Onko radikaali hyväksyminen ainut tapa saada rauha narsismin aiheuttamilta jäljiltä?
En tiedä kysymykseen oikeaa vastausta, omalla kohdallani se kuitenkin
tuntuu olevan ainut tapa oikeasti saada rauha. Voi olla, että olen
viimeisen vuoden aikana työstänyt jonkinlaista anteeksiannon teemaa
liittyen varhaisesti minua satuttaneeseen henkilöön, se on
kummunnut minusta jollakin voimalla. En ole koskaan pitänyt anteeksi
antamisesta sanana liittyen narsistiseen väkivaltaan, sillä sanan
merkitys on epäselvä. Jos sillä tarkoitetaan, että asioiden
pitäisi palata takaisin tilaan, jossa kuin mitään ei olisi
tapahtunutkaan, vaatimus on kohtuuton. Mutta mitä anteeksianto voisi
olla, jos se olisi rauhan saavuttamista oman itsensä sisällä?
Rauhaa on vaikea saavuttaa ilman, että luopuu katkeruudesta ja
uhri-identiteetistä. En kuitenkaan edelleenkään halua puhua
anteeksi antamisesta, vaan puhun mieluummin radikaalista
hyväksymisestä.
Olen näin vuosien
jälkeen pitkästä aikaa ”saanut” olla narsistisen ihmisen
kohteena uudelleen. Onnekseni olosuhteet ovat olleet sellaiset, että
minun on ollut helppo päästä tästä ihmisestä eroon. Ilman
vahinkoja se ei kuitenkaan ole tapahtunut, niin kuin ei koskaan ole
mahdollistakaan. Narsisti ei päästä irti vahingoittamatta,
kostamatta. Vaikka kaikki solut kehossani huutaisivat tämän olevan
epäoikeudenmukaista ja haluaisin kertoa kaikille, miksette näe mitä
hän tekee, minun tarvitsee päästää irti ja hyväksyä ne
vahingot, jotka tällaisen ihmisen osuminen elämääni aiheuttaa. Se
ei ole reilua, mutta en voi sille myöskään mitään.
Narsismin
tuntemuksesta on toki hyötyä narsistisen henkilön tunnistamisessa
ja pahimpien karikoiden välttämisessä. Huomasin kuitenkin, että
jopa mantra ”älä reagoi” voi muodostua osaksi peliä, jossa
pyrkii voittamaan narsistin. Lähdin pelaamaan peliä, jossa mietin,
millä tavalla minun pitää missäkin tilanteessa ja kenenkin
seurassa olla, jotta narsistin valheilla olisi mahdollisimman vähän
uskottavuutta. Jossain vaiheessa en jaksanut enää pelata, ja totuus
lopulta on se vanha tuttu lause: ”älä paini sian kanssa, tulet
myös itse likaiseksi ja sitä paitsi, sika pitää siitä”. Jos
yrität voittaa narsistin jossakin pelissä, tulet vain hulluksi. Kun
en enää vain jaksanut pelata, jouduin vastatusten sen kirvelevän
totuuden kanssa: niiden ihmisten pitää antaa mennä, jotka uskovat
narsistia. Sellainen ympäristö, jossa pitäisi jatkuvasti olla
pelaamassa jotakin peliä eikä voi olla oma itsensä ilman, että
tulee heti juoruilluksi selän takana, on todella raskas. Ei
sellaisessa voi jaksaa ilman, että väsyy totaalisesti. Vaikeinta on
se, ettei voi kenellekään edes sanoa, mitä näkee, sillä ei
tulisi ymmärretyksi. On nieltävä tappionsa ja lähdettävä pois.
