Miten traumasidos ja epävakaan persoonallisuuden "suosikki-ihminen" liittyvät toisiinsa?

Löysin mielenkiintoisen termin liittyen epävakaaseen persoonallisuuteen. Tämä termi on suosikki-ihminen (favorite person). En ole aivan varma koskeeko tämä aina juuri ihmistä, mutta toisaalta vaikka eläinkin voi toimia samalla tavoin kiintymyksen kohteena, kiintymyssuhdetrauma ei purkaudu pelkästään kohdistamalla kiintymyksensä eläimeen. Näin ollen on todennäköistä, että se jollain tapaa ilmenee myös sitä ihmistä kohtaan, josta onnistuu tulemaan jossain vaiheessa läheinen. Suosikki-ihminen tarkoittaa siis sitä ihmistä, josta epävakaa persoonallisuus tekee koko elämänsä, ja josta hän on emotionaalisesti täysin riippuvainen.

Monen on helpompi ymmärtää epävakaata persoonallisuutta (verrattuna narsistiseen tai psykopaattiin), sillä heidän taustalla olevat tunteet ovat perusinhimillisiä. Monella on voinut olla itsellään samankaltaisia tuntemuksia lievemmässä mittakaavassa, jolloin on mahdollista ymmärtää epävakaata kokemusta jossain määrin kuvittelemalla tilanne, jossa tämä tunne on korotettu tuhanteen potenssiin. Todennäköisesti tämän vuoksi moni tulkitsee myös narsisteja ja psykopaatteja ns. "epävakaan linssin" kautta. On hyvä kuitenkin ottaa huomioon, että narsisti ei ole kosketuksissa inhimillisiin tunteisiinsa samalla tavalla kuin epävakaa persoonallisuus, joka kulkee niiden vietävänä. Narsistit, sosiopaatit ja psykopaatit eivät kulje tunteiden vietävänä, vaan päinvastoin, he kulkevat niitä vastaan. He ihannoivat täydellistä irrallaan oloa tunteista (psykopaatit ovat tätä luonnostaan, narsistit taas yrittävät pyrkiä siihen rajatilaisista juuristaan huolimatta - ks. lisää: Teoreettisesti: Narsismi, epävakaa/rajatila ja läheisriippuvuus eriteltynä), jolloin heidän persoonallisuuskuvansa on erilainen kuin epävakaan persoonallisuuden. Näin ollen tietoisesti manipuloivan ihmisen tulkitseminen epävakaaksi altistaa säälipelin syötin nappaamiselle. Vaikka narsistisen ihmisen taustalla olisikin se tuhoutunut ja kärsivä lapsi, tätä lasta et halaamalla tai muutoin auttamalla saa esille psykopatiaa ihannoivasta ihmisestä. Hyvä on tietysti ottaa huomioon, että osa narsistinkin toiminnasta voi olla pakonomaista (ei siis aina suunniteltua). Heidän vahva pintakuorensa kuitenkin selittää kaiken heille itselleen edullisella tavalla, jolloin he vähintäänkin kuvittelevat tekevänsä kaiken tarkoituksella.

