Miksi on vaarallista ajatella, että olet ollut "yhtä paha" narsistia kohtaan?

Tilannetta ulkopuolelta katsovat ihmiset (myös ammattilaiset ja tutkijat) havaitsevat usein roolien vaihtelevan narsistisessa suhteessa. Tämän vuoksi on olemassa lukuisia hypoteeseja ja teorioitakin siitä, että suhteen osapuolet voivat vaihtaa paikkojaan päikseen uhrista hyökkääjäksi ja toisin päin. Näissä hypoteeseissa on vain yksi ongelma: se mikä näyttää ulkoapäin joltakin, ei välttämättä ole sitä sisältä. Vaikka ulkopuolisen silmiin suhteen molemmat osapuolet näyttäisivät olevansa toisilleen "yhtä pahoja", näin ei välttämättä todellisuudessa ole. Moni psykologi esimerkiksi ei ole koskaan itse kokenut vakavaa narsismia ilmiönä, jolloin he ovat ainoastaan ulkoapäin näkemänsä, asiakkaidensa kertomuksien, kliinisten havaintojen ja oman mielikuvituksensa varassa. Osalla psykologeista tai muista ammattilaisista voi olla myös oma läheisriippuvainen taipumus aktiivinen, heidän lapsuudessaan on esimerkiksi ollut narsistinen hahmo, joka on ollut tarpeeksi rauhallinen välttääkseen tunnistetuksi tulemisen. Psykologian maailmaan tutustuttuaan heidän ajatuksensa voi olla jopa vain vahvistunut siihen suuntaan, että on tasapainoista yrittää ymmärtää tätä narsistista hahmoa ja mukauttaa omaa käyttäytymistään.

Miksi sitten on vaarallista ajatella, että on ollut "yhtä paha" narsistia kohtaan? Ensinnäkin siksi, että asetat tällöin itsesi narsistin kanssa samalle viivalle ja oletat, että olette toimineet kuta kuinkin samoilla motiiveilla ja samankaltaisesti. Voit jopa sukeltaa tiedon ihmeelliseen maailmaan ja löytää sieltä infoa omalle narsistisuudellesi, jolloin jälleen oletat narsistin olevan kanssasi samanlainen ja voit jopa minimoida hänen narsisminsa merkitystä. Läheisriippuvaisten taipumuksesta nähdä mieluummin itsensä pahana lisää kirjoituksessa Pahan imaiseminen itseensä (ja miksi läheisriippuvuus ei ole narsismia!). Tämä johtaa siihen, että yrität järjelläsi sivuuttaa ne sisäiset tunteesi, jotka pyrkivät huutamaan, että tässä on jotain vialla, tämä ei ole koko totuus. Jakaudut siis sisältä ikään kuin kahtia, sillä nämä tunteet eivät pelkästään rationalisoimalla katoa. Päädyt tulkitsemaan näiden tunteiden tarkoittavan, että sinulla on joitakin henkilökohtaista lastia, jota sinun pitäisi käsitellä. Todellisuudessa nämä tunteet kuitenkin varoittavat sinua tämän hetkisestä tilanteesta tässä ja nyt, ne eivät mitenkään ole vääriä. Mitä enemmän narsisti sinua manipuloi, sitä epävakaammaksi olotilasi muuttuu, etkä ole enää kosketuksissa itseesi. Lopulta se olet sinä, joka kiertää läpi vuosikausien terapiat ja lääkärikäynnit epämääräisten fyysistenkin vaivojen vuoksi, mutta mikään ei todella tuo sinulle helpotusta.


No millä tavalla sitten et ole ollut yhtä paha häntä kohtaan?

