Psykopatia ja moraali

Psykopaattien (ja välillä narsistienkin) kohdalla kohtaa usein vaikean yhtälön, joka meidän on jostain syystä vaikea ratkaista. Miten henkilö voi samanaikaisesti olla moraalinen, toimia moraalisesti ja toisaalta kyetä täysin moraalittomiin tekoihin? Eikä kyse ole edes satunnaisista hairahduksista, jonka jälkeen omatunto soimaa, vaan kunnon hyväksikäytöstä. Ihmiset automaattisesti olettavat, että jos joku ymmärtää moraalia, hän myös noudattaa sitä kaikessa tai vähintäänkin kokee omantunnontuskia hairahduksistaan. Toinen vaihtoehto olisi, että henkilö ei ymmärtäisi moraalista mitään, eikä osaisi erottaa väärää ja oikeaa toisistaan. Psykopaatit kuitenkin todistavat, että näin ei todellakaan aina ole.

Kirjoitan seuraavaksi pääasiassa psykopaatteihin liittyvistä tutkimuksista, mutta sivuan myös narsismia. Narsismi ja psykopatia ovat lähellä toisiaan, siksi viittaan myös persoonallisuushäiriöihin aiheen kannalta. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että moni narsisti ei ole psykopaattinen (ks. lisää Narsismin ja psykopatian erot ja päällekkäisyydet). Kirjoitus kuvaa siis ensisijaisesti psykopaattista moraalikäsitystä, joka ei välttämättä päde kaikkien narsistien kohdalla. Suuri osa narsisteista ei ole yhtä syvällisellä tasolla irti tunteistaan, jolloin heidän omatuntonsa kyllä soimaa heitä, he vain yrittävät vaientaa sen erilaisilla selityksillä. Raja on kuitenkin häilyvä, sillä osa narsisteista on ns. pahantahtoisia narsisteja (eli omaavat myös psykopaattisia piirteitä). Pahantahtoiset narsistit voivat ihannoida psykopatiaa ja siksi muistuttaa hyvinkin paljon psykopaatteja esimerkiksi moraalikäsityksiltään.

Psykopaatit ja moraalikäsitys


Dr. Todd Grande kertoo tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin psykopaattien moraalikäsityksiä (linkki videoon, tutkimuksen tiedot löytyvät videon kuvauksesta). Granden YouTube-kanavaa suosittelen, hän kertoo tieteellisten julkaisujen pohjalta siitä, miten tiedemaailma näkee erilaisia mielenterveyteen liittyviä asioita. Grande selittää julkaisujen tärkeimmät pointit ymmärrettävästi ja pysyy ilmaisuissaan mukavan neutraalina. Jos siis myös tieteellinen näkökulma kiinnostaa, tätä kautta pääsee siihen helposti ja matalalla kynnyksellä kiinni. Granden kyseisellä videolla esittelemässä tutkimuksessa havaittiin, että psykopaatit tulkitsevat moraalia eri tavalla kuin ihmiset yleensä. Tavallisesti ihmiset tulkitsevat teolle moraalista luonnetta silloinkin, kun kyse on ollut niin sanotusta "vahinkohaitasta". Tutkimuksessa tarkasteltiin neljää eri tyyppistä skenaariota: 1) "vahinkohaitta" eli tekijän tarkoitus on ollut neutraali, mutta seuraus on ollut kohteelle vahingollinen, 2) yritetty haitta eli tekijän tarkoitus on ollut vahingoittaa, mutta seuraus on ollut neutraali, 3) intentionaalinen haitta eli tekijällä on ollut tarkoitus vahingoittaa, ja seuraus on ollut vahingollinen sekä 4) neutraalit teot eli tekijän tarkoitus on neutraali ja seuraus samoin. Psykopaatit erosivat teon moraaliutta arvioidessaan vertailuryhmästä ainoastaan skenaariossa 1, eli vahinkohaitassa. Psykopaatit arvioivat, että jos tekijän tarkoitus on ollut neutraali, teko ei ole moraalisesti tuomittava.

