Miksi termien valinta on hyvin tärkeää? (Ts. miksi en kannata selviytyjien leimaamista ohutnahkaisiksi narsisteiksi.)

Narsistien uhrien epävirallisissa yhteisöissä vakiintuneiksi termeiksi ovat muodostuneet läheisriippuvuus (/empaatikko), overt-narsisti ja covert-narsisti (/piilonarsismi). Psykoanalyyttiselta pohjalta ammentavat kliinikot taas puhuvat usein paksunahkaisista ja ohutnahkaisista narsisteista tarkoittaen ohutnahkaisella narsistilla käytännössä samaa asiaa, jota tukiyhteisöissä kutsutaan nimellä läheisriippuvuus. Samalta pohjalta oppiläksynsä lukeneet muutkin kliinikot voivat käyttää sanaa piilonarsismi läheisriippuvuudesta. Tämä termien epäselvyys tekee aiheesta sekavan ja sitä myötä vaarallisen, sillä tukiyhteisöissä käytetty sana covert-narsisti ei tarkoita samaa asiaa kuin kliinikkojen viljelemä ohutnahkainen narsisti!

Ohutnahkainen narsisti -termin vaarat piilevät siinä, että se
a) luo vääriä käsityksiä sekoittuessaan covert-narsismiin päällekkäisen käytön vuoksi
b) se ei erottele covert-narsismia, joka voidaan tulkitsijasta riippuen määritellä joko ohut- tai paksunahkaisuudeksi, ja
c) se voi viedä läheisriippuvaisen henkilön toipumista väärään suuntaan.

Miksi näin sitten on? Mielestäni Craig Malkinin esittelemä jana on tähän mennessä osuvin ja realistisin kuvaus narsismista, ja se sisältää kaksi ääripäätä - liiallisen narsismin ja liian vähäisen narsismin. Keskellä sijaitsee "terve narsismi". Jos Malkinin esittämä jana ei ole tuttu, voit tutustua siihen jutussa Rethinking Narcissism: Narsismin kirjo. Jos käyttäisimme termiä "ohutnahkainen narsisti", tällöin janan kumpikin pää määriteltäisiin narsismiksi, jolloin tämän janan koko idea ja hyöty vesittyisi. Ohutnahkainen narsisti pohjaa terminä psykoanalyysiin, jossa käsite narsismi tarkoittaa minän rakenteita. Ohutnahkaisella narsistilla minän suojaukset ovat olemattomat, niitä ei ole, paksunahkaisella ne ovat suuret. Narsismi on siis ikään kuin "ohutta" tai "paksua", vastaten Malkinin janalla "puuttuvaa" ja "liian suurta" narsismia. Nykykielessä tämänkaltainen määritelmä narsismille ei ole enää yhtä toimiva, ja toimivampi on mielestäni Malkinin määritelmä - narsismi tarpeena tai haluna kokea itsensä erityiseksi ja minuuden rakentuminen sitä kautta. Nykymaailmassa on myös uhria syyllistävää olla heti kysymässä tältä: "oletko sinä kenties sellainen pehmeä narsisti?". Voisikin olla hyvä kyseenalaistaa joidenkin sanojen käyttöä, jos niiden merkitys on selkeästi kielessä muuttunut nykypäivänä.

