Yhteisöllinen narsisti
Edellisessä kirjoituksessa käsittelin uhriutuvaa narsistia (ks. Uhriutuva narsisti) ja siitä on sopiva jatkaa toiseen vaikeasti havaittavaan tai ns. epätyypilliseen, eli ei ensimmäisenä mieleen tulevaan narsismin muotoon: yhteisölliseen narsismiin. Termi juontaa juurensa Craig Malkinin määritelmiin narsismista (ks. Rethinking Narcissim: Narsismin kirjo ja muodot) ja on viime aikoina tullut myös laajempaan käyttöön. Dr. Grandelta hyvä video aiheesta: linkki videoon.
Yhteisöllinen narsismi tarkoittaa overt-tyyppistä narsismia, jossa oma status, valta, arvo ja itsetehostus haetaan sosiaalisesti suotavien keinojen kautta. Yhteisöllinen narsismi on usein se puuttuva pala, jonka vuoksi narsismin on kuviteltu olevan vähäisempää naisten tai yhteisöllisyyttä korostavien kulttuurien joukossa. Käytännössä narsismi on näissä ryhmissä vain mukautunut sopivampaan muotoon, sellaiseen muotoon, jolla narsisti oikeasti saa yhteisössä haluamansa statuksen. Siinä missä länsimaissa itsenäisyydellä ja kyynärpäillä voi saada ihailua, joissakin muissa kulttuureissa tämä taktiikka johtaisi vain suohon. Sen sijaan status voi olla mahdollisempaa ja helpompaa saada tekemällä niitä asioita, joita ihaillaan, kuten erilaisia "yhteisesti hyviä" asioita. Samalla tavoin monille naisille on ollut helpompaa ja suotavampaa kerätä statusta tällaisia keinoilla kyynärpäilyn sijaan. Narsismi itsessään voi olla aivan yhtä voimakasta, se vain ilmenee eri tavoin.
Tyypillisimpiä yhteisöllisen narsistin piirteitä ovat:
- Jatkuva puhuminen siitä, miten haluaa vain muiden parasta, ja hieman kauempana oleville asia tältä usein näyttääkin. Lähipiiri taas on hämmentynyt siitä, miksi tämä "hyvä" ei tunnu hyvältä. Tästä ei kuitenkaan voi puhua, sillä joko ei tulisi uskotuksi, tai kokisi olonsa kiittämättömäksi.
- Oman imagon kerääminen erilaisten hyväntekeväisyystempausten tai muiden auttamistoimien kautta. Hyväntekijän imagon viestiminen on tärkeämpää kuin itse avun tarvitsijan vointi. Joskus autettu saa oikeasti apua, joskus taas vähän sinne päin. Someaikana oman seinän tai profiilin täyttäminen sopivilla mietelauseilla, tukitsempeillä ja muilla haluttua imagoa luovilla päivityksillä on yhteisölliselle narsistille täydellinen imagonluontikeino.
- "Olen paras äiti/isä/vaimo/mies/sairaanhoitaja/pappi jne." -imagon luominen. Toisen ihmisen hyvinvointi ei tässä ole tärkeintä, vaan tärkeämpää on se, miten narsisti itse tulee ihailluksi. Tämä voi näkyä esimerkiksi siten, ettei narsistinen vanhempi aseta lapselleen terveitä rajoja, hän lahjoo lasta ja toteuttaa yli äyräiden kaikkia tämän toiveita.
- "Kun minä tämänkin sinun vuoksesi tein", eli väkisin ja pyytämättä tehtyjä yliampuvia palveluksia tai palveluksia, joita ei edes ymmärrä palveluksiksi. Tämä vivahtaa jo marttyyrimaisen narsismin puolelle, mutta on kuitenkin tyypillistä, että yhteisöllinenkin narsisti vaatii vastineita "palveluksistaan".