Tämä kohtalaisen yksinkertainenkin havainto on mielestäni hyvin kuvaava ja selittää monia asioita. Monelle on varmasti tuttua myös narsistien kanssa (ei välttämättä tarvitse olla psykopaattisia piirteitä), miten hän kuittaa muiden pahan olon sanomalla, ettei hän ole vastuussa muiden tunteista ja että on kummallista ajojahtia syyttää häntä jostakin, mitä hän ei ole tarkoittanut. On täysin mahdotonta saada joidenkin yksilöiden päähän mahdutettua ajatusta siitä, että myös tahattomasti aiheutettu haitta on haitta. He yleensä vertaavat tilannetta lillukanvarsiin niin, että saavat kärsineen osapuolen näyttämään manipuloivalta, kun tämä yrittää saada edes hieman validaatiota omille tunteilleen.

Kun tätä ajatusta johtaa vielä hieman pidemmälle, huomaa miten psykopaattisia piirteitä omaavalle (tai psykopaattisesti ajattelevalle) sivulliset vahingot ovat vain välttämättömiä pakkoja isomman tarkoituksen tiellä. Niillä ei ole moraalista merkitystä, sillä niitä ei ole suoraan tarkoitettu ja kyse on jostakin tärkeämmästä tavoitteesta. Mikä tämä tärkeä tavoite sitten on, riippuu psykopaattisia piirteitä omaavan omista ihanteista. Toiset voivat häpeilemättä tavoitella omaa hyvinvointiaan, eivätkä narsistisuudessaan pidä sitä mitenkään vääränä. Jos samalla muutama ihminen kärsii, tällä ei ole merkitystä, koska ei hän ole koskaan pyrkinyt vahingoittamaan heitä. Hän on vain halunnut sitä mitä on itse halunnut, ja siinä samalla nyt roiskuu. Toiset taas voivat luoda erilaisia selityksiä tai jopa hienolta kuulostavia moraalisia tavoitteita teoilleen. Jotkut haluavat koulia ja tehdä sinusta mielestään parempaa ihmistä, jolloin matkan varrella kokemasi paha olo on vain sivullista vahinkoa. Jotkut yhdistävät tavoitteisiinsa moraalisen kuuloisia tai hengellisiä tarkoitusperiä, jolloin he voivat toteuttaa vaikka mitä väkivaltaa "hyvän" nimissä.

Toisaalta tutkimus todistaa, että psykopaattisia piirteitä omaavat osaavat erottaa tarkoituksellisesti aiheutetun haitan moraalisesti vääräksi. Tästä huolimatta he voivat tehdä myös tarkoituksellista vahinkoa muille. Suurimmassa osassa tapauksista narsisti tai psykopaatti todennäköisesti selittää tämänkin ikään kuin vahinkohaitaksi. Yleensä hänen todellisuudessaan sinä olet tehnyt jotain väärää tai olet vain vääränlainen, jolloin hän kostaa, antaa opetuksen, koulii, karaisee tai muulla tavoin on oikeutettu tekemään mitä tekee. Kyse on siis perinteisestä kaltoinkohtelijan selityksestä: "sinun takiasi jouduin tekemään näin, jos et olisi X, minun ei olisi tarvinnut tehdä näin". Näin ollen taustalla häärii jälleen se "suurempi tarkoitus", jonka nimissä hänellä on oikeus tehdä vahinkohaittaa. Osa psykopaateista on kuitenkin myös sadistisia. Tyypillisin tapa narsistiselle henkilölle (myös narsistiset psykopaatit siis) nauttia aiheuttamastaan pahasta olosta on koettu vallan tunne. Mitä psykopaattisempi henkilö on, sitä sairaampaa sadismi voi kuitenkin olla. Tässä päästään siihen kysymykseen, että vaikka psykopaatti osaakin tunnistaa tarkoituksellisen haitan moraalisesti vääräksi, tämä ei silti estä häntä olemasta sadistinen. Yllä mainitsemassani tutkimuksessa ei tarkasteltu sitä, vaikuttaako moraali psykopaateilla päätöksentekoon vai ei. Monesti moraalisesti väärien tekojen tekeminen voi olla jopa tapa kokea itsensä erityiseksi ja muita paremmaksi, sillä kykenee johonkin, mihin muut eivät kykene.