Näin ollen, kun kliinikon vastaanotolle kävelee kaiku-ihminen (liian vähän narsismia omaava henkilö), tulkitseminen pehmeäksi tai ohutnahkaiseksi narsistiksi vie työskentelyä osittain väärään suuntaan. Läheisriippuvainen kaiku-asiakas tarvitsee yleensä eniten rajojen kanssa työskentelyä ja oman erityisyyden kokemuksen vahvistamista. (Tämän lisäksi mahdolliset traumaan liittyvät kokemukset ja häpeä ovat tärkeitä aiheita, jos työskentelyssä aiotaan mennä syvemmälle.) Erityisyyden kokemuksen vahvistamisella en tarkoita, että asiakas tarvitsisi ulkopuolisia kehuja (ne harvemmin edes toimivat), vaan sisäisen erityisyyden ja oman itsen kokemuksen vahvistamista. Eli käytännössä yhteyden löytämistä omaan itseensä ja omiin tuntemuksiinsa. Nämä molemmat toipumissuunnat tavallaan sisältyvät käsityksiin ohutnahkaisesta narsistista, mutta käsite ohjaa liikaa tulkitsemaan kaiku-ihmistä ikään kuin tämä olisi covert-narsisti. Tai toisaalta, käsite ei erota covert-narsistin olevan psykoanalyyttisesti määriteltynä lähempänä paksunahkaista kuin ohutnahkaista narsistia. Ties kuinka montaa covert-narsistia onkaan hoidettu ohutnahkaisena narsistina, jolloin kliininen tieto- ja kokemuspohja on vääristynyt niin, että kaikumuotoinen läheisriippuvuus ja covert-narsismi olisivat ilmiöinä samoja. (Läheisriippuvuudella on myös muita muotoja kuin puhdas kaiku, ks. linkki tulossa)

Covert-narsismin ydin on ajatus: "olen parempi kuin muut, mutta kukaan ei huomaa sitä". Covert-narsisti on siis väärin ymmärretty muiden vuoksi raataja ja marttyyri, tai varjoon jäänyt älykäs taitaja. Covert-narsismi näyttäytyy helposti samankaltaisena kaikuilun kanssa, sillä covert-narsisti ei ole kaikille julistamassa omaa paremmuuttaan ja toimii usein sosiaalisesti suotavalla tavalla. Narsistinen ydin rakentuu kuitenkin siitä, että covert-narsisti kokee olevansa parempi kuin muut (joka on käytännössä paksunahkainen suojautumiskeino), ja odottaa saavansa palkkioita tekemistään asioista. Kaiku-ihminen taas on päinvastainen. Hän ei missään nimessä halua erottua joukosta, hän ei halua saada mitään itselleen (edes niitä ansaitessaan). Kaiku-ihmisen motto on: "ihaninta olisi, jos saisin autettua muita niin, etteivät he edes tajuaisi minun auttaneen heitä". Kaiku-ihmisen ja covert-narsistin välillä on siis suuri ero, vaikkei sitä päällepäin näkyisikään. Molemmat voivat päällepäin näyttää ja puhua täysin samalla tavalla.

Tarkastellaan paksu- ja ohutnahkaisten narsistien määritelmää vielä tarkemmin. Molemmat juontavat lapsuudesta, jossa tärkeä kiintymyksellinen hahmo on ollut niin epäjohdonmukainen tai pelottava, että lapsi ei ole kyennyt yhdistämään mielikuvaansa hänestä samanaikaisesti sekä hyvänä ja pahana. Tästä esitetään seuraavan kokonaisvaltainen käsitys ihmissuhteissa, jossa hyvä ja paha ovat erillään. Tämä tarkoittaa, että yksi ihminen ei voi olla samanaikaisesti molempia, vaan nämä roolit ikään kuin jakautuvat eri osapuolille. Paksunahkainen narsisti suojautuu irrottamalla pahuuden pois itsestään ja näkemällä sen muissa ihmisissä. Paksunahkaiselle narsistille on siis elintärkeää nähdä itsensä hyvänä, mutta samalla hän joutuu selittämään kaikki "pahat" asiat muiden ihmisten pahuudella. Samalla oman hyvyyden ylläpitäminen vaatii sitä, että muut ihmiset todella toteuttavat paksunahkaisen käsitystä heistä pahoina. Tästä seuraa se, että paksunahkaiselle narsistille on tyypillistä myös tökkiä ja tökkiä niin kauan, kunnes toinen ihminen todella tekee jotakin "pahaa". Tässä puhutaan projektiivisesta identifikaatiosta (ks. Narsismiin liittyvää sanastoa osa 1/2) ja siitä, miten narsisti kokee olevansa uhri (ks. Miksi narsisti ajattelee olevansa uhri?). Overt-narsisti voi tehdä tämän näkyvämmin ja ärsyttävämmin, covert-narsisti taas vihjaillen, mykkäkouluillen ja marttyroiden. On tärkeää ymmärtää, että covert-narsistin keinovalikoima (mykkäkoulu, marttyyrius jne.) on aivan yhtä alistavaa kuin overt-narsistinkin. Nämä keinot pitävät vastapuolen jatkuvasti varpaillaan ja miettimässä, mitä hän voi ja mitä hän ei voi tehdä.