- Oman kuuntelutaidon, herkkyyden, empatiakyvyn tai muun sosiaalisesti suotavan ominaisuuden korostaminen. Ne henkilöt, jotka erityisesti korostavat olevansa näissä joko jopa "parhaita" tai rivien välistä ilmaistuna erityislaatuisia.
- Erilaisten maailman pelastamisen agendojen julistaminen ja ryhmien johtaminen näiden suuntaan. Äärimmillään tämä näkyy kulttijohtajuutena. Lievimmillään taas varsinkin teini-iässä erilaiset ideologiat voivat muodostua elämää suuremmiksi. Teini-ikä on vaihe, jossa narsismi luonnollisessa kehityksessä korostuu, ja siinä mielessä on täysin loogista, että myös intohimoinen maailmanparannus on osa tätä narsismia. Ideologioiden kautta saa nostetta omasta erityisyydestä, kun on ajamassa ja ymmärtämässä jotakin todella erityistä ja tärkeää asiaa. Sopivissa rajoissa pysyvä narsismi voi saada aikaan hyviäkin asioita, ja teini-iässä se kuuluu luonnollisena osana kehitysvaiheeseen. Agendojen ajaminen voi kuitenkin myös ampua yli, jos aletaan ajatella machiavellinistisesti: "tarkoitus pyhittää keinot", ja esimerkiksi hyökätään väkivaltaisesti "pahana" pidettyä ihmisryhmää vastaan.
- Uskonnolliset ja henkiset vaikuttajahahmot, jotka ensikosketuksessa tuntuvat antavan pehmeän hyväksyvän ja luokse kutsuvan sylin. Vasta läheisemmässä kontaktissa alkavat pikku hiljaa tapahtuvat rajan ylitykset. Rajojen ylityksistä syntyvä epämukavuus selitetään kokijan omaksi heikkoudeksi, esim.: "sinun sisimpäsi vastustaa muutosta, minä jaksan odottaa, että uskallat antautua valolle".
Joidenkin yllä olevien kohtien kohdalla herää ajatus, miten erottaa yhteisöllinen narsismi läheisriippuvaisuudesta. Moni on tottunut ajattelemaan, että avun tuputtaminen väkisin kuvaa läheisriippuvaisuutta. Onko näissä sitten kyse samasta asiasta? Vastaus on ei. Yhteisöllinen narsismi nojaa vallan ja statuksen tavoittelemiseen yhteisön hyväksynnän kautta. Läheisriippuvainen taas tavoittelee sitä, että asiat pysyisivät tasapainossa ajatuksenaan: "do not rock the boat". Tämä voi tuntua kontrolloivalta varsinkin heistä, jotka haluavat päästä irti epäterveestä tilanteesta, sillä se vaatii veneen keikauttamista ja asioiden esille nostamista. Ei ole mitenkään harvinaista, että yhteisöllisiä narsisteja on tulkittu läheisriippuvaisiksi, jonka vuoksi eri käsitykset läheisriippuvuudesta ovat sulautuneita käsityksiä näistä kahdesta eri tyyppisestä asiasta. Läheisriippuvainen ei kuitenkaan halua tulla ihailluksi, kun taas yhteisöllinen narsisti alkaa valta-asemaan päästyään näyttää överimmän narsistisia karvojaan.
Käytännön elämässä ei silti välttämättä ole hyödyllistä määräänsä enempää yrittää erotella, onko jonkun henkilön käyttäytyminen läheisriippuvaista vai narsistista. Olennaisempi kysymys on se, kuinka haitallista (esim. rajojen ylittämisen kautta) ja jäykkää se on. Vaikka toisenlaisia motiiveja käyttäytymisen taustalla olisikin helpompi ymmärtää myötätuntoisesti kuin toisia, käytännössä merkitsee se, kuinka paljon henkilö kykenee itse työskentelemään kipupisteidensä kanssa ja muuttumaan. Oma kokemukseni on, että läheisriippuvuuden erottaa narsismista kuin yö ja päivä silloin, kun kyseessä oleva henkilö kykenee tarkastelemaan itseään ja on motivoitunut löytämään ratkaisuja. Silloin tätä kysymystä ei edes tarvitse kysyä. Mitä jäykemmin henkilö taas on kiinni kaavoissaan, sitä epätoivoisemmin kysyy erinäisiä kysymyksiä toivoen, että vastauksen saaminen jotenkin helpottaisi. Käytännössä se ei helpota, vaan valintoja täytyy tehdä tässä ja nyt näillä tiedoilla mitä käsillä on. Elämässä ei koskaan voi tietää kaikesta kaikkea, vaan aina on olemassa epätietoisuutta.