Helpommasta ymmärrettävyydestään huolimatta (tai ehkä juuri siksi) moni on kohdannut elämässään juuri epävakaan persoonallisuuden, jonka lähellä on kaikista yrityksistä huolimatta ollut mahdotonta olla vahingoittumatta. Epävakaan persoonallisuuden ulkoinen käyttäytyminen voi muistuttaa hyvinkin paljon narsismia, jolloin "epävakaan linssin" kautta tehty tulkinta onkin ihan osuva näiden ihmisten käyttäytymisen kohdalla (ks. lisää: B-ryhmän persoonallisuushäiriöt eriteltynä). Käytännössä läheiselle idealisaation ja devaluaation vaihtelu on kaltoinkohtelevaa, oli sen syy taustalla mikä tahansa. Vaikka toista pystyisikin ymmärtämään, ei tätä voi väkisin auttaa, eikä omaa terveyttään voi uhrata toisen sairauden tarpeisiin. Sairaudestaan huolimatta myös epävakaalla persoonallisuudella on vastuu omista teoistaan, ja tämän huomiotta jättäminen vain ruokkii hänen sairauttaan. Tämän vuoksi voikin olla helpompaa selittää itselleen miksi irtautua selkeästi vahingollisesta narsistista kuin itsekin kärsivästä ja läheisyyttä kaipaavasta epävakaasta persoonallisuudesta. Puhumattakaan siitä, miten varsinkin narsistien uhrit voivat samaistua epävakaan persoonallisuuden piirteisiin itsekin, tai jopa saada kyseisen diagnoosin. Jokainen tilanne on erilainen, mutta jos toinen on sellaisessa vaiheessa, ettei hän kykene ottamaan vastuuta omasta parantumisestaan ja pystyy ainoastaan käyttämään sinua tarpeidensa täyttämisen välineenä, tilanne ei johda mihinkään hedelmälliseen.

Palataan kuitenkin kirjoituksen pääaiheeseen, eli epävakaan persoonallisuuden suosikki-ihmiseen. Tämä termi liittyy kiinteästi epävakaan persoonallisuuden traumaattiseen kiintymisen tapaan, mutta toisaalta se on suoraan myös traumasidoksen ilmentymä (ks. Traumaattinen kiintyminen (traumatic bonding) ja narsismi). Toisin sanoen, epävakaa persoonallisuus toistaa pakonomaisesti traumasidosta uusiin ja uusiin ihmisiin. Tällöin traumasidos ei enää ole yksittäinen tilanne, vaan tämä sidos on ainut tapa muodostaa ihmissuhteita. Näin ollen epävakaa persoonallisuus vetää myös ei-kaltoinkohtelevan ihmisen mukanaan pelaamaan traumasidos-vuoristorata-peliä. Traumasidokseen liittyy keskeisesti pelko, joka estää todellisen läheisyyden ja toisen ihmisen näkemisen sellaisena, kuin hän on. Toisin sanoen, traumasidoksen kohde on ikään kuin "luotu" hahmo, jota ei oikeasti ole olemassa. Epävakaa persoonallisuus luo (ts. idealisoi) suosikki-ihmisensä päälle hahmon, joka on täydellinen ja juuri sellainen, jota hän tarvitsee (ts. ei hylkää, täyttää emotionaaliset tarpeet). Välillä kuitenkin alta pilkistävät esille todellisen ihmisen puutteet (sillä kukaan ei ole täydellinen), jotka triggeröivät esille epävakaan persoonallisuuden pelon ja yhtäkkiä hän näkee suosikki-ihmisen kamala hirviönä, joka kaltoinkohtelee häntä. Näin hän luo itse ei-kaltoinkohtelevaankin suhteeseen vuoristorataa, joka vahvistaa hänen traumaattista kiintymystänsä suosikki-ihmiseen.

Jos tämä on ainut tapa, jonka avulla osaa olla kiintynyt toiseen ihmiseen, on vaikeaa luopua myös siitä vuoristoradasta. Tämä on ristiriitaista siihen nähden, että epävakaa persoonallisuus voi tunnistaa kärsivänsä vuoristoradasta, mutta toisaalta koska se vahvistaa kiintymystä, siitä ei pysty luopumaankaan. Osa päätyykin selittämään, että pitävät "voimakkaista tunteista" ja että ilman vuoristorataa suhde on "tylsä" tai "lattea". Nämä voivat olla aivan oikeita kokemuksia, sillä traumasidoksen jälkeen todellinen läheisyys tuntuukin helposti lattealta (koska se ei enää ole jatkuvaa huvipuistoajelua).