Rauhaa ei siis tuo
yritys pelata tai voittaa, ei liioin myöskään yritykset kertoa ja
vakuuttaa muita. Mitä enemmän lähtee muita vakuuttelemaan, sitä
enemmän se aiheuttaa kahtia jakautuneisuutta. Osa ehkä uskoo sinua, mutta osa asettuu narsistin puolelle. Tällöin asiat
tuntuvat edelleen ihan yhtä epäoikeudenmukaisilta, eikä rauhaa
asialle kuitenkaan saa. Voi olla mukavaa saada tukea joltakulta,
mutta tällainen kahtia jakautunut sotatilanne vain kuluttaa
voimavaroja ja ylläpitää katkeruudessa vellomista. Mitä sitten on
radikaali hyväksyminen? Se tarkoittaa sen hyväksymistä, että
todellisuus on sellainen kuin se on, epäoikeudenmukaisuudestaan
huolimatta. Sen hyväksymistä, ettei ole mitään mitä voisit tehdä
muuttaaksesi tapahtuneita asioita, narsistia tai hänen
vaikutuspiirissään olevien ihmisten ajatuksia. Se mihin voit
vaikuttaa, on oma itsesi ja omat valintasi. Vain hyväksymällä
todellisuuden sellaisena kuin se on, voit päästä vankilastasi
pois, ulos.
Radikaali
hyväksyminen on yllättävän syvällinen kokemus silloin, kun
siihen pääsee kiinni. Se on myös hyvin vaikeaa, ja joskus
edellyttää hyvin raskasta kipua, jota ei jaksa enää kantaa. Vasta
sitten oma ego päästää irti ja uskaltaa hyväksyä todellisuuden.
Radikaalin hyväksymisen kanssa kun joutuu vastatusten oman egonsa
tai omien narsististen puoliensa kanssa. Narsistisia puolia on
luonnollisesti jokaisessa ihmisessä, mutta myös ajan viettäminen
pitkään voimakkaasti narsistisen ihmisen kanssa vääristää omaa
mieltä ja saa narsistisia malleja tarttumaan omaan itseen.
Henkilökohtainen kasvuprosessi on myös niiden ylisukupolvisten
asioiden työstäminen, jotka narsistinen vanhempi siirtää
lapselleen. Kukaan meistä ei ole täysin vapaa narsismista, paitsi
ehkä narsisti itse voisi niin ajatella, sillä hänhän on aina
uhri. Näiden puolien olemassaolo ei kuitenkaan tarkoita, että
olisit yhtä tuhoava kuin mitä narsisti on sinua kohtaan ollut.
Juuri sen pelkääminen estää tarkastelemasta omia narsistisia
puoliaan, sillä on pelottavaa tunnistaa itsessään se sama
potentiaali tuhovoimaan ja pahuuteen, mitä on itse joutunut
elämässään kohtaamaan vastaanottajan asemassa. Potentiaali ei
kuitenkaan tarkoita, että ikinä käyttäisit tai toimisit niin.
Ego pitää
viimeiseen asti kiinni siitä, mitä olet ehtinyt saavuttaa, mitä
odotuksia tulevista saavutuksista sinulla on ja millainen status
sinulla on, näkevätkö muut sinut haluamallasi tavalla. Se pitää
niin kovaa kiinni, että näistä irti päästäminen tuntuisi kuin
tuhoutuisi täysin, hajoaisi pieniksi palasiksi. Siitä syntyy se
voima, joka pelottaa niiden narsististen henkilöiden kohdalla, jotka
eivät ole fyysisesti väkivaltaisia. Tämä tuhoutumisen pelko ajaa
tarpeeseen vakuutella loputtomiin muille omaa näkökulmaansa,
yrittämään saada muut näkemään itsensä jollain tietyllä
halutulla tavalla ja vihaamaan, halveksumaan tai kostamaan
narsistiselle henkilölle. Mitä pidemmälle tähän yhä tiiviimmin
ja tiiviimmin kiertyvään kehään jää jumiin, voi päätyä
tekemään ylilyöntejä, joita ei muutoin koskaan tekisi. Ylilyönnit
aiheuttavat häpeää, joka taas kiristää kierrettä. Tässä
vaiheessa on jäänyt omien narsististen piirteidensä vangiksi.
Entä jos joudutkin
hyväksymään sen, että muut näkevät sinut jollain vääristyneellä
kielteisellä tavalla, että se kaikki, jonka olet tähän mennessä
rakentanut, onkin liattu, saavutuksesi, asemasi, osaamisesi, kaikki?
