Onko radikaali hyväksyminen ainut tapa saada rauha narsismin aiheuttamilta jäljiltä?

En tiedä kysymykseen oikeaa vastausta, omalla kohdallani se kuitenkin tuntuu olevan ainut tapa oikeasti saada rauha. Voi olla, että olen viimeisen vuoden aikana työstänyt jonkinlaista anteeksiannon teemaa liittyen varhaisesti minua satuttaneeseen henkilöön, se on kummunnut minusta jollakin voimalla. En ole koskaan pitänyt anteeksi antamisesta sanana liittyen narsistiseen väkivaltaan, sillä sanan merkitys on epäselvä. Jos sillä tarkoitetaan, että asioiden pitäisi palata takaisin tilaan, jossa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, vaatimus on kohtuuton. Mutta mitä anteeksianto voisi olla, jos se olisi rauhan saavuttamista oman itsensä sisällä? Rauhaa on vaikea saavuttaa ilman, että luopuu katkeruudesta ja uhri-identiteetistä. En kuitenkaan edelleenkään halua puhua anteeksi antamisesta, vaan puhun mieluummin radikaalista hyväksymisestä.

 

Olen näin vuosien jälkeen pitkästä aikaa ”saanut” olla narsistisen ihmisen kohteena uudelleen. Onnekseni olosuhteet ovat olleet sellaiset, että minun on ollut helppo päästä tästä ihmisestä eroon. Ilman vahinkoja se ei kuitenkaan ole tapahtunut, niin kuin ei koskaan ole mahdollistakaan. Narsisti ei päästä irti vahingoittamatta, kostamatta. Vaikka kaikki solut kehossani huutaisivat tämän olevan epäoikeudenmukaista ja haluaisin kertoa kaikille, miksette näe mitä hän tekee, minun tarvitsee päästää irti ja hyväksyä ne vahingot, jotka tällaisen ihmisen osuminen elämääni aiheuttaa. Se ei ole reilua, mutta en voi sille myöskään mitään.

 

Narsismin tuntemuksesta on toki hyötyä narsistisen henkilön tunnistamisessa ja pahimpien karikoiden välttämisessä. Huomasin kuitenkin, että jopa mantra ”älä reagoi” voi muodostua osaksi peliä, jossa pyrkii voittamaan narsistin. Lähdin pelaamaan peliä, jossa mietin, millä tavalla minun pitää missäkin tilanteessa ja kenenkin seurassa olla, jotta narsistin valheilla olisi mahdollisimman vähän uskottavuutta. Jossain vaiheessa en jaksanut enää pelata, ja totuus lopulta on se vanha tuttu lause: ”älä paini sian kanssa, tulet myös itse likaiseksi ja sitä paitsi, sika pitää siitä”. Jos yrität voittaa narsistin jossakin pelissä, tulet vain hulluksi. Kun en enää vain jaksanut pelata, jouduin vastatusten sen kirvelevän totuuden kanssa: niiden ihmisten pitää antaa mennä, jotka uskovat narsistia. Sellainen ympäristö, jossa pitäisi jatkuvasti olla pelaamassa jotakin peliä eikä voi olla oma itsensä ilman, että tulee heti juoruilluksi selän takana, on todella raskas. Ei sellaisessa voi jaksaa ilman, että väsyy totaalisesti. Vaikeinta on se, ettei voi kenellekään edes sanoa, mitä näkee, sillä ei tulisi ymmärretyksi. On nieltävä tappionsa ja lähdettävä pois.

