Uhriutuva narsisti
Uhria esittävä tai uhriksi itsensä kokeva narsisti on teemana viime aikoina noussut jälleen esille. Aiemmin olen kirjoittanut aiheesta jutussa: Miksi narsisti ajattelee olevansa uhri?. Meredith Miller on juuri julkaissut videon, jossa hän jaottelee
covert-tyyppisen narsismin kahteen luokkaan: "uhri-narsistiin" ja
"sankari-narsistiin". Käytännössä nämä molemmat tyylit voivat vaihdella
myös samassa ihmisessä ja ilmetä samanaikaisesti overt-tyylisempien
piirteiden kanssa. Linkki videoon. Dr. Todd Grande taas on julkaissut videon, jossa hän kertoo kolme esimerkkiä uhria esittävästä narsistista. Linkki videoon. Julkisuudessa aihetta taas on puitu Johnny Deppin ja Amber Heardin avioeroriitojen vuoksi, palaan tähän aiheeseen hetken päästä. Dr. Grande sanoo videollaan osuvasti, että narsistit olettavat kaikkien
olevan heti kiinnostuneita ja välittävän heidän ongelmistaan, jolloin he
pääsisivät uhritarinalla huomion keskipisteeksi. Todellisuudessahan
näin ei aina ole.
Uhriutuva narsisti luo itselleen erityisyyden tunnetta määrittelemällä itsensä erityislaatuiseksi uhriksi. Hän on kohdannut sellaisia asioita, joita kukaan muu ei voisi kuvitellakaan. Tai sitten hän on erityislaatuisen herkkä (huom, en viittaa tässä erityisherkkyyteen, vaikka sitäkin termiä voi käyttää väärin), ja siksi kokenut kovia. Tai ehkä hän on väärin ymmärretty nero, tavattoman älykäs, mutta vain toisten taholta väärin kohdeltu. Kun epäonnistumiskokemukset kääntää uhritarinoiksi, oma minuus säilyy ilman kolhuja ja saa samalla erityislaatuisen marttyyrin kruunun. Altavastaajan asemasta tarinan voi muuntaa myös sankariudeksi, miten kiusaajat lopulta saivat nenilleen ja miten täysin väärin kohdeltu narsisti osoittautuikin vahvemmaksi ja älykkäämmäksi kuin kiusaajansa. Tarina voi kuvata myös jaloa uhrautuvuutta, miten narsisti on antanut kaikkensa lähellään olevalle ihmiselle, joka vain kohtelee häntä huonosti. Hän on jalo ja hyvämielinen, mutta pahan maailman alas polkema. Välillä uhritarina sisältää itsensä halveksimiselta kuulostavia ulottuvuuksia. "Olen niin paska, kaikkein paskin", "en osaa mitään, minusta ei ole mihinkään", "olen kamala ihminen". Mielenkiintoisinta on se, miten narsisti voi kuvata myötätuntoa herättävän tarinan kautta sitä, miten hän on niin kamala ihminen, kuitenkaan ilman katumuksen häivääkään. "Kaikkein paskin" on superlatiivi eli käänteinen mahtavuuden osoitus, ja "kamala ihminen" ei vielä tarkoita, että tästä "kamaluudesta" kokisi huonoa omaatuntoa. Tällaisen ihmisen kohtaaminen on erikoinen kokemus, jos aivan todella huomaat ja aistit hänestä sen, miten hän ei oikeasti kadu mitään. "Olen niin paska" vain jotenkin kaikuu tyhjyyttään onttona. Tai sitten hän voi näyttää ja puhua vakuuttavasti siitä, miten on havainnut oman kamalan luonteensa, mutta jokin tuntuu puuttuvan. Kun ynnäät palaset yhteen, huomaat, että hän onkin itseasiassa ylpeä omasta kamaluudestaan. Se tekee hänestä erityisen ja siten hienon, vaikka hänen sanansa sanoisivat jotain ihan muuta.
Uhriutuvan narsistin kohdalla voi helposti erehtyä luulemaan, että hän pitää itseään huonona ihmisenä tai että hän kaipaisi eheytymistä. Voi olla vaikeampi huomata, että tämä kaikki on hänen tapansa ilmaista omaa ylemmyyttään ja erityisyyttään. Siinä missä overt-tyylinen narsisti mahtailee materialla tai vallalla, uhriutuva narsisti mahtailee kamalilla kokemuksillaan tai huonoudellaan. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin mahtailu ja oman erityisyyden vahvistaminen. Kriitikistä suuttumisen voi nähdä oman erityislaatuisuuden ylläpitämisenä, hyökkääminen uhkia kohtaan saa ne ehkä pois pelistä. Huomaa, että ollakseen uhkaavaa, kritiikin täytyy osua siihen mitä narsisti pitää itsessään erityislaatuisena. Jos hän ajattelee olevansa mahtava huonoutensa vuoksi, uhkaavaa ei olekaan huonoksi haukkuminen vaan erilaiset yritykset tuoda esille, että hän voisi itse tehdä jotakin muuttaakseen elämäänsä. Spontaanit yrityksesi auttaa häntä johtavat usein lähinnä siihen, että hänen erityisyyden kokemuksensa saa tukea. Voit ihmetellä miksei hän koskaan tunnu pääsevän pois kuopastaan, vaikka hän saisi kuinka paljon apua tahansa. Hän ei kuitenkaan koe olevansa kuopassa niin kauan, kun hänen uhriutensa otetaan maailmassa vastaan erityisyytenä. Kyse ei ollenkaan ole kuopasta, josta haluttaisiin pois, vaan aallonharjasta, täydellistymästä. Hän on "löytänyt itsensä". Jos jonakin päivänä hän ei enää olisikaan se kaikkein surkein tai se, josta ei tule mitään, hän menettäisi erityisasemansa ja olisi vain tavallinen ihminen. Tavallinen ihminen, jonka täytyisi samalla tavoin ponnistella elämänsä eteen kuin kenen tahansa muunkin. Hän ei pystyisi väittämään, että hänestä riippumattomat tekijät ovat ajaneet hänet siihen, missä hän nyt on.
