Narsismin varoitusmerkit

Craig Malkin kuvaa kirjassaan Rethinking Narcissism - The secret to recognizing and coping with narcissists viisi varoitusmerkkiä, jotka liittyvät narsismiin. Varoitusmerkkien voimakkuus, systemaattisuus ja määrä kuvaavat narsististen piirteiden hankaluuden astetta. Mikäli epäilet kyseessä olevan ihmisen olevan myös manipuloiva tai vahvasti narsistinen, voit tarkastella lisäksi aggressiivisten luonteiden ominaisuuksia (ks. Vaaralliset narsistit - erota aggressiivinen persoonallisuus).

Tunnefobia
Narsismiin liittyy tarve kuvitella itsensä täydellisen kykeneväksi itsenäisesti ja riippumattomaksi muiden ihmisten käyttäytymisestä ja tunteista. He haluavat kokea, etteivät muut ihmiset vaikuta heihin mitenkään. Näin ollen yksi narsismin varoitusmerkki on se, että he eivät näytä haavoittuvaisia tunteitaan. Äärimmäistä päätä lukuunottamatta he kuitenkin tuntevat näitä tunteita, ja niitä kokiessaan he turvautuvat kokemukseen omasta paremmuudesta. Osa heistä yrittää saada itsensä jälleen tasapainoon esimerkiksi osoittamalla sinun puutteitasi. Osa heistä kiistää jopa vihansa (sillä se osoittaisi sinun aiheuttaneen reaktion hänessä), ja sanoo kesken purkauksensa, ettei hän huuda tai ole muutenkaan mitenkään vihainen tai järkyttynyt. Osa heistä taas voi lähinnä hiljentyä tai vaihtaa puheenaihetta aina, kun keskustelu on siirtynyt heidän haavoittuvuuttaan aktivoiviin aiheisiin. Uusi puheenaihe liittyy todennäköisesti johonkin, joka saa hänet kokemaan olonsa erityiseksi ja muita paremmaksi. Teeskenneltyjä tunteita ei kuitenkaan kannata sekoittaa aitojen haavoittuvuuksien esille tuomiseen. Vahvemmin narsistiset henkilöt voivat useinkin lätkäistä pöytään erilaisia ahdistuksen, pelon ja hylätyksi tulemisen tunteita, mutta näiden ilmaisujen taustalla on usein manipulatiivisia tarkoituksia. Manipuloidessaan he ovat usein immuuneja näiden tunteiden merkitykselle, koska kokevat olevansa niistä irrallaan.

Emootioiden siirtäminen
Omaan paremmuuteensa turvautuminen ei useinkaan riitä hankalien tunteiden poistamiseksi, ja narsismiin liittyykin myös tarve siirtää omat tunteet itseltä pois toiselle ihmiselle. Tämä ei näy pelkästään suorana projektiona, jossa hän sanoisi sinun tuntevan jotakin mitä hän oikeasti tuntee, vaan hän myös aktiivisesti pyrkii saamaan sinut tuntemaan tätä tunnetta. Hän voi esimerkiksi valittaa, kuinka sinä olet niin vihainen koko ajan, kunnes tämä hänen valituksensa saa sinut tuntemaan vihaa. Tai hän voi vihjailla sinulle työsi puutteista silloin, kun hän itse koki epävarmuutta verratessaan omaa työtänsä sinun työhösi. Käytännössä läheinen tuntee tämän nahoissaan niin, että narsistisella ihmisellä tuntuu olevan tarve saada myös muut voimaan huonosti silloin kun hänelle itselleen tapahtuu jotakin ikävää.

Salamyhkäinen kontrollointi
Narsistiset henkilöt eivät välttämättä halua pyytää asioita suoraan, sillä se tarkoittaisi heidän olevan riippuvaisia josta kusta muusta. Sen sijaan he järjestelevät asioita niin, että heidän haluamansa asiat tapahtuvat ja tehdään. He voivat esimerkiksi tulla ilmoittamatta viemään sinut mukaasi johonkin tapahtumaan, mikä voi tuntua jännittävältä seikkailulta, mutta on lopulta sitä, ettei hän halunnut pyytää sinua ja ottaa riskiä siitä, että kieltäytyisit. Vahvemmin narsistiset henkilöt voivat myös manipuloida sinun tahtoasi ja halujasi niin, että luulet itse haluavasi samaa kuin hän.

Muiden asettaminen jalustalle
Narsismille on tyypillistä asettaa muut ympärillä olevat ihmiset jalustalle, jotta he voivat itse tuntea olonsa erityisiksi heidän vierellään. Kun todella mahtavat ja täydelliset ihmiset viettävät aikaa hänen kanssaan, hänkin on silloin erityinen. Monet narsistiset henkilöt pyrkivät suhteen alussa sivuuttamaan toisen ihmisen puutteet ja heikkoudet, ja idealisoivat hänet maasta taivaaseen. Vaikka imartelu voikin tuntua joskus miellyttävältä, se tuntuu samalla kuitenkin siltä, ettet tule nähdyksi aitona ja kokonaisena ihmisenä. Sinun kuuluu mukautua siihen muottiin, jonka narsistinen ihminen sinulle idealisoidessaankin asettaa, etkä saa olla puutteellinen. Jossain vaiheessa on väistämätöntä, että tiput alas jalustalta ja narsistinen henkilö kokee, että olet pettänyt hänet, et ollutkaan sitä mitä sinun piti olla.

Kaksosfantasiat 
Toinen idealisoinnin muoto on tuoda jatkuvasti esille, miten samanlaisia olette, kuin kaksosia. Narsistinen henkilö voi ihastella jokaista pientäkin mielipidettä tai makua, jonka jaatte tai kuvittelette jakavanne. Kaksosfantasia voi aluksi tuntua mahtavalta, voit kokea, että olet löytänyt sielunkumppanisi, -veljesi tai -siskosi. Jossain vaiheessa tämä voi kuitenkin johtaa enemmän siihen, että pyrit häntä miellyttääksesi myötäilemään asioita hänen kanssaan, etkä välttämättä tuo esille poikkeavia ajatuksiasi. Kaksosfantasian tarkoituksena on voimistaa erityisyyden kokemusta: kaksi yhdessä, jotka ovat täydellisesti samalla aaltopituudella, ovat yhdessä erityisiä. Muu maailma voi olla pettymyksiä täynnä, mutta yhdessä olette täydellisiä ja muuta maailmaa vastaan. Kaksosen kanssa ei myöskään tarvitse pelätä, etteivät omat tarpeet tulisi täytetyksi. Kun olette täysin sulautuneet yhdeksi ihmiseksi, narsistisen henkilön ei tarvitse edes pyytää, kun sinä jo tiedät mitä hän haluaa. Tietenkään näin ei käytännössä ole, ja jossain vaiheessa saat tuta miten hän on pettynyt sinuun, kun et osannutkaan lukea hänen ajatuksiaan.



Neiti Kettu

Kommentit