Miksi häpeämättömyys viehättää?
Intensiivisyydellä, päämäärätietoisuudella ja häpeämättömyydellä varustetut psykopaattisia piirteitä omaavat henkilöt ovat usein yleisesti erityisen viehättäviä ja karismaattisia. Mutta miksi asia on näin? En niele pelkästään sitä yksinkertaista selitystä, että tavallisella omatunnolla varustettuja ihmisiä jollain tapaa viehättäisi omatunnottomuuteen ja häpeämättömyyteen liittyvä vapaus tehdä mitä tahansa. Sillä lopulta omatunto ja kyky empatiaan ovat yksi ihmiselämämme arvokkaimmista asioista, joka antaa elämällemme merkityksellisyyden kokemuksia. Psykopaatin elämä on lopulta varsin tyhjää, pinnallista ja merkityksetöntä. Jos syvempi pohdinta omatunnon merkityksellisyydestä kiinnostaa, suosittelen Martha Stoutin kirjaa Sociopath Next Door, joka pureutuu aiheeseen syvällisesti ja mielenkiintoisesti.
Silti useissa elokuvissa ja tarinoissa leikitellään hahmoilla, joiden asenne noudattaa kaavaa: "saan kaiken minkä haluan, ja nyt haluan sinut". Jokin siis yleisesti viehättää leikittelyssä rajojen ulottomattomissa olemisen illuusion kanssa. Ehkä tavallisella omatunnolla varustetuille ihmisille on mahdotonta lopulta käsittää, että näillä ihmisillä ei tosiaan ole mitään rajoja. Ties kuinka moni fiktio tuo esille ajatusta: "vaikka hän tekee tällaista muille, ei hän sitä omille läheisilleen tee, eikä varsinkaan omille lapsilleen". Ihmiset siis projisoivat oman omatuntonsa häpeämättömiin ihmisiin ja olettavat, että heillä olisi jossain kohtaa rajat. Tuskin kukaan (muu kuin narsisti tai psykopaatti) lopulta ihailee ihmistä, joka tekee julmia asioita kenelle tahansa ja käyttää ketä tahansa, myös ja varsinkin läheisiään hyväkseen. Siinä ajatuksessa ei ole mitään viehättävää. Viehättävää on se fantasiakuva karismaattisesta häpeämättömästä ihmisestä, jolla kuitenkin jostain syystä olisi pinnan alla omatunto.
Kyse on jollain tapaa vaaralla leikkimisestä. Ja vaaralla leikkiminen on yhteydessä traumasidokseen. Tunnistamme ehkä primitiivisimmällä aivojemme osalla häpeämättömän ihmisen intensiivisyyden saalistajan lähistöllä olemiseksi. Tämä nostattaa pelkoreaktioitamme juuri sopivalla asteella, kuin mukava hetki jännityselokuvan parissa. Samanaikaisesti tämä vaaran tunne yhdistettynä kokemaamme ystävällisyyteen hänen taholtaan saa meidät kiintymään (ks. Traumaattinen kiintyminen (traumatic bonding) ja narsismi) tai jopa tulemaan riippuvaiseksi (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Määrittele rakkaus uudelleen) vieressämme olevasta saalistajasta.
Toisaalta uskon, että omatunnottomuuden ymmärtäminen on omatunnollisille ihmisille niin mahdotonta ja outoa, että aivot eivät pysty käsittämään sitä. Kyse on siis jonkinlaisesta aivojen ylikuormitustilasta, jossa mieli yrittää selittää omatuntoa häpeämättömälle ja omatunnottomalle henkilölle. Seurauksena on fantasiakuva, joka ei vastaa todellisuutta. Koska kaikki selittämätön yleensä kiinnostaa ihmistä, aivot pyrkivät prosessoimaan ja selittämään kaikkea luomalla kiinnostuksen häpeämättömyyttä kohtaan. Tätä erilaista ja kiinnostavaa ihmistä haluaa jäädä seuraamaan ja katsomaan, jotta voisi ymmärtää paremmin. Seuraamaan jääminen kuitenkin altistaa merkittävästi traumasidokselle.