Tämä ilmiö sisältää kuitenkin diagnosoinnin kannalta erään riskin, nimittäin sen, ettei yksittäinen traumasidos ole vielä tarpeeksi tunnistettu diagnosoinnin kannalta. Hoivaa ja kaltoinkohtelua vaihtelevasti sisältävässä suhteessa kaltoinkohtelijaansa traumaattisesti kiintynyt henkilö vaikuttaa käyttäytymiseltään suoraan samalta kuin epävakaa persoonallisuus. Jos traumasidos on muodostunut oikeasti kaltoinkohtelun seurauksena, kyse ei ole epävakaan persoonallisuuden luomasta draamasta, vaan luonnollisesta reaktiosta epänormaalissa tilanteessa. Psyykkinen kaltoinkohtelu on monesti vaikeasti tunnistettavissa, jolloin jäljelle jäävät epävakaasti käyttäytyvän uhrin oireet - ja nämä oireet diagnosoidaan, ei tilannetta.

Millä tavoin yksittäisen traumasidoksen voi erottaa epävakaasta persoonallisuudesta? Tämä ei välttämättä ole täysin yksinkertaista. Moni epävakaa persoonallisuus ajautuu oikeasti kaltoinkohteleviin suhteisiin, jolloin he todellisuudessakin toistavat traumasidosta uudelleen ja uudelleen. Ehkä selkein tapa erottaa nämä kaksi on aika. Traumasidoksen aiheuttama epävakaus lieventyy ajan myötä, jos henkilö pääsee pois kaltoinkohtelevasta suhteesta. Jos henkilö työskentelee kokemansa trauman kanssa, hän löytää oman itsensä, eikä kaipaa elämäänsä enempää draamaa. Joskus taas käsittelemätön trauma voi jäädä päälle ja henkilölle voi siten jäädä epävakaita piirteitä kokemuksensa seurauksena. Yksittäisen traumasidoksen kokenut henkilö ei rakenna samaa näytelmää enää toipumisen jälkeen uuteen suhteeseensa väkisin. Jos näin käy, voidaan jo puhua epävakaista piirteistä. On hyvä ottaa huomioon, että ennen traumasidoksen käsittelyä selviytyjät voivat useinkin nähdä kaikki ihmiset kahtiajakautuneina ja pelottavina. Tämä tarkoittaa ainoastaan sitä, että he pelkäävät traumasidoksen toistuvan muissakin suhteissa ja ennen toipumistaan voivat siten myös tahattomasti aiheuttaa sitä suhteissaan.

Millainen suhde suosikki-ihmiseen sitten on, mitä tämä tarkoittaa? Minkälaisen näytelmän epävakaa persoonallisuus rakentaa suhteisiinsa? Dr. Daniel Fox kuvaa tällä videolla neljä erilaista tyyliä, jolla epävakaa persoonallisuus on suhteessa suosikki-ihmisensä kanssa. Ensimmäinen näistä on vuoristorata, eli idealisaation ja devaluaation vaihtelu. Epävakaa persoonallisuus nostaa suosikki-ihmisen jalustalle ja haluaa olla tämän lähellä koko ajan. Aiempien kiintymyssuhdekokemustensa traumaattisuuden vuoksi epävakaa persoonallisuus ei kuitenkaan kykenee ylläpitämään mielikuvaa suosikki-ihmisestään silloin, kun tämä ei ole läsnä. Koska idealisoitu mielikuva itsessään on jo epätodellinen, se vaatii jatkuvaa varmistusta, jotta se pysyisi olemassaolevana. Suosikki-ihmisen täytyy siis jatkuvasti olla läsnä ja tukea epävakaan persoonallisuuden emotionaalisia tarpeita, jatkuvasti sanoa: "kyllä minä pidän sinusta, en lähde pois". Jos hän hetkeen ei esimerkiksi vastaa viestiin, tämä johtaa idealisaatiokuvan murtumiseen, pelon esille nousemiseen ja sitä kautta devaluatioon. Suosikki-ihminen onkin heti kamala tyyppi, joka vihaa häntä jostain syystä tai muuta kamalaa. Tämä pelko ja ahdistus purkautuu devaluoivana hyökkäämisenä, syyttelynä, itsetuhoisuutena, vetäytymisenä tai muuna äärimmäisenä reaktiona.