1) Sinä olet pyrkinyt muodostamaan sidosta välillenne, saamaan omat tunteesi kuulluksi ja tulemaan vastaan narsistia, jotta välillänne olisi vastavuoroinen ihmissuhde. Narsisti on pyrkinyt voittamaan ja tuhoamaan sinut joka kerta, kun erehdyt olemaan hänen kanssaan eri mieltä jostakin asiasta. Narsisti ei ole pyrkinyt omien ajatustensa ja tunteidensa kuulluksi tulemiseen, ja tämän epäonnistuessa päätynyt turhautuneena purkautumaan sinulle, kuten sinä ehkä olet toiminut häntä kohtaan. Narsisti on pyrkinyt omien ajatustensa ja tunteidensa yksinvaltiuteen, tilanteeseen, jossa ei ole olemassa muita vaihtoehtoisia näkemyksiä. Vaikka kuinka kuulisit hänen tarpeensa, se ei riitä narsistille. Vasta, kun luovut omasta näkemyksestäsi, narsisti on tyytyväinen. Sinä olet halunnut ratkaista ongelmia ja löytää yhteistä näkemystä. Kun tämä on tuntunut mahdottomalta tehtävältä, olet voinut reagoida tavalla, jonka nyt tulkitset "yhtä pahaksi" kuin mitä narsisti on tehnyt. Narsisti taas ei ole koskaan halunnutkaan yhteisymmärrystä ja ratkaisua. Narsisti on halunnut olla se, joka sanelee miten asiat hoidetaan.

2) On täysin normaali ja luonnollinen reaktio kuormittua ja jossain vaiheessa suuttua, muuttua piikitteleväksi, ärsyyntyneeksi ja turhautuneeksi silloin, kun omat tunteesi on järjestelmällisesti painettu alas. On luonnollinen reaktio muuttua käyttäytymiseltään epävakaaksi silloin, kun narsisti järjestelmällisesti saa sinut kyseenalaistamaan omaa havaintokykyäsi (ks. Tunnista manipulointi!) ja täysin sivuuttaa sinun olemassaolosi erillisenä tuntevana ja ajattelevana ihmisenä, mutta et kuitenkaan pysty konkreettisesti syyttämään häntä mistään. On aivan luonnollinen reaktio, jos koet vaikkapa menettäväsi järkesi tällaisessa pyörityksessä. Kukaan ihminen ei voi olla niin täydellinen, ettei tällaista tapahtuisi. Narsisti sen sijaan toimii miten tahansa millä tuulella tahansa. Oli hän sitten stressaantunut ja väsynyt, tai iloinen, energinen ja itseluottamusta uhkuva, hän voi aina käyttäytyä välittämättä sinun tunteistasi. Hän ei ole "rasittunut ja siksi unohtaa sinut", vaikka hän niin sinulle haluaisi asioita selittääkin. Kummallisesti hänen pitäisi sitten olla rasittunut koko ajan, myös niinä päivinä kun hänen olonsa on oikein kevyt.

3) Sinun havaintosi ja tuntemuksesi ovat olleet totta useammin kuin ajatteletkaan. Paljon viestintää kulkee eleiden ja äänenpainojen kanssa, ajoituksissa ja merkityksellisissä katseissa. Et kuitenkaan voi kenellekään selittää kokemuksiasi kuulostamatta ylireagoivalta hullulta. Kun hän sanoo "näytät kauniilta tänään" ja koet tämän loukkaavaksi, jopa terapeuttisi voi kehottaa sinua tarkastelemaan omia tulkintamallejasi uudelleen. Ei se, että hän sanoo "tänään" tarkoita, ettei hän pitäisi sinua kauniina muinakin päivinä. Tunteesi kuitenkin huutavat vastaan, ei, sitä hän juuri tarkoitti, hän tarkoitti sen loukkaukseksi. Kieroimmat narsistit rakastavat tämän kaltaisia loukkauksia, sillä heitä ei voi asettaa niistä vastuuseen. Narsisti tietää, miten tulet siihen reagoimaan, ja juuri siksi hän sanoo niin. Hän voi sen jälkeen paistatella uhrina, jos reagoit suuttumalla hänelle. Astetta vaikeammaksi tilanne on muuttunut silloin, kun olet tottunut ja ehdollistunut tulkitsemaan, että tämän kaltaiset lauseet ovat aina piilohaukkumisia. Sen jälkeen reagoit samalla tavalla sellaiseenkin ihmiseen, jolla ei ole ollut kommenttinsa taustalla haukkumistarkoitusta. Tämä ihminen vähintäänkin ihmettelee ellei jopa pidä sinua omituisena ja yliherkkänä, ja sinä koet valtavaa syyllisyyttä oudosta reaktiostasi ja mietit, että sinussa on pakko olla jotakin vikaa. Narsisti sen sijaan ei ole kohdellut sinua kaltoin siksi, että sinä olisit "ajanut hänet tekemään niin", vaikka narsistit näin mielellään selittävätkin tekojaan. Narsisti on tarkoituksella halunnut tehdä niin kuin hän on tehnyt. Ja kyllä, on hyvin todennäköistä, että hän ymmärsi miltä sinusta tuntui siinä hetkessä. On tärkeää, että otat vastuun omasta käyttäytymisestäsi (sillä ketään muuta ei koskaan omasta käyttäytymisestään voi syyttää), mutta on hyvä ymmärtää, ettet ole toiminut ollenkaan samalta pohjalta kuin narsisti.