Ohutnahkainen narsisti taas on perusmääritelmän mukaisesti täysin erilainen. Ohutnahkainen narsisti suojelee ihmissuhteiden tasapainoa omaksumalla pahuuden itseensä ja näkemällä siten muut ihmiset hyvinä. Jos ihmissuhteessa tapahtuu jokin ryppy, tai ohutnahkaista kohdellaan huonosti, hän on ensimmäisenä miettimässä mitä hän teki väärin saadakseen tämän aikaan. Ohutnahkainen narsisti kantaa samalla siis sekä vastuun että pahuuden. Hän kokee olevansa jatkuvasti jollain tapaa vääränlainen, sillä hän kantaa häntä kaltoinkohdelleiden ihmisten pahuutta ja vastuuta heidän teoistaan niskassaan. Ohutnahkaisen narsistin perusmääritelmä (ilman covert-narsismiin päin vivahtavia lisäyksiä, joissa ei ymmärretä covert-narsismin pohjaavan juuri päinvastaiseen asetelmaan) ei siis kuvaa ihmistä, joka kovaan ääneen maalaa itsestään marttyyriä, pitää muita varpaillaan ns. "loukkaantumisillaan" ja haluaa vierellään olevan ihmisen väkisin olevan kaltoinkohteleva eli "paha". Perusmääritelmä kuvaa juuri päinvastaista ihmistä, sellaista, joka etsii vikaa ensin ja aina vain itsestään, joustaa ja ymmärtää liikaa ja pyrkii ratkaisemaan asioita syyllistämällä itseään. Tätä ei missään nimessä pidä sekoittaa marttyyriuteen tai covert-narsistin uhriutumiseen, jonka tarkoituksena on nähdä toinen pahana ("näin ja näin huonosti minua kohdeltu" tai "no kai minä sitten olen ihan kamala ihminen"). Perusmääritelmän mukainen ohutnahkainen narsisti ei koe olevansa uhri, vaan tekijä. Hän ei asetu uhriksi, vaan pelkää jatkuvasti vahingoittavansa muita tajuamattaan (jos vierellä on paksunahkainen narsisti, tämä myös syöttää tätä hänelle koko ajan) ja yrittää ratkaista omien vääriksi kokemiensa tekojen seurauksia. Kaikki kliinikot eivät kuitenkaan tunnu ymmärtävän tätä, vaan yksinkertaistavat asian niin, että nämä kaksi ovat sama ilmiö. "No kai minä sitten olen ihan kamala ihminen" (tarkoittaen: "sinä olet kamala, kun asetat minulle rajoja, näe miten julma olet vihjatessasi minulle, että minun pitäisi miettiä jotain itsessäni, nyt joudun kärsimään tämän 'kamalan ihmisen' tittelin alla") ei ole missään nimessä sama asia kuin vastuun ottaminen itselleen. Vastuun itselleen ottava kokee asioiden olevan tasapainossa silloin, kun hän on "paha", hän ei kritisoi sitä.

Tästä seuraa monia muitakin ongelmallisia johtopäätöksiä. On tyypillistä, että covert-narsistit kokevat olevansa tasapainossa overt-narsistien kanssa, sillä overt-narsisti toteuttaa täysillä heidän provosointiaan ja käyttäytyy pahuutta itsellään pitävästi. Tällainen suhde on ikään kuin kauhun tasapainossa, kun molemmat vuorotellen saavat toisen näyttämään pahalta. Covert-narsisti saa overt-narsistin provosoitua julmaksi, overt-narsisti taas saa kokea covert-narsistin manipuloivaksi käärmeeksi, ja pahuuden ulkoistamisen tasapaino säilyy. Paksunahkaisenkin narsistin sisällä on tarve löytää tällä kertaa se "ei paha" henkilö, josta seuraa suhteen alussa koettu idealisaatio. Paksunahkainen narsisti reagoi kuitenkin idealisaation murtumiseen näkemällä tämän vikoja omaavan ihmisen täysin pahana, kun taas ohutnahkainen reagoi etsimällä vikoja itsestään ja muuttamalla itseään.