Toinen ominaisuus on vääristynyt tapa nähdä toinen, eli se epätodellisen idealisoitu käsitys toisesta kaikki tarpeet täyttävänä pelastajana. Samalla tavoin devaluoitu kauhukuva vihaavasta ja kaltoinkohtelevasta hirviöstä on vääristynyt käsitys. Käytännössä epävakaa persoonallisuus ei siis näe suosikki-ihmistään kummassakaan vaiheessa sellaisena kuin tämä on, vaan omien mielikuviensa kautta muuntuneena. Kolmas ominaisuus on jatkuva testaaminen ja varmistelu. Koska idealisoitu kuva on lopulta epätodellinen ja epävakaa persoonallisuus on kokenut useita pettymyksiä, hän ei itsekään uskalla luottaa kuvan pysyvyyteen. Hän pyrkii testaamaan suosikki-ihmistään käyttäytymällä huonosti tätä kohtaan, jotta voisi testata, lähteekö tämä pois ja hylkää. Kokemus suhteen turvallisuudesta voimistuu onnistuneiden testien myötä (ts. suosikki-ihminen ei lähtenyt pois), mutta tämänkaltainen testaaminen ei tuo kuitenkaan pysyvää turvan tunnetta. Käytännössä se kuormittaa läheistä ja lopulta voi ajaa tämän pois. Näin ollen epävakaan persoonallisuuden pahin pelko, hylkääminen, toteutuu todennäköisemmin hänen testaamisensa aiheuttamana. Neljäs ominaisuus on ulkokohtaisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että lopulta suosikki-ihminen toteuttaa epävakaalle persoonallisuudelle yksinkertaisuudessaan tarpeiden täyttäjää. Kyse ei siten ole todellista läheisyyttä sisältävästä ihmissuhteesta, vaan riippuvuudesta mielihyvää tuottavaa kohdetta kohtaan. Tämä kohde on ikään kuin esine tai aine, jota saamalla saa pidettyä itsellään hyvän olon. Uskon, että moni epävakaa persoonallisuus pyrkii aitoon läheisyyteen, mutta vakavan traumaattinen kiintymysmalli estää tämän mahdollistumisen. Suosikki-ihminen muodostuu ikään kuin turvaa tuovaksi unileluksi, jonka täytyy olla läsnä ja miten tahansa kohdeltavana, jotta voisi tämän esineellisen turvan kautta uskaltaa kohdata muiden ihmisten pelottavaa muuttuvaisuutta.

Nämä kuvaukset auttavat ymmärtämään hankalia suhteita epävakaan persoonallisuuden kanssa, mutta toisaalta samalla kuvaavat suoraan myös traumasidokseen liittyviä kokemuksia. Fox kuvaa videollaan lopussa tapoja lieventää emotionaalista riippuvuutta suosikki-ihmisestä, jotka voivat olla hyödyllisiä myös traumasidoksesta toipuville. Traumasidoksen aiheuttava suhde on todellisilta ominaisuuksiltaan idealisaatiota ja devaluaatiota vaihteleva. Kyse ei siis ole vuoristoradan luomisesta suhteeseen, vaan siitä, että suhteessa oleva vuoristorata luo traumasidoksessa olevaan epävakautta. Suhde itsessään sisältää jatkuvaa idealisointia (rakkautemme on täydellistä, en ole ikinä kokenut vastaavaa) ja devaluaatiota (kun meillä on vaikeaa, niin se on todella vaikeaa), mutta traumasidos estää tajuamasta tätä. Sitä pitää normaalina, tai jopa ihanteellisena, syöttäähän mediakin meille valtavasti kuvia epävakaista ihmissuhteista romanttisina. Narsistisessa suhteessa narsisti luo todellisuutta vääristävää mielikuvaa, jonka läheinen omaksuu. Narsisti kehuu ja hellii, mutta toisaalta haukkuu ja murskaa arvaamattomasti ja vaihtelevasti. Kun tällainen tilanne kehittyy pikku hiljaa, uhri oppii selittämään itselleen hiljalleen voimistuvia tapahtuvia asioita, eikä enää tajua miten radikaaliksi tilanne kehittyy. Idealisoinnin ja devaluoinnin vaihtelusta tulee normaalitila, jota myös uhri voi jatkaa omassa käyttäytymisessään, sillä hän on omaksunut narsistin vääristyneen todellisuuden.