Et olekaan yhtään, mitä kuvittelit olevasi, et omaa mitään, mitä
kuvittelit omaavasi, etkä ole saavuttamassa tästä suhteesta
mitään, mitä kuvittelit saavuttavasi. Se tuntuu mahdottomalta ja
hyvin vaikealta hyväksyä. Paradoksisesti kuitenkin juuri sillä
samalla hetkellä, kun vihdoin kykenee päästämään irti ja
hyväksymään sekä epäonnistuneensa että olevansa kykenemätön
kontrolloimaan toisen pahantahtoisuutta, huomaakin olevansa aivan
tarpeeksi juuri sellaisena kuin on. Liattuna, silti, siitä
huolimatta, juuri tässä hetkessä tällaisena kuin on. Ymmärtää
jossain sisimmässään, ettei koskaan tarvinnutkaan niitä asioita,
mitä tavoitteli, sillä ne ovat käytännössä vain väliaikaisia
tai vaikeasti ylläpidettäviä. Tärkeämmät ja merkitykselliset
asiat ovat jossain muualla. Kun päästää irti, saakin yhtäkkiä
kaiken mikä on tarpeeksi. Eikä narsistilla ole enää valtaa, sillä
hän toimii täysin eri logiikalla, hän yrittää kostaa sinulle
kiduttamalla egoasi, ja se ei enää toimi.
Kun päästää irti
radikaalin hyväksymisen kautta, kykenee astumaan hetkeksi itsensä
ja tilanteensa ulkopuolelle. Silloin näkee, ettei kaikki lopulta ole
oikeasti liattu tai pilalla, vaan maailma on yhä suuri ja
mahdollisuuksia täynnä. Käytännössä päästettyään irti
huomaa, ettei välttämättä olekaan menettänyt niin paljoa kuin
mitä pelkäsi. Pelko luo mustavalkoisia ja kaikki tai ei mitään
-tyyppisiä mielikuvia, jotka eivät useinkaan ole totta. Narsisti ja
hänen piirinsä asettuvat mittasuhteisiin, hyvin pieniksi ja ei niin
merkityksellisiksi. Omat valinnat alkavat ohjautua sisältä päin,
siitä minkä kokee sisimmässään merkitykselliseksi ja oikeaksi.
Narsisti pelatkoon pelejään, niin kauan kuin ei uskalla astua ulos
omasta vankilastaan. Irti päästämisen jälkeen voi oikeasti sanoa,
ettei enää osallistu niihin peleihin.
Irti päästämisessä
on myös se vapauttava puoli, että katkeruus ja kauna narsistista
henkilöä kohtaan hälvenee. Sillä ei ole enää merkitystä.
Mustavalkoisuus ja tuomitsevuus alkaa tuntua vieraalta, ja suuntautuu
mieluummin toisella tavalla ajattelevien ihmisten seuraan. Ei koe
tarvetta vatvoa tapahtuneita vääryyksiä enää muiden kanssa.
Alkaa nähdä narsistissa kokonaisen ihmisen, eikä se tunnu enää
uhkaavalta tai pelottavalta, ei ole tarvetta ylläpitää kuvaa
hirviöstä, jotta osaisi pysyä etäällä. Hyvyyden hetket eivät
enää suista sulkemaan silmiään muulta todellisuudelta. Kun omat
jalat tuntuvat kantavan enemmän, uskaltaa myös liikkua maailmassa
eikä tarvitse välttämättä tehdä yhtä jyrkkiä päätöksiä
suojellakseen itseään kuin aiemmin.
Miten narsistinen
henkilö reagoi siihen, jos hän huomaa sinun päästävän irti?
Todennäköisesti se herättää hänessä raivoa ja epätoivoisia
yrityksiä saada sinut joko takaisin tai vähintäänkin kostaa
sinulle. Tämä on yksi hankalimmista ja pelottavimmistakin asioita
narsistisessa suhteessa. Kun kerran on saanut narsistin liimautumaan
kiinni itseensä, siitä on vaikea tai välillä mahdotonta lähteä
pois ilman, että jotain räjähtää. Moni jää ja uhraa
hyvinvointinsa pitkiksikin ajoiksi pelätessään tätä räjähdystä.