 

Rauhaa ei siis tuo yritys pelata tai voittaa, ei liioin myöskään yritykset kertoa ja vakuuttaa muita. Mitä enemmän lähtee muita vakuuttelemaan, sitä enemmän se aiheuttaa kahtia jakautuneisuutta. Osa ehkä uskoo sinua, mutta osa asettuu narsistin puolelle. Tällöin asiat tuntuvat edelleen ihan yhtä epäoikeudenmukaisilta, eikä rauhaa asialle kuitenkaan saa. Voi olla mukavaa saada tukea joltakulta, mutta tällainen kahtia jakautunut sotatilanne vain kuluttaa voimavaroja ja ylläpitää katkeruudessa vellomista. Mitä sitten on radikaali hyväksyminen? Se tarkoittaa sen hyväksymistä, että todellisuus on sellainen kuin se on, epäoikeudenmukaisuudestaan huolimatta. Sen hyväksymistä, ettei ole mitään mitä voisit tehdä muuttaaksesi tapahtuneita asioita, narsistia tai hänen vaikutuspiirissään olevien ihmisten ajatuksia. Se mihin voit vaikuttaa, on oma itsesi ja omat valintasi. Vain hyväksymällä todellisuuden sellaisena kuin se on, voit päästä vankilastasi pois, ulos.

 

Radikaali hyväksyminen on yllättävän syvällinen kokemus silloin, kun siihen pääsee kiinni. Se on myös hyvin vaikeaa, ja joskus edellyttää hyvin raskasta kipua, jota ei jaksa enää kantaa. Vasta sitten oma ego päästää irti ja uskaltaa hyväksyä todellisuuden. Radikaalin hyväksymisen kanssa kun joutuu vastatusten oman egonsa tai omien narsististen puoliensa kanssa. Narsistisia puolia on luonnollisesti jokaisessa ihmisessä, mutta myös ajan viettäminen pitkään voimakkaasti narsistisen ihmisen kanssa vääristää omaa mieltä ja saa narsistisia malleja tarttumaan omaan itseen. Henkilökohtainen kasvuprosessi on myös niiden ylisukupolvisten asioiden työstäminen, jotka narsistinen vanhempi siirtää lapselleen. Kukaan meistä ei ole täysin vapaa narsismista, paitsi ehkä narsisti itse voisi niin ajatella, sillä hänhän on aina uhri. Näiden puolien olemassaolo ei kuitenkaan tarkoita, että olisit yhtä tuhoava kuin mitä narsisti on sinua kohtaan ollut. Juuri sen pelkääminen estää tarkastelemasta omia narsistisia puoliaan, sillä on pelottavaa tunnistaa itsessään se sama potentiaali tuhovoimaan ja pahuuteen, mitä on itse joutunut elämässään kohtaamaan vastaanottajan asemassa. Potentiaali ei kuitenkaan tarkoita, että ikinä käyttäisit tai toimisit niin.

 

Ego pitää viimeiseen asti kiinni siitä, mitä olet ehtinyt saavuttaa, mitä odotuksia tulevista saavutuksista sinulla on ja millainen status sinulla on, näkevätkö muut sinut haluamallasi tavalla. Se pitää niin kovaa kiinni, että näistä irti päästäminen tuntuisi kuin tuhoutuisi täysin, hajoaisi pieniksi palasiksi. Siitä syntyy se voima, joka pelottaa niiden narsististen henkilöiden kohdalla, jotka eivät ole fyysisesti väkivaltaisia. Tämä tuhoutumisen pelko ajaa tarpeeseen vakuutella loputtomiin muille omaa näkökulmaansa, yrittämään saada muut näkemään itsensä jollain tietyllä halutulla tavalla ja vihaamaan, halveksumaan tai kostamaan narsistiselle henkilölle. Mitä pidemmälle tähän yhä tiiviimmin ja tiiviimmin kiertyvään kehään jää jumiin, voi päätyä tekemään ylilyöntejä, joita ei muutoin koskaan tekisi. Ylilyönnit aiheuttavat häpeää, joka taas kiristää kierrettä. Tässä vaiheessa on jäänyt omien narsististen piirteidensä vangiksi.