Traumasidos on itsessään vääristynyt tapa nähdä toinen. Traumasidos vääristää kaltoinkohtelun normaaliksi toiminnaksi. Traumasidos vääristää kaltoinkohtelevan henkilön rakastavaksi ja kaltoinkohtelun rakkauden tai hyvän tahdon osoitukseksi. Tilanne, jossa kiintymyksen kohde aiheuttaa pelkoa, on primitiivisesti selviytymisvaistoja nostattava. Jos uhri ei koe pystyvänsä lähtemään ja etsimään kiintymystä muualta (esim. eristyneisyyden vuoksi, itsetunnon puutteiden vuoksi "ei minua kukaan huoli", siksi ettei pysty luopumaan unelmasta "mitä se voisi olla", tai koska kyse on lapsi-vanhempi suhteesta), hänen on välttämätöntä pitää suhdetta yllä. Tämä onnistuu vain vääristämällä todellisuutta, eli näkemällä kaltoinkohtelija turvallisena hahmona. Tämä johtaa jakautuneisiin mielikuviin, sillä itse pelko ei kuitenkaan katoa. Näin ollen traumasidoksessa uhri näkee kaltoinkohtelijansa vääristyneesti ja idealisoiden sekä devaluoiden. Tämä voi näyttäytyä ulkopuoliselle kuulijalle epävakaina piirteinä, jos henkilö kuvaa kaltoinkohtelijaa mahtavaksi ja ihanaksi, mutta toisaalta kamalaksi hirviöksi. Usein traumasidoksessa olevat kuitenkin pyrkivät rationalisoimaan pelkomielikuvansa pois, eli he lähinnä selittävät: "kyllä hän yrittää hyvää, mutta ei hän aina osaa, voisin itsekin tulla paremmin häntä vastaan, hänellä on ollut niin rankkaa elämässään". Jossain vaiheessa esimerkiksi terapiassa pelkomielikuvat voivat kuitenkin tulla pinnan alta esille, mikä voi näyttäytyä epävakautena, vaikka kyse on ainoastaan traumasidoksen purkautumisesta. Traumasidoksen purkautuessa on luonnollista, että uhri kokee kahtiajakautunutta pelkoa myös muita ihmisiä kohtaan, sillä elettyään vuosia valheellisessa todellisuudessa on vaikea tietää, mikä on totta ja mikä ei, mihin voi luottaa ja mihin ei.

