olevan (esimerkiksi suuttuminen, loukkaantuminen, arvostuksen katoaminen). Tämä johtaa hyvittelyyn, kompromisseihin tilanteissa, joissa kompromisseja ei kuuluisi tehdä, ja lopulta pyrkimykseen miellyttää manipuloijaa. Manipuloivan ihmisen käyttäytymiseen täytyy kuitenkin suhtautua tarkoitushakuisena käyttäytymisenä ja ikään kuin pelisiirtoina. Vaikka toki olet voinut saada hänessä aikaan pettymyksen ja suuttumuksen tunteita siksi, ettet ole tehnyt niin kuin hän on halunnut, pelaa pyrkimys laimentaa näitä tai muutoin liioitellusti heristeltyjä tunneilmaisuja suoraan manipuloijan pussiin. Käytöksessä on ensisijaisesti kyse siitä, että hän on oppinut tällä tavalla tehokkaasti saamaan haluamansa. Osoittamaasi myötätuntoista joustamista hän ei ota vastaan sillä tavalla kuin ajattelet, vaan pelkästään hyvin pelattuna pelisiirtona hänen taholtaan.

Kolmanneksi omasta mielestä täytyy kytkeä pois päältä automaattinen tarve miellyttää muita ihmisiä. Tämä on default-toiminto monilla narsistisessa suhteessa eläneillä, ja sen kanssa joutuu todella paljon työskentelemään. Kun manipuloiva ihminen vetoaa johonkin sinulle tärkeään kohtaan (vihjaillen esimerkiksi "en arvosta sinua enää, koska et tehnyt miten halusin" tai "lähden pois, jos et tee niin kuin haluan" tai "en auta sinua enää, koska et tee niin kuin haluan" tai "aiheutan hankaluuksia, koska et tee niin kuin haluan" tai "menen rikki, koska et tee niin kuin haluan" tai "olet julma, koska et tee niin kuin haluan" jne.), herää automaattisesti tarve korjata asia miellyttämällä. Tästä seuraa hetkellinen helpotuksen tunne, kun uhattuna ollut asia (arvostus, läheisyys, apu, sujuvuus, toisen tasapaino tai oma hyvyys) palautuu, mutta hintana on se, että manipuloija sai taas tahtonsa läpi. Manipuloivan ihmisen kanssa toimiminen onkin lopulta sarja jatkuvia pieniä hetkellisiä helpotuksia alaspäin johteisessa tiessä, jos jatkaa hänen miellyttämistään.
George Simon mainitsee kirjassaan viisi tyypillistä haavoittuvuustekijää manipuloivan käyttäytymisen hyväksymiselle:
1. Naiivius (uskoo muista ihmisistä aina hyvää ja ajattelee, että kaikki ovat pohjimmiltaan samanlaisia)
2. Ylikorostunut omatunto (etsii vikaa helposti itsestään ja yrittää aina nähdä muiden puolen asiasta "valkopesemällä" heitä)
3. Itseluottamuksen puute (ei usko omien oikeuksiensa olemassaoloon, eikä uskalla taistella niiden puolesta)
4. Ylianalysointi (etsii aina taustalla olevia syitä sille, miksi joku toimii niin kuin toimii ja pyrkii keksimiensä syiden kautta ymmärtämään, auttamaan ja parantamaan tilannetta)
5. Emotionaalinen riippuvuus (viehättyy voimakkaasti esiintyvistä persoonista, joilta kokee saavansa itselleenkin voimaa ja tämän ihmisen menettäminen läheltä johtaisi omankin voiman katoamiseen)

Neljänneksi on hyvä kehittää luottamusta omaan kykyynsä tuntea ja määritellä itsensä (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Ota homma haltuun määrittelemällä itse itsesi). Näin manipuloijan uhkaukset ja väitteet on helpompi kuitata tyhjiksi, joita ne ovat. Manipuloija voi vihjailla tai väittää sinusta mitä tahansa uhkaillessaan, mutta kun olet varma omassa ymmärryksessäsi itsestäsi, et yhtä herkästi pyri toimimaan näiden uhkausten pohjalta. Hyvät ja luotettavat ihmissuhteet ovat tässä myös apuna. Epämääräisissä tilanteissa on hyvä keskustella luotettavan ihmisen kanssa ja saada perspektiiviä siihen, miten tyhjiä manipuloijan väitteet oikeasti ovat.