Tutkitun tiedon mukaan eron hetki on väkivaltaisissa suhteissa
riskialttein, mutta toisaalta tutkitun tiedon mukaan väkivallalla on
myös joka tapauksessa taipumusta lisääntyä ja muuttua
vakavammaksi ajan myötä. Hyviä vaihtoehtoja ei siis ole olemassa,
ja lähtemis- tai irrottautumisprosessiin täytyykin asennoitua
lähinnä harkittuna cut the losses -tyyppisenä valintana. Jotain
joudut aina menettämään, mutta se on usein vähemmän, kuin mitä
menettäisit uhratessasi elämästäsi pidempään kyseisessä
ympäristössä tai suhteessa. Mikäli olet huolissasi vakavan
väkivallan uhasta, tee turvasuunnitelma, hae tukea ja varmista
selustasi.
Pohdin pitkään,
miksi tällainen ilkeä henkilö piti sattua
kohdalleni tähän hetkeen, enkö jo olisi saanut olla vapaa ja
rakentaa tulevaisuuttani hyvälle pohjalle? Lopulta kun katson
itseäni tarpeeksi rehellisesti peiliin, havaitsen syyksi tai
merkitykseksi (jos sellainen on, eikä pelkkää sattumaa) sen, että
tulisin tietoiseksi niistä omista narsistisista piirteistäni, jotka
ovat jääneet hieman tutkan kantamattomiin piiloon. Narsistinen
henkilö peilaa niitä ja nostaa ne esille aika kipeästikin, siinä
missä empatiakykyisemmät ihmiset hyväksyvät pieniä virheitä
ihmisessä. Tämä ei tarkoita, että olisin itse aiheuttanut,
ansainnut tai ollut se ”narsisti”. Kyseisen henkilön
käyttäytyminen voidaan luokitella kiusaamiseksi ja hän on itse
täysin vastuussa näistä valinnoistaan. Jollain tapaa elämässä
kuitenkin käy niin, että se mikä omaan alitajuntaan on jäänyt
piiloon, ärsyttää ihan eri tavalla kuin muutoin ja lentää
jossain vaiheessa tuulettimeen. Toisaalta kokemus on myös opettanut
sen, että lopulta todella olen vapaa tämänkaltaisen ihmisen
vaikutuksesta, kun luovun tarpeesta vakuutella ketään puolelleni.
Se vapaus tuntuu lopulta aika mahtavalta. Jollain hullulla rohkealla
tavalla olen uskaltanut ottaa riskin, asettua ottamaan kuraa niskaan
suoraan ja selän takana, ihan vain koska en enää jaksa pelätä ja
tanssia tämänkaltaisten ihmisten ympärillä. Riippumatta siitä,
olenko ainut, joka kieltäytyy sulkemasta silmiään. Kaikissa
tilanteissa se ei aina ole käytännön syistä mahdollista, mutta
loppujen lopuksi monet ns. materiaaliset tärkeänä pitämämme
asiat eivät oikeasti ole niin tärkeitä, ettemmekö voisi myös
luopua niistä hyvinvointimme vuoksi.
Irti päästämisen
prosessi on ja sen kuuluukin olla pitkä. Kipu ei laannu hetkessä,
eikä anteeksiantoa voi pakottaa etuajassa. Radikaali hyväksyminen
on apuväline, jota muistuttelen itselleni nykyään tietoisesti
niissä hetkissä, kun alan luisua takaisin egon aiheuttamaan
ahdistukseen. Se helpottaa ja nopeuttaa rauhan löytämistä ja
siihen takaisin palaamista. Sen avulla löydän takaisin omaan
itseeni, omiin arvoihini ja siihen, mikä minulle on tärkeää.
Draamasta pääsee lopullisesti irti silloin, kun ei enää jatka
sitä itse omissa ajatuksissaan, vaan suuntautuu muualle.
Neiti Kettu
Todella hyvä, syvällisesti mietitty teksti. Radikaali hyväksymien toimii.
VastaaPoistaKerran terapiassa törmäsin kysymykseen voiko pahuutta ymmärtää? Ehkä parempi kysymys olisikin ollut voiko pahuutta hyväksyä? Oikeastaan tuon kysymyksen voi purkaa osiin. Mitä sellaista on, jonka voi hyväksyä? Tekoja ei varmaankaan voi pitää hyväksyttävinä. Entä se, että joku vain on pahantahtoinen? Se voisi olla hyväksyttävissä.
VastaaPoista