Narsismi ja kateus

Kirjoittelin edellisessä jutussa (Narsismin synkkä kolminaisuus), miten narsisti haluaa uhrinsa olevan kaunis ja mairitteleva.  Aihe kypsyi mielessäni kuitenkin pidemmälle.

Narsisti viehättyy ja haluaa ympärillleen ihmisiä, joilla on jotakin sellaista, mitä hän on aina itselleen halunnut, mutta ei ole saanut. Se voi olla esimerkiksi rakastavat vanhemmat, hieno ura, kauneus tai jokin luonteenpiirre. Narsisti pyrkii näin muiden ihmisten kautta saamaan sen, mitä häneltä puuttuu. Samanaikaisesti hän on kuitenkin kateellinen uhrilleen tästä samaisesta asiasta. Näin ollen narsisti yleensä eniten haukkuu ja soimaa uhriaan juuri tästä asiasta, jonka takia hän itse asiassa alun perin on uhrista viehättynyt. Koska narsisti ei uskalla ja siten kykene vastavuoroiseen ihmissuhteeseen, ei hän lopulta pysty iloitsemaan toisen onnesta. Se ei riitä hänelle. Hänen täytyy imeä se itseensä, kokonaisvaltaisesti, sen toisen ihmisen täytyy olla yhtä hänen kanssaan. Koska tämä ei lopulta suurimmankaan alistamisen jälkeen kunnolla onnistu, narsistille ei jää käteen muuta kuin kateus ja läheinen ihminen, joka muistuttaa häntä joka päivä siitä, mistä hän on jäänyt paitsi. Narsistin käyttäytyminen on siis pohjimmiltaan myös hänen omaa hyvinvointiaan sabotoivaa, vaikka kaikkein epäsosiaalisimmat narsistit eivät tätä tiedostakaan.

Samalla tavoin narsistinen vanhempi haluaa ainakin yhden lapsistansa tulevan sellaiseksi, jollainen hän on aina ollut, jotta hän voisi elää lapsensa kautta menetettyjä asioita. Mutta kun lapsi on tai tulee sellaiseksi, vanhempi on syvästi kateellinen lapselleen. Surullisinta on se, että narsistinen vanhempi pystyy surutta sabotoimaan lapsensa onnellisuuden oman kateutensa tähden, kokien jollain tapaa olevansa oikeutettu siihen.




Neiti Kettu