Yllätyin itsekin, että tämän kaiken jälkeen koin viehätystä erästä julkisuudessa näkemääni häpeämättömästi esiintyvää henkilöä kohtaan. Miksi kaiken tämän jälkeenkin? Luulin jo päässeeni jollekin sellaiselle puolelle, jossa häpeämättömyys ei enää ole mielestäni viehättävää, vaan päinvastoin. Toisaalta en edes ole oikeastaan koskaan ihannoinut häpeämätöntä miestyyppiä. Itseasiassa minua on viehättänyt suuresti, jos treffikumppani vaikuttaa jollain tapaa hermostuneelta tai ei aina tiedä mitä tehdä, sillä olen yhdistänyt sen tosissaan olemiseen ja tilanteen merkityksellisenä pitämiseen. Viehätys näitä häpeämättömiä henkilöitä kohtaan on yleensä yhtäkkisesti kaappaavaa ja kyseessä on ihmisiä, jotka eivät muuten edes olisi tyyppiäni. Ilmeisesti en kuitenkaan ole ainut tämän efektin hänen kohdallaan kokenut, päätellen yleisössä nähtävistä ilmeistä.
Ehkä aiemmin traumasidoksen kokeneet ovat alttiimpia näille kaappaaville viehätyksille, sillä heillä on olemassa muistijälki, joka voimistaa jännityksen kokemista häpeämättömän ihmisen läheisyydessä. Tämä muistijälki siis aktivoituu sekunnissa ja altistaa herkemmin myös uuden traumasidoksen muodostumiselle. Siksi toipumisessa on tärkeää tehdä runsaasti itsetutkiskelua sekä opetella omien tuntemustensa kuuntelemista tässä ja nyt, jotta huomaa mitä on tapahtumassa ennen kuin uusi traumasidos alkaa muodostua.
Kuitenkin kun kuuntelen, miten näiltä hahmoilta usein syvällisin jaettava ohje on: "kun vain tarpeeksi paljon haluat, voit saada haluamasi", en ymmärrä mikä tässä viehättää. Mieleeni tulee lähinnä erään psykopaatin perustama kultti, jonka perusohjenuora oli seuraava: "on vain yksi sääntö - tee mitä haluat". Kultin jäsenet toki osasivat selittää ohjeen jotenkin syvällisestikin, mutta lopulta psykopaatin tavoitteena on vain yksi asia: tehdä mitä hän haluaa. Se on lopulta hyvin pinnallista, tyhjää ja merkityksetöntä.
Neiti Kettu
Silti useissa elokuvissa ja tarinoissa leikitellään hahmoilla, joiden asenne noudattaa kaavaa: "saan kaiken minkä haluan, ja nyt haluan sinut". Jokin siis yleisesti viehättää leikittelyssä rajojen ulottomattomissa olemisen illuusion kanssa. Ehkä tavallisella omatunnolla varustetuille ihmisille on mahdotonta lopulta käsittää, että näillä ihmisillä ei tosiaan ole mitään rajoja. Ties kuinka moni fiktio tuo esille ajatusta: "vaikka hän tekee tällaista muille, ei hän sitä omille läheisilleen tee, eikä varsinkaan omille lapsilleen". Ihmiset siis projisoivat oman omatuntonsa häpeämättömiin ihmisiin ja olettavat, että heillä olisi jossain kohtaa rajat. Tuskin kukaan (muu kuin narsisti tai psykopaatti) lopulta ihailee ihmistä, joka tekee julmia asioita kenelle tahansa ja käyttää ketä tahansa, myös ja varsinkin läheisiään hyväkseen. Siinä ajatuksessa ei ole mitään viehättävää. Viehättävää on se fantasiakuva karismaattisesta häpeämättömästä ihmisestä, jolla kuitenkin jostain syystä olisi pinnan alla omatunto.