 

Entä jos joudutkin hyväksymään sen, että muut näkevät sinut jollain vääristyneellä kielteisellä tavalla, että se kaikki, jonka olet tähän mennessä rakentanut, onkin liattu, saavutuksesi, asemasi, osaamisesi, kaikki? Et olekaan yhtään, mitä kuvittelit olevasi, et omaa mitään, mitä kuvittelit omaavasi, etkä ole saavuttamassa tästä suhteesta mitään, mitä kuvittelit saavuttavasi. Se tuntuu mahdottomalta ja hyvin vaikealta hyväksyä. Paradoksisesti kuitenkin juuri sillä samalla hetkellä, kun vihdoin kykenee päästämään irti ja hyväksymään sekä epäonnistuneensa että olevansa kykenemätön kontrolloimaan toisen pahantahtoisuutta, huomaakin olevansa aivan tarpeeksi juuri sellaisena kuin on. Liattuna, silti, siitä huolimatta, juuri tässä hetkessä tällaisena kuin on. Ymmärtää jossain sisimmässään, ettei koskaan tarvinnutkaan niitä asioita, mitä tavoitteli, sillä ne ovat käytännössä vain väliaikaisia tai vaikeasti ylläpidettäviä. Tärkeämmät ja merkitykselliset asiat ovat jossain muualla. Kun päästää irti, saakin yhtäkkiä kaiken mikä on tarpeeksi. Eikä narsistilla ole enää valtaa, sillä hän toimii täysin eri logiikalla, hän yrittää kostaa sinulle kiduttamalla egoasi, ja se ei enää toimi.

 

Kun päästää irti radikaalin hyväksymisen kautta, kykenee astumaan hetkeksi itsensä ja tilanteensa ulkopuolelle. Silloin näkee, ettei kaikki lopulta ole oikeasti liattu tai pilalla, vaan maailma on yhä suuri ja mahdollisuuksia täynnä. Käytännössä päästettyään irti huomaa, ettei välttämättä olekaan menettänyt niin paljoa kuin mitä pelkäsi. Pelko luo mustavalkoisia ja kaikki tai ei mitään -tyyppisiä mielikuvia, jotka eivät useinkaan ole totta. Narsisti ja hänen piirinsä asettuvat mittasuhteisiin, hyvin pieniksi ja ei niin merkityksellisiksi. Omat valinnat alkavat ohjautua sisältä päin, siitä minkä kokee sisimmässään merkitykselliseksi ja oikeaksi. Narsisti pelatkoon pelejään, niin kauan kuin ei uskalla astua ulos omasta vankilastaan. Irti päästämisen jälkeen voi oikeasti sanoa, ettei enää osallistu niihin peleihin.

 

Irti päästämisessä on myös se vapauttava puoli, että katkeruus ja kauna narsistista henkilöä kohtaan hälvenee. Sillä ei ole enää merkitystä. Mustavalkoisuus ja tuomitsevuus alkaa tuntua vieraalta, ja suuntautuu mieluummin toisella tavalla ajattelevien ihmisten seuraan. Ei koe tarvetta vatvoa tapahtuneita vääryyksiä enää muiden kanssa. Alkaa nähdä narsistissa kokonaisen ihmisen, eikä se tunnu enää uhkaavalta tai pelottavalta, ei ole tarvetta ylläpitää kuvaa hirviöstä, jotta osaisi pysyä etäällä. Hyvyyden hetket eivät enää suista sulkemaan silmiään muulta todellisuudelta. Kun omat jalat tuntuvat kantavan enemmän, uskaltaa myös liikkua maailmassa eikä tarvitse välttämättä tehdä yhtä jyrkkiä päätöksiä suojellakseen itseään kuin aiemmin.