Tämä ilmiö on kautta aikojen havaittu, mutta jostain syystä se on tulkittu johtuvan syistä kuten: "ikävässä tilanteessa tai väkivallan kohteena oleminen on hänelle tuttua ja turvallista", "hän alitajuisesti tarvitsee ja haluaa tulla huonosti kohdelluksi", "hän pelkää turvallisuutta" jne. Paitsi että nämä tulkinnat eivät havaitse uhriutuvan narsistin etsivän jotain ihan muuta kuin väkivallan kohteena olemista, ne ovat myös hyvin haitallisia monille väkivallan uhreille (ks. Mielihyvä ja pelastumisen fantasia traumasidoksessa). Näitä samoja tulkintoja voidaan laajentaa koskemaan myös muita väkivaltaiseen suhteeseen kiinni jääneitä henkilöitä, jotka ovat jääneet kierteeseen kiinni esimerkiksi traumasidoksen tai muun syyn vuoksi. Välillä viitataankin, että henkilö joka vaikuttaa "haluavan väkivallan kohteeksi" olisi ohutnahkainen narsisti (ks. Miksi termien valinta on hyvin tärkeää?). Olen tästä eri mieltä, sillä teoria itsessään väittää aivan päinvastaista. Teoria sanoo, että paksunahkainen ulkoistaa pahuuden kokemuksen itsestään muihin ihmisiin ja ohutnahkainen ottaa pahuuden itseensä. Jo pelkästään tämän kuvauksen perusteella on epäloogista, että ohutnahkainen määrittelisi itsensä uhriksi, sillä tämä tarkoittaisi pahuuden sijoittamista toiseen ihmiseen (tekijään). Sen sijaan määritelmä kertoo varsin suoraan, että ohutnahkainen kokee itse olevansa tekijä, ottaa vastuun niistäkin asioita mitä ei ole itse tehnyt ja yrittää ratkaista asioita muuttamalla itseään. Tähän voi mahdollisesti liittyä kokemus siitä, että ansaitsee pahuutensa vuoksi kokemansa väkivallan. Silti koska väkivalta koetaan oikeutetuksi, ei marttyyrimaisten uhritarinoiden levitteleminen sovi yhteen tämän ajatuksen kanssa. Paksunahkainen taas määrittelee muut ympärillään pahoiksi, ja tähän saumaan uhriuskin hyvin istuu. Entä sitten se kummallinen omasta kamaluudestaan puhuminen? Eikö se olisi pahuuden ottamista itseensä? Kokemustasolla voin sanoa, että ei ole. Jos henkilö todella kokee olevansa paha sanan oikeassa merkityksessä, tähän kokemukseen liittyy myös muiden ihmisten kokeminen oman pahuuden avuttomina kohteina, ja kauhu tästä. Omasta pahuudestaan ylpeä ei oikeastaan koe pahuutta tällä tavoin. Hän kokee sen olevan esimerkiksi älykäs selviytymiskeino pahassa maailmassa (ulkoistettu paha) tai jonkin erityslaatuisen älykkyyden ilmentymä (oma kaikkivoipaisuus, joka auttaa selviytymään pahassa maailmassa). Oikea (kauhua aiheuttava) pahuus on edelleen oman itsen ulkopuolella, mutta oma "pahuus" voi auttaa selviytymään siitä.
Kun uhriutuvan narsistin käyttäytymistä ja ajatuksia alkaa puimaan juuria myöten, kaikesta alkaa räikeästi pomppaamaan silmien eteen valtavan suuri ylemmyyden ja ansaitsemisen kokemus. Kyseessä voi olla suoranaista hyväksikäyttöä, toisen varoilla elämistä, kiristämistä ja muuta manipulointia. Millä tavalla tästä kaikesta voi sitten päätellä, että kyse on juuri paksunahkaisesta narsistista eikä vaikka patologisesti riippuvaisesta ihmisestä? Kyse on pohjimmiltaan pohjattomasta oikeutuksesta (entitlement), joka antaa kaikkivoipaisuuden kokemuksen. Narsisti kokee olevansa mahtava (mahtava erityislaatuinen uhri) ja olevansa oikeutettu kaikkeen siihen, mitä hän vaatii. Ihmiset, jotka eivät suostu hänen vaatimuksiinsa vain todistavat hänen tarinansa oikeaksi - häntä todella kohdellaan väärin ja kaltoin, koska hän ei saa haluamaansa. Tämän vuoksi uhriutuva narsisti saattaa viihtyä myös overt-tyylisemmän narsistin seurassa, sillä julkisesti röyhkeä kaltoinkohteleva narsisti vain lisää uhriutuvan narsistin kokemusta omasta erityislaatuisuudestaan. Hän on narsistin uhri, siis jotakin todella erityislaatuista kokenut. Tämä ei millään tapaa tarkoita, että uhriutuva narsisti olisi sen vähempää paksunahkainen kuin kumppaninsa. He vain ammentavat kaikkivoipaisuuden kokemuksensa eri lähteistä.
Jos vielä tässä vaiheessa kuvittelet, että väkivaltatilanteista on ulkopuolelta mahdollista täysin selkeästi määritellä, kuka on uhri ja ettei kukaan voi uskottavasti esittää uhria, tutustu Johnny Deppin ja Amber Heardin tapaukseen. Amber Heard nousi julkisuuden lavoille edustamaan perheväkivallan vastaista työtä ja kertoi myös omista kokemuksistaan Johnny Deppin väkivallan uhrina. Hän kertoi eläneensä jatkuvassa pelossa suhteen aikana. Hänellä oli kuvia naamassaan olevista ruhjeista. Deppiä kohtaan osoitettiin pettymystä ja suoranaista vihaakin, taidettiin häneltä jokin työkin ottaa pois. Depp piti pitkään julkisuudelta salassa yksityisiä asioita, jotka nyt ovat tulleet julkisuuteen Deppin nostaessa syytteen Heardia vastaan tekaistujen väitteiden esittämisestä. Ehkä Depp ei halunnut levitellä yksityisiä asioita julkisesti ja yhä toivoi, että asioihin olisi mahdollista löytää jokin ratkaisu. Ehkä vasta kun hän todella tajusi todellisuuden olevan sitä mitä se on, hän päätti nostaa vastasyytteen. Ulkopuolisina emme tietenkään voi tietää, minkälaista väkivaltaa, miten ja kenen toimesta lopulta suhteessa on toteutettu. Depp ei välttämättä ole mitenkään "puhdas" uhri, tai sitten hän voi olla.
Julkisuuteen päätyneet nauhoitukset, joista toinen on nauhoitettu ennen eroa (linkki) ja toinen eron aikana (linkki), antavat erikoista lisämaustetta tapauksen selvittämiseen. Ennen eroa nauhoitetussa pätkässä Heard yrittää saada Deppin vastuuseen siitä, että hän "pakenee taisteluita" ja Depp yrittää puida edellisenä päivänä tapahtunutta tilannetta, jossa Amber löi häntä. Väittämästään jatkuvasta väkivallasta Deppin taholta ja jatkuvasta pelossa elämisestä Heard ei mainitse nauhalla mitään, sen sijaan hän obsessoi sen ympärillä, miten Depp on pelkuri ja pakenee. Outo kohta on se, missä Heard antaa Deppille Xanaxin, kun tämä yrittää puhua aiheista, joista Heard ei halua puhua. Nauhalla Heard itse kun kuitenkin paasaa aggressiivisemmin ja Depp vaikuttaa rauhallisemmalta. Eron jälkeen nauhoitetussa pätkässä taas Heard mahtailee todistusaineistonsa määrällä ja pyrkii saamaan Deppin suostumaan hänen sovittelijoidensa tahtoon. Hän sanoo, ettei kukaan uskoisi Deppin olevan naisen uhri. Depp tuntuu olevan lopen väsynyt ja tuntuu jo osittain lopettaneen sen yrittämisen, että saisi Heardin ymmärtämään itseään, mutta heittää kuitenkin väliin muutamia piikkejä. Yllä linkkaamieni videoiden tekijällä on muitakin tähän aiheeseen liittyviä videoita (toki vahvasti puoleellisia Deppin suuntaan), jos haluat tutustua aiheeseen lisää.
Tapauksesta mielenkiintoisen tekee se, että uhriuttaan julistaa nainen, ja tyypillisesti olemme tottuneet ajattelemaan, että naiset ovat väkivallan kohteena sen toteuttamisen sijaan. Nainen, joka on puhunut julkisesti naisten oikeuksien puolesta ja väkivaltaa vastaan. Nauhoitusten vuodatusta kuunnellessa on helppo ajatella, että kyseessä on molemminpuolista väkivaltaa sisältävä myrskyinen suhde, ja että tämä nainen kokee alitajuista tarvetta olla väkivallan kohteena provosoidessaan vastapuolta. On kuitenkin hämmentävää, miten paljon aikaa ja yksityiskohtia hän käyttää sen selittämiseen, ettei kukaan voisi uskoa hänen suunnitelleen tätä etukäteen. Jos joku syyttäisi sinua uhriuden teeskentelemisen suunnittelusta, rupeaisitko kuvailemaan tätä mahdollista juonta hyvin yksityiskohtaisesti? Kummastuttavaa, mutta en ota kantaa asiaan, koska kyse on oikeista ihmisistä. Asiaa voi kuitenkin analysoida niin, että "todistusaineiston" kerääminen omasta uhriudesta varmuuden vuoksi on kannattavaa ajatellen sitä, että ehkä joskus sille voi tulla tarvetta. Paksunahkainen narsisti tällaisessa tilanteessa myös todennäköisesti jopa uskoo itse olleensa uhri. Miten? No esimerkiksi näin: "sinä olisit voinut ja olisit ollut kykenevä vahingoittamaan minua, joten minun piti iskeä ensin" tai "et ollut tai tehnyt niin kuin halusin, minun oli pakko tehdä näin".
Mitenkään epäuskottava tällainen väite todistusaineiston keräämisestä ei ole, jos yhtään narsististen ihmisten toimintamalleja tuntee. Tällaisia ihmisiä tavattuaan ei enää kysy kysymystä: "miksi kukaan tekisi mitään sellaista?". Mitä tahansa voi juolahtaa ihmisten päähän. Onko siinä oikeasti kyse väkivallan kohteena olemisesta tai sen haluamisesta? Ei välttämättä ja tuskin. Sen sijaan kyse on todennäköisemmin vallasta ja käytännöllisyydestä. Provoisoimalla saa valtaa, sillä pystyy vaikuttamaan toiseen ihmiseen, ja onnistuu lopulta voittamaan pelin. Heard käyttää samaa perustelua (vanhemmassa nauhoitteessa ennen eroa), jonka olen kuullut aiemminkin: "olet kylmä, koska et vastaa väkivaltaani väkivallalla, vaan lähdet pois". Ymmärrän taustalta ajatuksen siitä, miten suoltaa tunteensa ulos ja jää niiden kanssa yksin, kun toinen lähtee vain pois. On kuitenkin otettava huomioon, että väkivalta on pohjimmiltaan kontrolloivaa käyttäytymistä, jolloin kärjistyvä väkivalta on usein osoitus kokemuksesta, että tilanne on kohta lipsumassa pois otteesta. Kärjistynyt huutaminen tai lyöminen ovat epätoivoisia yrityksiä saada tilanne jälleen haltuun. Kun tähän päälle kontrolloitava henkilö vielä poistuu tilanteesta, syvä pakokauhu siitä, miten ei hallitse maailmaa ja muita ihmisiä ottaa vallan. Näissä tilanteissa harvemmin on kyse siitä, että väkivaltainen kommunikointityyli itsessään tuntuisi turvalliselta, se on vain pintaa. Syvemmällä turvallisuus syntyy kyvystä kontrolloida muita ihmisiä. Sama ihminen, joka on pitkään saanut pitää valtansa ja käyttäytynyt suurimmaksi osaksi rauhallisesti, voi vallan lipsuessa alkaa käyttää retoriikkaa: "miksi pakenet, etkö uskalla kohdata asioita?". Paksunahkaiselle narsistille muiden ihmisten kontrollointi on kaikki kaikessa, selviytymiskeino. Samalla toisen ihmisen saaminen käyttäytymään huonosti pitää pahuuden siellä mihin se paksunahkaisen mielestä kuuluu: toisessa ihmisessä, poissa hänestä itsestään.
Uhriutuvan narsistin kohdalla asiat yleensä muuttuvat monimutkaisiksi, ja pahimmillaan tuhoisiksi. Hankalaa on myös se, että maailmasta yleensä löytyy aina ihmisiä, jotka uskovat narsistin olleen uhri ja vastapuolen väkivaltainen häntä kohtaan. Lievimmilläänkin narsistisen väkivallan kohteeksi joutuneen kokemuksia mitätöidään (ks. Neljä erilaista gaslightingin muotoa) tulkitsemalla tilanne molemminpuolista väkivaltaa sisältäväksi. Valitettavasti moni narsistin väkivallan kohteena ollut sortuu tai päätyy itsekin käyttämään henkistä väkivaltaa provoisoituna, jolloin tämänkaltainen tulkinta on myös oikea. Kaiken alta jää kuitenkin tunnistamatta väkivaltaan liittyvä kontrolloinnin ulottuvuus ja se dynamiikka, joka tilanteen loi. "Kyse on myrskyisestä molemminpuolista väkivaltaa sisältävästä suhteesta" ei ole riittävä kuvaus ymmärtämään tilannetta. Johnny Deppin ja Amber Heardin julkisuuteen tulleet nauhat ja niistä tehdyt erilaiset tulkinnat tuovat esille, miten tällainen tulkinta myrskyisestä suhteesta voidaan tehdä pelkästään yleisen tunnelman perusteella. Nauhojen perusteella ei esimerkiksi voi tietää, onko Depp ollut väkivaltainen, nauhoissa itsessään hän on rauhallisen oloinen. Heardin paasaus ja väitteet luovat olon siitä, että molemmat ovat vastanneet toisilleen samalla mitalla.
Nähtyäni läheltä, miten sama ihminen on pöyristyttävällä tavalla vaihdellut overt-tyylisestä sekä uhriutuvaan että sankari-tyyliseen narsismiin, en voi käsittää miten eri tavalla sama ihminen voidaan tulkita riippuen siitä, mikä vaihe kulloinkin nähdään. Jokainen näistä vaiheista on lopulta ollut yhdenmukainen paksunahkaisuuden kanssa, vaikka pelkästään yhden vaiheen kerrallaan nähdessään voisi ajatella muuta. Vaikka hän on vakuuttavasti pohtinut omaa huonouttaan, ja todennäköisesti kokenutkin pettymystä ja ahdistusta toteutumattomien haaveiden vuoksi, jokin olennainen on silti kaiken alta puuttunut. Jokin sellainen, että hän tuntisi katumusta mistään muusta kuin siitä, että maailma ei ole tarjonnut hänelle haluamaansa. Ongelma on maailma, ei mikään muu.
Neiti Kettu
Uhriutuva narsisti luo itselleen erityisyyden tunnetta määrittelemällä itsensä erityislaatuiseksi uhriksi. Hän on kohdannut sellaisia asioita, joita kukaan muu ei voisi kuvitellakaan. Tai sitten hän on erityislaatuisen herkkä (huom, en viittaa tässä erityisherkkyyteen, vaikka sitäkin termiä voi käyttää väärin), ja siksi kokenut kovia. Tai ehkä hän on väärin ymmärretty nero, tavattoman älykäs, mutta vain toisten taholta väärin kohdeltu. Kun epäonnistumiskokemukset kääntää uhritarinoiksi, oma minuus säilyy ilman kolhuja ja saa samalla erityislaatuisen marttyyrin kruunun. Altavastaajan asemasta tarinan voi muuntaa myös sankariudeksi, miten kiusaajat lopulta saivat nenilleen ja miten täysin väärin kohdeltu narsisti osoittautuikin vahvemmaksi ja älykkäämmäksi kuin kiusaajansa. Tarina voi kuvata myös jaloa uhrautuvuutta, miten narsisti on antanut kaikkensa lähellään olevalle ihmiselle, joka vain kohtelee häntä huonosti. Hän on jalo ja hyvämielinen, mutta pahan maailman alas polkema. Välillä uhritarina sisältää itsensä halveksimiselta kuulostavia ulottuvuuksia. "Olen niin paska, kaikkein paskin", "en osaa mitään, minusta ei ole mihinkään", "olen kamala ihminen". Mielenkiintoisinta on se, miten narsisti voi kuvata myötätuntoa herättävän tarinan kautta sitä, miten hän on niin kamala ihminen, kuitenkaan ilman katumuksen häivääkään. "Kaikkein paskin" on superlatiivi eli käänteinen mahtavuuden osoitus, ja "kamala ihminen" ei vielä tarkoita, että tästä "kamaluudesta" kokisi huonoa omaatuntoa. Tällaisen ihmisen kohtaaminen on erikoinen kokemus, jos aivan todella huomaat ja aistit hänestä sen, miten hän ei oikeasti kadu mitään. "Olen niin paska" vain jotenkin kaikuu tyhjyyttään onttona. Tai sitten hän voi näyttää ja puhua vakuuttavasti siitä, miten on havainnut oman kamalan luonteensa, mutta jokin tuntuu puuttuvan. Kun ynnäät palaset yhteen, huomaat, että hän onkin itseasiassa ylpeä omasta kamaluudestaan. Se tekee hänestä erityisen ja siten hienon, vaikka hänen sanansa sanoisivat jotain ihan muuta.
Uhriutuvan narsistin kohdalla voi helposti erehtyä luulemaan, että hän pitää itseään huonona ihmisenä tai että hän kaipaisi eheytymistä. Voi olla vaikeampi huomata, että tämä kaikki on hänen tapansa ilmaista omaa ylemmyyttään ja erityisyyttään. Siinä missä overt-tyylinen narsisti mahtailee materialla tai vallalla, uhriutuva narsisti mahtailee kamalilla kokemuksillaan tai huonoudellaan. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin mahtailu ja oman erityisyyden vahvistaminen. Kriitikistä suuttumisen voi nähdä oman erityislaatuisuuden ylläpitämisenä, hyökkääminen uhkia kohtaan saa ne ehkä pois pelistä. Huomaa, että ollakseen uhkaavaa, kritiikin täytyy osua siihen mitä narsisti pitää itsessään erityislaatuisena. Jos hän ajattelee olevansa mahtava huonoutensa vuoksi, uhkaavaa ei olekaan huonoksi haukkuminen vaan erilaiset yritykset tuoda esille, että hän voisi itse tehdä jotakin muuttaakseen elämäänsä. Spontaanit yrityksesi auttaa häntä johtavat usein lähinnä siihen, että hänen erityisyyden kokemuksensa saa tukea. Voit ihmetellä miksei hän koskaan tunnu pääsevän pois kuopastaan, vaikka hän saisi kuinka paljon apua tahansa. Hän ei kuitenkaan koe olevansa kuopassa niin kauan, kun hänen uhriutensa otetaan maailmassa vastaan erityisyytenä. Kyse ei ollenkaan ole kuopasta, josta haluttaisiin pois, vaan aallonharjasta, täydellistymästä. Hän on "löytänyt itsensä". Jos jonakin päivänä hän ei enää olisikaan se kaikkein surkein tai se, josta ei tule mitään, hän menettäisi erityisasemansa ja olisi vain tavallinen ihminen. Tavallinen ihminen, jonka täytyisi samalla tavoin ponnistella elämänsä eteen kuin kenen tahansa muunkin. Hän ei pystyisi väittämään, että hänestä riippumattomat tekijät ovat ajaneet hänet siihen, missä hän nyt on.
Tämä ilmiö on kautta aikojen havaittu, mutta jostain syystä se on tulkittu johtuvan syistä kuten: "ikävässä tilanteessa tai väkivallan kohteena oleminen on hänelle tuttua ja turvallista", "hän alitajuisesti tarvitsee ja haluaa tulla huonosti kohdelluksi", "hän pelkää turvallisuutta" jne. Paitsi että nämä tulkinnat eivät havaitse uhriutuvan narsistin etsivän jotain ihan muuta kuin väkivallan kohteena olemista, ne ovat myös hyvin haitallisia monille väkivallan uhreille (ks. Mielihyvä ja pelastumisen fantasia traumasidoksessa). Näitä samoja tulkintoja voidaan laajentaa koskemaan myös muita väkivaltaiseen suhteeseen kiinni jääneitä henkilöitä, jotka ovat jääneet kierteeseen kiinni esimerkiksi traumasidoksen tai muun syyn vuoksi. Välillä viitataankin, että henkilö joka vaikuttaa "haluavan väkivallan kohteeksi" olisi ohutnahkainen narsisti (ks. Miksi termien valinta on hyvin tärkeää?). Olen tästä eri mieltä, sillä teoria itsessään väittää aivan päinvastaista. Teoria sanoo, että paksunahkainen ulkoistaa pahuuden kokemuksen itsestään muihin ihmisiin ja ohutnahkainen ottaa pahuuden itseensä. Jo pelkästään tämän kuvauksen perusteella on epäloogista, että ohutnahkainen määrittelisi itsensä uhriksi, sillä tämä tarkoittaisi pahuuden sijoittamista toiseen ihmiseen (tekijään). Sen sijaan määritelmä kertoo varsin suoraan, että ohutnahkainen kokee itse olevansa tekijä, ottaa vastuun niistäkin asioita mitä ei ole itse tehnyt ja yrittää ratkaista asioita muuttamalla itseään. Tähän voi mahdollisesti liittyä kokemus siitä, että ansaitsee pahuutensa vuoksi kokemansa väkivallan. Silti koska väkivalta koetaan oikeutetuksi, ei marttyyrimaisten uhritarinoiden levitteleminen sovi yhteen tämän ajatuksen kanssa. Paksunahkainen taas määrittelee muut ympärillään pahoiksi, ja tähän saumaan uhriuskin hyvin istuu. Entä sitten se kummallinen omasta kamaluudestaan puhuminen? Eikö se olisi pahuuden ottamista itseensä? Kokemustasolla voin sanoa, että ei ole. Jos henkilö todella kokee olevansa paha sanan oikeassa merkityksessä, tähän kokemukseen liittyy myös muiden ihmisten kokeminen oman pahuuden avuttomina kohteina, ja kauhu tästä. Omasta pahuudestaan ylpeä ei oikeastaan koe pahuutta tällä tavoin. Hän kokee sen olevan esimerkiksi älykäs selviytymiskeino pahassa maailmassa (ulkoistettu paha) tai jonkin erityslaatuisen älykkyyden ilmentymä (oma kaikkivoipaisuus, joka auttaa selviytymään pahassa maailmassa). Oikea (kauhua aiheuttava) pahuus on edelleen oman itsen ulkopuolella, mutta oma "pahuus" voi auttaa selviytymään siitä.
Kun uhriutuvan narsistin käyttäytymistä ja ajatuksia alkaa puimaan juuria myöten, kaikesta alkaa räikeästi pomppaamaan silmien eteen valtavan suuri ylemmyyden ja ansaitsemisen kokemus. Kyseessä voi olla suoranaista hyväksikäyttöä, toisen varoilla elämistä, kiristämistä ja muuta manipulointia. Millä tavalla tästä kaikesta voi sitten päätellä, että kyse on juuri paksunahkaisesta narsistista eikä vaikka patologisesti riippuvaisesta ihmisestä? Kyse on pohjimmiltaan pohjattomasta oikeutuksesta (entitlement), joka antaa kaikkivoipaisuuden kokemuksen. Narsisti kokee olevansa mahtava (mahtava erityislaatuinen uhri) ja olevansa oikeutettu kaikkeen siihen, mitä hän vaatii. Ihmiset, jotka eivät suostu hänen vaatimuksiinsa vain todistavat hänen tarinansa oikeaksi - häntä todella kohdellaan väärin ja kaltoin, koska hän ei saa haluamaansa. Tämän vuoksi uhriutuva narsisti saattaa viihtyä myös overt-tyylisemmän narsistin seurassa, sillä julkisesti röyhkeä kaltoinkohteleva narsisti vain lisää uhriutuvan narsistin kokemusta omasta erityislaatuisuudestaan. Hän on narsistin uhri, siis jotakin todella erityislaatuista kokenut. Tämä ei millään tapaa tarkoita, että uhriutuva narsisti olisi sen vähempää paksunahkainen kuin kumppaninsa. He vain ammentavat kaikkivoipaisuuden kokemuksensa eri lähteistä.
Jos vielä tässä vaiheessa kuvittelet, että väkivaltatilanteista on ulkopuolelta mahdollista täysin selkeästi määritellä, kuka on uhri ja ettei kukaan voi uskottavasti esittää uhria, tutustu Johnny Deppin ja Amber Heardin tapaukseen. Amber Heard nousi julkisuuden lavoille edustamaan perheväkivallan vastaista työtä ja kertoi myös omista kokemuksistaan Johnny Deppin väkivallan uhrina. Hän kertoi eläneensä jatkuvassa pelossa suhteen aikana. Hänellä oli kuvia naamassaan olevista ruhjeista. Deppiä kohtaan osoitettiin pettymystä ja suoranaista vihaakin, taidettiin häneltä jokin työkin ottaa pois. Depp piti pitkään julkisuudelta salassa yksityisiä asioita, jotka nyt ovat tulleet julkisuuteen Deppin nostaessa syytteen Heardia vastaan tekaistujen väitteiden esittämisestä. Ehkä Depp ei halunnut levitellä yksityisiä asioita julkisesti ja yhä toivoi, että asioihin olisi mahdollista löytää jokin ratkaisu. Ehkä vasta kun hän todella tajusi todellisuuden olevan sitä mitä se on, hän päätti nostaa vastasyytteen. Ulkopuolisina emme tietenkään voi tietää, minkälaista väkivaltaa, miten ja kenen toimesta lopulta suhteessa on toteutettu. Depp ei välttämättä ole mitenkään "puhdas" uhri, tai sitten hän voi olla.
Julkisuuteen päätyneet nauhoitukset, joista toinen on nauhoitettu ennen eroa (linkki) ja toinen eron aikana (linkki), antavat erikoista lisämaustetta tapauksen selvittämiseen. Ennen eroa nauhoitetussa pätkässä Heard yrittää saada Deppin vastuuseen siitä, että hän "pakenee taisteluita" ja Depp yrittää puida edellisenä päivänä tapahtunutta tilannetta, jossa Amber löi häntä. Väittämästään jatkuvasta väkivallasta Deppin taholta ja jatkuvasta pelossa elämisestä Heard ei mainitse nauhalla mitään, sen sijaan hän obsessoi sen ympärillä, miten Depp on pelkuri ja pakenee. Outo kohta on se, missä Heard antaa Deppille Xanaxin, kun tämä yrittää puhua aiheista, joista Heard ei halua puhua. Nauhalla Heard itse kun kuitenkin paasaa aggressiivisemmin ja Depp vaikuttaa rauhallisemmalta. Eron jälkeen nauhoitetussa pätkässä taas Heard mahtailee todistusaineistonsa määrällä ja pyrkii saamaan Deppin suostumaan hänen sovittelijoidensa tahtoon. Hän sanoo, ettei kukaan uskoisi Deppin olevan naisen uhri. Depp tuntuu olevan lopen väsynyt ja tuntuu jo osittain lopettaneen sen yrittämisen, että saisi Heardin ymmärtämään itseään, mutta heittää kuitenkin väliin muutamia piikkejä. Yllä linkkaamieni videoiden tekijällä on muitakin tähän aiheeseen liittyviä videoita (toki vahvasti puoleellisia Deppin suuntaan), jos haluat tutustua aiheeseen lisää.
Tapauksesta mielenkiintoisen tekee se, että uhriuttaan julistaa nainen, ja tyypillisesti olemme tottuneet ajattelemaan, että naiset ovat väkivallan kohteena sen toteuttamisen sijaan. Nainen, joka on puhunut julkisesti naisten oikeuksien puolesta ja väkivaltaa vastaan. Nauhoitusten vuodatusta kuunnellessa on helppo ajatella, että kyseessä on molemminpuolista väkivaltaa sisältävä myrskyinen suhde, ja että tämä nainen kokee alitajuista tarvetta olla väkivallan kohteena provosoidessaan vastapuolta. On kuitenkin hämmentävää, miten paljon aikaa ja yksityiskohtia hän käyttää sen selittämiseen, ettei kukaan voisi uskoa hänen suunnitelleen tätä etukäteen. Jos joku syyttäisi sinua uhriuden teeskentelemisen suunnittelusta, rupeaisitko kuvailemaan tätä mahdollista juonta hyvin yksityiskohtaisesti? Kummastuttavaa, mutta en ota kantaa asiaan, koska kyse on oikeista ihmisistä. Asiaa voi kuitenkin analysoida niin, että "todistusaineiston" kerääminen omasta uhriudesta varmuuden vuoksi on kannattavaa ajatellen sitä, että ehkä joskus sille voi tulla tarvetta. Paksunahkainen narsisti tällaisessa tilanteessa myös todennäköisesti jopa uskoo itse olleensa uhri. Miten? No esimerkiksi näin: "sinä olisit voinut ja olisit ollut kykenevä vahingoittamaan minua, joten minun piti iskeä ensin" tai "et ollut tai tehnyt niin kuin halusin, minun oli pakko tehdä näin".
Mitenkään epäuskottava tällainen väite todistusaineiston keräämisestä ei ole, jos yhtään narsististen ihmisten toimintamalleja tuntee. Tällaisia ihmisiä tavattuaan ei enää kysy kysymystä: "miksi kukaan tekisi mitään sellaista?". Mitä tahansa voi juolahtaa ihmisten päähän. Onko siinä oikeasti kyse väkivallan kohteena olemisesta tai sen haluamisesta? Ei välttämättä ja tuskin. Sen sijaan kyse on todennäköisemmin vallasta ja käytännöllisyydestä. Provoisoimalla saa valtaa, sillä pystyy vaikuttamaan toiseen ihmiseen, ja onnistuu lopulta voittamaan pelin. Heard käyttää samaa perustelua (vanhemmassa nauhoitteessa ennen eroa), jonka olen kuullut aiemminkin: "olet kylmä, koska et vastaa väkivaltaani väkivallalla, vaan lähdet pois". Ymmärrän taustalta ajatuksen siitä, miten suoltaa tunteensa ulos ja jää niiden kanssa yksin, kun toinen lähtee vain pois. On kuitenkin otettava huomioon, että väkivalta on pohjimmiltaan kontrolloivaa käyttäytymistä, jolloin kärjistyvä väkivalta on usein osoitus kokemuksesta, että tilanne on kohta lipsumassa pois otteesta. Kärjistynyt huutaminen tai lyöminen ovat epätoivoisia yrityksiä saada tilanne jälleen haltuun. Kun tähän päälle kontrolloitava henkilö vielä poistuu tilanteesta, syvä pakokauhu siitä, miten ei hallitse maailmaa ja muita ihmisiä ottaa vallan. Näissä tilanteissa harvemmin on kyse siitä, että väkivaltainen kommunikointityyli itsessään tuntuisi turvalliselta, se on vain pintaa. Syvemmällä turvallisuus syntyy kyvystä kontrolloida muita ihmisiä. Sama ihminen, joka on pitkään saanut pitää valtansa ja käyttäytynyt suurimmaksi osaksi rauhallisesti, voi vallan lipsuessa alkaa käyttää retoriikkaa: "miksi pakenet, etkö uskalla kohdata asioita?". Paksunahkaiselle narsistille muiden ihmisten kontrollointi on kaikki kaikessa, selviytymiskeino. Samalla toisen ihmisen saaminen käyttäytymään huonosti pitää pahuuden siellä mihin se paksunahkaisen mielestä kuuluu: toisessa ihmisessä, poissa hänestä itsestään.
Uhriutuvan narsistin kohdalla asiat yleensä muuttuvat monimutkaisiksi, ja pahimmillaan tuhoisiksi. Hankalaa on myös se, että maailmasta yleensä löytyy aina ihmisiä, jotka uskovat narsistin olleen uhri ja vastapuolen väkivaltainen häntä kohtaan. Lievimmilläänkin narsistisen väkivallan kohteeksi joutuneen kokemuksia mitätöidään (ks. Neljä erilaista gaslightingin muotoa) tulkitsemalla tilanne molemminpuolista väkivaltaa sisältäväksi. Valitettavasti moni narsistin väkivallan kohteena ollut sortuu tai päätyy itsekin käyttämään henkistä väkivaltaa provoisoituna, jolloin tämänkaltainen tulkinta on myös oikea. Kaiken alta jää kuitenkin tunnistamatta väkivaltaan liittyvä kontrolloinnin ulottuvuus ja se dynamiikka, joka tilanteen loi. "Kyse on myrskyisestä molemminpuolista väkivaltaa sisältävästä suhteesta" ei ole riittävä kuvaus ymmärtämään tilannetta. Johnny Deppin ja Amber Heardin julkisuuteen tulleet nauhat ja niistä tehdyt erilaiset tulkinnat tuovat esille, miten tällainen tulkinta myrskyisestä suhteesta voidaan tehdä pelkästään yleisen tunnelman perusteella. Nauhojen perusteella ei esimerkiksi voi tietää, onko Depp ollut väkivaltainen, nauhoissa itsessään hän on rauhallisen oloinen. Heardin paasaus ja väitteet luovat olon siitä, että molemmat ovat vastanneet toisilleen samalla mitalla.
Nähtyäni läheltä, miten sama ihminen on pöyristyttävällä tavalla vaihdellut overt-tyylisestä sekä uhriutuvaan että sankari-tyyliseen narsismiin, en voi käsittää miten eri tavalla sama ihminen voidaan tulkita riippuen siitä, mikä vaihe kulloinkin nähdään. Jokainen näistä vaiheista on lopulta ollut yhdenmukainen paksunahkaisuuden kanssa, vaikka pelkästään yhden vaiheen kerrallaan nähdessään voisi ajatella muuta. Vaikka hän on vakuuttavasti pohtinut omaa huonouttaan, ja todennäköisesti kokenutkin pettymystä ja ahdistusta toteutumattomien haaveiden vuoksi, jokin olennainen on silti kaiken alta puuttunut. Jokin sellainen, että hän tuntisi katumusta mistään muusta kuin siitä, että maailma ei ole tarjonnut hänelle haluamaansa. Ongelma on maailma, ei mikään muu.
Neiti Kettu
Kommentit
Lähetä kommentti