Viidenneksi täytyy ymmärtää, että manipuloivasti käyttäytyvän ihmisen käyttäytymistä ei voi aina ennustaa. Lapsenomaisen "minun kuuluu saada mitä haluan" tai kaikkivoipaisuutta kokevan manipuloijan kanssa joutuu aina olemaan varuillaan sen seikan suhteen, että hän voi haluta kostaa. Se, että hänen keinonsa eivät toimi ja et teekään niin kuin hän haluaa, on joillekin vaikeasti sulatettava asia. Kosto voi olla mitä tahansa ilkivaltaa, mitä et ikinä olisi uskonut kenenkään tekevän, tai muuta sinulle kärsimyksen aiheuttamistarkoituksessa tehtyä manipuloijan puolelta oikeutetuksi rangaistukseksi koettua toimintaa. Muista siis suojata kaikki mahdollinen, sillä mitkään normit tai rajat eivät rajoita heitä. Samalla on hyvä myös miettiä, kuinka paljon on järkeä ärsyttää tällaista ihmistä ilman hyvää syytä. Ylimääräiseen provosointiin ei ainakaan ole välttämättä järkeä lähteä, vaikka kuinka tekisi mieli kuittailla.

Kuudenneksi on hyvä ymmärtää, että moni manipuloija ei osaa nähdä oman maailmansa ulkopuolelle ja heijastaa sitä sinuunkin. Tyypillisintä on, että manipuloija pyrkii vetoamaan sinussa niihin asioihin, joiden luulee olevan sinulle tärkeitä, ja siten oikeastaan näyttää lähinnä sen, mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä. Tähän liittyvät ajatukset kuten: "kaikkihan rahan perässä juoksevat". Taitavammat manipuloijat osaavat erottaa oman todellisuutensa toisen todellisuudesta ja tällöin lähestytään jos psykopatiaa. Kuitenkin suuri osa hankalista kohtaamisista on sellaisia, joissa manipuloija ei oikeastaan tunnista sinun sisäistä maailmaasi, hän vain käyttää toimiviksi oppimiaan ja uskomiaan keinoja. Jos joku niistä sattuu osumaan sinun herkkiin kohtiisi, se on vain sattumaa (mutta toisaalta myös todennäköistä, sillä manipulointitaktiikat ovat varsin yleismaailmallisesti toimivia). Näin ollen tällainen ihminen lopulta paljastaa sinulle valinnoillaan enemmän itsestään, kuin mitä hänellä oikeasti on otetta sinusta. Kun opettelet tunnistamaan ja olemaan reagoimatta tyypillisimpiin manipulointitaktiikoihin, ote sinusta katoaa kokonaan. Joskus voi tuntua loukkaavalta, jos hän olettaa sinun liikkuvan jollain uhkauksella, joka ei kosketa sinua ollenkaan (ts: "luuleeko hän, että minä olisi tuollainen?"). Se kertoo lähinnä kuitenkin siitä, millainen hän on ja miten hän kuvittelee sinun olevan pohjimmiltaan samanlainen.

Seitsemänneksi muista, että kukaan ihminen ei ole maailmanvaltias, vaikka niin esiintyisikin. Kenelläkään ei lopulta ole sellaista valtaa, kuin mitä hän haluaisi ja uskottelee itsellään olevan. Paremmissa asemissa olevilla on enemmän vaikutusmahdollisuuksia, ja tällöin on hyvä hieman miettiä järjellä omia siirtojaan. Silti on hyvä muistaa, että pelkkä vakuuttava ja itsevarma esiintyminen ei tarkoita, että henkilöllä oikeasti olisi todellisia mahdollisuuksia tai valtaa. Se on vain harhaa, jonka on tarkoitus pelottaa muut tekemään haluttuja asioita jo etukäteen. Etsi ja löydä oma valtasi tilanteessa, sillä sitäkin sinulla on. George Simon tuo esille, että manipuloiva ihminen pyrkii asettamaan sinut altavastaavaan tai puolustautuvaan asemaan, jolloin hän pystyy johtamaan tilannetta. Vältä tarvetta puolustautua tai selitellä itseäsi, pidä sen sijaan kirkkaana mielessä mitkä oikeudet sinulle kuuluvat.

Kahdeksanneksi joudut hyväksymään, että yllä luetelluista asioista vaikeimmatkin ovat todellisuutta. Niitä ei tarvitse hyväksyä "hyviksi asioiksi" tai mitenkään tukea niitä, mutta ne joutuu hyväksymään väistämättömäksi todellisuudeksi. Hyväksyminen on sana, jolla on suomen kielessä monelaisia merkityksiä. Toisaalta se yhdistyy jostakin pitämiseen ja jonkin tukemiseen, mutta pohjimmiltaan se voi olla vain toteamista: "näin asiat nyt sitten ovat" ilman, että on asioista mitään mieltä. Asioiden väistämättömän olemassaolon voi hyväksyä, hyväksymättä kuitenkaan sitä, että ne olisivat mitenkään hyvä asia. Yksi olennaisimmista kysymyksistä on se, että osaa erottaa mihin pystyy vaikuttamaan ja mihin ei. Toisen ihmisen käyttäytymiseen ei määräänsä enempää pysty vaikuttamaan, ja silloin tämän tosiasian joutuu hyväksymään. Manipuloivan ihmisen kanssa täytyy osata lopettaa ne taistelut, joihin ei pysty vaikuttamaan. Jos yrität loputtomasti saada hänet näkemään jotakin, tajuamaan tai muuttumaan, kulutat lopulta vain itsesi loppuun.