Toisaalta Grande selittää muilla videoillaan (esimerkiksi täällä) persoonallisuushäiriöille tyypillisen tavan käsitellä ristiriitaa, joka syntyy oman teon vääryyden ymmärtämisestä. Syvästi persoonallisuudeltaan häiriintyneet ihmiset kykenevät samanaikaisesti ymmärtämään moraalisesti väärien tekojen vääryyden, mutta myös olemaan tyytyväisiä omaan itseensä. Tämä toteutuu yleensä oikeutuksen kautta (liittyen usein uhriuteen, ks. Miksi narsisti ajattelee olevansa uhri?). Vaikka esimerkiksi valehteleminen tai lyöminen olisi yleisesti väärin, persoonallisuudeltaan häiriintynyt selittää asian itselleen niin, että hänellä oli tilanteessa oikeus tehdä niin. Jostain syystä hänen kohdallaan tässä ns. poikkeuksellisessa tilanteessa asia oli hyväksyttävää. Tämä oikeuttamisen tapa ei välttämättä ole vieras muillekaan ihmisille, mutta rajusti vääriä tekoja tehtyään kokee silti usein jonkinlaista ristiriitaa omatuntonsa kautta. Syvästi persoonallisuudeltaan häiriintynyt kykenee kuitenkin olemaan rauhassa tekojensa kanssa.

Psykopaatit ja tunne-elämän säätely


Siihen, ohjaako moraali päätöksentekoa, liittyy osaltaan myös tunne-elämä. Psykopaateilla on useissa tutkimuksissa todettu poikkeavuuksia tunneperäistä sisältöä käsittelevillä aivoalueilla. David Kosson kertoo YouTubesta löytyvällä luennolla (linkki), että tutkimuksissa ei olla pystytty todistamaan psykopaattien tunne-elämän vaikeuksien olevan syntymästä asti määräytyviä. Psykopaattien reagointitavoista on tutkimusten kesken saatu vaihtelevia tuloksia, eli heidän reagointinsa vaikuttaisi olevan lähinnä epäjohdonmukaista sen sijaan, että se kuvaisi jotakin tiettyä samana pysyvää puutetta. Lisäksi tutkimusten tulokset eivät vielä kerro sitä, miten nämä poikkeavuudet ovat syntyneet. Aivot muovautuvat vahvasti 25-vuotiaaksi asti, ja tämänkin jälkeen niillä on mahdollista uudelleenmuovautua. Siksi todetut poikkeavuudet eivät välttämättä ole suoraan synnynnäisiä. Aivojen muotoutumiseen vaikuttavat tyypillisesti sekä geneettiset ja biologiset alttiudet että ympäristö ja opitut selviytymiskeinot. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen lapsi on luonnostaan hieman erilainen, herättää erilaisia reaktioita ympäristössään ja omaa biologisen alttiuden erilaisten reittien valitsemiselle. Nämä reitit voivat muotoutua kuitenkin täysin erilaisiksi samankin alttiuden omaavilla henkilöillä riippuen ympäristöstä, jossa he elävät.