Hyvä muistisääntö kuitenkin on se, että narsismi tihkuu kyllä jostakin läpi. Yhteisöllinen narsisti on näennäisestä sovinnaisuudestaan huolimatta kuitenkin omaa statustaan, valtaa ja ihailua tavoitteleva. Nämä motiivit näkyvät joissakin pienissä, ehkä mitättömiltäkin tuntuvissa asioissa. Joskus voi ihmetellä, miksi henkilö pitää omaa kuvaansa jossakin epätyypillisessä paikassa esillä. Joskus taas voi tuntua, että hän puhuu asioista jotenkin kuitenkin aina sen kautta, mitä hän itse haluaa. Pieniä ja oudon tuntuisia muita vähätteleviä ajatuksia voi tihkua läpi. Erilaisia pieniä asioita, jotka tuntuvat olevan epäjohdonmukaisia esille tuodun imagon kanssa. (ks. myös: linkki tulossa) Dr. Grande mainitsee videonsa lopussa, että yhteisöllinen narsisti voi myös itse uskoa omaan valheeseensa ja ajatella haluavansa muille vain hyvää. Tähän yleensä liittyy ajatus "olen paras kuuntelija/auttaja/ilman minua he eivät pärjäisi/tms.", jonka hän uskoo itsekin todeksi. Yhteisöllisen narsistin kanssa voikin kohdata niitä päätä räjäyttäviä tilanteita, joissa narsisti tosissaan selittää toimineensa aina vain muiden hyväksi, vaikka hänen todelliset tekonsa ovat olleet jotain aivan päinvastaista.
Neiti Kettu
Yhteisöllinen narsismi tarkoittaa overt-tyyppistä narsismia, jossa oma status, valta, arvo ja itsetehostus haetaan sosiaalisesti suotavien keinojen kautta. Yhteisöllinen narsismi on usein se puuttuva pala, jonka vuoksi narsismin on kuviteltu olevan vähäisempää naisten tai yhteisöllisyyttä korostavien kulttuurien joukossa. Käytännössä narsismi on näissä ryhmissä vain mukautunut sopivampaan muotoon, sellaiseen muotoon, jolla narsisti oikeasti saa yhteisössä haluamansa statuksen. Siinä missä länsimaissa itsenäisyydellä ja kyynärpäillä voi saada ihailua, joissakin muissa kulttuureissa tämä taktiikka johtaisi vain suohon. Sen sijaan status voi olla mahdollisempaa ja helpompaa saada tekemällä niitä asioita, joita ihaillaan, kuten erilaisia "yhteisesti hyviä" asioita. Samalla tavoin monille naisille on ollut helpompaa ja suotavampaa kerätä statusta tällaisia keinoilla kyynärpäilyn sijaan. Narsismi itsessään voi olla aivan yhtä voimakasta, se vain ilmenee eri tavoin.
Tyypillisimpiä yhteisöllisen narsistin piirteitä ovat:
- Jatkuva puhuminen siitä, miten haluaa vain muiden parasta, ja hieman kauempana oleville asia tältä usein näyttääkin. Lähipiiri taas on hämmentynyt siitä, miksi tämä "hyvä" ei tunnu hyvältä. Tästä ei kuitenkaan voi puhua, sillä joko ei tulisi uskotuksi, tai kokisi olonsa kiittämättömäksi.