Käytännön vinkit

Sen jälkeen, kun on saanut oman mielensä aseteltua oikeaan kulmaan, on helpompi toteuttaa käytännönläheisempiä keinoja manipuloivien ihmisten kanssa kommunikoinnissa. Seuraavaksi listaan käytännöllisiä vinkkejä, jotka olen koonnut hieman muokattuna George Simonin kirjasta:

1. Käytä selkeää kieltä. Vältä epäselviä tai yleistettyjä ilmaisuja, kuten: "kaikkienhan pitäisi tietää, että näin on", "katsotaan, yritän, mutten tiedä ehdinkö", "kai tiedät, mitä sinun nyt pitää tehdä" jne. Tällaiset ilmaisut ovat moniselitteisiä ja manipuloijalla on mahdollisuus vääristellä sanomaasi. Samalla et tule viestineeksi tarpeeksi selkeästi missä seisot sillä hetkellä ja mitä odotat. Manipuloijan kanssa ainut keino on olla mahdollisimman suora kyllä-ei tasolla ilman muita ulottuvuuksia. Käyttämällä selkeää kieltä huomaat myös selkeämmin sen, jos et saa häneltä selkeää vastausta. Sopimukset on syytä tehdä kirjallisina ja mahdollisimman selkeinä. Mistään kohdasta ei saa jäädä epäselvyyttä, johon voitaisiin myöhemmin vedota.

2. Vältä sivuraiteita ja tekosyitä. Vaikka manipuloijalla olisi olemassa kuinka hieno rationalisointi, selitys tai syy, tarkoitus ei koskaan pyhitä keinoja. Selittelyillä ja tekosyillä manipuloija jatkaa taisteluaan tavoitteenaan saada haluamansa. Nimeä manipuloijan käyttäytyminen niillä sanoilla, mitä se oikeasti on (esimerkiksi toisen syyttämistä omista teoista), äläkä anna selityksille jalansijaa. Pidä fokus siinä mitä hän teki. Keskity rauhallisesti, mutta varmasti vain siihen, älä suostu vastaamaan sivuraiteille meneviin asioihin. Vastuu käyttäytymisestä on aina vain käyttäytyjällä itsellään, ei kenelläkään muulla.

3. Vaadi suoria vastauksia. Jos et saa suoraa ja selkeää vastausta, kysy sama kysymys uudelleen kunnioittavasti, ei hyökkäävästi. Älä tyydy epämääräisiin vastauksiin. Epämääräisistä vastauksista tiedät, että sinulle ei ole luvattu mitään eikä sinulle ole kerrottu mitään. Älä tee sopimuksia epämääräisten heittojen pohjalta.

4. Puhu vain omasta puolestasi. Käytä puhuessasi minä-muotoa äläkä vetoa muihin, jotka ovat mielestäsi samaa mieltä. Muiden käyttäminen apuvälineinä näyttäytyy manipuloijalle epävarmuutena. Uskalla seistä vahvana omien ajatustesi takana.

5. Tunne omat oikeutesi, tarpeesi ja taipumuksesi. Tunnista ne haavoittuvuudet, joiden vuoksi voit joutua alttiiksi manipuloinnille. Pidä myös kirkkaana mielessäsi, minkälaiset tarpeet ja tavoitteet sinulla käsillä olevassa tilanteessa ovat. Manipuloija pyrkii hämmentämään ja sekoittamaan pakkaa, jotta et enää pysy kärryillä siitä, mitä olet tavoittelemassa. Päätä etukäteen minkälaista käyttäytymistä toiselta siedät, minkälaisen käyttäytymisen kohdalla teet vastaliikkeen ja minkälaisen käyttäytymisen kohdalla lähdet pois tilanteesta. Päätä myös ne keinot, joita aiot käyttää kunkinlaisen käyttäytymisen sattuessa. Kun olet miettinyt nämä jo etukäteen, on niitä helpompi toteuttaa itse tilanteessa.

6. Pysy tässä ja nyt. Älä vetoa menneisiin asioihin tai spekuloi tulevaisuudella, älä myöskään anna manipuloijan viedä sinua näihin suuntiin. Tilanne tapahtuu tässä ja nyt, käsittele vain sitä.