 

Miten narsistinen henkilö reagoi siihen, jos hän huomaa sinun päästävän irti? Todennäköisesti se herättää hänessä raivoa ja epätoivoisia yrityksiä saada sinut joko takaisin tai vähintäänkin kostaa sinulle. Tämä on yksi hankalimmista ja pelottavimmistakin asioita narsistisessa suhteessa. Kun kerran on saanut narsistin liimautumaan kiinni itseensä, siitä on vaikea tai välillä mahdotonta lähteä pois ilman, että jotain räjähtää. Moni jää ja uhraa hyvinvointinsa pitkiksikin ajoiksi pelätessään tätä räjähdystä. Tutkitun tiedon mukaan eron hetki on väkivaltaisissa suhteissa riskialttein, mutta toisaalta tutkitun tiedon mukaan väkivallalla on myös joka tapauksessa taipumusta lisääntyä ja muuttua vakavammaksi ajan myötä. Hyviä vaihtoehtoja ei siis ole olemassa, ja lähtemis- tai irrottautumisprosessiin täytyykin asennoitua lähinnä harkittuna cut the losses -tyyppisenä valintana. Jotain joudut aina menettämään, mutta se on usein vähemmän, kuin mitä menettäisit uhratessasi elämästäsi pidempään kyseisessä ympäristössä tai suhteessa. Mikäli olet huolissasi vakavan väkivallan uhasta, tee turvasuunnitelma, hae tukea ja varmista selustasi.

 

Pohdin pitkään, miksi tällainen ilkeä henkilö piti sattua kohdalleni tähän hetkeen, enkö jo olisi saanut olla vapaa ja rakentaa tulevaisuuttani hyvälle pohjalle? Lopulta kun katson itseäni tarpeeksi rehellisesti peiliin, havaitsen syyksi tai merkitykseksi (jos sellainen on, eikä pelkkää sattumaa) sen, että tulisin tietoiseksi niistä omista narsistisista piirteistäni, jotka ovat jääneet hieman tutkan kantamattomiin piiloon. Narsistinen henkilö peilaa niitä ja nostaa ne esille aika kipeästikin, siinä missä empatiakykyisemmät ihmiset hyväksyvät pieniä virheitä ihmisessä. Tämä ei tarkoita, että olisin itse aiheuttanut, ansainnut tai ollut se ”narsisti”. Kyseisen henkilön käyttäytyminen voidaan luokitella kiusaamiseksi ja hän on itse täysin vastuussa näistä valinnoistaan. Jollain tapaa elämässä kuitenkin käy niin, että se mikä omaan alitajuntaan on jäänyt piiloon, ärsyttää ihan eri tavalla kuin muutoin ja lentää jossain vaiheessa tuulettimeen. Toisaalta kokemus on myös opettanut sen, että lopulta todella olen vapaa tämänkaltaisen ihmisen vaikutuksesta, kun luovun tarpeesta vakuutella ketään puolelleni. Se vapaus tuntuu lopulta aika mahtavalta. Jollain hullulla rohkealla tavalla olen uskaltanut ottaa riskin, asettua ottamaan kuraa niskaan suoraan ja selän takana, ihan vain koska en enää jaksa pelätä ja tanssia tämänkaltaisten ihmisten ympärillä. Riippumatta siitä, olenko ainut, joka kieltäytyy sulkemasta silmiään. Kaikissa tilanteissa se ei aina ole käytännön syistä mahdollista, mutta loppujen lopuksi monet ns. materiaaliset tärkeänä pitämämme asiat eivät oikeasti ole niin tärkeitä, ettemmekö voisi myös luopua niistä hyvinvointimme vuoksi.

 

Irti päästämisen prosessi on ja sen kuuluukin olla pitkä. Kipu ei laannu hetkessä, eikä anteeksiantoa voi pakottaa etuajassa. Radikaali hyväksyminen on apuväline, jota muistuttelen itselleni nykyään tietoisesti niissä hetkissä, kun alan luisua takaisin egon aiheuttamaan ahdistukseen. Se helpottaa ja nopeuttaa rauhan löytämistä ja siihen takaisin palaamista. Sen avulla löydän takaisin omaan itseeni, omiin arvoihini ja siihen, mikä minulle on tärkeää. Draamasta pääsee lopullisesti irti silloin, kun ei enää jatka sitä itse omissa ajatuksissaan, vaan suuntautuu muualle.

 

 

Neiti Kettu