- Oman imagon kerääminen erilaisten hyväntekeväisyystempausten tai muiden auttamistoimien kautta. Hyväntekijän imagon viestiminen on tärkeämpää kuin itse avun tarvitsijan vointi. Joskus autettu saa oikeasti apua, joskus taas vähän sinne päin. Someaikana oman seinän tai profiilin täyttäminen sopivilla mietelauseilla, tukitsempeillä ja muilla haluttua imagoa luovilla päivityksillä on yhteisölliselle narsistille täydellinen imagonluontikeino.
- "Olen paras äiti/isä/vaimo/mies/sairaanhoitaja/pappi jne." -imagon luominen. Toisen ihmisen hyvinvointi ei tässä ole tärkeintä, vaan tärkeämpää on se, miten narsisti itse tulee ihailluksi. Tämä voi näkyä esimerkiksi siten, ettei narsistinen vanhempi aseta lapselleen terveitä rajoja, hän lahjoo lasta ja toteuttaa yli äyräiden kaikkia tämän toiveita.
- "Kun minä tämänkin sinun vuoksesi tein", eli väkisin ja pyytämättä tehtyjä yliampuvia palveluksia tai palveluksia, joita ei edes ymmärrä palveluksiksi. Tämä vivahtaa jo marttyyrimaisen narsismin puolelle, mutta on kuitenkin tyypillistä, että yhteisöllinenkin narsisti vaatii vastineita "palveluksistaan".
- Oman kuuntelutaidon, herkkyyden, empatiakyvyn tai muun sosiaalisesti suotavan ominaisuuden korostaminen. Ne henkilöt, jotka erityisesti korostavat olevansa näissä joko jopa "parhaita" tai rivien välistä ilmaistuna erityislaatuisia.
- Erilaisten maailman pelastamisen agendojen julistaminen ja ryhmien johtaminen näiden suuntaan. Äärimmillään tämä näkyy kulttijohtajuutena. Lievimmillään taas varsinkin teini-iässä erilaiset ideologiat voivat muodostua elämää suuremmiksi. Teini-ikä on vaihe, jossa narsismi luonnollisessa kehityksessä korostuu, ja siinä mielessä on täysin loogista, että myös intohimoinen maailmanparannus on osa tätä narsismia. Ideologioiden kautta saa nostetta omasta erityisyydestä, kun on ajamassa ja ymmärtämässä jotakin todella erityistä ja tärkeää asiaa. Sopivissa rajoissa pysyvä narsismi voi saada aikaan hyviäkin asioita, ja teini-iässä se kuuluu luonnollisena osana kehitysvaiheeseen. Agendojen ajaminen voi kuitenkin myös ampua yli, jos aletaan ajatella machiavellinistisesti: "tarkoitus pyhittää keinot", ja esimerkiksi hyökätään väkivaltaisesti "pahana" pidettyä ihmisryhmää vastaan.
- Uskonnolliset ja henkiset vaikuttajahahmot, jotka ensikosketuksessa tuntuvat antavan pehmeän hyväksyvän ja luokse kutsuvan sylin. Vasta läheisemmässä kontaktissa alkavat pikku hiljaa tapahtuvat rajan ylitykset. Rajojen ylityksistä syntyvä epämukavuus selitetään kokijan omaksi heikkoudeksi, esim.: "sinun sisimpäsi vastustaa muutosta, minä jaksan odottaa, että uskallat antautua valolle".