Osa ihmisistä on luonnostaan herkemmin ympäristöönsä reagoivia ja osa taas vähemmän herkästi reagoivia. Psykopaattien on todettu kuuluvan vähemmän reagoiviin, jolloin esimerkiksi tavallinen hyvä vanhemmuus ei välttämättä riitä psykopaattisten piirteiden kehittymisen estämiseksi. Kosson ja Penney tutkivat psykopaatiksi kehittymistä ja nostivat tärkeäksi tietynlaisten haitallisten tunteidensäätelykeinojen oppimisen ja käyttämisen tilanteiden ratkaisemisessa. Nämä keinot muodostuvat aikuisuuden psykopatiaa kohti kehittyvillä automaattisiksi ja luontaisiksi tavoiksi reagoida. Riskitekijöinä psykopatian kehittymiselle toimivat geneettinen/biologinen alttius ja runsas negatiivisten tunnekokemusten kokeminen lapsuudessa ja nuoruudessa. Runsas negatiivisten tunnekokemusten kokeminen on riskitekijä siksi, että se lisää haitallisten tunteidensäätelykeinojen käyttöä ja siten niiden automatisoitumista. Tästä seuraa psykopaattien kyvyttömyys samaistua muiden tunteisiin, sillä he eivät tunne edes omia tunteitaan, eikä heillä siten ole samaistumispintaa.

Haitallisia säätelykeinoja Kosson ja Penney esittävät kaksi: tunnereaktioiden vaimentaminen ja krooninen vihan ilmaiseminen. Useissa tutkimuksissa on havaittu, että psykopaatit reagoivat korkealla sydämen sykkeellä odottaessaan epämieluista tapahtumaa, vaikka heidän kehonsa ei ilmaisekaan ahdistuneisuuden oireita (ts. hikoilua, ihon sähkönjohtavuuden muutoksia jne.). Tämän vuoksi ei voida sanoa, että psykopaatit eivät vain yksinkertaisesti reagoisi mihinkään. Sen sijaan Kosson tulkitsee sydämen sykkeen nousun kuvaavan aktiivista valmistautumista tapahtumaan. Samalla tapahtuva ahdistusoireiden puuttuminen taas kuvaa tämän valmistautumisen varsin täydellistä onnistumista. Tämä tarkoittaa siis sitä, että psykopaatit pyrkisivät tapahtumaa odottaessaan reagoimattomuuteen, ja tämä myös onnistuisi (toisin kuin muulla väestöllä).

Tutkimuksissa on myös todettu, että psykopaateilla on vaikeuksia tunnistaa tunteita kasvonilmeistä silloin, kun heidän pitää tehdä tämä tunnistaminen nopeasti. Jos he saavat aikaa tunnistamiselle, he onnistuvat yleensä paremmin. Tämän Kosson tulkitsee kuvaavan sitä, että psykopaattien automaattiset reaktiomallit toimivat tunteista irrottavasti, mutta tietoisesti he voivat keskittyä ja panostaa niiden tunnistamiseen. Heidän kykynsä itsessään ei siis välttämättä ole vaurioitunut, he vain automaattisesti suuntautuvat poispäin tunteista. Tämä ei tarkoita samaa kuin mitä tavallisessa elämässä kuka tahansa voi joskus tehdä, esimerkiksi olla tietoisesti keskittymättä johonkin tunneperäiseen asiaan. Kyse on vakavammasta ja syvemmästä selviytymiskeinosta, joka toistuessaan ja automatisoituessaan muovaa aivoja niin, että ne eivät enää reagoi normaalilla tavalla tunneperäiseen informaatioon. Kukaan tavallisesti tuskin kykenee tahdon voimalla poistamaan jännitysreaktioitaan, eikä psykopaattienkaan kohdalla ole kyse tahdonvoimalla painettavasti on-off -napista.

Kosson ja Penney esittävät tunnereaktioiden vaimentamisen toimivan keskeisesti myös sisältä päin tulevia epämukavuuksia kohtaan. Tämä tarkoittaa, että tavallisessa elämässä koettavat tunteet kuten häpeä, syyllisyys, pelko, ahdistus, jännitys, suru jne. muodostavat epämukavan tunnereaktion vuoksi uhan, jota kohtaan lapsi tai nuori suojautuu vaimentamalla itseään. Siinä missä näitä tunteita voisi opetella käsittelemään monella muullakin tavalla (esimerkiksi turvallisen läheisyyden kautta), psykopatiaa kohti kehittyvät lapset ja nuoret käsittelevät niitä vaimentamalla pois omia tunnereaktioitaan. Voi olla, että geneettinen tai biologinen alttius mahdollistaa sen, että tämä on mahdollista niinkin äärimmäisiin asteisiin asti kuin mitä psykopaatit siinä onnistuvat. Tässä kohtaa on hyvä erottaa tietynlainen tunteita ahdistuneesti välttelevä reaktiomalli ja psykopatia toisistaan. Tunteita ahdistuneesti välttelevä itseasiassa tuntee voimistunutta ahdistuneisuutta, jolloin kyse ei ole samasta asiasta. (Primääri, ks. Psykopatia persoonallisuuskuvana) psykopatia on tila, jossa henkilö syvällä tasolla irtoaa kyvystään kokea tunteita, myös ja varsinkin ahdistusta.