Kyse on jollain tapaa vaaralla leikkimisestä. Ja vaaralla leikkiminen on yhteydessä traumasidokseen. Tunnistamme ehkä primitiivisimmällä aivojemme osalla häpeämättömän ihmisen intensiivisyyden saalistajan lähistöllä olemiseksi. Tämä nostattaa pelkoreaktioitamme juuri sopivalla asteella, kuin mukava hetki jännityselokuvan parissa. Samanaikaisesti tämä vaaran tunne yhdistettynä kokemaamme ystävällisyyteen hänen taholtaan saa meidät kiintymään (ks. Traumaattinen kiintyminen (traumatic bonding) ja narsismi) tai jopa tulemaan riippuvaiseksi (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Määrittele rakkaus uudelleen) vieressämme olevasta saalistajasta.
Toisaalta uskon, että omatunnottomuuden ymmärtäminen on omatunnollisille ihmisille niin mahdotonta ja outoa, että aivot eivät pysty käsittämään sitä. Kyse on siis jonkinlaisesta aivojen ylikuormitustilasta, jossa mieli yrittää selittää omatuntoa häpeämättömälle ja omatunnottomalle henkilölle. Seurauksena on fantasiakuva, joka ei vastaa todellisuutta. Koska kaikki selittämätön yleensä kiinnostaa ihmistä, aivot pyrkivät prosessoimaan ja selittämään kaikkea luomalla kiinnostuksen häpeämättömyyttä kohtaan. Tätä erilaista ja kiinnostavaa ihmistä haluaa jäädä seuraamaan ja katsomaan, jotta voisi ymmärtää paremmin. Seuraamaan jääminen kuitenkin altistaa merkittävästi traumasidokselle.
Yllätyin itsekin, että tämän kaiken jälkeen koin viehätystä erästä julkisuudessa näkemääni häpeämättömästi esiintyvää henkilöä kohtaan. Miksi kaiken tämän jälkeenkin? Luulin jo päässeeni jollekin sellaiselle puolelle, jossa häpeämättömyys ei enää ole mielestäni viehättävää, vaan päinvastoin. Toisaalta en edes ole oikeastaan koskaan ihannoinut häpeämätöntä miestyyppiä. Itseasiassa minua on viehättänyt suuresti, jos treffikumppani vaikuttaa jollain tapaa hermostuneelta tai ei aina tiedä mitä tehdä, sillä olen yhdistänyt sen tosissaan olemiseen ja tilanteen merkityksellisenä pitämiseen. Viehätys näitä häpeämättömiä henkilöitä kohtaan on yleensä yhtäkkisesti kaappaavaa ja kyseessä on ihmisiä, jotka eivät muuten edes olisi tyyppiäni. Ilmeisesti en kuitenkaan ole ainut tämän efektin hänen kohdallaan kokenut, päätellen yleisössä nähtävistä ilmeistä.
Ehkä aiemmin traumasidoksen kokeneet ovat alttiimpia näille kaappaaville viehätyksille, sillä heillä on olemassa muistijälki, joka voimistaa jännityksen kokemista häpeämättömän ihmisen läheisyydessä. Tämä muistijälki siis aktivoituu sekunnissa ja altistaa herkemmin myös uuden traumasidoksen muodostumiselle. Siksi toipumisessa on tärkeää tehdä runsaasti itsetutkiskelua sekä opetella omien tuntemustensa kuuntelemista tässä ja nyt, jotta huomaa mitä on tapahtumassa ennen kuin uusi traumasidos alkaa muodostua.
Kuitenkin kun kuuntelen, miten näiltä hahmoilta usein syvällisin jaettava ohje on: "kun vain tarpeeksi paljon haluat, voit saada haluamasi", en ymmärrä mikä tässä viehättää. Mieleeni tulee lähinnä erään psykopaatin perustama kultti, jonka perusohjenuora oli seuraava: "on vain yksi sääntö - tee mitä haluat". Kultin jäsenet toki osasivat selittää ohjeen jotenkin syvällisestikin, mutta lopulta psykopaatin tavoitteena on vain yksi asia: tehdä mitä hän haluaa. Se on lopulta hyvin pinnallista, tyhjää ja merkityksetöntä.
Neiti Kettu
Kommentit
Lähetä kommentti