Joidenkin yllä olevien kohtien kohdalla herää ajatus, miten erottaa yhteisöllinen narsismi läheisriippuvaisuudesta. Moni on tottunut ajattelemaan, että avun tuputtaminen väkisin kuvaa läheisriippuvaisuutta. Onko näissä sitten kyse samasta asiasta? Vastaus on ei. Yhteisöllinen narsismi nojaa vallan ja statuksen tavoittelemiseen yhteisön hyväksynnän kautta. Läheisriippuvainen taas tavoittelee sitä, että asiat pysyisivät tasapainossa ajatuksenaan: "do not rock the boat". Tämä voi tuntua kontrolloivalta varsinkin heistä, jotka haluavat päästä irti epäterveestä tilanteesta, sillä se vaatii veneen keikauttamista ja asioiden esille nostamista. Ei ole mitenkään harvinaista, että yhteisöllisiä narsisteja on tulkittu läheisriippuvaisiksi, jonka vuoksi eri käsitykset läheisriippuvuudesta ovat sulautuneita käsityksiä näistä kahdesta eri tyyppisestä asiasta. Läheisriippuvainen ei kuitenkaan halua tulla ihailluksi, kun taas yhteisöllinen narsisti alkaa valta-asemaan päästyään näyttää överimmän narsistisia karvojaan.
Käytännön elämässä ei silti välttämättä ole hyödyllistä määräänsä enempää yrittää erotella, onko jonkun henkilön käyttäytyminen läheisriippuvaista vai narsistista. Olennaisempi kysymys on se, kuinka haitallista (esim. rajojen ylittämisen kautta) ja jäykkää se on. Vaikka toisenlaisia motiiveja käyttäytymisen taustalla olisikin helpompi ymmärtää myötätuntoisesti kuin toisia, käytännössä merkitsee se, kuinka paljon henkilö kykenee itse työskentelemään kipupisteidensä kanssa ja muuttumaan. Oma kokemukseni on, että läheisriippuvuuden erottaa narsismista kuin yö ja päivä silloin, kun kyseessä oleva henkilö kykenee tarkastelemaan itseään ja on motivoitunut löytämään ratkaisuja. Silloin tätä kysymystä ei edes tarvitse kysyä. Mitä jäykemmin henkilö taas on kiinni kaavoissaan, sitä epätoivoisemmin kysyy erinäisiä kysymyksiä toivoen, että vastauksen saaminen jotenkin helpottaisi. Käytännössä se ei helpota, vaan valintoja täytyy tehdä tässä ja nyt näillä tiedoilla mitä käsillä on. Elämässä ei koskaan voi tietää kaikesta kaikkea, vaan aina on olemassa epätietoisuutta.
Hyvä muistisääntö kuitenkin on se, että narsismi tihkuu kyllä jostakin läpi. Yhteisöllinen narsisti on näennäisestä sovinnaisuudestaan huolimatta kuitenkin omaa statustaan, valtaa ja ihailua tavoitteleva. Nämä motiivit näkyvät joissakin pienissä, ehkä mitättömiltäkin tuntuvissa asioissa. Joskus voi ihmetellä, miksi henkilö pitää omaa kuvaansa jossakin epätyypillisessä paikassa esillä. Joskus taas voi tuntua, että hän puhuu asioista jotenkin kuitenkin aina sen kautta, mitä hän itse haluaa. Pieniä ja oudon tuntuisia muita vähätteleviä ajatuksia voi tihkua läpi. Erilaisia pieniä asioita, jotka tuntuvat olevan epäjohdonmukaisia esille tuodun imagon kanssa. (ks. myös: linkki tulossa) Dr. Grande mainitsee videonsa lopussa, että yhteisöllinen narsisti voi myös itse uskoa omaan valheeseensa ja ajatella haluavansa muille vain hyvää. Tähän yleensä liittyy ajatus "olen paras kuuntelija/auttaja/ilman minua he eivät pärjäisi/tms.", jonka hän uskoo itsekin todeksi. Yhteisöllisen narsistin kanssa voikin kohdata niitä päätä räjäyttäviä tilanteita, joissa narsisti tosissaan selittää toimineensa aina vain muiden hyväksi, vaikka hänen todelliset tekonsa ovat olleet jotain aivan päinvastaista.
Neiti Kettu
Kommentit
Lähetä kommentti