7. Käsittele ainoastaan käyttäytymistä, älä spekuloi tarkoitusperiä. Älä yritä lukea manipuloijan ajatuksia ja keksiä mitä kaikkea hänen henkilöhistoriassaan voisi olla käyttäytymisen taustalla. Yleensä tällaiset selitykset ovat virheellisiä, sillä lopulta emme voi tietää mitä toisen ihmisen mielessä liikkuu. Virheelliset selitykset taas johtavat siihen, että manipulointia ei huomaa manipuloinniksi. Keskity ja toimi vain sen pohjalta, miten hän käyttäytyy. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, ettet rupea arvailemaan hänelle myöskään ilkeitä tarkoitusperiä, sillä et voi tietää myöskään niistä. Käyttäytyminen on vain käyttäytymistä, ja jos se on ongelmallista, se on ongelmallista.

8. Vältä sarkasmia, uhkailua ja kuittailua. Varo, ettet reagoi manipuloijaan vastaamalla hänelle samalla mitalla takaisin. Uhkailussa on aina kyse yrityksestä saada toinen mukautumaan omaan tahtoon, mikä on manipulointia. Sen sijaan, että uhkailet, kerro rauhallisesti mitä jostakin seuraa ja sen jälkeen toimi sen mukaan. Jos hyökkäät manipuloijaa kohtaan suoraan tai epäsuorasti, hän tulkitsee sen sotakutsuna ja oikeutuksena sille, että hän voi jatkaa hyökkäämistä sinua kohtaan. Muista, että moni manipuloija nauttii taistelusta ja onnistut vain yllyttämään häntä. Pysy jämäkkänä, mutta rauhallisena ja vältä kaikkea ivallisuutta. Mitä enemmän likaat omat kätesi, sitä helpommin manipuloija saa käännettyä asiat itselleen edullisiksi ja voit joutua pahaankin välikäteen. Vaikka kuinka tekisi mieli kuittailla takaisin sopivassa tilanteessa, vältä sitä.

9. Etsi molemmille edullisia ratkaisuja. Tee vain sellaisia sopimuksia, joiden takana olet valmis seisomaan ja pitämään oman osuutesi. Pyri etsimään ratkaisuja, joissa molemmat voisivat voittaa mahdollisimman paljon. Vaikka manipuloija pyrkiikin ensisijaisesti tilanteeseen, jossa hän voittaa ja sinä häviät (välttäen ehdottomasti tilannetta, jossa sinä voitat ja hän häviää), hän voi kuitenkin käytännöllisistä syistä hyväksyä myös ratkaisun, jossa molemmat voittavat. On hyvä muistaa, että manipuloija pyrkii kaikin mahdollisin keinoin välttämään häviämistä, ja jos hän häviää, hän tekee kaikkensa että sinä tuhoudut hänen mukanaan myös.

10. Varaudu seurauksiin. Varaudu siihen, että manipuloija jollain tapaa kokee jääneensä alakynteen ja haluaa varmistaa voittonsa kostamalla. Tee mahdolliset varotoimet omaisuudellesi ja vahvista tukiverkkojasi siten, miten pystyt. Älä kuitenkaan jää pelkäämään mahdollista kostoiskua, sillä silloin elät elämääsi hänen armoillaan (jota manipuloijat usein haluavat). Pyri olemaan samaan aikaan sekä varma ja jämäkkä että myös fiksu ja huolehtimaan mahdollisista asioista mahdollisten riskien varalta.




Neiti Kettu

Kommentit

  1. Lähetin kommentin vahingossa nimelläni,saako sen muutettua nimettömäksi.? Kysyin siis selvennystä siihen kirjoittamaani lauseeseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! En tällä hetkellä ainakaan näe, että alla olevassa kommentissa olisi nimeäsi. Jos asia on ok sinullekin päin, jätän sen näin. Vastaavassa tilanteessa myöhemmin voit laittaa viestin uudelleen nimettömänä ja toivoa samalla, että jätän julkaisematta sen viestin, jossa oli vahingossa nimesi. Käyn kuitenkin läpi kaikki kommentit ennen julkaisua.

      Poista
  2. Hei! Erittäin hyvä kirjoitus,mutta selitä tarkemmin lause: "taitavimmat manipuloijat osaavat erottaa oman todellisuutensa toisen todellisuudesta ja tällöin lähestytään jos psykopatiaa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hyvä kysymys, tämä taisikin jäädä avaamatta tarkemmin kirjoituksessa. Oman mielen ja toisen mielen erottaminen toisistaan on yksi osa mentalisaatiota. Sitä voidaan kutsua myös kognitiiviseksi empatiaksi (verrattuna tunnepohjaiseen empatiaan, jossa kykenee tuntemaan samaa tunnetta kuin toinen). Pääpiirteissään kyse on siitä, että ymmärtää toisen ihmisen ajattelevan ja tuntevan asioista eri tavalla kuin mitä itse ajattelee ja tuntee. Jos ihminen turvautuu manipulaatioon siksi, että hän ei osaa ratkaista ongelmiaan kypsemmillä keinoilla (manipulointi ja kontrollointi tuntuu esimerkiksi turvallisemmalta tai helpommalta keinolta), hänellä on usein samalla myös mentalisaation kanssa ongelmia. Nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä, sillä mentalisaatiokyvyn kehittyminen liittyy emotionaaliseen kehittymiseen ja kypsymiseen. Tällainen manipuloija suhtautuu muihin ihmisiin usein aika jäykillä käsityksillä. Vaikka he voivatkin haistella hyvin ilmapiiria ja huomata milloin vetää naruista, he eivät kuitenkaan koskaan oikeastaan näe ja tiedä mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä. He heijastavat itseään näihin kysymyksiin.

      Psykopatiaan tai psykopaattisiin piirteisiin taas kuuluu usein hyväkin kyky arvioida toisen ihmisen ajatuksia ja tunnetiloja. Oman kokemukseni mukaan on tilanteesta toiseen vaihtelevaa, kuinka paljon vaivaa tällainen ihminen missäkin tilanteessa haluaa tai jaksaa nähdä manipulointinsa eteen. Jos asia on hänelle mitätön, häntä tuskin kiinnostaa sinun maailmasi yhtään. Jos hänellä taas on jokin tavoite, hän voi pitkäjänteisesti ottaa selvää mitkä asiat saavat sinut liikkumaan. Tällöin manipuloijan tarkoituksena on oppia juuri sinua ja vain sinua liikuttavat keinot manipuloida (suurin osa manipulointikeinoista on nimittäin aika yleismaailmallisia ja kaikkia ihmisiä liikuttavia, niistä voi vain summissa kokeilla mikä toimii milloinkin). Tämänkaltainen toiminta on niin suunnitelmallista, että siinä on jo kyse psykopaattisista piirteistä.

      Käytännössä näiden kahden erottaminen voi olla vaikeaa. Summissa kaikkea kokeileva manipuloija voi vaikuttaa suunnitelmalliselta, jos hän osuu kokeiluillaan oikeaan ja jos hän on oppinut taitavasti haistamaan ilmapiiristä mikä keino milloinkin toimii parhaiten. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erilaiset "diivat", jotka ovat taitavia saamaan haluamansa. Täytyy tarkastella tilannetta tarkemmin, jotta huomaa, ettei manipuloijalla oikeasti ole todellista ymmärrystä siitä, mitä toinen ihminen ajattelee ja tuntee. Toisaalta taas osa vakavammin narsistisista ihmisistä tuntuu välillä olevan suunnitelmallisempia ja välillä summissa ampuvampia. Kyse voi ehkä olla esimerkiksi siitä, että kun oma minä tuntuu voimakkaalta, hänellä on enemmän energiaa ja (toisiin kohdistuva) mentalisaatiokyky on tällöin parempi. Romahdusvaiheessa taas kaikki energia menee minän ylläpitoon, jolloin energiaa ei jää mentalisaatioon ja manipulaatiokin muuttuu hakuammunnaksi. Psykopatian rajoilla häilyvä narsismi on vielä perinteisessä tutkimuksessa jokseenkin tuntematon aihe, se jää "puhtaan" mentalisaatiokyvyltään heikentyneen epävakaan narsismin ja toisten ihmisten mentalisoinnissa taitavan psykopatian väliin.

      Tämän kaiken lisäksi tietysti on olemassa satunnaisesti manipuloivia ihmisiä, jotka joissain tilanteissa sortuvat tai ovat oppineet/tottuneet käyttämään epäkypsiä keinoja. Näillä ihmisillä on usein ihan normaali empatiakyky ja kyky arvioida toisen mieltä, mutta tilapäisesti jossain tilanteessa he päättävätkin manipuloida. Näissä tilanteissa manipulointi on usein jokin samanlainen kaava, jota henkilö toistaa samanlaisena riippumatta siitä, kenet ja missä tilanteessa hän kohtaa.

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi. Olen erittäin vakavasti narsistisen ihmisen kanssa tekemisissä ,valitettavasti. Välillä manipulointi ja ennenkaikkea sivaltavat musertamiseen tarkoitetut iskut ovat niin hyvin hienosäädettyjä ja osuvia,että tuntuu lähes yliluonnolliselta taidolta. Välillä taasen ihmettelen aivan lapsellista kiukuttelua. Täysin vastakkaisen roolin esittäminen ja siihen hyppääminen sekunnissa jos paikalle tulee ulkopuolinen,tuntuu myös yli -inhimilliseltä. Kiitos hyvästä blokista.

