Kun vanhempi on kaltoinkohteleva - osa 2/2
Tämän kirjoitukseni pääsisältö liittyy lapsena kaltoinkohdellun
aikuisen toipumiseen ja kokemusten käsittelyyn. Riippumatta siitä oliko
kaltoinkohtelu tarkoituksellista ja sadistista vai ei, kaikkein tärkeintä toipujalle on ymmärtää, että vanhempi ei ollut turvallinen, vaan vaarallinen.
Olen lukenut ja kuullut monia kertoja, miten lapsena kaltoinkohdellut
aikuiset haluavat väkisin ylläpitää mielikuvaa turvallisesta
vanhemmasta. Tein itse samaa hyvin pitkään. Tämä on ymmärrettävää, sillä lapsena vanhemman
vaarallisuuden tunnistaminen olisi tietänyt hengen lähtöä. Ilman
vanhempaa lapsi ei käytännössä selviä.
Turvallista mielikuvaa ylläpidetään keskittymällä lohtua tuoviin selityksiin tai filosofioihin. Selityksiä voivat olla muun muassa: "hänellä oli vaikeaa elämässään sillä hetkellä, joten siksi hän teki niin, ei hän muuten olisi tehnyt niin", "hänellä oli vaikea lapsuus, eikä hän oikein osannut säädellä omia tunteitaan, mutta kyllä hän yritti", "syntymiseni toi hänelle varmaankin toivoa vaikeuksien keskellä, mutta se ei kestänyt tarpeeksi pitkälle", "kukaan ei ole täydellinen, ja hänellä oli erityisen vaikeaa", "hän luuli tosissaan, että se oli minulle hyväksi, hän siis oikeastaan rakasti minua", "hän ei tajunnut, miten paljon satutti minua, ei hän muuten olisi tehnyt niin". Turvallista mielikuvaa voidaan pitää yllä myös antamalla vanhemmalle anteeksi ennenaikaisesti, ilman että on käsitellyt omia tunteitaan.
Nämä selitykset ja anteeksiannot kuullostavat helposti viisailta. Moni voi erehtyä luulemaan, että tämä aikuinen on todella hienosti käsitellyt traumansa, koska hän noin viisaasti osaa virkkoa. Selitykset voivat olla jopa osittain totta, mutta sillä ei ole merkitystä. Merkitystä on sillä, että niihin keskittyminen vaikeuttaa turvallisuuden ja vaarallisuuden erottamista toisistaan. Niin kauan kuin toipuja takertuu näihin mielikuviin, niin kauan hänen alitajuisissa mielikuvissaan turvallisuus sisältää sen, että ihmiset välillä vahingoittavat toisiaan. Vaikka kaltoinkohteleva vanhempi olisi välillä ollut kuinka kiva, ihana ja rakastava tahansa, se ei poista sitä totuutta, että hän on myös ollut arvaamaton ja vaarallinen. Toipujalla on alitajunnassaan vaistotasoinen tunne tästä suhteesta, ja tämä tunne kuvaa vaaraa. Kuitenkin tietoisella tasolla hän haluaa väkisin nähdä vanhemman kaikista hankaluuksista huolimatta rakastavana ja turvallisena. Tästä seuraa, että hän ei osaa erottaa tunnetta vaarasta ja turvallisuudesta toisistaan. Tästä taas seuraa, että sama kaltoinkohtelun ja kaltoinkohdelluksi tulon kaava toistuu myös seuraavissa ihmissuhteissa, sillä hän ei osaa luottaa omiin vaarasta varoittaviin tuntemuksiinsa. Sen sijaan hän yhdistää vaaran kokemuksen rakkauteen ja turvallisuuteen, ja paradoksaalisesti pyrkii kohti sitä. Tästä taas seuraa pelkoja ja vaikeutta luottaa kehenkään. Toisella tavalla muotoiltuna voidaan kuitenkin sanoa, että kyse ei ole vaikeudesta luottaa muihin ihmisiin, vaan vaikeudesta luottaa omaan kykyynsä tunnistaa vaaralliset ihmiset. Meillä jokaisella kuitenkin on se kyky, ja kaikkein tärkeintä on päästä takaisin kytköksiin sen kanssa.
