Empatia-ansa näyttäytyy narsistisessa suhteessa

Empatiaan käsitteenä liittyy monia asioita, joita joutuu pohtimaan törmättyään vakavasti narsistiseen ihmiseen. Tavallisesti empatia toimii ilman, että sitä tarvitsee kummemmin pohtia tai ajatella, sillä ihmiset tuntevat sosiaalisen elämän perussäännöt. Narsistin kanssa mikään ei kuitenkaan toimi samalla tavalla. Tämä on aihe, jota olen viime vuosina pohtinut paljon ja miettinyt mihin kaikkeen se liittyy. Richard Grannon on juuri tehnyt hyvän videon aiheeseen liittyen ja halusin linkittää sen tänne, kuin myös kirjoittaa lisää aiheesta.

Empatia itsessään tarkoittaa kykyä ymmärtää ja tuntea samaa, mitä toinen ihminen sisällään kokee. Järkitasoista ymmärtämistä kutsutaan kognitiiviseksi empatiaksi ja saman tunteen kokemista emotionaaliseksi empatiaksi. Hyvä esimerkki näiden kahden vertaamiseksi on verrata keskenään autismia ja psykopatiaa. Autismiin liittyy merkittäviä vaikeuksia kognitiivisessa empatiassa, eli autistisella ihmisellä on vaikeuksia tulkita toisen ihmisen eleitä, ilmeitä ja äänenpainoja niin, että hän ymmärtäisi miltä toisesta tuntuu ja mitä hän tarkoittaa. Tämä aiheuttaa autistisille ihmisille vaikeuksia vuorovaikutuksessa. Heillä on kuitenkin kyky emotionaaliseen empatiaan, eli he pystyvät ymmärtämään miltä tuntuu kokea jotakin tunnetta. Psykopaateilla taas ei ole ongelmaa kognitiivisessa empatiassa, eli he kykenevät havaitsemaan toisen ihmisen tunnetilan ja ennakoimaan, mitä hän mahtaa seuraavaksi tästä tunteesta johtuen tehdä. Psykopaateilta taas on nykytietämyksen perusteella määritelty puuttuvan emotionaalista empatiaa, eli he eivät tunne itse tuskaa nähdessään toisen ihmisen kärsivän.

On kuitenkin mentävä tätä syvemmälle empatian käsitteeseen, jotta voi ymmärtää, miksi narsististen ihmisten kanssa voi ajautua empatia-ansaan. Richard selittää videolla, että konkreettisesti empatia on mahdotonta, sillä toisen ihmisen kokemusmaailmaa ei koskaan todellisesti voi kokea. Sitä voi yrittää arvioida ja päästä kohtuullisen lähellekin, mutta siihen ei koskaan voi täysin päästä sisälle. Pidän siitä miten Richard sanoo, että on tavallaan ylimielistä kuvitella, että pystyy täysin ymmärtämään ja kokemaan saman kuin joku toinen. Tämä on hyvin vaarallista esimerkiksi joissakin ammateissa, joissa joko arvioidaan ihmistä tai yritetään auttaa häntä, sillä sen kuvitteleminen, että tietää täysin mitä toinen ihminen on tai kokee johtaa helposti ammattilaisena vallan väärinkäyttöön (vaikka tätä ei tekisi edes tarkoituksella). Psykiatriset manuaalit tai ammatillinen asema antavat helposti illuusion ymmärtämisestä ja paremmin tietämisestä, jonka takaa on helppo käyttää valtaa virheellisen tiedon perusteella.

Miksi empatia siten toimii ns. tavallisessa elämässä? Se toimii siksi, että suurin osa ihmisistä on tarpeeksi samankaltaisia, että voimme tehdä arvioita heidän kokemusmaailmastaan itsemme kautta. Käytännössä siis sanomme olevamme empaattisia silloin, kun pyrimme oman kokemusmaailmamme rajoissa käsittämään, miltä toisesta ihmisestä mahtaa tuntua. Vakavasti narsististen ihmisten kanssa tämä ei toimi, sillä heidän kokemusmaailmansa ei ole ollenkaan samanlainen. Moni narsistiseen suhteeseen jäänyt on väkisin yrittänyt suunnata empatiaa narsistia kohtaan ja yrittänyt kokea hänen tunteitaan, joita ei kuitenkaan ole ollut oikeasti olemassa. Käytännössä olemme empatisoineet haamutunteita, omasta itsestämme narsistiin heijastamia omia tunteitamme, ja kuvitelleet olevamme tunneyhteydessä narsistin kanssa. Richard mainitsee, että koska olemme eläneet tässä illuusiosuhteessa ja kuvitelleet tuntevamme narsistin, järkytymme siitä, miten täysin käsittämättömällä tavalla narsisti käyttäytyy. Emme voi ymmärtää sitä millään ja joudumme keksimään ties kuinka mahdottomia selityksiä. Hänen käyttäytymisensä tuntuu täysin irrationaaliselta, hirviömäiseltä tai jopa demoniselta siksi, että tämä käyttäytyminen ei sovi illuusioomme. Tämä käyttäytyminen on kuitenkin täysin linjassa sen kanssa, kuka hän on ja mitä hän sisällään ajattelee ja kokee. Me emme vain ollenkaan tiedä, mitä hän sisällään kokee, mutta kuvittelimme tietävämme. Tartuimme syöttiin, poimimme idealisaation ja peilaamisen, kuvittelimme hänen olevan sitä miten hän toisti meille meidän omat toiveemme, lupasi haluamamme, ja kuvittelimme jakavamme hänen kanssaan samoja asioita ja tunteita.

Tästä pääsemme toiseen Richardin mainitsemaan asiaan, eli siihen, että arkikielessä empatia tarkoittaa käytännössä samaa asiaa kuin myötätunto. Myötätunto tarkoittaa yhdessä tuntemista, yhdessä kokemista. Näin ollen empatiaksi nimeämämme asia on ollut yhdessä kokemista narsistin kanssa, paitsi että narsisti ei ole kokenut niitä tunteita, joita olemme luulleet hänen tuntevan. Tämän vuoksi ennen kunnollista henkistä irtautumista narsistista empatia tai myötätunto narsistia kohtaan tarkoittaa yleensä sitä, että yrität kokea narsistin kanssa yhdessä asioita, joita ei ole olemassa. Yrität ymmärtää ja annat hänelle mahdollisuuden, hoivaat häntä, yrität auttaa ja parantaa. Kaikki tämä on illuusiota, sillä siinä missä sinä kuvittelet auttavasi häntä, narsistia hyödyttää enemmän pitää sinut jakamassa luotua haamutunnetta, jotta hän voi palata takaisin omille raiteilleen. Psykopaattisempi narsisti voi tehdä tämän suunnitelmallisesti, kun taas pelkästään narsistinen henkilö on vain niin irti omista tunteistaan, ettei hänellä yksinkertaisesti ole niitä tunteita, joita yrität jakaa hänen kanssaan. Hän on ehkä oppinut vetämään oikeista vivuista, tai ilmaisee kokemansa ahdistuksen valta-asemansa horjumisesta, muttei osaa asettua jakamaan tunnetta kanssasi.

Pidän myös hyvin paljon siitä, miten Richard sanoo, ettei toipumisvaihe ole oikea vaihe filosofiselle keskustelulle siitä, pitäisikö empatiaa, myötätuntoa tai anteeksiantoa tuntea narsistia kohtaan. Toipumisvaiheessa sinun kuuluu saada itsesi takaisin kuntoon, keskittyä itseesi, mennä eteenpäin ja lopettaa empatia-ansa narsistia kohtaan. Joskus huomaan, miten self-helppiä jakavat tahot haluavat haukata liian ison palan kerralla (en tiedä olenko itsekin jossain kirjoituksessani syyllistynyt siihen), ja tunkevat samaan juttuun alun oivaltamisen ja lopun anteeksiannon kysymykset. Anteeksiannon nimeäminen prosessin tavoitteeksi nostaa helposti joko suuttumusta ja karvat pystyyn, tai painostaa palaamaan takaisin empatia-ansaan. Sitä ei todellakaan tarvitse vielä toipumisvaiheessa edes mainita, varsinkaan empatia-ansan sisältävässä narsistisen kaltoinkohtelun traumassa. Liian vahva anteeksiannon hyveellisyyden korostaminen johtaa pikemminkin liian aikaiseen muodolliseen anteeksiantoon, joka on lähinnä tapa lakaista asiat maton alle.

Richard sanoo lopuksi, että narsistisessa suhteessa eläminen on saanut sinut uskomaan, että hänen ongelmansa ovat tärkeämpiä kuin sinun toipumisesi, ja tämä näkyy siinä miten yrität yhä edelleen ymmärtää häntä oman elämäsi ratkaisujen löytämisen sijaan. Tämä ajatus on mielenkiintoinen. Hän on sellainen kuin hän on, ja joudumme hyväksymään sen, ettemme ehkä koskaan voi täysin ymmärtää häntä. Meidän ei tarvitse hukuttaa itseämme tavoitellessamme empatiaa, joka ei ole edes mahdollista. Emme lopulta edes voi määritellä häntä esimerkiksi apua tarvitsevaksi, jos hän ei itse koe näin omassa maailmassaan, sillä se olisi väkisin auttamista. Se ei ole meidän tehtävämme.


Neiti Kettu

Kommentit