      Poista
    3. Olen huomannut, että vaikka manipuloija olisikin oppinut mikä keino kenenkin kanssa parhaiten toimii, se ei vielä aina takaa sitä, että hän ymmärtäisi oikein miksi ne toimivat. Koska käsitys ihmisyydestä on alun perinkin vääristynyt, ovat nämä käsitykset manipulointikeinojen toimimisen syistäkin vääristyneitä. Hän voi esimerkiksi ajatella, että manipulointi toimii, koska olet niin itsekäs ja ahne, vaikka toimimismekanismi todellisuudessa olisikin jokin ihan muu. Tässä vääristyneessä maailmassa hänen käyttäytymisensä on tilanteesta toiseen loogista, mutta ulospäin sitä ei ymmärrä. Jos kyseessä on läheinen ihminen, nämä vääristyneet käsitykset voivat olla hyvin loukkaavia (eräänlaista väkivaltaa nekin).

      Mietin juuri sellaista vertauskuvaa, että esimerkiksi jotakin strategista peliä pelatessa voi miettiä siirtojaan eri tavoilla. Voi olla oppinut tai lukenut jostakin tiettyjä strategioita, jotka ovat pelissä hyviä. Niitä voi kokeilla ja ajan kanssa oppia, että tietyn pelikaverin kanssa toiset toimivat paremmin kuin toiset. Tällöin ei kuitenkaan vielä tiedä miksi näin on (tai on voinut keksiä omia selityksiään asiasta), mutta toimivaa keinoa on hyvä toistaa. Toinen tapa lähteä pelaamaan peliä on miettiä, minkälainen ihminen pelikaveri on ja mistä hän motivoituu. Minkälaisista syistä hän tekee siirtoja, miksi ja millaisia. Sen jälkeen omat siirrot voi valita ennakoiden toisen valintoja. Yllättävän moni manipuloija liikkuu lopulta enemmän ensimmäisen esimerkin tavoin.

      Osuva manipulointi tuntuu aina siltä, että joku ottaa sinusta yliotteen, manipuloinnin toimivuus perustuu siihen. Omista valinnoista ja/tai omanarvontunnosta ei enää vastaa itse, vaan antaa kuin maagisesti toisen vaikuttaa niihin. Lopulta manipuloinnissa ei kuitenkaan ole mitään maagista. Kun opettelee tunnistamaan manipulointiyrityksiä ja käsittelee omia haavoittuvuuksiaan, manipuloijan kyky ottaa yliotetta vähenee. Kaikkia haavoittuvuuksia emme koskaan voi itsestämme poistaa (sillä ne ovat inhimillisiä) ja siksi meillä on aina osittainen alttius tulla joskus manipuloiduksi. Asiaan on kuitenkin paras suhtautua niin, ettei siinä ole mitään häpeällistä, kenenkään ei tarvitse osata nähdä kaikkea. Tärkeintä on tehdä tässä hetkessä näillä taidoillaan parhaansa. Manipuloivan ihmisen kanssa tekemisissä oleminen on raskasta ja kuluttavaa, ja jokainen siinä suossa tarpova joutuu koville.

      Poista
  3. Moikka. Piti vain kertoa että nämä sun tekstit ovat olleet elämäni pelastus narsistisen suhteen aikana ja myös nyt, kun siitä on päässyt eroon. On mielenkiintoista lukea tekstejäsi uudelleen ja uudelleen, ja niistä löytyy joka kerta uusia pointteja. Johtunee varmasti siitä, että on saanut etäisyyden ja tilan tarkastella omia traumoja sekä myös lopettanut itsensä määrittelemisen niiden kautta. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! On hienoa kuulla, että teksteistäni on ollut apua. Tämä toipumis- ja vahvistumisprosessi on tosiaan sellainen, että eri pointit nousevat esille eri kohdissa omaa polkua.