Siinä missä psykopatiaa kohti kehittyvät vaimentavat monia tunnereaktioitaan, he eivät kuitenkaan vaimenna vihaansa. Toinen Kossonin ja Penneyn esittämä psykopatiaan liittyvä säätelykeino onkin krooninen vihan ilmaiseminen. Viha on usein tehokas tunne ilmaista, sillä sitä kautta on helppo saavuttaa haluamansa. Samalla vihan ilmaiseminen voi olla palkitsevaa, jos sen kokee olevan vahvuutta. Näin ollen psykopaatin tunne-elämä on vinoutunut siten, että hän keskittää energiansa vihan ilmaisemiseen ja vaimentaa itsessään muunlaiset tunnereaktiot.

Kossonin esittämät teoriat kuulostavat mielestäni järkeenkäyviltä, kunhan ymmärtää sen, että jatkuva toiminta ja elinympäristö vaikuttavat aivoihin merkittävällä tavalla. Tämä ei siis tarkoita, että aikuinen psykopaatti voisi yksinkertaisella tahdonvoimaisella päätöksellä ikään kuin "palata takaisin" ja oppia uusia tunteiden käsittelykeinoja. Jos aivot ovat muotoutuneet sellaisiksi, ettei koe ahdistusta, tämä on usein hyvin palkitsevaa. Lisäksi koko elinikänään psykopaatti ei ole oppinut käsittelemään tunteitaan millään muulla tavalla (saati edes pitkään aikaan tuntenut niitä ollenkaan), mikä tarkoittaisi samaa kuin että sademetsässä eläneen heimon jäsenen odotettaisiin yhtäkkiä kykenevän suorittamaan derivointilaskuja länsimaisen matematiikan ohjeiden mukaisesti. Mikään ei teoriassa ole mahdotonta, mutta usein edes se koko ikänsä ilman tietokonetta elänyt ihminen ei koskaan kunnolla opi käyttämään internettiä. Monet asiantuntijat ovat todenneet psykopaateista, että ainakin toistaiseksi keinovalikoima psykopatian "hoitoon" on olematon. Joitakin tuloksia on saatu yhteiskuntaan sopeuttavasta käyttäytymisen opettamisesta, joka on jossain määrin ehkäissyt rikollisuutta. Psykopaateilla on voinut olla motivaatiota välttää vankilaan joutumista, mutta muutoin heidän hoitomotivaationsa on hyvin alhainen. Minkään hoidon ei ole todettu muuttaneen psykopaattien tunne-elämää tai moraalikäsityksiä millään tavalla.