Jos tätä toiseen pahuuden asettamista ja ohutnahkaiselle (tai kaiku-läheisriippuvaiselle) ominaista pahuuden itselleen ottamista ei erota toisistaan, tulkitaan myös läheisriippuvaiset pahuuden ulkoistamisen tanssia tanssiviksi, vaikka asia on juuri päinvastoin. Pahuuden itseensä ottava ei tarvitse pahuutta toisessa, päinvastoin, hän haluaa toisen olevan täysin hyvä. Hän pyrkii puhdistamaan suurintakin kaltoinkohtelijaa ottamalla vastuun kaikesta itselleen ("ei hän olisi, jos minä en olisi"). On hyvä huomioida, että toisen hyvänä näkemisen tarve tai idealisointi ei suuntaudu pelkästään kaltoinkohteleviin ihmisiin (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Varo idealisaatiota). Se näkyy ihan jokaisessa ihmissuhteessa, eikä perusmääritelmän mukainen ohutnahkainen narsisti aina välttämättä ole suhteessa paksunahkaisen narsistin kanssa. Ohutnahkainen ei kulje etsimässä suhdetta, jossa voi kokea tulevansa kaltoinkohdelluksi, vaan hän etsii suhdetta, jossa hän olisi turvassa "hyvän" ihmisen kanssa. Jos hän löytää elämäänsä tarpeeksi tasapainoisen suhteen, tämä voi auttaa häntä myös yhdistämään hyvää ja pahaa toisiinsa. Jos toinen on tarpeeksi hyvä, jotta turvan tunne voi syntyä, on ajan kanssa mahdollista käsitellä myös sitä asiaa, että kaikissa ihmisissä on myös vikoja. Omien tunteiden tunnistamisen kyky voimistuu ja osaa tunnistaa, milloin on tullut loukatuksi, eikä enää tarvitse "puhdistaa" tilannetta syyttämällä itseään ja ottamalla vastuuta kaikesta. Tämä tietysti vaatii henkilökohtaista asioiden käsittelyä.

On kliinikolta myös ylimielistä olettaa, että kaiku-ihminen "kaikesta huolimatta kompensoi epävarmuuttaan narsistisella ylemmyydellä". Tämä ei ole millään tavalla itsestään selvää, ja riippuu täysin tilanteesta. Ei ole mahdotonta, etteikö kaiku-ihminenkin välillä liikkuisi janalla, ja varsinkin niinä hetkinä, jolloin hän on ylikuormittunut (ks. Miksi on vaarallista ajatella, että olet ollut "yhtä paha" narsistia kohtaan?). Yleistä on myös se, että narsistin kanssa elävälle tarttuu narsistisia tapoja ajatella ja toimia, onhan läheisellä ihmisellä suuri vaikutus. On kuitenkin luonnollista, että aina välillä joinakin hetkinä läheisriippuvainen kaiku-ihminenkin herää miettimään, miksei hän ole saanut samaa ja miksi hänellä on kovemmat vaatimukset kuin muilla? Koska voi olla vaikeaa tajuta luoneensa itse tätä vaatimusten vääristymää, voi hetken aikaa kokea epäreiluuden tunnetta. Tätä epäreiluuden tunnetta ei kuitenkaan missään nimessä saa sanoittaa narsistiseksi ylemmyyden tunteeksi! Tämä on hyvin tärkeää! Jos ne hetket, jolloin kaiku-ihminen alkaa hieman liikkua janalla ylöspäin (kokea ansaitsevansa jotakin erityisyyttä) JA hän pääsee hetkellisesti kosketuksiin epäoikeudenmukaisuuden tunteensa kanssa, sitä ei missään nimessä saa tyrmätä tulkitsemalla väärin!!! Jos sen sanoittaa narsistiseksi ylemmyydentunteeksi (jota selviytyjä helposti tekee itse ja tätä ei saisi lähteä tukemaan), tämä johtaa janalla alaspäin valumiseen entisestään. Kukaan läheisriippuvainen kaiku-ihminen ei halua olla ylemmyydentuntoinen, se on täyttä myrkkyä. Siitä seuraa hyvin voimallinen pakottaminen alaspäin janalla. Ja kun kaiku-ihmisen pitäisi juurikin päästä janalla ylöspäin, kohti tervettä narsismia!