      Poista
  4. Mitä ajattelet siitä, että tällaiselle älykkäälle manipuloijalle toteaa hänen manipuloivan? Viekö se asoita eteenpäin vai jumittaako entisestään? Vai onko vain parempi vaivihkaa toteuttaa näitä blogissasi kuvattuja neuvoja parhaansa mukaan, ilman että ilmaisee ymmärtävänsä mistä ilmiöstä on kyse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Sehän on kovin houkuttavaa sanoa, että on tajunnut mistä on kyse. Paras on kuitenkin lähteä miettimään, mikä tämän toteamishalun taustalla oleva motiivi on ja mitä se tulisi hyödyttämään. Useinmiten motiivi on kuitenkin jollain tapaa omasta egosta lähtevä, ja ei tulisi tyydyttymään kuitenkaan. Mahdollisia seurauksia asian toteamisesta näen oikeastaan vain huonoja. Manipuloiva henkilö helposti kokee tämän imarteluna, ja jos kyseessä on tarkoituksella manipuloiva henkilö, hän osaa toteamisesi avulla vain tietää paremmin mitä sinä näet ja mistä vivuista sinua on mahdollista vetää. Jos taas kyseessä on ns. tajuamattaan manipuloiva henkilö tai muutoin olet tulkinnut jotakin väärin, on turha lähteä mihinkään syyttelypeliinkään. Manipuloinnin kohtaamisessa ajattelen olennaisinta olevan se, että irrottaudut itse siitä mahdollisimman hyvin. Sinun ei tarvitse ottaa osaa mihinkään peleihin sen enempää kuin irrottautuaksesi jouhevasti on välttämätöntä. Mitä vähemmän annat kiinnostavia reaktioita, sitä vähemmän kiinnostat manipuloijaa.

      Poista
  5. Ja vielä toinen kysymys. En ainakaan löytänyt suoraan tuosta mittavasta tekstiesi listasta (kiitos!), mutta oletko kirjoittanut siitä, miten manipuloivasta narsisista voi irrottautua? Ongelmani on juuri tuo, että taistelen ajatuksen "en voi hylätä häntä nyt" kanssa. Hän on siis saanut minusta hyvän otteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kuulostaa hyvin tutulta tuo ajatus, ja et varmasti ole yksin sen kanssa. Jonkinlaisen syyllisyyden kanssa ilmeisesti siis kamppailet. Syyllisyydestä olen kirjoittanut mm. tässä jutussa: https://ketunhantak.blogspot.com/2018/03/narsistisen-suhteen-jalkeen-syyllisyys.html Tuossa jutussa pohdin mm. sitä, että narsistisesta suhteesta irtautuessa tuntuu kuin aina tulevan kumppaniksi syyllisyys, ikään kuin vieroitusoireena.

      Voit lähteä miettimään, mitä ajatuksen taustalla on. Mitä hylkääminen tarkoittaa, mitä siitä seuraisi, ja miksi koet, ettet voi sitä tehdä? Voit pohtia, onko irrottautuminen sama asia kuin hylkääminen? En tiedä tilannettasi, ja mitä kaikkia vaihtoehtoja sinulla on valittavissasi (joskus voi olla mahdollista ottaa tarpeeksi paljon etäisyyttä ihmiseen, mutta jättää jokin dramaattisin asia tekemättä). Pohjimmaisin kysymys on, mitä tavoittelet sillä, että et hylkää häntä? Mitä se tuottaisi tai antaisi? Mihin omiin tarpeisiisi se vastaisi? Mikä sinua ajaa ajattelemaan, että et saa priorisoida omaa hyvinvointiasi tärkeäksi? En tiedä auttaako näiden kysymysten pohtiminen asiassa eteenpäin.

      Poista
  6. Kiitos! Tämä teksti avasi silmiäni taas hieman enemmän. Netti on täynnä tietoa narsismista, mutta kohdallani ei ole kyse siitä, vaan nimenomaan manipuloinnista ja suhteen päättämisestä. Tällä hetkellä ex blokattuna joka puolelta, sähköpostiviesteillä yrittää vielä "viimeistä keskustelua", jota en halua käydä hänen kanssaan. Tiedän miten siinä kävisi, enkä vain enää jaksa. Manipulointi pelkästään 3v ajalta on ollut älyttömän raskasta, nyt VIHDOIN tuli mitta täyteen. Kysyisin kuitenkin mielipidettä: onko päätökseni asianmukainen, kun en enää halua puhua exän kanssa asioita ns. selviksi, sitä kovin pyytää sähköposteissaan? Tiedän että hän yrittäisi manipuloida jälleen minut näkemään omat satuilunsa tosiksi. Voinko jättää hänet huomiotta ilman omantunnon tuskia? Vai täytyykö olla "aikuinen" ja yrittää selvittää asiat loppuun hänen mielikseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kysyt vaikean, ja varmasti jokaista jossain vaiheessa askarruttavan kysymyksen. Koska en tiedä suuremmin tilanteen taustoja, en lähde ottamaan kantaa onko ratkaisu oikea tai väärä (tai oikeastaan kumpikaan ratkaisu ei sinänsä ole oikea tai väärä). Kommentoin kuitenkin siihen, että voit miettiä asiaa tämän hetkisten voimavarojesi kannalta, ja sen kannalta, minkälaiset rajat tarvitset, jotta jaksat ja kykenet toimimaan elämässä rakentavalla tavalla. Jos tiedät triggeröityväsi samantien ja että hänen kanssaan keskusteleminen aiheuttaa sinulle huonovointisuutta, saati että keskustelu pysyisi asiallisena, on aivan ok sanoa, että tällä hetkellä et halua keskustelua käydä. Voit halutessasi sanoa, että olet valmis keskusteluun myöhemmin (esimerkiksi puolen vuoden kuluttua, jos sitä tosissasi tarkoitat), mutta tällä hetkellä et koe, että keskustelusta tulisi hedelmällistä tai hyödyllistä kenellekään osapuolelle. Onko tämä oikea päätös vai ei, siitä löytyy varmasti monia eri mielipiteitä, eikä kaikkia niitä tarvitse kuunnellakaan. Tärkeintä on se, minkä tunnet sisimmässäsi oikeaksi. Voi olla, että joskus myöhemmin tunnet olosi vahvemmaksi, ja pystyt keskustelemaan hänen kanssaan ilman, että manipulointi vaikuttaa sinuun yhtä paljon. Tai voi olla, että ei, ja valitset, ettet koskaan enää keskustele hänen kanssaan. Jos hänen motivaationsa on lähinnä vaikuttaa sinuun ja saada sinut toimimaan haluamallaan tavalla, et oikeastaan ole jättämässä mitään asioiden selvittelyä tekemättä, sillä ei hänkään ole siihen tällöin aidosti motivoitunut.