Jatkoajatuksia


Granden ja Kossonin esittämät teoriat avaavat hieman sitä maailmaa, miten psykopaattisia piirteitä omaava henkilö itse asioita tarkastelee. Psykopaattisia piirteitä omaavalle henkilölle tunteiden poissulkeminen on automaattinen ja luonnollinen tapa reagoida hankalissa tilanteissa. Kyse ei välttämättä ole (suoraan) synnynnäisestä poikkeavuudesta, vaan automatisoituneesta tavasta olla ja elää maailmassa. Tämä kuvaa samalla myös psykopaattien asenteita elämää ja maailmaa kohtaan. Mitä psykopaattisempi henkilö on, sitä vähemmän tunneperäinen sana poikkeaa mistä tahansa muusta sanasta. Näin ollen tunneperäisellä sisällöllä pelaaminen on psykopaatille helppoa ja itsestäänselvääkin. Sehän olisi tyhmyyttä olla käyttämättä tilaisuuksia hyväkseen? Hänelle puhe rakkaudesta tai säälitarinoiden kertominen vastaavat samaa tunnetasoa kuin esimerkiksi nurmikon leikkuu tai leipäpussin valinta kaupasta. Jos joku muu näiden pohjalta tekee niin kuin psykopaatti haluaa, se on tämän ihmisen oma valinta (tai tyhmyyttä), ei psykopaatin itsensä vastuulla. Kyllähän jokainen itse lopulta sen leipäpussinsa valitsee, vaikka kuka vieressä sanoisi mitä. Psykopaatti kokee siis olevansa vahvempi ja viisaampi näiden automaattisten reagointitapojensa vuoksi. Hän voisi ajatella niiden olevan kykyjä, sillä hän on ns. valinnut ne selviytymiskeinoiksi. Ja milloin joku valitsee tällaisia keinoja? Silloin, kun hän näkee maailman olevan villi länsi, jossa jokainen käyttää toista tarpeidensa mukaan. Se on väistämätön totuus, jossa on selvittävä.

Ero psykopaatin ja puhtaan narsistin (tai muun persoonallisuudeltaan häiriintyneen) kesken olisi tässä selkeä. Psykopaatin mielestä manipuloinnille alttiit ihmiset eivät ole tarpeeksi vahvoja päättääkseen itse ja siten ei ole hänen vastuullaan, mitä heille tapahtuu. Manipuloitavissa olevat ihmiset itse tyhmyydessään joutuvat huiputetuiksi. Puhtaasti narsistinen henkilö taas joutuu selittelemään omatunnolleen tekojaan jollain selityksellä, miksi tämä teko olikin tilanteessa oikeutettu. Ehkä toinen ei osannut tehdä jotakin oikein, ja siten narsistilla oli oikeus huutaa tai lyödä. Rakkauden tunnustuksen voi siis ajatella olleen aito silloin, kun narsisti kuvitteli toisen olevan kaikkea haluamaansa. Nykyään rakkauden kohde ei vain olekaan enää sen arvoinen, joten syy ei ole narsistissa itsessään. Psykopaatit taas eivät tarvitse tällaista selittelyä, sillä tunnevaste puuttuu. Rakkuden tunnustus on sama asia kuin leipäpussin värin toteaminen. Ei sillä niin suurta merkitystä ole, jos valehtelee leipäpussin värin, tyhmä on se joka uskoo?

Tästä huolimatta psykopaateilta ei kuitenkaan puutu moraalista tietämystä. He tietävät toisen vahingoittamisen olevan moraalisesti väärin, mutta mistä tämä tietoisuus syntyy? Mistä he oppivat sen? Välinpitämättömyyttä tunneperäisestä sisällöstä kuvaa se, miten "vahinkohaitan" aiheuttaminen suuremman tavoitteen yhteydessä ei ole psykopaateille väärin tekemistä. Toisen kokemilla tunteilla ei ole merkitystä, ainoastaan päämäärällä. Miksi he kuitenkin tunnistavat tarkoituksellisen haitan vääräksi? Onko tässä kyse lähinnä kulttuurisesta oppimisesta, että he tunnistavat mitä ihmiset yleensä ajattelevat asioista?