Mielestäni kaiku-käsite on kaikkein kuvaavin ja on auttanut parhaiten käsitteellistämään toipumisen tavoitteita. Loistaminen ja esillä oleminen tuntuu monesta kaiku-läheisriippuvaisesta väärältä, itsekkäältä ja narsistiselta (ks. Narsistisen suhteen jälkeen: Uskalla loistaa). Mitä enemmän häntä yritetään asettaa narsisti-muottiin (ei välttämättä suoraan sanoitettuna, vaan myös hoidollisesti ohjattuna) ja mitä enemmän hänet nähdään tällaisena, sitä enemmän se ruokkii hänen jo vääristynyttä käsitystä itsestään. Kaiku-läheisriippuvaiset ovat helposti ja nopeasti myöntämässä itsessään kaikki huonoudet ja ongelmat, pitivät ne sitten paikkansa tai eivät. Tästä on kuitenkin luonnollisesti vain haittaa. Toipumisen suunta pitäisi pystyä selkeällä tavalla kommunikoimaan selviytyjälle tai asiakkaalle. Mielestäni Craig Malkinin kuvaus onnistuu tässä hyvin, ja sen pohjalta on helppo antaa myös asiakkaalle itselleen itse kykenevä rooli. Asiakkaan ei tarvitse olla passiivinen seuraaja, jolle tehdään monimutkaisia hoitotoimenpiteitä. On hedelmällisempää, jos hän voi olla itsekin ymmärtävä ja kykenevä toipuja-selviytyjä. En sinänsä kritisoi ohutnahkaisen narsismin teoriasisältöä, mutta pidän sitä riskaabelina. Varsinkin covert-narsismi olisi tärkeää saada sijoitettua omalle kohdalleen teoriassa. Moni kliinikko tulkitsee teoriaa omalla tavallaan, ja asioiden merkitykset voivat muuttua.

Nykypäivänä sana narsismi ei enää tavallisessa kielen käytössä tarkoita samaa asiaa kuin psykoanalyysin alkuvuosina. Tämän vuoksi on ehkä vähän outoakin, miksei termistöä voida uudistaa nykykieleen sopivaksi. Lisäksi covert-narsismi on uusi termi ja ilmiö, josta ei varhempina vuosina ole ollut tietämystä. Covert-narsismi ja kaiku-läheisriippuvuus on auttamatta niputettu samaksi ilmiöksi paremmin tietämättä. Näin ollen saman termistön käyttämisen jatkaminen johtaa väistämättä hankaluuksiin, jos uuden ymmärryksen noustessa ei kyetä joustamaan ja parantamaan käsitysten laatua. Käsitteet voivat olla hyvin sivaltavia ja syyllistäviä, ja siten aiheuttaa paljon haittaa. Jokaisen on hyvä ymmärtää, että edes se jotakin asiaa koko uransa tutkinut tutkija ei voi tietää mitä toinen ihminen kokee ja tuntee pysähtymättä kuuntelemaan tätä. Toisen ajatuksia tai kokemuksia ei voi etäältä lukea. Niitä täytyy pysähtyä kuuntelemaan, avoimesti, ilman teorioiden taakse asettuvaa "kyllä minä tiedän miten ihmisen mieli rakentuu, lisäksi minulla on näin ja näin paljon kliinistä kokemusta, olen näitä nähnyt" -asennetta. Kuka tahansa voi olla väärässä.



Neiti Kettu