Väitänkin siis, että tästä kierteestä ei pääse eroon, ennen kuin tunnustaa vanhempansa olleen vaarallinen. Kierteestä ei pääse eroon antamalla anteeksi, vaan opettelemalla erottamaan turvallisuus ja vaarallisuus toisistaan. Anteeksiannon aika on vasta paljon myöhemmin, silloin kun kukin itse on siihen valmis.
Neiti Kettu
Turvallista mielikuvaa ylläpidetään keskittymällä lohtua tuoviin selityksiin tai filosofioihin. Selityksiä voivat olla muun muassa: "hänellä oli vaikeaa elämässään sillä hetkellä, joten siksi hän teki niin, ei hän muuten olisi tehnyt niin", "hänellä oli vaikea lapsuus, eikä hän oikein osannut säädellä omia tunteitaan, mutta kyllä hän yritti", "syntymiseni toi hänelle varmaankin toivoa vaikeuksien keskellä, mutta se ei kestänyt tarpeeksi pitkälle", "kukaan ei ole täydellinen, ja hänellä oli erityisen vaikeaa", "hän luuli tosissaan, että se oli minulle hyväksi, hän siis oikeastaan rakasti minua", "hän ei tajunnut, miten paljon satutti minua, ei hän muuten olisi tehnyt niin". Turvallista mielikuvaa voidaan pitää yllä myös antamalla vanhemmalle anteeksi ennenaikaisesti, ilman että on käsitellyt omia tunteitaan.
Nämä selitykset ja anteeksiannot kuullostavat helposti viisailta. Moni voi erehtyä luulemaan, että tämä aikuinen on todella hienosti käsitellyt traumansa, koska hän noin viisaasti osaa virkkoa. Selitykset voivat olla jopa osittain totta, mutta sillä ei ole merkitystä. Merkitystä on sillä, että niihin keskittyminen vaikeuttaa turvallisuuden ja vaarallisuuden erottamista toisistaan. Niin kauan kuin toipuja takertuu näihin mielikuviin, niin kauan hänen alitajuisissa mielikuvissaan turvallisuus sisältää sen, että ihmiset välillä vahingoittavat toisiaan. Vaikka kaltoinkohteleva vanhempi olisi välillä ollut kuinka kiva, ihana ja rakastava tahansa, se ei poista sitä totuutta, että hän on myös ollut arvaamaton ja vaarallinen. Toipujalla on alitajunnassaan vaistotasoinen tunne tästä suhteesta, ja tämä tunne kuvaa vaaraa. Kuitenkin tietoisella tasolla hän haluaa väkisin nähdä vanhemman kaikista hankaluuksista huolimatta rakastavana ja turvallisena. Tästä seuraa, että hän ei osaa erottaa tunnetta vaarasta ja turvallisuudesta toisistaan. Tästä taas seuraa, että sama kaltoinkohtelun ja kaltoinkohdelluksi tulon kaava toistuu myös seuraavissa ihmissuhteissa, sillä hän ei osaa luottaa omiin vaarasta varoittaviin tuntemuksiinsa. Sen sijaan hän yhdistää vaaran kokemuksen rakkauteen ja turvallisuuteen, ja paradoksaalisesti pyrkii kohti sitä. Tästä taas seuraa pelkoja ja vaikeutta luottaa kehenkään. Toisella tavalla muotoiltuna voidaan kuitenkin sanoa, että kyse ei ole vaikeudesta luottaa muihin ihmisiin, vaan vaikeudesta luottaa omaan kykyynsä tunnistaa vaaralliset ihmiset. Meillä jokaisella kuitenkin on se kyky, ja kaikkein tärkeintä on päästä takaisin kytköksiin sen kanssa.
Väitänkin siis, että tästä kierteestä ei pääse eroon, ennen kuin tunnustaa vanhempansa olleen vaarallinen. Kierteestä ei pääse eroon antamalla anteeksi, vaan opettelemalla erottamaan turvallisuus ja vaarallisuus toisistaan. Anteeksiannon aika on vasta paljon myöhemmin, silloin kun kukin itse on siihen valmis.
Neiti Kettu
Kommentit
Lähetä kommentti