4) Se mikä näyttäytyy ulkopuoliselle hyökkääjän roolin ottamisena, ei käytännössä tarkoita samaa asiaa kuin narsistin järjestelmällinen tapa tuhota sinua pikku hiljaa. Sinä olet muuttunut hyökkääjäksi niinä hetkinä, jolloin et ole enää kestänyt rajojesi polkemista ja olet kokenut hetkellisen heräämisen, että ehkä tässä on jotakin vialla. Koska narsistisessa suhteessa ei olla koskaan viestitty omia tarpeita terveellä tavalla, et välttämättä osaa ilmaista tätä heräämistäsi. Sen sijaan voit purkautua yllättävästi, manipuloida tai tehdä jotakin epämääräistä. Tarkoituksenasi ei kuitenkaan välttämättä ole suoraan hyökätä narsistia kohtaan, reagoit vain ikään kuin sumussa, ja ehkä myöhemmin koet reaktiostasi syyllisyyttä. Narsisti sen sijaan järjestelmällisesti hyökkää sinua kohtaan jatkuvasti ja pikku hiljaa. Hän ei välttämättä edes koskaan ole todellisessa uhripositiossa, sillä hän ei koe sinun "räpiköimistäsi" oikeana uhkana itseään kohtaan. Hän vain katsoo sinua kuin säälien ja omahyväinen virne kasvoillaan. Ulkopuolisille hän toki osoittaa selkeästi, kuinka hän on joutunut sinun uhriksesi. Nämä kaksi eri tapaa hyökätä ovat keskenään hyvin erilaisia.

5) Olet pikku hiljaa oppinut pitämään normaaleja reaktioitasi narsistisina, sillä sinulle on sanottu "kuka sinä kuvittelet oikein olevasi, kuvitteletko olevasi parempi kuin muut, älä ole nirppanokka/hienohelma/tosikko" tai muuta vastaavaa aina kun olet reagoinut narsistin tahdon vastaisella tavalla. Et ole saanut ilmaista rajojasi tai tahtoasi, ja olet oppinut kokemaan herkästi syyllisyyttä jopa inhimillisiin perusoikeuksiin kuuluvien rajojen ilmaisemisesta. Todellisuutesi on vääristynyt niin, että sanan "ei" sanominen tarkoittaa, että olet itsekäs narsisti. Sinun pitäisi joustaa kaikessa ja loputtomasti, mutta narsistilla itsellään on vain oikeuksia. Niinpä on myös mahdollista, että se minkä näet "yhtä pahana" kuin narsistin kohtelu, onkin oikeasti jokaisen ihmisen perusoikeuksiin kuuluvaa itsensä puolustamista. Kuten sitä, että joskus sanoo ei tai joskus tahtoo jotakin itselleen.



Neiti Kettu

Kommentit

  1. Moi. Tämä teksti oli jotenki todella ajatuksia herättävä ja lohduttava. Ajattelen itseni pahaksi, ja semmoinen tuskan vyöry tulee päälleni, kun ajattelen kaikkea, mitä olen epätoivoissani sanonut, kun olen yrittänyt pelastaa suhteemme. Mutta sain tästä lohtua.

    VastaaPoista
  2. Komppaan ylmepää kommentoijaa! Kiitos tästä tekstistä, olen tosiaan nyt aika pitkään pyöritellyt ajatuksia siitä että olenko minä mahdollisesti se narsisti tässä ja tuntenut hirvittävää syyllisyyttä kaikista pahoista sanoistani. Kiitos <3

    VastaaPoista
  3. Miten ihmeessä voit kirjoittaa näin suoraan mun kokeman. Ne kehää solmussa kiertävät ajatukset alkaa hiljalleen aueta. Kiitos!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti