Onko radikaali hyväksyminen ainut tapa saada rauha narsismin aiheuttamilta jäljiltä?

En tiedä kysymykseen oikeaa vastausta, omalla kohdallani se kuitenkin tuntuu olevan ainut tapa oikeasti saada rauha. Voi olla, että olen viimeisen vuoden aikana työstänyt jonkinlaista anteeksiannon teemaa liittyen varhaisesti minua satuttaneeseen henkilöön, se on kummunnut minusta jollakin voimalla. En ole koskaan pitänyt anteeksi antamisesta sanana liittyen narsistiseen väkivaltaan, sillä sanan merkitys on epäselvä. Jos sillä tarkoitetaan, että asioiden pitäisi palata takaisin tilaan, jossa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, vaatimus on kohtuuton. Mutta mitä anteeksianto voisi olla, jos se olisi rauhan saavuttamista oman itsensä sisällä? Rauhaa on vaikea saavuttaa ilman, että luopuu katkeruudesta ja uhri-identiteetistä. En kuitenkaan edelleenkään halua puhua anteeksi antamisesta, vaan puhun mieluummin radikaalista hyväksymisestä.
 
Olen näin vuosien jälkeen pitkästä aikaa ”saanut” olla narsistisen ihmisen kohteena uudelleen. Onnekseni olosuhteet ovat olleet sellaiset, että minun on ollut helppo päästä tästä ihmisestä eroon. Ilman vahinkoja se ei kuitenkaan ole tapahtunut, niin kuin ei koskaan ole mahdollistakaan. Narsisti ei päästä irti vahingoittamatta, kostamatta. Vaikka kaikki solut kehossani huutaisivat tämän olevan epäoikeudenmukaista ja haluaisin kertoa kaikille, miksette näe mitä hän tekee, minun tarvitsee päästää irti ja hyväksyä ne vahingot, jotka tällaisen ihmisen osuminen elämääni aiheuttaa. Se ei ole reilua, mutta en voi sille myöskään mitään.
 
Narsismin tuntemuksesta on toki hyötyä narsistisen henkilön tunnistamisessa ja pahimpien karikoiden välttämisessä. Huomasin kuitenkin, että jopa mantra ”älä reagoi” voi muodostua osaksi peliä, jossa pyrkii voittamaan narsistin. Lähdin pelaamaan peliä, jossa mietin, millä tavalla minun pitää missäkin tilanteessa ja kenenkin seurassa olla, jotta narsistin valheilla olisi mahdollisimman vähän uskottavuutta. Jossain vaiheessa en jaksanut enää pelata, ja totuus lopulta on se vanha tuttu lause: ”älä paini sian kanssa, tulet myös itse likaiseksi ja sitä paitsi, sika pitää siitä”. Jos yrität voittaa narsistin jossakin pelissä, tulet vain hulluksi. Kun en enää vain jaksanut pelata, jouduin vastatusten sen kirvelevän totuuden kanssa: niiden ihmisten pitää antaa mennä, jotka uskovat narsistia. Sellainen ympäristö, jossa pitäisi jatkuvasti olla pelaamassa jotakin peliä eikä voi olla oma itsensä ilman, että tulee heti juoruilluksi selän takana, on todella raskas. Ei sellaisessa voi jaksaa ilman, että väsyy totaalisesti. Vaikeinta on se, ettei voi kenellekään edes sanoa, mitä näkee, sillä ei tulisi ymmärretyksi. On nieltävä tappionsa ja lähdettävä pois.
 
Rauhaa ei siis tuo yritys pelata tai voittaa, ei liioin myöskään yritykset kertoa ja vakuuttaa muita. Mitä enemmän lähtee muita vakuuttelemaan, sitä enemmän se aiheuttaa kahtia jakautuneisuutta. Osa ehkä uskoo sinua, mutta osa asettuu narsistin puolelle. Tällöin asiat tuntuvat edelleen ihan yhtä epäoikeudenmukaisilta, eikä rauhaa asialle kuitenkaan saa. Voi olla mukavaa saada tukea joltakulta, mutta tällainen kahtia jakautunut sotatilanne vain kuluttaa voimavaroja ja ylläpitää katkeruudessa vellomista. Mitä sitten on radikaali hyväksyminen? Se tarkoittaa sen hyväksymistä, että todellisuus on sellainen kuin se on, epäoikeudenmukaisuudestaan huolimatta. Sen hyväksymistä, ettei ole mitään mitä voisit tehdä muuttaaksesi tapahtuneita asioita, narsistia tai hänen vaikutuspiirissään olevien ihmisten ajatuksia. Se mihin voit vaikuttaa, on oma itsesi ja omat valintasi. Vain hyväksymällä todellisuuden sellaisena kuin se on, voit päästä vankilastasi pois, ulos.
 
Radikaali hyväksyminen on yllättävän syvällinen kokemus silloin, kun siihen pääsee kiinni. Se on myös hyvin vaikeaa, ja joskus edellyttää hyvin raskasta kipua, jota ei jaksa enää kantaa. Vasta sitten oma ego päästää irti ja uskaltaa hyväksyä todellisuuden. Radikaalin hyväksymisen kanssa kun joutuu vastatusten oman egonsa tai omien narsististen puoliensa kanssa. Narsistisia puolia on luonnollisesti jokaisessa ihmisessä, mutta myös ajan viettäminen pitkään voimakkaasti narsistisen ihmisen kanssa vääristää omaa mieltä ja saa narsistisia malleja tarttumaan omaan itseen. Henkilökohtainen kasvuprosessi on myös niiden ylisukupolvisten asioiden työstäminen, jotka narsistinen vanhempi siirtää lapselleen. Kukaan meistä ei ole täysin vapaa narsismista, paitsi ehkä narsisti itse voisi niin ajatella, sillä hänhän on aina uhri. Näiden puolien olemassaolo ei kuitenkaan tarkoita, että olisit yhtä tuhoava kuin mitä narsisti on sinua kohtaan ollut. Juuri sen pelkääminen estää tarkastelemasta omia narsistisia puoliaan, sillä on pelottavaa tunnistaa itsessään se sama potentiaali tuhovoimaan ja pahuuteen, mitä on itse joutunut elämässään kohtaamaan vastaanottajan asemassa. Potentiaali ei kuitenkaan tarkoita, että ikinä käyttäisit tai toimisit niin.
 
Ego pitää viimeiseen asti kiinni siitä, mitä olet ehtinyt saavuttaa, mitä odotuksia tulevista saavutuksista sinulla on ja millainen status sinulla on, näkevätkö muut sinut haluamallasi tavalla. Se pitää niin kovaa kiinni, että näistä irti päästäminen tuntuisi kuin tuhoutuisi täysin, hajoaisi pieniksi palasiksi. Siitä syntyy se voima, joka pelottaa niiden narsististen henkilöiden kohdalla, jotka eivät ole fyysisesti väkivaltaisia. Tämä tuhoutumisen pelko ajaa tarpeeseen vakuutella loputtomiin muille omaa näkökulmaansa, yrittämään saada muut näkemään itsensä jollain tietyllä halutulla tavalla ja vihaamaan, halveksumaan tai kostamaan narsistiselle henkilölle. Mitä pidemmälle tähän yhä tiiviimmin ja tiiviimmin kiertyvään kehään jää jumiin, voi päätyä tekemään ylilyöntejä, joita ei muutoin koskaan tekisi. Ylilyönnit aiheuttavat häpeää, joka taas kiristää kierrettä. Tässä vaiheessa on jäänyt omien narsististen piirteidensä vangiksi.
 
Entä jos joudutkin hyväksymään sen, että muut näkevät sinut jollain vääristyneellä kielteisellä tavalla, että se kaikki, jonka olet tähän mennessä rakentanut, onkin liattu, saavutuksesi, asemasi, osaamisesi, kaikki? Et olekaan yhtään, mitä kuvittelit olevasi, et omaa mitään, mitä kuvittelit omaavasi, etkä ole saavuttamassa tästä suhteesta mitään, mitä kuvittelit saavuttavasi. Se tuntuu mahdottomalta ja hyvin vaikealta hyväksyä. Paradoksisesti kuitenkin juuri sillä samalla hetkellä, kun vihdoin kykenee päästämään irti ja hyväksymään sekä epäonnistuneensa että olevansa kykenemätön kontrolloimaan toisen pahantahtoisuutta, huomaakin olevansa aivan tarpeeksi juuri sellaisena kuin on. Liattuna, silti, siitä huolimatta, juuri tässä hetkessä tällaisena kuin on. Ymmärtää jossain sisimmässään, ettei koskaan tarvinnutkaan niitä asioita, mitä tavoitteli, sillä ne ovat käytännössä vain väliaikaisia tai vaikeasti ylläpidettäviä. Tärkeämmät ja merkitykselliset asiat ovat jossain muualla. Kun päästää irti, saakin yhtäkkiä kaiken mikä on tarpeeksi. Eikä narsistilla ole enää valtaa, sillä hän toimii täysin eri logiikalla, hän yrittää kostaa sinulle kiduttamalla egoasi, ja se ei enää toimi.
 
Kun päästää irti radikaalin hyväksymisen kautta, kykenee astumaan hetkeksi itsensä ja tilanteensa ulkopuolelle. Silloin näkee, ettei kaikki lopulta ole oikeasti liattu tai pilalla, vaan maailma on yhä suuri ja mahdollisuuksia täynnä. Käytännössä päästettyään irti huomaa, ettei välttämättä olekaan menettänyt niin paljoa kuin mitä pelkäsi. Pelko luo mustavalkoisia ja kaikki tai ei mitään -tyyppisiä mielikuvia, jotka eivät useinkaan ole totta. Narsisti ja hänen piirinsä asettuvat mittasuhteisiin, hyvin pieniksi ja ei niin merkityksellisiksi. Omat valinnat alkavat ohjautua sisältä päin, siitä minkä kokee sisimmässään merkitykselliseksi ja oikeaksi. Narsisti pelatkoon pelejään, niin kauan kuin ei uskalla astua ulos omasta vankilastaan. Irti päästämisen jälkeen voi oikeasti sanoa, ettei enää osallistu niihin peleihin.
 
Irti päästämisessä on myös se vapauttava puoli, että katkeruus ja kauna narsistista henkilöä kohtaan hälvenee. Sillä ei ole enää merkitystä. Mustavalkoisuus ja tuomitsevuus alkaa tuntua vieraalta, ja suuntautuu mieluummin toisella tavalla ajattelevien ihmisten seuraan. Ei koe tarvetta vatvoa tapahtuneita vääryyksiä enää muiden kanssa. Alkaa nähdä narsistissa kokonaisen ihmisen, eikä se tunnu enää uhkaavalta tai pelottavalta, ei ole tarvetta ylläpitää kuvaa hirviöstä, jotta osaisi pysyä etäällä. Hyvyyden hetket eivät enää suista sulkemaan silmiään muulta todellisuudelta. Kun omat jalat tuntuvat kantavan enemmän, uskaltaa myös liikkua maailmassa eikä tarvitse välttämättä tehdä yhtä jyrkkiä päätöksiä suojellakseen itseään kuin aiemmin.
 
Miten narsistinen henkilö reagoi siihen, jos hän huomaa sinun päästävän irti? Todennäköisesti se herättää hänessä raivoa ja epätoivoisia yrityksiä saada sinut joko takaisin tai vähintäänkin kostaa sinulle. Tämä on yksi hankalimmista ja pelottavimmistakin asioita narsistisessa suhteessa. Kun kerran on saanut narsistin liimautumaan kiinni itseensä, siitä on vaikea tai välillä mahdotonta lähteä pois ilman, että jotain räjähtää. Moni jää ja uhraa hyvinvointinsa pitkiksikin ajoiksi pelätessään tätä räjähdystä. Tutkitun tiedon mukaan eron hetki on väkivaltaisissa suhteissa riskialttein, mutta toisaalta tutkitun tiedon mukaan väkivallalla on myös joka tapauksessa taipumusta lisääntyä ja muuttua vakavammaksi ajan myötä. Hyviä vaihtoehtoja ei siis ole olemassa, ja lähtemis- tai irrottautumisprosessiin täytyykin asennoitua lähinnä harkittuna cut the losses -tyyppisenä valintana. Jotain joudut aina menettämään, mutta se on usein vähemmän, kuin mitä menettäisit uhratessasi elämästäsi pidempään kyseisessä ympäristössä tai suhteessa. Mikäli olet huolissasi vakavan väkivallan uhasta, tee turvasuunnitelma, hae tukea ja varmista selustasi.
 
Pohdin pitkään, miksi tällainen ilkeä henkilö piti sattua kohdalleni tähän hetkeen, enkö jo olisi saanut olla vapaa ja rakentaa tulevaisuuttani hyvälle pohjalle? Lopulta kun katson itseäni tarpeeksi rehellisesti peiliin, havaitsen syyksi tai merkitykseksi (jos sellainen on, eikä pelkkää sattumaa) sen, että tulisin tietoiseksi niistä omista narsistisista piirteistäni, jotka ovat jääneet hieman tutkan kantamattomiin piiloon. Narsistinen henkilö peilaa niitä ja nostaa ne esille aika kipeästikin, siinä missä empatiakykyisemmät ihmiset hyväksyvät pieniä virheitä ihmisessä. Tämä ei tarkoita, että olisin itse aiheuttanut, ansainnut tai ollut se ”narsisti”. Kyseisen henkilön käyttäytyminen voidaan luokitella kiusaamiseksi ja hän on itse täysin vastuussa näistä valinnoistaan. Jollain tapaa elämässä kuitenkin käy niin, että se mikä omaan alitajuntaan on jäänyt piiloon, ärsyttää ihan eri tavalla kuin muutoin ja lentää jossain vaiheessa tuulettimeen. Toisaalta kokemus on myös opettanut sen, että lopulta todella olen vapaa tämänkaltaisen ihmisen vaikutuksesta, kun luovun tarpeesta vakuutella ketään puolelleni. Se vapaus tuntuu lopulta aika mahtavalta. Jollain hullulla rohkealla tavalla olen uskaltanut ottaa riskin, asettua ottamaan kuraa niskaan suoraan ja selän takana, ihan vain koska en enää jaksa pelätä ja tanssia tämänkaltaisten ihmisten ympärillä. Riippumatta siitä, olenko ainut, joka kieltäytyy sulkemasta silmiään. Kaikissa tilanteissa se ei aina ole käytännön syistä mahdollista, mutta loppujen lopuksi monet ns. materiaaliset tärkeänä pitämämme asiat eivät oikeasti ole niin tärkeitä, ettemmekö voisi myös luopua niistä hyvinvointimme vuoksi.
 
Irti päästämisen prosessi on ja sen kuuluukin olla pitkä. Kipu ei laannu hetkessä, eikä anteeksiantoa voi pakottaa etuajassa. Radikaali hyväksyminen on apuväline, jota muistuttelen itselleni nykyään tietoisesti niissä hetkissä, kun alan luisua takaisin egon aiheuttamaan ahdistukseen. Se helpottaa ja nopeuttaa rauhan löytämistä ja siihen takaisin palaamista. Sen avulla löydän takaisin omaan itseeni, omiin arvoihini ja siihen, mikä minulle on tärkeää. Draamasta pääsee lopullisesti irti silloin, kun ei enää jatka sitä itse omissa ajatuksissaan, vaan suuntautuu muualle.
 
 
Neiti Kettu

Kommentit

  1. Todella hyvä, syvällisesti mietitty teksti. Radikaali hyväksymien toimii.

    VastaaPoista
  2. Kerran terapiassa törmäsin kysymykseen voiko pahuutta ymmärtää? Ehkä parempi kysymys olisikin ollut voiko pahuutta hyväksyä? Oikeastaan tuon kysymyksen voi purkaa osiin. Mitä sellaista on, jonka voi hyväksyä? Tekoja ei varmaankaan voi pitää hyväksyttävinä. Entä se, että joku vain on pahantahtoinen? Se voisi olla hyväksyttävissä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihan loistavasta blogista ja tietopankista! Olen kahlannut kaikki tekstit läpi kuluneen viikonlopun aikana ja saanut ymmärryksen omalle tilanteelleni. Itselläni parhaillaan menossa vaihe, jossa yritän vähitellen irrottautua työpaikkani narsistisen vastakkaisen sukupuolen edustajasta, johon minulla on ollut jo useita vuosia intensiivinen henkinen suhde (ei siis mitään sopimatonta, molemmat naimisissa). Tunsin hänet kohdatessani voimakasta sielunkumppanuutta ja tunteen kuin olisin tullut kotiin. Vähitellen aloin huomaamaan hänessä epäterveitä piirteitä ja aloin etsimään tietoa. Aiemmin ajattelin, että meidän tarpeet jollain tapaa kohtaavat ja nyt vihdoin tajuan meidän välillä olevan traumasidos -suhde. Olen itse narsistisen isän tytär ja itselleni traumaattisesta lapsuudesta aiheutui ehkä jonkinlaisia epävakaaseen persoonallisuuteen liittyviä piirteitä. Nyt itselleni aukesi paremmin myös se, että mitä hän puolestaan saa ja tarvitsee minulta. Välillä olen miettinyt, että repäisisin itseni kunnolla irti hänen vaikutuspiiristään, mutta olen tiedostanut, että siihen liittyy riskejä (hänellä on valta-asema minuun ja lievempänä riskinä on mustamaalaaminen, mistä tässä jutussa kirjoittelitkin). Luuletko, että narsistisen henkilön läheisyydessä voi jatkaa ottamalla vaivihkaa enemmän ja enemmän etäisyyttä, jolloin pystyisi välttymään kostolta - vai johtaako tilanne kuitenkin vääjäämättä huonompaan? Koen aika voimakasta ristiiriitaa tilanteessa ja välillä tuntuisi helpoimmalta katkaista yhteys ns. kerralla. Viihdyn muuten erittäin hyvin hänen seurassaan, mutta hänen häiritsevät piirteet ovat alkaneet näkyä entistä enemmän. Luulen sen johtuvan siitä, että hän mahdollisesti luottaa minuun jo aika paljon ja on seurassani ns. oma itsensä. Näen samassa ihmisessä todellakin sekä hyvän että pahan. Itseäni hän on kohdellut toistaiseksi kohtuullisen hyvin jonkinlaisesta hyväksikäytöstä ja manipuloinnista huolimatta (tiedostin itse manipuloinnin suht nopeasti, joten pystyin olemaan aika hyvin varuillani). Joitakin ympärilläni työskenteleviä ihmisiä hän kohtelee todella huonosti (selkeää henkistä väkivaltaa). Vihaa en pysty häntä kohtaan tuntemaan, enemmänkin sääliä. Omaa isääni kohtaan koin aikanaan voimakasta pelkoa ja vihaa, ja päädyin katkaisemaan välit kokonaan, jotta pääsin tilanteesta yli. Jotenkin ajattelen, että tämä nykyinen ihmissuhde tuli kohdalleni, jotta pystyisin vihdoin käsittelemään lapsuuden traumani. Hän on nostanut itselleni pintaan omat ongelmani (epävarmuus, itsekriittisyys, sisäinen vaativuus, vaikeuteni luottaa ihmisiin, taipumukseni vetäytyä ja paeta tilanteita, tunne ettei kukaan rakasta minua jne jne).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos palautteesta! Kysymykseen siitä, voiko narsistisen henkilön läheisyydessä jatkaa, riippuu varmasti tilanteesta, sinusta ja tuosta henkilöstä. Itse olen kokenut, että selkeästi narsististen henkilöiden kohdalla ei ole väliä mitä itse tekee tai on tekemättä, lopulta joutuu kuitenkin suon silmään. Mottoni on, että se miten näkee toisen kohtelevan jatkuvasti muita, on se, miten hän viimeistään jossain vaiheessa tulee kohtelemaan myös minua, riippumatta omista valinnoistani. Joissain tilanteissa voin ehkä lykätä tuon tapahtumista, mutta sen kustannuksella, että joudun kokoajan olemaan itse varpaillani ja käyttämään rutkasti energiaani tilanteen säilyttämiseen. En silti sano, etteikö esimerkiksi jossain määrin narsistisia piirteitä omaavan henkilön lähellä voisi jollain tapaa oppia olemaan tarpeeksi etäisyyttä pitäen.