Toisaalta moni psykopaatti saarnaa hyvinkin mahtipontisesti moraalista. Onko tässä kyse siitä, että psykopaatti on oppinut pystyvänsä moraalin kautta vaikuttamaan hyvin muihin ihmisiin? Vai onko moraali jollain tapaa erillinen käsite, vaatiiko moraalin ymmärtäminen tai noudattaminen tunteiden kokemista? Noudattaako psykopaatti omanlaistaan moraalia? Juuri tämä psykopaatin tietoisuus moraalista on mielestäni yksi pahimmista sivullisia ansaan vetävistä ominaisuuksista. Koska psykopaatti voi mahdollisesti noudattaa jotakin moraalia (hän ei esimerkiksi halua roskata tai vahingoittaa joitakin tiettyjä henkilöitä), ihmiset tulkitsevat hänet sitä kautta ns. "hyväksi tyypiksi". Tästä seuraa ristiriita ja suuri osa sivullisista ei vain pysty ymmärtämään miten näin "hyvä tyyppi" voisi muka tehdä jotain niin kamalaa. Eihän se voi olla totta, ja näin ollen psykopaatilla riittää puolustajia. Historiasta löytyy lukuisia esimerkkejä ilmeisen omatunnottomasti julmia tekoja tehneistä henkilöistä, jotka ovat kuitenkin samalla rakentaneet jotakin hyvää. Samaan ilmiöön liittyy tietysti myös psykopaattien halutessaan toteuttama viehättävyys, jonka avulla he saavat sivulliset tuntemaan olonsa esimerkiksi erityisiksi hänen lähellään.

Suuri osa ihmisistä ajattelee yhä jossain määrin mustavalkoisesti. Jos viehättävän oloinen henkilö tuntuu noudattavan jotakin moraalia, hänen täytyy olla kokonaan hyvä. Olisi hyvä kuitenkin herätä tästä jakoisuudesta, ihmiset eivät ole kokonaan hyviä tai kokonaan pahoja. Moni jää kiinni kysymyksiin: "mutta kun hän kohtelee niin hyvin sitä ja tätä, eihän hän silloin voi olla narsisti/psykopaatti". Entä sitten, vaikka hän ei olisi narsisti, mutta hän kohtelee sinua huonosti? Vastaus tähän kysymykseen on yleensä: "no jos hän ei ole narsisti, sitten voin yrittää kommunikoida hänen kanssaan ja hän voi muuttua". Todellisuus on, että kukaan ihminen ei muutu, ellei itse tee töitä sen eteen. Jos olet (ja todennäköisesti oletkin) jo yrittänyt monella eri lähestymistavalla, ja kommunikointi ei ole onnistunut, ei välttämättä ole enää olemassa mitään taikakeinoja. Ei tarvitse olla äärimmäisen narsistinen, jotta voi olla pinttynyt vahingollisiin käytösmalleihinsa. Ei ole sinun vastuullasi jäädä odottamaan vuosikymmeniksi sitä hetkeä, jolloin hän ehkä tajuaa ja haluaa muuttua. Sinulla on oma elämäsi tässä ja nyt, ja ansaitset turvallisia ja kunnioittavia ihmissuhteita.

Lopulta mitä paremmin onnistuu irtautumaan, sitä enemmän tiedostaa ja havaitsee olleensa ihan oikeasti vahingollisessa suhteessa. Siinä vaiheessa se "no mutta kun hän kohtelee niin hyvin sitä" alkaa muuttua merkityksettömäksi. Joissain tapauksissa se paljastuu valheeksi (esim. usein, jos puoliso on narsisti, sulkee silmänsä siltä, miten hän kohtelee lapsia. On jo suuri kynnys tiedostaa, mitä itseä kohtaan tapahtuu, puhumattakaan siitä mitä omille lapsille tapahtuu. Narsistisessa suhteessa elävä kokee usein olevansa itse vastuussa väkivallasta, ja näin ollen olisi kaameaa kokea olevansa vastuussa lapsiin kohdistetusta väkivallasta. Et kuitenkaan ole millään muotoa siitä vastuussa, et vaikka keksisit mitä selityksiä aiheesta! Joskus taas lapsiin kohdistettu väkivalta tehdään piilossa silloin kun et ole paikalla, ja sinulle päin esitetään mallivanhempaa). Ja jos se ei ollut valhetta - no - psykopaatithan ovat yleensä viehättäviä ja mukavia niin halutessaan. Niinhän se vain on.



Neiti Kettu

Kommentit