Traumasidoksen kokeneet voivat samaistua myös tarpeeseen varmistella tai testata kiintymyksen kohteen kiintymystä. Koska traumasidoksesta huolimatta voi vaistota, että toisen kiintymys ei ole aitoa, voi syntyä myös tarve testata tätä kiintymystä. Oma kokemukseni on, että koska alkuperäiseen traumasidoksen kohteeseen liittyy paljon pelkoa, tämä testaaminen ei välttämättä kohdistu häneen. Tämä riippuu varmaankin henkilöstä ja siitä, millainen narsisti on kyseessä, mutta esimerkiksi psykopaattisen narsistin "testaaminen" voi johtaa hyvin ahdistaviin seurauksiin, jolloin keho on oppinut välttämään mitään sinne päinkään. Sen sijaan tämä testaaminen voi kohdistua muihin ihmisiin elämässään, jolloin ikään kuin testaa, onko hän samanlainen vai ei. Voi olla jopa helpompaa "todeta", että muut ihmiset ovat epäluotettavia tai vaarallisia (varsinkin narsistin luodessa tällaista mielikuvaa myös) ja eristäytyä heistä kokonaan. Paradoksaalisesti tällöin jää juuri sen vaarallisen ihmisen lähelle etsimään turvaa, eli traumasidoksen aiheuttajan luo. 

Ja sitten se kipein, traumasidos ei ole todellista läheisyyttä sisältävä suhde, vaan riippuvuussuhde (ks. lisää: Narsistisen suhteen jälkeen: Määrittele rakkaus uudelleen). Moni uskoo rakastavansa kaltoinkohtelijaa, vaikka todellisuudessa suhde ei sisällä aidon läheisyyden hiventäkään. Aito läheisyys vaatii tasavertaisuutta ja toisen kohtaamista haavoittuvuuksineen. Narsistinen suhde on aina toispuoleinen, jossa narsisti pyrkii olemaan yläpuolella, eikä kohtaa toista haavoittuvuuksiensa kanssa (huom. aitojen haavoittuvuuksien, säälipeliä varten he voivat tuoda esille kaikenlaista haavoittuvaiselta vaikuttavaa). Sen sijaan narsisti haluaa kaivaa esille uhristaan kaikki haavoittuvuudet, jotta voi käyttää niitä tarpeidensa mukaan. Vaikka kuvittelisit rakastavasi häntä, lopulta et tunne häntä ollenkaan. Hän ei ole näyttänyt sisintään sinulle ja todellisuuden paljastuessa moni tajuaa, ettei tunne tätä ihmistä ollenkaan, kuka hän oikein on. Olet kuitenkin roikkunut kiinni tässä suhteessa, koska se on tuonut sinulle mielihyvää ja valheellista turvallisuuden tunnetta. Olet muuttunut riippuvaiseksi kaikista pienistä hyvistä eleistä, joita hän tekee, ja olet alkanut vääntyä mahdottomiin mittasuhteisiin saadaksesi niitä lisää. Suhteesta on muodostunut panos-tuotos tasapainon tavoittelua, jossa mietit mitä sinun pitää tehdä tai millainen sinun pitäisi olla, jotta saisit haluamasi lopputuloksen.

Traumasidoksen vaikutusten huomioiminen olisi olennaisen tärkeää, eikä turhien diagnoosilätkien laittaminen ihmisten otsaan aina ole kokonaisuutta palvelevaa. On myös varsin sekoittavaa, että epävakaan persoonallisuuden diagnoosia voidaan antaa niin sekä juuri yksittäisestä traumasidoksesta purkautuville henkilöille että ääripäässä jopa narsistisille tai psykopaattisille henkilöille, jotka sattuvat olemaan esimerkiksi sukupuoleltaan naisia. Jokin tässä on pielessä ja suuresti, jos saman ilmiön pitäisi kuvata samaa asiaa. Ehkä tarvitsisimme tarkempia erotteluja. Moni selviytyjien yhteisössä liputtaa kompleksin trauman (Complex PTSD) puolesta, sillä se kuvaa paremmin monen kokemuksia kuin leimaavammat diagnoosit. Yksi olennainen persoonallisuushäiriötä kohti vievä seikka on se, jos henkilö kokee selkeästi vahingollisen käyttäytymisensä olevan oikeutettua ja ok. Mitä vaikeampi henkilön on selityksienkin jälkeen ymmärtää, sitä vakavampi tilanne on.




Neiti Kettu

Kommentit