      Toinen olennainen kysymys on se, mitä sinussa itsessäsi tapahtuu tämän ihmisen lähellä. Joskus voi olla, ettei omista intensiivisistä tunteistaan johtuen pysty olemaan neutraali. Olen päätynyt ajattelemaan, että traumasidostyyppinen prosessi omassa itsessä on jo itsessään haitallinen hyvinvoinnille, riippumatta siitä kuka sen kohteena on. Vaikka toinen ei tekisi mitään, se oman pään sisällä mylläävä prosessi luo voimakkaita tunteita, ahdistusta ja virittyneisyyttä, joiden kanssa ei voi hyvin. Siitäkin huolimatta, vaikka se voimakas vetovoiman, ihastumisen tai muun tunne onkin mukanaan vievää. Lopulta se jatkuva intensiteetti syö sisältäpäin tyhjäksi. Tällöin tarvitsee ottaa etäisyyttä, ja ehkä juuri tämä jälkimmäinen syy on olennaisempi kuin se, kuinka narsistinen toinen henkilö on tai ei ole. Voit miettiä, kuinka paljon etäisyyttä tarvitset, jotta traumasidos lakkaa mylläämästä sisälläsi, löydät sitä kautta ehkä vastauksen. Niin kauan kuin oma kapasiteetti on ikään kuin varattuna traumasidokselle, muut tärkeät ihmissuhteet elämässä kärsivät. Traumasidokseen addiktoituminen ja aidon yhteyden ylläpitäminen ovat usein toisensa poissulkevia, kyky aitoon yhteyteen heikkenee myös muiden ihmisten kanssa.

      Kuvaat, että olet alkanut pohtimaan omaa itseäsi tämän myötä, ja ehkä välillä tosiaan tarvitsemme asiat eteemme ei niin kivalla tavalla, jotta voisimme niihin herätä. Olisi helpompaa vain jakaa asiat hyviin ja pahoihin, mutta ne molemmat ovat olemassa sekä muissa kuin itsessämmekin. Olemme osa niitä asioita, joita elämässämme tapahtuu. Samalla se on myös voimaannuttavaa, sillä jos olemme osa, niin silloin meillä on myös mahdollisuuksia vaikuttaa elämäämme. Voimme tutkia itseämme ja löytää vastauksia sieltä. Sanoit, että koit voimakasta pelkoa isääsi kohtaan aiemmin. Huomasin itse, että tämä pelko jatkoi yhteyden katkaisemisen jälkeenkin pinnan alla ohjaten elämääni. Tajusin tämän vasta sen jälkeen, kun minua varhain satuttanut henkilö kuoli. Sen jälkeen jotakin energiaa vapautui ja vihdoin pystyin antamaan hänelle anteeksi, se mitä olin tätäkin kirjoitusta kirjoittaessani prosessoimassa. Hän niin ehdottomasti maalasi itsestään kaikkivoipaisen, mutta ei hän ollutkaan sitä, vaan aivan yhtä tavallinen kuolevainen kuin kuka tahansa muukin.

      Poista
  4. Kiitos vastauksesta! Kyseinen ihmissuhde on ollut minulle suoranaista huumetta monta vuotta ja edelleen huomaan ajattelevani ko. ihmistä jokaisena päivänä. Eli kyllähän se vie kapasiteettiani edelleen koko ajan ja suhteen intensiteetti on todellakin suuri. Olen yrittänyt ottaa isompaa etäisyyttä nyt varmaan 4-5 kertaa ja joka kerta hän nappaa minut uudelleen "verkkoihinsa". Aluksi kuvittelin naiivisti, että hän on kaivannut seuraani, kunnes silmäni ovat vähitellen avautuneet ja homma onkin alkanut näyttämään siltä, että hänellä on tarve saada minut takaisin lähelleen ja kontrolliinsa. Päiväkirjan kirjoittaminen on tuonut asiat tosi näkyväksi. Nyt olen pysynyt etätöissä 3 viikkoa ja yritän jälleen hivuttautua eroon hänen läheltään. Käsittämättömän vaikeaa! Välillä oma mieli juttelee, että tällainen katoaminenkin ilman selitystä on henkistä väkivaltaa jne jne. Ja kun jossain välissä tosiaan kuvittelin, että meidän välillä on aitoa rakkautta. Surullista tajuta, että tässä on ollut kyse ihan muusta.

    Vielä isäsuhteeseen. Itse tunnistan tuon saman, eli pelko on ohjannut minunkin elämääni myös isäni kuoleman jälkeen. Ja suurin vahinko itselleni on ollut se, että minun on hyvin vaikeaa luottaa ihmisiin (toki tämä myös joissakin elämän tilanteissa suojaa) ehkä uskalla aina elämässä tarttua erilaisiin tilaisuuksiin. Vihan tunne lähti onneksi isäni mukana hautaan ja sellaista vihaa en ole onneksi joutunut enää sen jälkeen kokemaan.

    Onneksi välillä on myös voimaantunut olo ja tuntuu siltä, että kaikesta selviää! Mutta hirveän energian ja prosessoinnin tämä vaatii!

    Kiitos vielä sinulle ja toivottavasti jatkat blogiisi kirjoittelua! Ymmärrän kyllä senkin, jos asioista yli päästyään haluaa kääntää ns. uuden lehden elämässä ja jättää vähitellen nämä asiat vähemmälle. Mutta kirjoituksistasi on valtava hyöty ihmisille, jotka tällaisiin ihmissuhdekuvioihin törmäävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutulta kuulostaa sen pohtiminen, toimiiko itse väkivaltaisesti yrittäessään irti. Toisaalta kokemusta on myös siitä, että kun ajatuksiaan ilmaisee, siitä saadaan selitys miten kamala ihminen olen. Loppujen lopuksi kyse on ehkä siitä, että hyväksyy olevansa myös ns. kamala ihminen, että jokainen meistä välillä toimii väärin tai moraalisissa dilemmatilanteissa päätämme valita tehdä jollekin väärin. Sillä kyllä itse koen, että teen tavallaan myös väärin näissä tilanteissa, sillä se ei vastaa ihannettani avoimesta keskustelusta ja siitä, miten haluaisin toimia. Kyse on kuitenkin tilanteesta, jossa joutuu valitsemaan pelkästään huonoista vaihtoehdoista, ja sitten kantamaan vastuun ja seuraukset siitä valinnasta, jonka tekee. Sanoit, että hän jollain tapaa saa napattua sinut uudelleen kiinni, eli joihinkin tarpeisiisi ja/tai syyllisyydentunteisiisi vetoamalla sinut on vielä saanut kumoamaan päätöksiäsi.

      Jäi sanomatta viimeksi, että klassisimmat ohjeet narsistisen henkilön läheltä pois hivuttautumiseen ovat: vältä asettamasta häntä millään tavalla kyseenalaiseksi lähtiessäsi, keksi jokin triviaali ja myös hänelle sopiva syy lähtöösi sekä yritä tehdä tilanteesta mahdollisimman win-win. Näillä ohjeilla voi yrittää luovia parhaiten ulos, toisaalta voi joutua kohtaamaan myös sen, miten paljon omaa moraaliaan on valmis venyttämään. Toisilla voi olla suurempi tarve olla suora ja rehellinen. Toisissa tilanteissa taas voi tuntua pahalta jättää muita väkivallan kohteena olevia taakseen ns. hiljaa hyväksyen tämän väkivallan. Sillä kyseenalaistaminen väistämättä herättää narsistisen raivon, ja silloin taas joutuu heittämään hyvästit yhtään siistimmälle lähtemiselle. Tässäkin tuntuu, että lopulta kyse on omasta sisäisestä moraalisesta dilemmasta. Minkä kokee itse omassa sisimmässään oikeimmaksi teoksi.

      Olen tosiaan vähemmän viime aikoina kirjoitellut, ja ihan tietoisestikin halunnut suunnata elämänpiiriäni kohti muunlaisia energioita. Tavallaan näitä asioita puidessa on jatkuvasti läsnä se narsismin mustavalkoisuus, ja siitä kaipaan jo eroon. Itsekseni olen yrittänyt löytää tapaa, millä voin hyväksyä ihmisten erilaisuuden ja kokea joissakin tilanteissa myötätuntoakin narsistisia henkilöitä kohtaan ilman että vähättelisin narsismin aiheuttamia vahinkoja. Sillä tavallaan useasti henkilö itsekin on narsisminsa uhri, se hänet lopulta tuhoaa. Kuitenkin käytännössä mieluiten otan etäisyyttä ja pysyn kaukana liian narsistisista henkilöistä, ihan vain oman hyvinvointini vuoksi. Iloinen olen kuitenkin siitä, että nämä tekstit, joita olen tänne oman prosessini eri vaiheissa koonnut, ovat pystyneet auttamaan myös muita, ja siksi ne täällä edelleen ovat. :) Paljon jaksamista myös sinulle omalla polullasi, ja toivottavasti löydät ratkaisun nykyiseen hankalaan tilanteeseesi!

      Poista

Lähetä kommentti