      Poista
  7. Moi! Kiitos hyvästä ja kattavasta tekstistä! Lähipiirissäni on hyvin manipuloiva ja naristinen ihminen, joka manipuloinut; uhkaillut, syytellyt yms useita ihmisiä (puhutaan jo kymmenistä) lähipiirissäni jo jonkin aikaa. Ollaan yhdessä huomattu tämä käytös ja monet ovat hänelle ystävällisesti ja vähän tiukemminkin yrittäneet kertoa, ettei hänen käytös ole ok. Asia ei ole kuitenkaan edennyt, oikeastaan se on edennyt vain huonompaan suuntaan. Olemme melko kädettömiä hänen kanssaan, hän on käyttäynyt hyvin ahdistavasti ja painostavasti monia kohtaan. Miten saisimme mahdollisimman selkeästi ilmaistua, ettemme halua olla hänen kanssaan tekemisissä? Tai ylipäänsä päästä tästä ihmisestä eroon. Tai olisko ylipäätänsä mitään vinkkejä tilanteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ensimmäisenä ajatuksena kommentistasi nousee, että kerrot usean ihmisen ilmaisseen hänelle selkeästi, ettei hänen käyttäytymisensä ole ok, asettaneen rajat. Jos asia useammankaan keskustelun jälkeen ei ole edennyt, ei ehkä ole oikea kysymys miettiä millä sanamuodolla tai tavalla voisi sen sanoa ns. paremmin. Erilaisia kikkailuja voi toki halutessaan miettiä, esimerkiksi miten saisi rakennettua tilanteen win-win tyyppiseksi, että henkilö itsekin kokisi hyötyvänsä siitä, että lopettaa tietyn käyttäytymisensä. Toisaalta on kuitenkin myös niin, että kun rajansa on ilmaissut selkeästi, ja toinen ei sitä kunnioita, tarvitsee miettiä mitä konkreettisia asioita seuraavaksi aikoo tehdä. Riippuu tilanteesta, mitä kulloinkin voi tai kannattaa valita. Jos uhkana on vakava väkivalta, on oltava tarkempi. Lievimmissä tapauksissa taas voi valita esimerkiksi olla huomioimatta kyseistä henkilöä, olla antamatta hänelle reaktioita. Moni tapaus on jotain siltä väliltä, kun käyttäytymisellä on kuitenkin ahdistavia seurauksia, joita ei ole hyväksi vain sivuuttaa. En tunne tilannettasi tarkemmin, onko teillä mahdollisuuksia joillain konkreettisilla keinoilla vähentää kontaktia tai olla kokonaan olematta tekemisissä tämän henkilön kanssa. Kun aikomansa seurauksen on päättänyt, voi sen myös halutessaan ilmaista ennen toteuttamista, eli esimerkiksi: "minusta tämä käyttäytyminen x ei tunnu hyvältä, ja olen siitä useamman kerran sanonut. Jos se vielä jatkuu, en pysty olemaan täällä enää paikalla/olemaan tekemisissä kanssasi yhtä paljon tms". Tämän moni helposti tulkitsee tai syyttää uhkailuksi, joten sanoessa kannattaa pysyä varsin tyynenä ja neutraalina. Jossain vaiheessa pitää myös miettiä, milloin jatkuvat ei-halutut yhteydenotot ovat poliisin asia.

      Poista

Lähetä kommentti